Menen lääkäriin, kun en enää kestä kipua. Kolmas päivä putkeen se on liikaa. Karmiva päänsärky, johon eivät tehoa mitkään särkylääkkeet. Yöllä en edes saanut unta. Pahin moka oli avata netti ja lukea, minkä taudin oire päänsärky voi olla.
Selain täyttyy heti otsikoilla: Miten erotat migreenin aivokasvaimesta ja muuta kauhukertomusta. Siinä vaiheessa olisi voinut lähteä suoraan hautaustoimistoon, lääkäriaseman ohittaen.
Muistan, miten Jerome K. Jerome aikoinaan luki lääketieteellistä tietokirjaa ja löysi itsestään kaikki taudit paitsi lapsivuodekuumeen: koleran, anemian, Pyhän Vituksen tanssin, ja jopa suu- ja sorkkataudin se kun jäi viimeiseksi kirjan T-kirjaimiin. Häntä harmitti, kun se lapsivuodekuume puuttui.
Sama tunne minulla. Kun olen googlannut aamuyölle asti ja saanut itselleni kaikki mahdolliset kuolemantautien oireet, päätän: Tässä tämä! Huomenna kömmin lääkäriin!
Vastaanottohuoneen edessä käyn mukavan keskustelun toisen naisen kanssa.
Joko on tullut otettua, hän kysyy.
En tajua:
Mitä otettua?
Eilenkö tuli otettua?
En ottanut mitään, vastaan loukkaantuneena.
Silmät on ihan punaiset, kuin olisi ollut kova krapula
On se kumma. Käyn psykologilla, että oppisin kommunikoimaan ihmisten kanssa, joille psykologikäynti olisi paljon tarpeellisempi kuin minulle.
Kiitos vaan kovasti, irvistän.
Astun lääkäriin ja esitän oireet kuin juontaja mainostaisi illan tähdet. Lopuksi listaan silmäni, jotka ovat punaiset ihan kuin olisin juonut viinaa, vaikka en ole.
Lääkäri vilkaisee silmiäni ja kohauttaa olkapäitään:
Ihan normaalin näköiset, älä nyt liioittele
Jopas sanonhan minä, väärät ihmiset käyvät psykologilla.
Lääkäri mittaa verenpaineen, pulssin ja hapetuksen. Kysyy lisää. Omasta mielestäni puhuttelusta piirtyy aika synkkä kuva: ei kuulosta migreeniltä, vaan pahemmalta.
Entäpä jos otetaan heti aivojen magneettikuvaus? Voin maksaa, ehdotan.
Netissä sanottiin niin yöllähän valmistuin taas sekalääkäriksi, neurologiksi ja kaikeksi mahdolliseksi Googlen voimalla.
Katsotaan nyt ensin rauhassa, tehdään verikokeet ja hoidetaan suonia. Jos pahenee, niin sitten kuvat.
Sen yön jälkeen tuntui, ettei voisi enää huonommin mennä. Itkin ja mietin, että neljänkympin jälkeen aikaansaanut vain kaksi lasta ja kymmenen kirjaa. En tiennyt, onko se paljon vai vähän.
Lapset ovat pieniä, keskeneräisiä…
Kirjatkin eivät täydellisiä. Uusimman teoksen sivulla 16 on kirjoitusvirhe Niin paljon kasvatettavaa niin lapsissa kuin kustannustoimittajissa.
Kotiin palatessa haen lapset, ostan määrätystä lääkkeestä ja otan sitä heti. Kotona kaadun suoraan sänkyyn.
Lapset tulevat luokseni:
Onko jotain ruokaa?
Löytyy, kunhan teen. Ihan hetki…
Oloni ei enää ole niin kipeä, mutta voimat on poissa: kolme päivää olen maannut.
Eero tekee itse illallisen. Paistaa munakasta ja lämmittää makaronia. Tulee sanomaan: Ruokin Aavan ja haluatko sinä että tuon ruoan suoraan sänkyyn?
