Margitin paraatimarssi
Maarit! Tämä ei ole hernesoppa, tämä on jokin minulle tuntematon sekametelisoppa! Kultaseni, olet erinomainen juristi, mene jo tekemään niitä asioita, osaat sen paremmin. Jätä keittiö niille, joilla ei ole yhtä paljon järkeä kuin sinulla.
Mirkku, enhän minä edes ole nainen! Maija oli vähällä puhjeta itkuun.
Miksi hän ei koskaan onnistunut edes helpoissa ruuissa? Ei ollut sellainen tullut koskaan ajatelleeksikaan, että voisi kokeilla jotain vaativampaa. Heidän perheessään oli roolit jaettu jo aikoja sitten.
Veera hoiti kotia, Maija oli älykäs, ja Salla oli vauhti-ihminen se, joka pystyi pistämään minkä tahansa rattaan pyörimään juuri siihen suuntaan kuin piti. Niinpä heidän yhteisissä tapaamisissaan kokkaaminen jäi yleensä Veeran vastuulle, Maija ja Salla vastasivat huollosta: siivous, ruokaostokset, lasten viihdytys. Tämä viimeinen oli Sallan homma. Kukaan muu ei saanut “Koskelan jengin” touhuja pysymään niin, että Veeran talo ja pihapiiri, jossa kokoonnuttiin, ei muistuttaisi konfliktialuetta seuraavana päivänä.
Koskelat rakastivat ja hemmottelivat lapsiaan, mutta yrittivät kasvattaa silti järjestyksessä, vaikkei sillä tainnut olla suurta tehoa.
Margitin seitsemästä lapsenlapsesta, joita hän rakasti loputtomasti, jokainen muistutti eniten nuorinta tätiään, Sallaa. Ja vaikka Salla itse jo oli kahden vilperttinsä äiti, ei se ollut muuttanut häntä lainkaan: hän istui kuistin portailla lajittelemassa luumuja seuraavaa mehuntaa varten ja mietti, että ehkä liittyisi lasten leikkeihin.
Estäjänä toimi Veeran ankarat katseet, kun tämä viilteli tomaatteja salaattia varten ja mutisi synkkiä huomioitaan:
Sinähän olet jatkuvasti tuommoinen poikatyttö, Salla! Etkö koskaan aikuistu? Maijastakin tuli kunnon nainen, minäkin nyt sentään tässä yritän. Mutta sinä vain pompit elämäsi läpi villinä jäniksenä, kurvailet moottoripyörällä ja huudat maailmalle, miten ihanaa kaikki on? Kato nyt lapsias, nekin kasvaa! Millainenkohan malli äiti on?
Veera, älä nyt! Maija vilkaisi epätoivoisesti keittoonsa ja lämäisi kannen kiinni. Kyllä niillä kelpaa ylpeillä. Kenen muun äiti pystyy purkamaan ja kokoamaan moottoripyörän? Sinäkö? Minä en tod. En edes keittoa osaa tehdä! Pitääkö minustakin olla ylpeä?
Pitää. Sinä et osaa keittoa, mutta oikeussalissa osaat kaikkea.
Näätkö, siitä juuri on kyse! Kaikilla oma juttu.
Erittäin hyvin sanottu! Margit, joka oli jäänyt osan keskustelusta väliin, ilmestyi kuistille sellaisessa loistossa, että kaikki henkäisivät.
Vau! Sallan kaksoset napsauttivat kieltään niin synkronoidusti, että äänestä tuli yksi valtava napsahdus ja Margit hätkähti.
Näin sen pitää mennä!
Margit pyörähti hitaasti näyttäen uuden leninkinsä ja korkonsa, jotka hän puki jalkaan vain “merkittävissä” tilanteissa. Nyt oli sellainen.
Tytöt, kelpaisiko sellainen asu balzacin ikäiselle naiselle, tapaamisessa miehen kanssa, jota nähnyt viimeksi ehkä neljäkymmentä vuotta sitten?
Mirkku, olet upea! Hän menee sanattomaksi.
Sanattomaksi ei tarvitse Margit asteli majesteettisesti edestakaisin ja pysähtyi sanavalmiina, kädet lanteilla ja nenä tuulessa. Miten toimin, jos sekaisin menevä mies pyörtyy? Ennen kaikkea haluan ymmärtää, miksi tämä mies nyt, vuosikymmenten jälkeen, kaipaa juuri minua. Mitä hyötyä minusta enää on?
