Mikael kantoi sisällään katkeruutta siitä, että oli kiirehtinyt eroon. Viisaat miehet osaavat tehdä rakastajattaresta juhlan hän teki vaimosta arjen.
Mikael Petterin pirteä mieli katosi, kun hän pysäköi Volvonsa ja asteli kotitalon rappuun. Kotona odotti tutuksi käynyt samankaltaisuus: tohvelit odottivat ovenpielessä, ilmaan leijui karjalanpiirakoiden tuoksu, kotona oli siistiä, kukkasia maljakossa.
Ei koskettanut: vaimo kotona mitäpä muuta eläkeläinen päivänsä tekisi kuin leipoisi ja neuloisi villasukkaa. Villasukat sentään vähän liioittelua, mutta pointti tarpeeksi selvä.
Maarit tuli Mikaelia vastaan hymyn kera:
Onko työpäivä väsyttänyt? Minä leivoin piirakoita kaalia ja omenaa, ihan juuri niin kuin tykkäät…
Mutta Maarit vaikeni, kun Mikael katsoi raskaasti. Seisoi kotiverkkareissa, hiukset liinassa aina laittaa kokatessa. Ammattikeittiöiden perinne koko elämä kokkina. Silmissä vähän ripsaria, huulilla kiiltoa. Kai sekin tapa, joka nyt vain ärsytti Mikaelia mitä tarpeeksi vanha nainen enää koetteli meikkailullaan!
Ehkä ei olisi pitänyt olla niin töykeä, mutta tokaisi:
Meikki tuossa iässä on kyllä täysin turhaa! Ei sovi sulle, Maarit.
Maarit nielaisi, kääntyi pois, eikä katettu pöytää tällä kertaa. Parempi näin. Piirakat liinan alla, tee valmiina selviää itsekin.
Suihkun ja syömisen jälkeen lempeys Mikaelia kohtaan palasi, samoin päivän muistot. Hän kääriytyi paksuun kylpytakkiin, asettui omaan lempituoliinsa ja esitti lukevansa. Miten se uusi kollega sanoikaan:
Te olette aika hurmaava mies, ja mielenkiintoinenkin.
Mikael oli 56, johtotehtävissä suuressa lakifirmassa. Alaisia nuori juristi ja kolme yli nelikymppistä naista. Yksi juuri jäi vanhempainvapaalle hänen tilalleen tuli Sanni.
Sopimuspaperit allekirjoitettiin Mikaelin ollessa työmatkalla; nyt hän tapasi Sannin ensi kertaa. Pyysi hänet huoneeseensa. Perässä hiipi kevyt hajuveden tuoksu ja nuoruuden heleys. Sirolla kasvoilla kehystävät vaaleat kutrit, silmät kirkkaan siniset, leuka päättäväinen, poskella syntymämerkki. Oliko muka jo kolmekymppinen? Ei Mikael olisi uskonut pikemminkin parikymppinen!
Sanni eronnut, äiti kahdeksanvuotiaalle pojalle. Huomaamattaan Mikael ajatteli: “No, hyvä niin!”
Keskustellessaan Sannin kanssa Mikael vähän flirttaili, totesi olevansa vanha pomo. Sanni räpäytti pitkiä ripsiään ja vastasi jotakin, mikä jäi Mikaelin mieleen pyörimään.
Vaimo, joka oli jo unohtanut loukkauksen, toi iltateen tietysti kamomillaa. Mikael mutristi:
Joka ilta… Aina samaan aikaan…
Mutta joi teetä tyytyväisenä. Sitten hän mietti, mitähän Sanni juuri nyt puuhasi. Joku vanha tunne mustasukkaisuus kipaisi sydämellä.
****
Sanni piipahti töistä kotiin Supermarketin kautta. Edam-juustoa, patonki, itselleen iltatölkki piimää. Kotona tunnelma oli neutraali, hymy kaukana. Rutisti poikansa Veikon automaattisesti, ei erityisellä hellyydellä.
Isä värkkäsi laajennetulla lasitetulla parvekkeella, äiti teki päivällistä. Sanni tyrkkäsi ostokset pöydälle ja ilmoitti päänsä särkevän älkää häiritkö. Totuus: hiukan kurjaa.
Eronnut Veikon isästä jo vuosia sitten, Sanni yhä haaveili elämän naispaikasta jonkun sydämessä mutta aina ne potentiaaliset olivat jo naimisissa, etsimässä vain huvituksia.
