Kuule, mun mies ei vaan voi sietää, kun se jää kiinni johonkin hassuun touhuun pitäähän sen olla kovan luokan sälli. Siksi mä hipsuttelen aina hiljaa kurkkaamaan kylppäriin, ja kun oon saanut tarpeekseni siitä, mitä nään, vedän nopeasti takaisin seinän taakse ja alkaa naurattaa niin, että varmasti saan hikan.
Jos oot kiltti kisu sano nau,
Jos oot oikein mainio kisu sano nau,
Jos oot mun lempikisu sano nau!
Mun mies, Jari, laulaa ihan pienellä äänellä ja kylvettää meidän Mirriä. Yleensähän Mirri rimpuilee hulluna, kynnet viuhtoo ja kuuluu kunnon narinaa, mutta nyt en tiedä, onko se laulusta haltioissaan vai järkyttynyt, mutta se pysyy paikallaan.
Me pestään sun selkä sano nau
Me pestään sun tassut sano nau
Me pestään sun häntä sano nau
Nau, pääsee Mirristä ihan pienenä piipahduksena.
Mä repesin siellä seinän takana ja melkein kuolin nauruun harmittaa vieläkin, etten saanut tätä ilmiötä talteen vaikka varmaan oisin potkaissut tyhjää, jos Jari olis saanut tietää siitä todisteesta.
Eikö miellytä? No odotapas, laulan sulle jotain muuta sitten, kuului kylppäristä.
Nau.
Jari nyökkää itsekseen, hieroo kissaa ja vaihtaa biisiä:
Taas sade piirtää ikkunaan sun haikean kuvasi, Madonna
Mulla alko jo naurusta vedet tulla silmistä. Samalla iski sellainen oivallus, että Jari ei oo koskaan laulanut mulle. Se ei oo mikään runopoika, eikä muutenkaan mikään herkkiksen maineessa, mutta löytyyhän siltä muita hyviä puolia. Silti kissalle kelpaa serenadit, ja mulle ei. Olis voinut ehkä loukata, jos ei ois ollut niin hervottoman hauskaa.
Sillä välin meidän madonna päästi taas yhden surkean, pienen naukaisun, ja Jari viritti seuraavaksi Siivin keinuvat…
Siinä kohdassa mun piti oikeasti edetä retkottamaan olohuoneen puolelle, koska olisi ollut liian riskaabelia jäädä vaanota; pesuhetki alkoi olla lopuillaan ja Jari etsi jo pyyhettä. Just kun sain rauhotettua itseni, alkoi kylppärissä:
Blip blop telkkari,
Blip blop telkkari,
Blip blop telkkari
Sillon mä en enää pystynyt pidättelemään, vaan huusin väliin:
Ja kaksi pikkufiksaajaa sisällä!
Samaan aikaan mä peruutin nauraen sohvalle, ihan kippurassa.
En tiedä, lauloivatko vielä, mutta mulla oli sellainen naurukohtaus, että sain ihan tosissaan vedellä henkeä.
Hetken päästä sinne tuli kaksi närkästynyttä kovista molemmat mustanpuhuvia naamoja, kissa ja mies, ja katsoivat mua kuin olisin pahinkin petturi. Mä vaan tungin naaman tyynyyn ja tärisin hiljaisesta naurusta.
Mirri ja Jari päättivät lopulta pitää arvokkuutensa, heittivät ylpeän katseen ja marssivat arvokkaasti keittiöön.
