Olin nuorena mukana ystäväporukassa, jossa riitti draamaa, intohimoja ja kaikenlaisia hulvattomia tilanteita. Meidän joukossa oli pari, Mikko ja Tuulikki. Mikkoa pidettiin porukan hauskimpana kaverina ja Tuulikki oli täynnä elämäniloa he täydensivät toisiaan. Siitä huolimatta heidän välillään riitti myös riitoja ja pientä kinastelua mitä turhimmista pikkuasioista.
Kerran järjestin illanistujaiset kotonani Helsingissä. Mikko odotti Tuulikkia HSL:n bussipysäkillä, kuten oli tavallista. Tuulikki jäi jälleen kerran myöhään, ja Mikko seisoskeli rauhallisesti odottaen. Sitten Mikko huomasi vilinässä tytön, jolla oli samanlainen tyyli ja kiharat hiukset kuin Tuulikilla. Hän keksi tehdä pienen jäynän hipsi tytön taakse, nappasi tätä leikkisästi vyötäröltä ja alkoi muka pilailunomaisesti kiusata häntä.
Järkytys oli suuri, kun kävi ilmi, ettei kyseessä ollutkaan Tuulikki. Vieras tyttö säikähti ja alkoi huutaa. Mikko tajusi saman tien erheensä ja yritti selittää, mutta tilanne oli jo ehtinyt paisua isoksi. Tuulikki saapui lopulta pysäkille ja soitti poliisit paikalle. Homma paisui, ja Mikko päätyi kuin päätyikin poliisiasemalle vieraan tytön, Ainon, kanssa.
Yllättäen, kun nuo 45 minuuttia poliisiasemalla menivät ohi, Mikko ja Aino tulivatkin hyvin toimeen keskenään. He löysivät nopeasti yhteisen sävelen. Neljän kuukauden päästä Mikko ja Aino menivät naimisiin pienen häätilaisuuden myötä. Nyt heillä on kaksi poikaa, joista molemmat ovat kasvaneet isäänsä pidemmiksi.
Tuulikki yritti vielä jonkin aikaa saada Mikkoa takaisin ja oli epäkohtelias Ainolle, mutta lopulta luovutti. Myös Tuulikin elämä löysi lopulta uomansa ja rauhansa. Mikko miettii vieläkin välillä, miten kaikki tapahtui sinä iltana, ja ajattelee, että kohtalo todella johdatti hänet ja Ainon yhteen.
Elämä todellakin vie meitä yllättäviin suuntiin joskus sattumukset johtavat juuri sinne, mihin pitääkin päätyä. Nostetaan malja sattumalle ja elämän mutkikkaille poluille, jotka lopulta muovaavat meistä sen, keitä olemme!