Viimeisinkin työkaveri tuntui rakastuneelta, jaksoi olla kiihkeä kaksi vuotta. Jopa vuokra-asunnon järjesti helpottamaan omia kyläilyjään. Kun asiat alkoivat mennä vaikeiksi, mies ilmoitti, että nyt pitäisi erota eikä nainen saisi jäädä edes töihin, uusi paikka jo katsottuna.
Sanni palasi takaisin vanhempiensa kotiin poikansa kanssa. Äiti tuki, isä ajatteli, että lapsen pitää kasvaa äidin kanssa tai edes isovanhempien.
Maarit, Mikaelin vaimo, oli jo huomannut miehessään keski-iän kriisin. Kaikki on, mutta jotain puuttuu. Ajatus pelotti mikä se jokin on? Yritti pehmentää tilannetta laittoi Mikaelille lempiruokia, piti huolta, ei vaatinut tunteellisia keskusteluja, vaikka kaipasi niitä.
Yritti innostaa lapsenlapsella, mökillä. Mikael vain murjotti.
Ehkä siksi, kun molemmat halusivat muutosta, Mikaelin ja Sannin romanssi roihahti heti. Kahden viikon päästä jo yhteinen lounas ja Mikael ajoi Sannin töistä kotiin.
Tarttui käteen, ja kun Sanni kääntyi puna poskella, sanoi:
En haluaisi lähteä eri suuntaan. Mennään mun mökille?
Sanni nyökkäsi, ja auto kiihdytti kohti kesäparatiisia.
Perjantaisin Mikael lopetti työt tuntia aiemmin. Vasta yhdeksältä Maarit sai tekstiviestin:
Huomenna jutellaan.
Mikael ei tiennyt, miten osuvasti tiivisti koko tulevan ja oikeastaan tarpeettoman keskustelun. Maarit tajusi: 32 vuoden liiton jälkeen ei paleta enää ilmiliekeissä.
Mutta mies oli niin rakas, että menettää hänet se olisi kuin hukkaisi osan itsestään. Vaikka hän murjottaisi, höykkyyttäisi tai käyttäytyisi hassusti kunhan istuisi siellä lempituolissaan, söisi yhdessä, hengittäisi vieressä.
Maarit ei nukkunut. Etsien sanoja, joilla pysäyttää (lähinnä oma) elämän murentuminen, kaivoi esiin hääalbumin. Siinä nuoret, edessä koko tulevaisuus. Olipa hän kaunis silloin!
Moni haaveili Maaritista. Miehen pitäisi muistaa. Ehkä hän tulee, katsoo kuvia ja tajuaa: kaikkea ei heitetä pois.
Mutta mies saapui vasta sunnuntaina, ja Maarit paiskattiin todellisuuden armoon toinen Mikael oli tullut tilalle. Tuntui, että adrenaliini pulppusi. Häpeä ja kiusaantuneisuus olivat kadonneet.
Toisin kuin vaimo, joka pelkäsi muutosta, Mikael janosi uutta, oli valmis ja miettinyt tarkkaan. Puhui äänellä, joka ei sietänyt vastaväitteitä.
Maarit saattoi pitää itseään vapaana. Ero tulee, kunhan paperit laitetaan vireille Mikael hoitaa. Poika taas perheineen muuttaa Maaritin luo laillisesti. Kahden makuuhuoneen kämppä, jossa poikaperhe asui, oli Mikaelin perintöä.
Kolmion Maaritille, auto miehelle, mökki hänen oikeudellaan. Maarit tajusi näyttävänsä surkealta, mutta kyyneleitä ei voinut hillitä. Pyysi miettimään, muistamaan terveyttä edes omansa. Tämä hermostutti miehen pujotti vihaisena kasvot lähelle:
Älä yritä vetää mua sun vanhuuteen!
… Olisi kulkuri juttu väittää, että Sanni rakastui Mikaeliin ja suostui miehen avioehdotukseen jo ensimmäisenä iltana mökillä.
Aviovaimon status houkutti Sannia. Lämmitti myös mahdollisuus kostaa ex-miehelle.
Kyllästytti asua isän komentamassa asunnossa kaipasi vakaata tulevaisuutta. Mikael antaisi kaiken mitä kaipasi. Ei huono vaihtoehto.
