Kuule, pakkohan mun kertoa sulle tämä usko pois, mä vieläkin vähän tärisen siitä tilanteesta. Minä ja Lauri oltiin taas melkein päätymässä samalle vanhalle radalle Laurin siskon kanssa. Siis Kaisu ja hänen miehensä Jukka sekä teinikäinen poikansa Aapo ovat taas tulossa piipahtamaan. Argh. Sitä en kyllä enää purematta niellyt.
Mehän oltiin sopineet Laurin kanssa, että vietettäis tämä viikonloppu yhdessä, otettais auto alle ja ajeltas mökille, ehkä vaikka Turun saaristoon. Mulla viikon työputki oli just selkä takana, hirveät tilinpäätökset ja kaikki. Mä ihan oikeasti kaipasin vaan rauhaa. Sitten Lauri yhtäkkiä illalla keittiössä, minä hellan ääressä, ilmoittaa että on muuten sellainen juttu että Kaisulla oli ikävä ja Aapokin on ihan täpinöissään, haluavat tulla kylään lauantaina, eikö se käy?
No, voithan kuvitella. Taasko? kysyin ja paiskasin tiskirätin niin että hana natisi. Viimeksihän ne oli täällä toissa viikonloppuna! Ja vappuna ne asu täällä kolme kokonaista päivää. Tää toistaa itseään he tulevat aina tyhjin käsin ja syövät kaikki ruoat, joita mä kokkaan puoli päivää. Ja lähtevät sitten pois, jättävät jälkeensä vuoren tiskejä.
Lauri tietty alko taas puolustelemaan. Hänen perheessä on opittu, että sukulaiset saavat aina tulla ja ovet pysyvät auki, vaikka olisi mitä suunnitelmia.
Mutta kun Kaisulla ja Jukalla on nyt vähän tiukkaa taloudessa, Aapon kasvava poika ja näin… Voihän me nyt kerran taas ottaa vastaan, mä käyn kaupassa itse ja siivoan. Lupaan pestä tiskit myös. Saman höpinän olen kuullut monta kertaa. Lauri kyllä käy kyllä kaupasta hakemassa ruisleipää, Novellea ja ehkä halpaa meetwurstia, mutta oikeat ostokset ja ruoan valmistus jäävät mulle. Ja tiskivuorolla hän yleensä simahtaa sohvannurkkaan lounaan jälkeen, tiskaus jää mulle.
On meillä sentään ollut pitkä liitto ollaan oltu kuusi vuotta aviossa. Tämä asunto on mulle jäänyt mummolta jo ennen kuin Lauri astui elämään, eli omalla nimelläni se menee. Laurin palkka ei ole huono, mutta autolaina ja eläkeläisvanhemmat vievät suurimman osan. Mä taas olen apteekin proviisorina ja oma tuloni pitää arjen pyörimässä: ruokaostokset, sähköt, kodinkoneet, matkat, kaikki.
Vielä pari vuotta sitten mä oikeasti nautin siitä, että sain kestitä Laurin sukulaisia. Leivoin mustikkapiirakkaa, haudutin karjalanpaistin. Mutta pikkuhiljaa aloin huomata, että siitä oli tullut heille oikea lisäbonus elämässä syömään saapuminen ilman sen kummempaa vaivaa. Kaisu on niitä ihmisiä, jotka ovat aina äänessä, omaavat täydellisen varmuuden, että elämä pyörii heidän ympärillään. Laurin koti ja mun keittiö olivat heidän ilmainen ravintolansa.
Tänäkin perjantaina lähdin taas Prismaan väsähtäneenä. Laitoin uutta lappua uuteen työkenkään vanhat bootsit oli risat, joten uusiin piti säästää. Mutta sinne meni taas satsasin häränfileeseen, koska Kaisua ei kananresut kiinnosta. Kylmäsavulohta, pari juustoa, tuoreita vihanneksia (joiden kilohinta on kuin kultaa) ja suklaakakkua Aapolle…190 euroa! Ja sieltä saappaista oli taas luovuttava. Nyt ne rahat menivät lauantain ruokapöytään.
Laahasin hikisenä kaksi painavaa kassia kolmanteen kerrokseen, kun Lauri jumitti autohuollossa. Kämppään tullessa jätin kassit hetkeksi eteisen lattialle ja riisuin kipeät kengät. Olin menossa keittiöön, kun kuulin makkarista ääniä Lauri puhuu puhelimessa kaiuttimella.
