Naimisiin menin naisen kanssa, jolla oli vauva. Kahdeksantoista vuotta myöhemmin hän jätti minut. Mutta hänen tyttärensä päätti viettää joulun kanssani.
Olin pyjamassa iltapäivällä kolmen aikaan 22. joulukuuta ja söin mysliä suoraan rasiasta, kun kuulin avaimen kääntyvän lukossa.
Hitto. Katri oli yhä pitänyt avaimen.
Mutta ovesta ei tullut Katri. Se oli Sanni kahden valtavan matkalaukun ja yliopiston repun kanssa.
Moi, isi.
Rasia putosi kädestäni.
Sanni? Mitä ihmettä?
Muutan sun luo. Laski laukut lattiaan tömähtäen. Tai siis jos haluat. Muuten tää on vähän尴尬, koska roudaan ne jo sisään.
Nousin sohvalta niin äkisti, että huimasi.
Muuttaa? Tietääkö äitisi tästä?
Totta kai tietää. Meillä oli keskustelu. Näytti sormi-ilmoilla lainausmerkkejä. Kerroin hänelle, että haluan asua täällä. Tää on aina tuntunut mun kodilta. Katri itki, minä itkin, täysi sekasotku. Mutta hän ymmärsi lopulta.
Mutta
Isi. Katsoi minuun tiukasti, kuten silloin kun hänellä oli tärkeää sanottavaa. Äidillä on uusi elämä, uusi pieni valkoinen asunto, jossa kaikki on niin steriiliä ettei uskalla koskea mihinkään. Mutta sulla on tää talo, täällä voi jättää kahvikupin minne huvittaa ja kukaan ei hermostu.
Hei, minä siivoan.
Siksi olohuoneessa on kolme kuppia.
Oli myönnettävä, että hän oli oikeassa. Keittiössäkin taisi olla puolisen tusinaa lisää.
Lisäksi, jatkoi Sanni riisuessaan takkiaan, kuka huolehtii siitä, ettet syö pelkkää kebabia ja surua?
Naurahdin, vaikka kurkussani oli pala.
Syön puikoilla. Kyllä se on taito sekin.
Se lasketaan henkiinjäämiseksi ehkä, muttei elämäksi.
Sanni meni keittiöön ja alkoi tutkia paikkoja.
Voi hyvänen aika, tää on pahempi kuin kuvittelin. Aukaisi jääkaapin. Soya, kolme olutta ja jogurttia jossa parasta ennen meni kolme kuukautta sitten? Isi, sä olet surkea.
Jogurtti on vasta pari viikkoa vanhaa.
Tässä lukee maaliskuu.
Maaliskuu oli kaksi Okei, myönnetään.
Hän kääntyi minuun kädet lanteilla, ihan niin kuin silloin kahdeksanvuotiaana kun vaati lettejään laitettavaksi.
Huomenna mennään kauppaan. Tänään tilataan pizzaa kuin ihmiset. Onko vieläkin sen paikan numero missä sai tuplajuuston?
Pikavalinnassa, tietysti.
Olitpa järjestelmällinen.
Pizzaa odotellessa hän kierteli taloa kuin joku asuntovälittäjä.
Sun huone on ihan kaaos, mutt oma on ihan sama kuin ennen. Hymyili astuessaan vanhaan huoneeseensa. Jopa mun hirveät yläastejulisteet on seinällä.
Sun käsialaa. En mä koske sun tavaroihin.
Hetken hän vain katseli huoneen seiniä, valokuvia ja vanhaa pöytää.
Tiedätkö mikä tässä on hullua? Katri ehdotti että sisustaisin uutta asuntoa juuri niin kuin haluan. Niin kuin tykkäät, hän sanoi. Mutta Hän istahti sängylleen. Tässä huoneessa kaikki on jo niin kuin tykkään. Tämä on mun.
Istuin viereen.
Sanni, sinun ei tarvitse jäädä säälistä. Mä pärjään kyllä.
Tää ei ole mitään sääliä, hölmö. Hän töytäisi hartiaani. Tämä on siksi, että kun olin vuoden ja opin kävelemään, sä odotit mua aina valmiina ottamaan kiinni. Koska kun näin painajaisia, pääsin sun viereen nukkumaan. Koska kun valmistuin lukiosta, sä itkit enemmän kuin mä.
Ei nyt sentään niin paljon…
Käytit kolmea nenäliinaa, isi.
Olin vaan…allerginen.
Tunteille todennäköisesti.
Hän hymyili ja kallisti pään olkapäälleni.
Sä olet mun isä. Et se, joka antoi mulle puolet geeneistä, vaan se, joka antoi kaiken muun. Ja nyt, kun sulla on tää iso talo ja syöt surullista mysliä pyjamassa, luuletko että jätän sut tänne? Ei siinä ole mitään järkeä.
Ääneni petti vähän.
Rakastan sua, murunen.
Rakastan sua, vanha ukko. Mutta huomenna muuten siivotaan, täällä haisee oudolle.
Aattona Sanni piti sanansa. Raahasi minut Prismaan kauppaan.
Tehdään kunnon illallinen. Ei mitään kebabia laatikosta.
Mutta se on jo perinne
Uusi perinne on oikea ruoka. Nyt mennään.
Ostettiin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sanni heitteli tuotteita kärryyn pelottavalla innolla.
Osaatko muuten tehdä mitään näistä ruoista? kysyin.
En, mutta meillä on netti ja rohkeutta. Sillä pärjää.
Ei pärjännyt.
Kalkkuna jäi raaaksi sisältä ja paloi päältä. Perunasose muistutti liimaa. Vihannekset olivat mustia.
Istuttiin hiljaa kun tuijotettiin katastrofia pöydällä.
No, Sanni totesi aina voidaan
Tilata kiinalaista.
Sitä juuri.
Niinpä söimme suoraan laatikoista, nauroimme epäonnelle ja siitä tulikin paras joulu aikoihin.
Tiedätkö mitä? sanoin. Tässä taisi syntyä uusi perinne.
Yritetään kokata hienoja juttuja, epäonnistutaan, ja sitten tilataan kiinalaista.
Täydellinen suunnitelma.
Syömisen jälkeen hän ojensi pienen rasian.
Ole hyvä. Sun joululahja.
Rasian sisällä oli avain, jossa käsintehty avaimenperä, jossa luki Koti.
Kopio omasta avaimestani. Asun virallisesti täällä nyt. Hymyili. Siinä on vähän vikaa mutta tein rakkaudella.
Halasin häntä lujasti.
Täydellinen.
Nyt kuristat mut.
Anna mun nauttia tästä hetkestä.
Hän nauroi ja halasi takaisin.
Kiitos kaikesta, isi. Näistä kaheksastatoista vuodesta. Että olet aina ollut siinä. Että olet just sinä.
Kiitos, kun päätit jäädä.
Aina.
Yöllä tuijotin uutta avainta.
Katri lähti ja se sattui.
Mutta Sanni jäi.
Ja se se oli kaikki mitä tarvitsin.
