Laitettiin hoivakotiin – Älä nyt, Alisa, ei sellaista puhuta! – Kaarina-äiti työnsi kaurapuuron tiukasti sivuun. – Aiotko minut laitokseen laittaa? Että siellä pistelisivät millä sattuu ja laittaisivat tyynyn naamalle, jos kovaan ääneen huudan? Sitä et tule näkemään! Alisa hengitti syvään, yrittäen olla katsomatta mummin vapisevia käsiä. – Mummi, eihän se mikään laitos ole. Se on yksityinen hoivakoti. Metsä lähellä, hoitajat paikalla ympäri vuorokauden. Siellä on seuraa ja iso televisio. Täällä olet päivät yksin, kun isä on töissä. – Joo, tiedän minä ne “seurat”, – mummi murahti, asettuen tyynyjen väliin. – Sinne ryövätään viimeisetkin rahat ja asunto viedään, minut viskataan ojaan. Sano Pasilta: ei äiti elävänä tästä kämpästä lähde. Tulkoon itse hoitamaan. Onko se poika vai mikä? Kasvatin, yöt valvoin kun sairasti tuhkarokkoa. Nyt on hänen vuoronsa. – Isä käy kahta työtä, jotta saa lääkkeesi maksettua! Viisikymmentäkolme jo, verenpaine laahaa, eikä ole kolmeen vuoteen käynyt edes leffassa, lomasta puhumattakaan! – No jaa, – tokaisi Kaarina ja puristi huulensa yhteen. – Nuori vielä, kyllä siitä selviää. Ja sinä pidä suusi – ei kana opeta kanaa munimaan. Siivoa kashut siitä pöydältä. Sotkua! Alisa poistui eteiseen ja huokasi syvään. Miten tuollaisen kanssa keskustellaan? Isä tuli kotiin seitsemältä illalla. Hän ei riisunut kenkiä vaan istahti penkille eteiseen ja jäi tuijottamaan tyhjyyteen. – Isi, onko kaikki hyvin? – Alisa meni ottamaan raskasta kauppakassia. – Ihan hyvin, Ali. Varastolla kaaos, kohta tilinpäätös. Miten mummu jaksaa? – Kuten aina. Uusi riita hoivakodista. Sanoo että halutaan hänestä eroon. Isi, ei tämä voi näin jatkua. Katsoin tämän kuun tilinpäätöstä – ruokaan jää kolmetuhatta. Pitää maksaa vielä opiskelija-asunto ja kirjapino… – Selvitään jotenkin, – Pasi nousi raskaasti ja kiskaisi kengät pois. – Otin lisätöitä. Yövuoroja vartijana, joka toinen päivä. – Oletko järjiltäsi? Milloin aiot nukkua? Kaatuhan sinä vielä johonkin! Pasi ei vastannut. Hän hissutteli keittiöön, kaatoi kattilaan vettä ja laittoi levyn päälle. – Söikö hän? – Kaatoi puolet sänkyyn. Vaihdoin lakanat. – Hyvä on. Mene sinä opiskelemaan, valmistaudu tentteihin. Mä syötän ja pesen äidin. Alisa katseli, kuinka isä ontui kohti mummon huonetta. Häntä säälitti isää käsittämättömän paljon. Hän oli nähnyt, miten hauskasta ja vahvasta miehestä oli tullut varjo. Vitsit katosivat, elämänilo sammui. *** Viikko meni ja tilanne paheni – isä tuli kotiin vielä myöhemmin. Häntä huimasi. Alisa säikähti. – Isi? Oletko ok? – Kaikki hyvin, Ali. Metrossa pyörrytti. Ahdas ilma. – Istu alas. Mittaanpa verenpaineen. Mittari näytti 180/110. Alisa ojensi hiljaa pillerin. – Huomenna et mene minnekään. Lääkäri kutsutaan. – Ei käy, – isä irvisti. – Huomenna tarkastus. Jos en ole paikalla, lähtee bonukset. Piti maksaa mummon kämpän kohonnut vero… – Myy se, isi! – Alisa kuiskasi, ettei mummu kuulisi. – Myy se yksiö sieltä maalaiskunnasta. Kuusisataatuhatta – aivan järjettömän iso summa meille. Kaikki velat pois, palkataan hoitaja. Isä huokasi: – Äiti ei suostu… – Isi, hän ei ole käynyt siellä viiteen vuoteen! Miksi roikkuu siinä, kun makaa kotoa poistumatta? Isä ei ehtinyt vastata – viereisestä huoneesta kuului terävä pauke. Kaarina koputti mukilla yöpöytään ja vaati huomiota. – Paavo! Tuu tänne! Kenelle siellä juoruilette? Minusta varmaan selän takana puhutte! Pasi huokasi, otti pillerin ja meni huoneeseen. *** Vielä kuusi vuotta sitten isällä oli nainen. Leena, lämmin