Kaisun marmatusta ei voi olla tunnistamatta: Ota loma nyt heti kun on tarjous! Ollaan haluttu sinne Kemerin hotellille jo ikuisuus. Kaikki herkut all inclusive, uima-altaan vieressä, suoraan rannalla. Jukka maksoi avanssilla jo koko summan. Kyllä siihen meni yli 2500 euroa, mutta kerran täällä eletään!
Lauri siihen Mutta eikös teillä ollut tiukkaa, kun Jukan bonuskin leikattiin?
Kaisu nauraa heleästi: Lauri, älä viitsi! Säästetäänhän me eletään minimillä, makaroneja ja nakeilla kotona. Ei ravintoloita, ei herkkuja. Mutta viikonloppuisin tulemme teille, kyllä Disa (se olen minä) aina laittaa pöydän notkumaan. Siellä on aina kylmäsavulohta, lihaa, hienot salaatit! Syödään siellä mahata täyteen niin jaksaa keskiviikkoon saakka jogurttilinjalla. On näppärää, tiiätkös. Muista sanoa, että lohta pitää olla Aapo on ihan hulluna siihen! Nähdään huomenna yhdeltä, nälkäisenä tullaan, varaa kunnolla pöytä!
Kuului lyhyet hyvästit Lauri hörähti jotain hyväntuulista ja laski puhelimen sängylle.
Siinä kohtaa mulla kirjaimellisesti kädet puutuivat painavista kasseista, mutta pahempi polte nousi vatsasta kurkkuun. Siis ei ollut rahaa, mutta Turkin reissuun heittäydytään! Minä taas kituutan ja siirrän kenkäostoksia, jotta voin kestitä näitä kotikutsuille valuvia säästäjiä.
En huutanut enkä pillastunut, vaikka teki mieli. Hengitin syvään, menin keittiöön ja laitoin ostokset pöydälle. Sitten laitettiin suunnitelmat uusiksi.
Pistin premium-lihat syvälle pakkaseen, juustot ja lohet piiloon isoon Tupperware-kippoon jääkaapin pohjahyllylle. Kakunkin puolikkaan jemmasin sinne samaan. Jäljelle jäi tyhjä pöytä ja viimeisen päälle siirretyt siivousrutiinit.
Tein perusillallisen, reilusti vain tattaripuuroa ja eilisiä lihapullia lämmitin. Lauri ei noteerannut mitään kummallista, istui sohvalla ja kehuskeli, miten lauantaille kaikki olisi valmiina. En jaksanut enää muistuttaa.
Aamulla heräsin tarkoituksella myöhään, nautiskelin pitkän suihkun ja tein itselleni oikein hyvän kahvin ja juustovoileivän. Kirjan kanssa sohvannurkkaan. Laurikin kömpi esiin hämmentyneenä, kun keittiössä ei tuoksunut pulla eikä uunissa kypsynyt mikään.
Eikö meillä ole mitään valmisteluita? Kaisu tulee tunnin päästä perheineen, Lauri hämmästeli. Onko uuni rikki?
Ei ole rikki vietän tänään vapaapäivää, sanoin rauhallisesti, katse yhä kirjassa. Lauri ei ymmärtänyt. Millä me tarjoamme vieraille ruokaa?
Voit keittää heille tattaripuuroa. Eilisiä lihapullia on jääkaapissa. Jos ei riitä, kauppa on tien toisella puolen, sun lompakko eteisessä.
Hän nauroi hermostuneesti, luuli että vitsailen. Missä ne ruokatavarat ovat, mitä eilen toit?
Ostin viikon ruoat. Ei niitä ollut tarkoitettu siihen, että joku säästää omassa budjetissaan Turkin matkaa varten minun kustannuksellani, sanoin ja katsoin Lauria suoraan silmiin. Kuulin eilen, mitä Kaisun kanssa puhuit. Tämä hyväntekeväisyyskeittiö on nyt suljettu pysyvästi.
Laurin naama lehahti punaiseksi, juuri kun ovikello soi ja vieraat tulivat sisään kuin kellon tarkkuudella.
Kaisu pölähti keittiöön heti äänekkäänä, värikkäässä verkkarissa. Jukka mutisi, Aapo tuijotti puhelinta. Katse kiersi keittiön pöytä tyhjänä, tiskit tehty, salaatit piilossa.
Disa, mitä täällä ei tuoksu miltään? Kaisu kysyi hämmästyneenä. Me jätettiin aamupala väliin, sun pihvit piti olla päivän kohokohta!
Käännyin rauhallisesti heihin päin. Ei ole lounasta, enkä tänään aio kokatakaan. Mulla on vapaapäivä.
Kaisu iski hämillään Lauria silmiin, sitten hermostui nopeasti. Tämähän on ihan uskomatonta, onko tämä joku pila? Lapsella kasvukausi, ja täällä pitää odottaa? Kävelin pöydän luo ja nojauduin siihen päättäväisenä.