Mummo, ehkä hän näkee sinussa naisen? Veeran 15-vuotias tytär, Netta, istahti viereen ja iski luumun puolet suuhunsa. Mitä?
Tämän jälkeen syntynyt nauru ajoi kissat parvekkeelta ja järkytti tärisevän terrierin, jota Veera oli ottanut viime vuonna ja kutsui ylpeästi nimellä “lilliterrieri”.
Netta, sinä minut nauruksi saat! Veera pyyhki silmät ja käveli hakemaan rättiä, Maija jäi rauhoittamaan säikähtänyttä koiraa.
Mirkku, mitä teillä oli? Maija sihautti lapsille ja nämä häipyivät kuin tuuli takapihalle.
Oi, Maija, meillä oli romanssi!
Sanan “romanssi” Margit sanoi sellaisella huokaisulla, että Netta jäi portaille, katsoi mummoaan ja huokaisi. Salla nauroi taas kaksin kerroin.
Netta, sinulla on vielä aikaa miettiä näitä asioita!
Ai, milloin sitten? Netta nappasi rätin, siivosi lätäkön ja huokasi. Ei mitään omaa elämää! Minkä ikäinen olit, Mirkku, kun teillä se juttu oli?
Kuusitoista! Mirkku levitti käsiään, vilkaisi Veeraa. Mitä sinä nyt siinä tuijotat, lapsi? Kyllä, tein asioita nuorena, olin tietenkin kokematon ja hupsu! Mutta ei Netan tarvitse samanlaisia mokia tehdä. Hän on fiksu, hän on komea! Mutta petollisista miehistä on hyvä tietää. Pitääkö, vai ei?
No kerro jo! Salla pyyhki lopulta kyyneleet. Netta ei lähde tästä ennen kuin olet kaiken kertonut.
Netta asettui mukavasti portaalle ja katsoi Margitia. Silmät olivat yhtä vihreät kuin lämmin heinälevä. Koko Koskelaa ihmetytti, miten Netalla ja Margitilla oli niin samanlaiset silmät, vaikka he eivät olleet sukua. Eivät sitä Veera, Maija ja Sallakaan olleet Margitille, joka kuitenkin oli jo aikoja sitten ottanut heidän äidin paikan.
Margitista tuli Koskelan sisarusten pelastus heti kun heidän oma äitinsä kuoli. Isä oli aivan hajalla eikä osannut elää ilman vaimoaan.
Veera, tuskin kahdeksan, joutui huolehtimaan nuoremmistaan, koska kaikissa isän vastauksissa oli vain yksi toistuva repliikki:
Olisipa äiti täällä, hän tietäisi…
Veera pelkäsi, että isä sekoaa kokonaan. Niinpä hän ei enää kysynyt mitään, vaan yritti olla “äiti” itse.
Maijasta hän jotenkuten vielä selvisi, viisivuotias oli fiksu, mutta kaksivuotiaan Sallan kanssa oli hankalaa. Se kiersi ja pörräsi koko ajan, eikä Veera saanut hetken rauhaa.
Tytöt ehtivät jo iloita joskus, kun mummo tuli “apuun”, mutta tämäkin luovutti pian:
Antakaa anteeksi tytöt, mutta en minä jaksa enää. Minullakin on jo ikää, kaiken maailman krämpät… Ottaisin Veeran mukaani, mutta nuorimmista sinun pitää huolehtia itse, hyvä vävy.
Veera kuunteli keskustelua jäykkänä. Hän oli menettämässä kaiken tutun.
Sallakin, joka yritti työntää isän ruuvimeisselin pistorasiaan, alkoi itkeä niin kovaa että Veera otti sen syliin ja jäi siihen tärisemään. Hän ymmärsi jäävänsä ilman siskoja, ilman kotia.
En lähde! Piiloudun! Ei löydä mua!
Onneksi mummo ei edes yrittänyt etsiä. Isä mutisi jotain ja anoppi lähti takaisin Karstulaan.
Muutaman kuukauden päästä Margit tuli heidän elämäänsä.
