Mieheni, 45-vuotias, unohti syntymäpäiväni 27.2. ja lähti samana päivänä kalastamaan ystäviensä kanssa. Hänen poissa ollessaan valmistelin yllätyksen, jota hän ei tule unohtamaan nyt hän varmasti muistaa tämän päivän jatkossa.
Vuosien varrella miehelleni on kehittynyt omituinen taipumus: hän muistaa tarkalleen milloin pitää vaihtaa auton öljyt, koska kaverit kokoontuvat pilkille ja koska ahven alkaa syödä parhaiten. Mutta perheen juhlapäivät tuntuvat haihtuvan häneltä mielestä kuin itsestään.
Yleensä minä pelastin tilanteen etukäteen. Vihjailin, jätin muistilappuja, joskus sanoin asian suoraan. Mutta nyt, kun täytin 45, halusin muutoksen juhlistaa ilman muistutuksia ja pyyntöjä. Olin lapsellisen toiveikas, että kahdenkymmenenviiden aviovuoden pitäisi jo opettaa jotakin.
Perjantaiaamuna Jari juoksi ympäri asuntoa etsiessään kalastusvälineitään ja reppuaan.
Annika, et sattunut näkemään mun termospulloa? Jätkät jo odottaa. Nyt on paras syönti, pitää ehtiä järvelle. Tulen sunnuntaina, puhelimessa on tosi huono kenttä siellä.
Hän antoi minulle pikaisen suukon poskelle vilkaisemattakaan silmiini.
Älä sure, osta jotain hyvää itsellesi.
Ovet sulkeutuivat ja minä menin katsomaan kalenteria. Päivä oli ympyröity punaisella. Minun merkkipäiväni. Hän ei ollut vain unohtanut, vaan oli valinnut juuri tämän päivän retkelleen.
Ensin sattui, mutta pian sisälläni heräsi jännä rauha ja viileys. Sain ajatuksen, miten palauttaa Jari maan pinnalle näyttää mikä on tärkeämpää kuin kalastus ja kaverit. Aloin toteuttaa suunnitelmaani, ja hänen palattuaan kotona odotti yllätys, jonka ansiosta hän ei varmasti unohda syntymäpäivääni enää koskaan.
Jarin hyllyssä oli koskematon varanto säästö jonka hän oli kerännyt uuteen moottoriin. Rahat olivat turvassa kassakaapissa, jonka koodin minä tiesin hänen täydellinen muistinsa kun välillä reistailee.
Summa oli suuri, lähes kolmesataa tuhatta euroa. Avasin kassakaapin ja päätin käyttää säästöt.
Minä vietin viikonlopun ihan toisin kuin koskaan aiemmin: tilasin pitopalvelun, kutsuin ystäväni kylään ja koristelin kodin kukilla. Meillä oli naurua, musiikkia ja kuohuviiniä. Seuraavana päivänä söimme yhdessä illallisen ravintolassa, josta oli näkymä yli Helsingin. Sen jälkeen kävin rentouttavassa kylpylässä.
Lopuksi ostin korun, jota olin kauan katsellut, mutta aina jättänyt ostamatta yhteisten tavoitteiden vuoksi.
Sunnuntai-iltana Jari tuli kotiin ämpärillisen kalojen kanssa, tyytyväinen ilme naamallaan.
No niin, tulkaapas vastaan, toin ison saaliin! Oli huippureissu!
Hän astui olohuoneeseen ja pysähtyi: pöydällä tyhjiä pulloja, nurkassa korikaupalla kukkia, sohvalla kasseja merkkiliikkeistä.
Mitä täällä on tapahtunut? Meillä oli vieraita?
Oli, vastasin rauhallisesti. Minulla oli syntymäpäivä. 45 vuotta. Muistatko?
Hän pysähtyi, hengähti raskaasti.
Voi, Annika, oikeasti unohdin. Oli niin paljon menoa
Ymmärrän, keskeytin. Siksi päätin järjestää kaiken itse myös lahjan valitsin ilman apuasi.
Hänen katseensa suuntautui työhuoneeseen. Kassakaapin ovi oli raollaan. Hän kalpeni ja riensi sinne. Palasi hetken päästä kasvoillaan tyhjä ilme.
Missä rahat ovat? Kaikki on poissa Missä säästöni?
Tässä, näytin kädellä olohuoneeseen.
Sinä käytit kaiken? Se oli moottoriin! Sitä varten säästin kaksi vuotta!
Ja minä siedin unohtamisesi kaksikymmentäviisi vuotta, sanoin hiljaa, mutta varmasti. Sinä unohdit juhlani. Halusin varmistaa, että muistat tämän pitkään.
Jari istahti alas tuijottaen vuorotellen kalasaalistaan, avointa kassakaappia ja minua. Suurempaa riitaa ei tullut säästöt olivat kuitenkin meidän yhteisiä.
Sitten hän ryhtyi hiljaa perkaamaan kaloja.
Puoli vuotta on kulunut. Hän säästää nyt uudelleen moottoria varten, mutta jokainen tärkeä päivä muistuttaa hänelle itsestään puhelimen hälytyksillä: kuukausi, viikko ja päivä ennen merkkipäiviä. Toisinaan elämän opetukset maksavat paljon mutta tämä todellinen muisto säilyy ikuisesti. Ja ehkä välillä pitää tehdä jotakin epätavallista, jotta toinen todella ymmärtää, mikä on tärkeää.