Miten hyvältä se tuntuu. Minulla on iso poika! Melkein valmis! Ei katoa maailmaan, pärjää kyllä.
Ei tarvitse sänkyyn, en ole nälkäinen. Nousen kohta syömään. Olet reipas.
Selvä, hän sanoo ja tuo perään lautasellisen hedelmiä. Tässä on kiiviä, siinä on enemmän C-vitamiinia kuin appelsiinissa. Ja omenaa siinä on rautaa. Ja mandariini, se on vaan koriste, muuten olisi pilaantunut
Olen pakahtua ylpeydestä. Minun oma huolehtijani. Olo paranee heti.
Sitten Eero lähtee ruokakauppaan.
Minne menet?
Kissalle ei ole enää ruokaa.
Osta jäätelöä myös! huutaa Aava. Mulla on myös ruoka loppu
Tyttö astelee huoneeseeni kuin konsanaan arvokas tohtori: silmälasit päässä, aamutakki yllä ja leikkilääkärin laukku mukana. Aava Matilainen, leikkiterapeutti.
No, potilas, aletaanko hoitaa? Pistänkö piikin?
Kutsu mua vain äidiksi, älä potilaaksi
Parane ensin, sitten olet äiti. Avaa suu.
Avaan suun.
Söitkö kiiviä? Et antanut mulle? Kiiviä?
Ota vain, siitä vaan, tarjoan lautasen.
En enää halua, söin jo munakasta. Nyt odotan jäätelöä. Kuuntelempas sinua
Hän laittaa pinkin stetoskoopin kaulaan.
Mä jo iltaisin juoksen sun perässä kirjan kanssa, että kuuntelet. Et vaan koskaan kuuntele.
Oi voi… kaikki on ihan pielessä, Aava sanoo ja kuuntelee kaulaani. Liikaa puhut, liikaa juokset lasten perässä. Määrään piikin ja jäätelöä. Jos Eero ostaa kaikille. Jos ostaa vain pyytäneille, niin… olisit pyytänyt.
Etkö jaa sairaan äitisi kanssa parantavaa vaniljajäätelöä?
Aava ottaa ja puikkaa muovisen pistosneulan reiteeni.
Ai, sattuu! nauran.
Niin pitääkin. Näin paranee.
Rehellisesti sanottuna olo on jo nyt hyvä. Ja jäätelön jälkeen tunnelma on erinomainen Eero osti kaikille. Pää ei enää särje, voimat palaavat, ja silmät ovat kirkkaat siniset, eivät punaiset.
Mutta leikin vielä vähän aikaa sairasta äitiä, ja Aavalle iltasadun lukee Eero. Saduksi Aava valitsi Syklopeedian.
Se on varmaan tietosanakirja, jossa on vain sykloppeja, Eero vitsailee.
He lukevat ensin Saturnuksesta, sitten dinosauruksista ja sen jälkeen maitohampaista. Meinaa tulla kina, kun kumpikaan ei tiedä, oliko dinosauruksen poikasilla maitohampaita.
Kuuntelen lasten juttuja ja olen pakahtua onnesta, rakkaudesta ja sellaisesta… merkityksestä, joka on arvokkainta maailmassa.
Sitten vaihdan lakanat, koska kuulkaas, lautanen meni nurin ja kiivi litistyi lakanoihin.
Lopulta nukumme kaikki tiiviisti vierekkäin.
No, auttoiko lääke? kysyy lääkäri seuraavana aamuna.
Nyökkään. Mutta oikeasti minusta tuntuu, että ihan muut lääkkeet auttoivat minun omat kultamuruni.
Ne, jotka täyttävät minut voimalla kipujen sijaan, ilolla surun tilalle ja onnella vihan sijaan.
Halatkaa omia lapsianne vaikka he olisivat jo pidempiä kuin te itse. Mikään ei ole parantavampaa kuin se halaus. Ellei sitten kiivit, joissa on hurjasti C-vitamiinia!