Sallalla oli kova kuume ja Veera, joka istui hänen vieressään, meni rukoilemaan isää, joka istui toimistossa ovet lukossa:
Tämä on nyt tärkeää, isä! Salla kuolee!
Lause teki tehtävänsä, isä tuli, lääkäri soitettiin ja Veera saattoi hengittää. Ensimmäistä kertaa äidin menetyksen jälkeen hänellä oli taas aikuinen tuki.
Margit, kaupungin terveyskeskuksen lastenlääkäri, oli tullut sijaistamaan. Hän kirosi matkalla taloyhtiön remontista ja vanhoista mummoista portilla, mutta löysi perille, ja kysymällä tiesi hetkessä kaiken.
Yksi puhelu, ja hän käsitti tilanteen. Hän järjesti ambulanssin, ja piti isälle sellaisen puhuttelun, että tämä, hetken hämmennyksen jälkeen, raivosi:
Mitä te oikein vaaditte minulta?
Ole isä, hyvä ihminen! Eikö sinua lasten asiat kiinnosta yhtään? Vai haluatko, ettei äitiä eikä isää muka tarvitakaan? Missä sinun omatunto?
Margit osasi esiintyä niin, ettei jäänyt epäselväksi mitään.
Vähitellen Veera alkoi uskaltaa olla taas lapsi. Pian perheeseen tuli uusi äitipuoli.
Veera piti siitä, että Margit asetti yhden säännön: heillä voi olla vain yksi “äiti”, eikä sitä sanaa käytetty Margitista mutta ystävä hänestä tuli.
Maija ei alkuun sopeutunut. Hän kaipasi äitiä, tukki korvansa, mutisi:
Haluan vain äidin!
Veera yritti kestää, mutta kun Sallakin alkoi yllyttää, hän romahti:
Maija! Meillä ei enää ole äitiä! Olen ikävissäni minäkin! Mutta en halua olla teidän äitinne! En osaa!
Margit löysi tytöt nurkista vetistelemästä, ja otti heidät isoon syliinsä, silitti kädet, posket, niskat, lohdutti:
Ei teillä enää ole äitiä. Mutta minulla on teidät. En voi olla äiti, mutta voin olla ystävä. Ketään ei enää päästetä loukkaamaan teitä!
Ensimmäistä kertaa tytöt itkivät yhdessä. Maija yritti vielä rimpuilla, mutta Salla nukahti itkuun Margitin käsivarteen.
Vasta myöhemmin kaikki ymmärsivät, kuinka Margitista, joka ei ollut saanut omaa lasta, tuli heidän aito äitinsä.
Isä menehtyi yllättäen vain vuoden uuden avioliiton jälkeen, jäi auton alle. Margit kuuli töistä uutisen, ryntäsi ilman takkia kouluun, missä Veera ja Maija opiskelivat, ja otti tytöt heti kotiin:
Tytöt… Isi… Ei! Te ette ole yksin! Minä pidän huolta aina!
Niin Margit hoiti kaikki virallisetkin asiat kuntoon. Hän jätti terveyskeskuksen, teki töitä kahdessa yksityisklinikassa ja hoiti pesueensa maaliin.
Margitin “varpuset” olivat temperamentikkaita, kaikilla oma tie. Hän kannusti:
Näyttelijäksi? Yllättävää! Annas kun soitan teatterille.
Maija vaihtoi vuotta myöhemmin mielensä, Margit huokasi.
Salla hänen moottoripyörähullunsa. Margit myi rakkaan mökkinsä, osti oikean moottoripyörän, suojat, ja järjesti vielä stunt-ajajan opettamaan. Vuosia myöhemmin mökin rahoilla ostettiin talli.
No onko moottorimekaanikko huonompi ammatti kuin muut? Kukas ne normit muka on keksinyt!
Veera oli joukon ainoa, josta ei koskaan ollut huolta. Koko perheestä juuri hän tarvitsi vähiten tukea, mutta Margit välillä halasi tiukasti, kuiskasi korvaan:
Päästä, pieni! Minä olen tässä!
Vuosien päästä Margit ajatteli; mitään kaduttavaa ei ollut. Kaikki oli nostettu siiville, kaikilla perhe, lapsia, elämä… Sitäkö varten tässä ollaan?