Viidenkympin jälkeen Mikael ei ollut mikään pappa napakka, nuorekkaan oloinen, toimistopomo. Mukava, älykäs, hauska ja kiinnostunut. Makuuhuoneessa ei itsekäs. Hyvä ettei tarvitsisi kärvistellä rahattomuutta ja vuokra-asunnossa. Pelkkiä plussia! No, ikä vähän mietitytti.
Vuoden kuluttua Sanni huomasi pettymyksen kasvavan. Olo oli vielä nuori, kaipasi enemmän elämän elämyksiä mieluiten usein eikä vain kerran vuodessa, juhlallisesti. Hän halusi konserteissa käydä, vesipuistoon, hassuille rannoille, ystävien kanssa istua.
Nuorena ja vauhdikkaana osasi yhdistää kaiken arkeen ja perheeseen. Poika Veikko ei hidastanut menoa.
Mikael taas alkoi hiipua. Taito ratkaista sata yhden päivän työasiaa, mutta kotona hän oli väsynyt, kaipasi hiljaisuutta ja kunnioitusta omille tavoilleen. Vieraat, teatteri tai edes ranta kelpasi pienissä annoksissa.
Sanni ei saanut valittaa läheisyydestä sitä kyllä oli, mutta sen jälkeen mies halusi samantien nukkumaan, vaikka olisi vasta iltaysi.
Lisäksi Mikaelin vatsavaivat rajoittivat: paistettu ruoka, makkarat ja einekset ei käy. Maaritin höyryruoat olivat hemmotelleet miehen.
Oli jopa nähty, että Mikael ikävöi ex-vaimon keitoksia. Sanni kokkaili, miten pojalle parasta ei oikein ymmärtänyt miksi yksi possupihvi voisi aiheuttaa vatsapistoksen.
Pillerilista ei pysynyt ulkona päässä aikuinen mies voisi aivan hyvin ostaa lääkkeensä ja muistaa, milloin ne ottaa!
Niin kävi, että suuri osa elämästä soljui eri suuntiin.
Sanni vei poikansa festareille, jutteli ystävättärien kanssa. Miehen ikä oikeastaan vielä kiihdytti Sannin elämäntahtia.
Yhdessä ei enää tehty töitä johto piti yhteisiä aviosuhteita epäasiallisina, niin Sanni siirtyi notariaattiin. Oli helpotus, ettei miehen tarvitsisi nähdä päivittäin eikä olla kuin isä.
Kunnioitus sitä Sanni tunsi Mikaelia kohtaan. Riittääkö se pariksi? Mene ja tiedä.
Kuusikymppiset lähestyivät, ja Sanni halusi suuren juhlan. Mies varasi pöydän pikkuravintolaan, tuttuun ja turvalliseen. Mikael vaikutti kyllästyneltä, mutta se kuului asiaan Sanni ei murehtinut.
Juhlivat työkaverit. Vanhat tuttavat Maaritin ajoilta oli “kiusallista” kutsua, suku kaukana, eikä Mikael saanut tukea nuorehkosta liitostaan.
Poikaan ei ollut juurikaan yhteyttä. Eikö isällä muka ole oikeutta päättää omasta elämästään? Yritti, mutta “oikeutta” toteutti vähän toisin kuin kuvitteli.
Ensimmäinen vuosi Sannin kanssa tuntui kuherruskuukaudelta. Hän viihtyi julkisuudessa, rohkaisi Sannin menoja (pienissä rajoissa), kuntosali, ystävät, iloiset elokuvat kelpasivat.
Kesti metelin, Sanni ja Veikko saivat olla täysiä omistajia Mikaelin asunnossa, ja myöhemmin Mikael lahjoitti mökistäkin omat osuutensa.
Sanni, selän takana, patisti Maaritin antamaan oman puolikkaansa uhkaili myydä mörskän kaikille mahdollisille villeille. Ostettuaan (Mikaelin rahoilla tietenkin), rekisteröi mökin itselleen. Peruste: järvi, metsää, hyvä lapselle.
Niinpä koko kesä Veikko ja Sannin vanhemmat asuivat mökillä. Hyötyähän siitä oli: Mikael ei erityisemmin piitannut nuoren vaimon vilkkaasta pojasta. Mies oli naitsijaksi, ei vieraan jälkeläisen kasvattajaksi varsinkaan meluavan.
Entinen perhe loukkaantui. Rahat saatuaan myivät kolmion ja hajaantuivat. Poika perheineen kahden huoneen asuntoon, Maarit ison studiossa. Mikael ei kysellyt miten heillä menee.
