Olin ollut yhdessä miehen kanssa nimeltä Jarkko. Hän oli kunnon mies, vanhanaikaisilla arvoilla varustettu ja uskoi aitoon rakkauteen. Jarkko auttoi aina ihmisiä, saattoi naapurien lapsia kouluun, ruokki kodittomia eläimiä ja oli muutenkin sellainen, joka teki kaikkensa toisten hyväksi. Ulkonäkönsä puolesta hän oli komea, omisti asunnon Helsingissä, ajoi uudehkoa Volvoa ja työskenteli hyvässä asemassa teknologiayrityksessä.
Tunsin olleeni todella onnekas, että hän oli valinnut juuri minut vaimokseen. Sillä hetkellä ajattelin olevani maailman onnellisin nainen. Ystäväni olivat kateellisia ja toistivat jatkuvasti: Pidä huoli, älä menetä tuollaista miestä.
Teinkin kaikkeni, etten menettäisi häntä, ja Jarkko puolestaan piti minusta lujasti kiinni. Onnemme ei kuitenkaan kestänyt kovin kauan.
Eräänä päivänä Jarkko tuli kotiin synkkänä eikä halunnut katsoa minua silmiin. Kysyin pitkään, mikä häntä vaivasi. Lopulta hän tunnusti tavanneensa entisen aviomieheni sattumalta. Tässä yhteydessä mainitsen, etten ollut ollut missään tekemisissä exäni kanssa vuosiin, en ollut edes näyttänyt Jarkolle valokuvia enkä koskaan puhunut hänestä. Näytti kuitenkin siltä, että Jarkko itse oli etsinyt kyseistä kohtaamista. Tämä tapaaminen oli kuitenkin vasta alkua.
Oletetaan nyt, että tapaaminen sattui vahingossa ja Jarkko tunnisti hänet jotenkin. Mutta Jarkko kuitenkin itse meni puhumaan exälleni, tarjosi tupakan ja jäivät juttelemaan pian keskustelu siirtyi minuun. En ollut koskaan salannut Jarkolta mitään, mutta mietin, mistä he oikein puhuivat. Olin täysin järkyttynyt, kun kuulin kaiken. Tuleva aviomieheni tunnusti, ettei olisi pitänyt tehdä niin. Kävi ilmi, että Jarkko oli kysellyt entiseltä mieheltäni millainen olin, millainen luonteeni oli, miksi olimme eronneet ja kaikkea tällaista.
Aloin itkeä. Minusta se oli petos mennä tapaamaan exääni ja kysellä häneltä yksityiskohtia. Minähän olen tässä, kysy mitä haluat! Onko tämä muka normaalia? Onko tuollainen käytös hyväksyttävää, Jarkko?
Entinen aviomieheni kertoi hänelle sekalaisia typeryyksiä minusta. Jarkko puolestaan tuli kyselemään minulta, pitikö exäni puheet paikkansa. Miksi minun pitäisi puolustella itseäni asioista, joita ei ole koskaan tapahtunut? Jonkun syöttäessä soopaa, minun pitäisi lähteä selittämään?
Silloin tajusin, etten pystyisi enää arvostamaan tätä miestä. Ymmärrän hyvin, että puiston penkillä istuvat vanhat mummot rakastavat keskustella ja juoruta kaikista. He ovat mummoja. Mutta sinä olet mies! Miksi menet penkomaan asioita selkäni takana? Sinähän valitsit minut vaimoksesi, elämme yhdessä. En ole koskaan antanut syytä epäillä luottamusta minuun. Minusta tuo teko oli niin alhainen ja likainen, että menetin kerralla kaiken halun olla hänen kanssaan. En löytänyt mitään syytä hyväksyä sitä. En pystynyt antamaan anteeksi moista petosta.
Olen aina ajatellut, että jos joku sanoo pahasti miehen rakastetusta, mies olisi ainakin närkästynyt. Pahimmassa tapauksessa puolustaisi naistaan kunnolla. Mutta että tarkoituksella menee tapaamaan exää ja kyselee entiseltä naisestaan se menee yli minun ymmärrykseni.
Siinä hetkessä täydellinen sulhanen Jarkko romahti silmissäni Ymmärsin, mitä vanhemmat ihmiset Suomessa aina sanovat: että perheessä tärkeintä on molemminpuolinen kunnioitus. Itse en koskaan ole ollut äärimmäisyyksiin menevä, mutta miesten juoruilu se oli minulle liikaa. Miehellä voi olla omat heikkoudet, surut, oikut, virheet ja epäkohteliaisuudet. Mutta käyttäytyä kuin mummo kauppajonossa ja uskoa jokaiseen juoruun ei koskaan!