Kannattaa ensi kerralla syöttää Aapo kotona. Tai pysähtyä matkalla Abc:lle, sanoin ja hymyilin. Jukka murisi ja rojahti tuolille. Ai me tultiin tänne asti turhaan? No älä pelleile, Disa, kaiva nyt edes jotkut salaatit tänne pöytään. Jotain pitäisi syödä.
En tärissyt. Ei ole mitään salaatteja eikä piffejä. Kuulin eilen kaiken. Tiedän, että ilmainen ruokabudjetin paikka on täällä, jotta te voitte lomailla rannoilla. Minun työni ja rahani eivät enää mene siihen, että täällä joku sujuvasti säästää omat safkansa minun pussistani.
Kaisun naama punastui, vilkaisi Lauria silmät leiskuen. Lauri, soititko kaiuttimella, kaiken hänen kuullen? hän kivahti.
Lauri vaappui syyllisenä. En tiennyt että Disa oli käytävässä…
Kaisu sihautti kovaan ääneen: No entä sitten? Ollaan sukua, kai meillä on oikeus vierailla! Teillä ei ole lapsia, te ette tarvitse rahojanne, me taas tarvitsemme! Voisit auttaa sisarta. Ette te paljoa menetä jos kerran laitatte pöydän kerran kuussa meille.
Pystyin, vaikka kädet vapisivat, sanomaan suoraan katsoen: Minun rahat eivät ole hyväntekeväisyyteen, etkä sinä eikä veljesi omista tätä asuntoa. Kolmen kuukauden vierailut ovat tulleet maksamaan minulle yli tonnin. Mieluummin käytän ne eurot vaikka uusiin kenkiin kuin ilmaiseksi teidän lomabudjettiin.
Kaisu yritti vedota Aapon sittenkin Miten kehtaat laskea, paljonko sun rahasi meidän lapsen suuhun menee! Jukkaa, tee nyt jotain!
Jukka nousi seisomaan. Pistiin vähän rajat nyt kohdalle! Tultiin Laurin luo, ei sun.
Mitä tekee Lauri astuu mun eteen ja sanoo ensimmäistä kertaa napakasti: Älä puhu tuolla tavalla Disalle hänen kotonaan. Hän ei ole palvelija teille. Ja hän on oikeassa: te ette ole ikinä kysyneet, miten meillä menee, ettekä tuoneet kahville pullaakaan. Äänessä metallinen sävy, jota en ollut ennen kuullut.
Kaisu alkoi parkua ja kiljua, miten hänen jalallaan ei enää ASTUTA tähän asuntoon, miten hän kertoo äidille kaikki, että Lauri on vaimonsa tossun alla. Käskin heitä ystävällisesti samalla ovenavauksella kauppaan Käykää Lidlissä, siellä on nakit tarjouksessa, säästätte entisestään.
Kaisu raahasi Aapon ja Jukan eteiseen, jyräsi ovien paukkuessa pois. Hiljaisuus laskeutui koko asuntoon, jotenkin ihanan puhdas tunnelma jäi ilmaan.
Lauri seisoi nojaten keittiötasoon ja huokaisi. Katsoi silmiin ja sanoi vilpittömästi: Anteeksi, Disa. Mä olin sokea. Mä oikeasti kuvittelin, että tämä on normaalia sukulaisten kanssa. Nyt mä näen, miten ne käyttivät mua tai siis meitä hyväkseen.
Katsoin häntä rauhassa ja nyökkäsin. Hyvä, että nyt näet. Sun sukulaiset on mulle ok, mutta mä vaadin, että minua ja tätä kotia pitää kunnioittaa. Jos he haluavat tulla jatkossa, sitten tullaan pullan ja hyvän mielen kanssa sekä anteeksipyynnön. Ennen sitä tämä touhu loppuu tähän.
Lauri nyökkäsi. Selvä. Ja hei, kun kerran ollaan kahdestaan ja vapaata on… tilataanko pizzaa? Tai mitä vaan haluat? Minä maksan eikä tarvitse tiskata!
Repesin nauramaan. Oli pitkästä aikaa kevyt olo. Pizza on hyvä. Ja laita pyörimään se leffa, mitä ollaan viikkoja lykätty.
Niin Lauri naputteli tilauksen, minä hain jääkaapista sen kakun puolikkaan ja istahdin pöytään, jossa vihdoin vallitsi rauha. Edessä hiljainen viikonloppu, meidän kaksin.
Niin sellainen siitä tuli ja oikeastaan ihan parasta.