Arki rullasi rauhallisesti siihen puheluun: vanha ääni lausui Margitin nimen, ja käsissä ollut teekuppi putosi lattialle. Netta, joka teki läksyjä vieressä, ponnahti, mutta Margit keikahti nojatuolilta lattialle.
Netta, soita Veeralle! Tarvitsen tukea!
Veera kaahasi paikalle puoli tuntia myöhemmin, soitti siskoille mennessään.
Onko hätä?
Ehkä minusta tuli sekopää!
Senhän tiesimme jo Veera naurahti. Salla tuli kypärä kainalossa.
Missä täällä on teetä? Salla virnisti ja heitti kypärän kissan pedille.
Margit, minulle maalattiin tällainen lohikäärme!
Loistava! En tiedä mikä se on, mutta juuri sinun näköisesi!
Saanko mennä treffeille? Margit kysäisi yllättäen.
Ja minne?
Kun kaikki tuijottivat, Netta karkasi keittämään vettä. Selvästikin, matematiikka jäi siltä illalta.
Mitä tapahtuisi? Kenet mummo kohtaisi vuosikymmenten jälkeen?
Keskustelu kälätti pari päivää. Lopulta Margit järjesti perhetapaamisen Veeran talolle.
Mitä kertoisin? Hän oli ensirakkauteni! Kumara, kiharapäinen jumala, ja äänensä… jo pelkkä tervehdys riitti saamaan minut polvilleen.
Oliko se rakkautta? Netta halusi tietää.
Hullua rakkautta! Margit huokaisi. Mutta viiltävää.
Miksi viiltävää?
Ei ollut vastausta. Ja kohtalo heitti pahasti kapuloita rattaisiin. Kadotin itseni! Voi miten sanon hyvin…
Oi, kerro, kerro! Netta rukoili.
Lapsi, tämä on baladin arvoista! Mutta olkoon tarina en jaksa laulaa kuin vanha trubaduuri. Kuuntele ja älä kommentoi.
Salla yritti pitää pokan, mutta alkoi nauraa. Margit löi leikiksi:
Jos suutarin jälki ei kelpaa, saat kolmen sormen näytön! Meillä sillä on tunnettu tarkoitus.
He kaikki nauroivat, unohtivat hetkeksi menneet surut.
Margit istui kiikkustuoliin, tuuletti Netan vihkolla ja julisti:
Tarkkana nyt! En jää ruotimaan tätä enää! Minutkin voi jättää rauhaan.
Me vaan kuunnellaan! Veera tuhahti.
Hah, tiedän mitä ajattelette, te pöpperöt! Ensirakkaudesta ei tullut mitään. Minä olin kuusitoista, hän seitsemäntoista, ja hän, joka meidät erotti, just täysi-ikäinen!
Oliko se vanhempi nainen? Netta uteli, kunnes Salla elehti hiljaisuutta.
Nyt huvittaa, että se ikäero oli jotain. Silloin se oli vuori! Hän oli opiskelija, naapuri. Hänen äitinsä tunsi oman äitini. Opetus: älä paljasta ystävälle omaa ihastustasi! Käsittämätön kateus iskee, se leviää kuin home, etkä pääse eroon.
He olivat yhdessä ystäviä, kunnes Margit huomasi ystävänsä ja pojan seurustelevan.
En uskaltanut avautua. Olisin ehkä voinut saada hänestä enemmän. Mutta en tehnyt mitään. Ajattelin, ettei meillä ollut mitään tulevaisuutta muutama kuunkierron halailu? Hän aikoi merivoimiin, minä lääkäriksi. Paitsi että… hän kirjoitti minulle! Kahdesti. Ensimmäisessä kirjeessä kerroin rakastavani.
Jee! Netta heilui innoissaan, mutta Salla piti silmällä Margitia. Tunnelma muuttui surumieliseksi.
Toisessa vastasin kieltävästi.
Miksi ihmeessä?
Koska minulla ei ollut mitään annettavaa hänelle kuin rakkauteni. Miehellä täytyy olla perhe, jatkumo. Minä en voinut saada lapsia. Se ei ole reilua, jos rakastaa vain omaa etuaan, pitää ajatella myös toista. Kun löydät sellaisen, joka välittää sinusta enemmän kuin itsestään, tartu kädestä ja pidä kiinni, se on oikea ihminen.