Kuusikymppiset tulivat. Paljon onnea, terveyttä, rakkautta toivottiin. Mutta Mikael ei tuntenut juhlan hurmaa enää. Vuosivuodelta mielipaha kasvoi.
Nuorta vaimoa hän surettomasti rakasti, mutta ei pysynyt perässä. Ei osannut enää hallita, painaa omakseen hymyili vain, eli omaa elämäänsä, ei sortunut liiallisuuksiin. Mikael tunsi, mutta ärsytti.
Voi kun voisi siirtää Maaritin sielua Sanniin! Joka toisi kamomillateen, kääntäisi peitolla unessa. Mikael ehtisi vaikka kävellä iltaisin, höpöttää keittiössä mutta Sanni ei jaksa pitkiä aiheita. Alkoi olla tylsistyminen makuukamariin. Mikael ahdistui, se häiritsi.
Mikael mietti, että ehkä eron kanssa tuli hosuttua. Fiksut miehet tekevät rakastajasta juhlan hän hukkasi suoraan arkeen!
Sanni pitää temperamentillaan riehakkaana ainakin kymmenen vuotta mutta nelikymppisenäkin on reippaasti nuorempi. Syvä kuilu, joka vain kasvaa. Jos hyvin käy, kaikki päättyy nopeasti mutta jos ei?
Nämä ei-juhlamaiset ajatukset naputtivat päätä ja sydän hakkasi. Mikael etsi katseellaan Sannia tämä pyöri tanssilattialla, silmissä tuore onni. Onhan se onni, kun vieressä herää.
Hetken tilaisuutena Mikael livahti ravintolasta. Ajatteli: jospa hengähtäisi, ja suru haihtuisi. Silloin joukko työkavereita tuli perässä. Epätoivo sisällä kasvoi Mikael hyppäsi kadun laidalla nököttävään taksiin, pyysi ajamaan nopeasti. Kyllä hän myöhemmin keksisi missä pysähtyä.
Hän halusi paikkaan, jossa häntä odotettaisiin jossa aika hänen kanssaan olisi arvossaan ja saisi olla vapaasti heikko, ilman iän taakkaa.
Soitti pojalle, melkein rukoillen uuden osoitteen entiselle vaimolle. Sai ansaitusti napakat vastaukset, mutta pyysi uudestaan tämä oli elämän ja aivan muun kysymys.
Nolostellen mainitsi, että onhan tässä juhlapäivä. Poika vähän pehmeni ja sanoi, että äidillä voi olla seuraa. Ei mies. Ystävä vain.
Äiti sanoi että he opiskelivat yhdessä. Huono sukunimi… Olisko Puustinen?
Pulkkinen, korjasi Mikael, tunteessaan kateuden. Kyllä, hän oli joskus ihastunut Maaritiin. Monet olivat. Kaunis, rohkea.
Maarit oli menossa naimisiin Pulkkisen kanssa, mutta Mikael nappasi välistä. Siitä on aikaa, mutta niin “eilistä”, että tuntuu enemmän todelta kuin uusi elämä Sannin kanssa.
Poika kysyi:
Miksi tää sulle tärkee, isi?
Mikael havahtui ja tajusi, että kaipasi ihan hirveästi heitä kaikkia. Vastasi rehellisesti:
En tiedä, poika.
Poika antoi uuden osoitteen. Kuski pysähtyi Mikaelin pyynnöstä. Mies nousi, ei halunnut puhua Maaritin kanssa yleisön kuunnellessa. Katsoi kelloa melkein yhdeksän. Maarit yökyöpeli, jolla hänen mielestä on myös aamuvirkun piirteet.
Painoi ovikoodin.
Mutta vastasi joku toinen, hieman omituinen miesääni. Sanoi Maaritin olevan kiireinen.
Onko Maarit kunnossa? hermostui Mikael. Ääni halusi, että Mikael esittäytyy.
Olen mies, entinen ainakin! Sinä kai olet Puustinen? ärähti Mikael.
“Herra” korjasi röyhkeästi, että ex-mies vain, ei enää oikeutta vaivata Maaritia. Ei suostunut kertomaan Maarit kuulemma vain kylvyssä.
Joko vanha rakkaus on ruostunut? Mikael virnisti mustasukkaisuuden sokaisemana, valmiina kinastelemaan Pulkkisen kanssa. Mutta tämä vastasi vain:
Ei, se muuttuu hopeiseksi.
Ovi ei auennut…
