Olen hyvin aktiivinen mies, vaikka ikääni on kertynyt jo 65 vuotta. Pystyn yhä matkustelemaan eri puolille Suomea ja tapaamaan kiinnostavia ihmisiä. Nuoruuden ajat muistuvat mieleeni sekä ilolla että haikeudella. Silloin saattoi lähteä lomalle minne tahansa! Voi mennä esimerkiksi Turun saaristoon, tai telttailemaan kavereiden kanssa järven rannalle. Voi risteillä pitkin Suomen kauniita jokia. Ja kaikkeen tähän riitti vain vähän rahaa markkoja sai venytettyä pitkälle.
Mutta ne ajat ovat jääneet taakse.
Olen aina nauttinut ihmisten tapaamisesta. Olen tutustunut ihmisiin niin uimarannoilla kuin teattereissakin, ja osa tuttavuuksista on jatkunut vuosikymmenten ajan.
En ymmärtänyt, kuka olisi voinut lähettää meille sellaisen sähkeen. Minä ja vaimoni emme olleet lähdössä minnekään. Neljältä aamulla joku kuitenkin kolkutti ovellemme. Avasin oven, ja olin aivan ymmyrkäisenä hämmennyksestäni. Oven suulla seisoi Suvi, kaksi teinityttöä, mummo ja mies. Heillä oli mukana valtava määrä tavaraa. Minä ja vaimoni olimme kuin puulla päähän lyötyjä. Pian kutsuimme kuitenkin kutsumattomat vieraat sisään. Suvi kysyi:
Miksi ette lähteneet pois meidän takia? Mehän lähetimme sähkeen! Ja taksi maksaa, kyllä tämä olisi ollut helpompaa! Anteeksi nyt, mutta emme tienneet kuka sähkeen lähetti. No mutta osoitehan oli selvä. Tässä me nyt olemme. Ajattelin vain, että olisimme voineet kirjoittaa toisillemme kirjeitä, siinä kaikki!
Suvi selitti, että toinen tytöistä oli saanut ylioppilaslakin tänä keväänä ja aikoi hakea yliopistoon. Muu perhe tuli tukemaan häntä.
Me asumme nyt täällä! Ei ole varaa vuokraan, ja teillä on asunto keskustaankin melko lähellä!
Olin järkyttynyt. Emme olleet sukulaisia, miksi meidän pitäisi majoittaa heitä? Ruokaa piti tarjota kolme kertaa päivässä. He toivat kyllä jotain ruokaa mukanaan, mutta eivät laittaneet itse mitään, vaan minun piti kokata kaikille.
En jaksanut enää, joten kolmen päivän jälkeen pyysin Suvia ja hänen perhettään muuttamaan pois. Minua ei kiinnostanut minne. Syntyi hirveä riita. Suvi alkoi paiskoa astioita ja huusi kuin hullu.
Olin suorastaan järkyttynyt hänen käytöksestään. Lopulta he lähtivät. He onnistuivat varastamaan minulta kylpytakin, muutamia pyyhkeitä ja jotenkin ihmeen kaupalla jopa suuren kattilan, jossa oli kaalia. En käsitä miten se onnistui. Kattila hävisi kuin tuhka tuuleen.
Lopulta opin, että vanhoista ystävistä pitää pitää kiinni mutta kaikki eivät ole ystäviä, vaikka heistä siltä voisi tuntua.