Netta pyöritteli luumua kädessään vakavana.
Entä sitten? hän kysyi, kun näki Margitin itkevän hiljaa. Netta pomppasi, rutisti mummoa ja keräsi kyyneleet poskilta.
Älä itke! Ei enää tarinoita! Me ymmärretään! Punaset silmät ei auta meikkiin!
Totta! Margit rutisti Netan, pyyhki silmänsä ja paineli lepäilemään, että illalla olisi taas tuore kuin vesimeloni. Kerran sitä vain “lähtee paraatimarssille”, siihen on syytä valmistautua!
Siskot jäivät kuistille. Mitä siihen sanomaan? Margit oli opettanut: kun sivu on käännetty, ei pidä enää tuijottaa taakse.
Salla viimeisteli luumut ja kiikutti niiden vadin sisään. Veera raivasi pöydän ja paineli keittiöön. Maija rojahti riippukeinuun mutta nukahti heti syvään uneen, kummastellen hetkellistä hiljaisuutta. Pian hän unohtui uneen, joka kietoi pehmeän hämäryytensä ympärilleen.
***
Muutama tunti myöhemmin pihan portille pysähtyi auto ja ulos kapusi matala, varttunut mies trendikkäässä lippiksessä. Hän vilkaisi paperia, soitti porttia.
Hyvää iltaa! Voisinko tavata Margit Koskisen?
Veera avasi ja nyökkäsi epäluuloisena, mutta päästi miehen pihaan. Kohta tämä esittäytyi se sama “romanssin sankari”, josta Margit oli puhunut.
Eikö teidän pitänyt tavata kaupungilla?
Piti, mutta pääsin aikaisin. Halusin tavata jo nyt.
Tule sisään, haen Margitin.
Veera kääntyi, mutta jähmettyi paikalleen.
Kuistille ilmaantui Margit ja puhe katkesi kaikilta.
Se oli paraatimarssi!
Vävyjen avustaessa Margit oli tähdessä: mustat rajaukset, joita Salla ja kaksoset maalasivat taiteellisilla tusseilla, korostivat silmiä niin, että Netta haki rätin, ja terrieri kiipesi pöydän alle ulista.
Margitin tukka, jota nuorimmat puolisen tuntia koristelivat kukilla ja hiussoljilla, näytti tornilta, taideteokselta kansainvälisestä kampaamokilpailusta.
Hyvä luoja! Margit! Veera naurahti niin, että tipahti portaille, kun mies unohti pistää toisen jalkansa maahan ja jäi horjumaan.
Hiukset…!
Vieraan pää kiilsi ilta-auringossa, ja Veera nauroi niin, että kyljet kramppasivat, eikä meno jäänyt siihen. Mies nauroi mukana.
Kyllä, joskus olin kihara ja vaarallinen! Nyt olen vain iloinen, Margit!
Margit näki Netan tuijottavan häntä sekä kauhistuneena että ylpeänä ja syöksyi sisään. Hetken päästä kuului tukahdutettu ulvaisu, ja Salla pinkaisi vessaan niin nopeasti, että ovikin tärähti.
Vitsit viimeisteltiin, ja Margit yritti pestä kasvonsa ja laittaa tukkaa uuden näköiseksi. Lopulta koko perhe asettui kuistille pitkään iltaan, joka aloitti uuden luvun heidän elämässään.
Yksi sivu taas kääntyi.
Koskela-siskot ymmärsivät sanomatta, ettei hyviä ihmisiä voi koskaan olla liikaa. Jos mies, joka ei lainkaan vastannut Margitin vanhoja nuoruuskuvia, tuli perheen keskelle ja nautti tilanteesta heittäytymällä mukaan vitsailuun ja lasten kanssa jutellen jopa meikkimerkkejä läpi, ehkä hän todella olisi mies, jolle voisi tämän rakkaan ihmisensä kerran uskoa?
Ehkä aika näyttää. Sitä pitää vain antaa niille, jotka sitä pyytävät. Kyllä se pyytö silmistä näki, erityisesti Margitin nyt tummissa, jännityksestä loistavissa silmissä.
Veera, kaataessaan teetä, kumartui ja halasi Margitia kevyesti:
Mitä sinä pelkäät? Me olemme tässä. Anna mennä, jatka rohkeasti!