ja rauhallinen, kävi heillä kyläilemässä, toi pullaa, suunnittelivat viikonloppua mökillä. Kaikki päättyi kun mummu sairastui. Leena yritti auttaa, mutta mummu teki elämästä mahdottoman. – Tulit valmiiseen pöytään! Varastamaan pojalta! – huusi tämä, esitti sydänkohtausta aina kun Pasi lähti treffeille. – Ulos siitä, mars! Leena lähti, eikä isä yrittänyt hakea takaisin. Kotipuhelin soi illalla, kun Alisa luki kokeeseen. Isä ei ollut kotona. – Haloo? – Onko Paavo Koskinen? – kysyi mies. – Ei, olen hänen tyttärensä. Mitä on sattunut? – Tyttö hyvä, henkilöstöstä tässä. Isäsi sai tänään kokouksessa sairauskohtauksen. Ambulanssi vei hänet kaupunginsairaalaan. Kirjoita osoite. Alisa kirjoitti osoitteen paperin reunaan. Eikä ehtinyt laskea luuria, kun mummu vaati taas paikalle. – Alisa! Kuka soitti? Missä Paavo? Tule juottamaan, olen janoinen! Alisa meni huoneeseen. Mummu makasi tyynyvuoren keskellä, naama nyrpeänä. – Isä on sairaalassa, – Alisa sanoi lyhyesti. – Sairaalassa vai? No niin, minusta se johtuu! Hän vain huusi minulle eilen, Jumala rankaisee siitä. Ei minusta kukaan huolehdi! Kuka syöttää nyt? Laita vedenkeitin. Alisa meni sanomatta mitään. *** Kolme päivää Alisa juoksi sairaalan ja kodin väliä. Isälle diagnosoitiin hypertensio ja vakava uupumus. Lääkärit kielsivät nousemasta. – Ali, miten äiti? – isä kysyi ensimmäisenä kun Alisa tuli paikalle. – Kaikki hyvin, isä. Naapuri auttaa. Ajattele nyt itseäsi. Sänkylepo ainakin kaksi viikkoa. – Kaksi viikkoa… Irtiotto… Rahat… – Nuku nyt, – Alisa silitti peittoa. – Minä hoidan kaiken, lupaan. Neljännenä päivänä kotiin tullessaan, mummu hyökkäsi. – Missä sinä laiskurit pyörit? Minä makaan likaisena, Paavo vaan lomailee, minä täällä mädännyn! Alisa puristi nyrkkiä ja sanoi rauhallisesti. – Nyt kuulet. Mummu. Kuuntele. Isä on vakavasti sairas, hän saa vielä halvauksen jos stressaa. – Höpö höpö! – mummu tuhahti. – Kestävä mies. On isänsä poika. – En käännä sinua. Enkä ruoki. Kaarina mulkaisi. – Mitä tämä on? Oletko sekoamassa? – En. Meillä ei ole rahaa. Yhtään. Isä ei ole töissä, bonusta ei tipu. Sinun eläkkeesi ei riitä edes vaippoihin ja verenpainelääkkeisiin. – Höpsis! Pasi on aina säästänyt! – Ei ole säästöjä. Kaikki meni viime kuun tutkimuksiin. Joten, kaksi vaihtoehtoa: joko nyt allekirjoitat myyntipaperit sen yksiön osalta, tai huomenna soitan sosiaalihuollon ja sinusta tulee kunnallisen palvelutalon asukas. Ilmaiseksi. – Et uskalla! – kirkui mummi. – Olen sun isäsi äiti! Minä määräilen! – Mistä? Oletko tappamassa poikaasi? Et välitä, ettei hän ehkä palaa sairaalasta. Sinulle kelpaa vain maata pehmeällä ja syödä parasta. Soitin sinne yksityiseen hoivakotiin. Siellä vapautui paikka, asunnon myyntirahalla maksetaan. Erinomainen hoito. – En mene! – yski mummi. – Sitten paastoat. Ruokaa ei ole. Huomenna lähden töihin, tulen myöhään. Vettä on pöydällä. Ajattele. Alisa lähti ja sulki oven. Häntä värisytti. Ei hän ollut ilkeä, mutta tiesi: jos ei tee tätä, isää ei enää kauan ole. Ja mummu… pärjää vaikka kaikki muut ovat mennyttä, jos vain imettää heistä voimat. Yö meni hiljaisuudessa. Alisa ei mennyt huoneeseen, kuuli kyllä että mummi kutsui, parkui, kirosi. Meni vasta aamulla. – Anna vettä… – mummi kuiskasi. Alisa nosti mukin huulille. – No, tehdäänkö paperit? Notaari tulee kahdeltatoista. – Pirut… – mumisi mummi, mutta ilman purevuutta. – Kaiken haluatte… Olkoon. Kirjoita pois. Mutta sano Pasille… että käy katsomassa. – Käy kyllä. Kunhan taas jaksaa. Minäkin käyn. Lupaan. *** Pasi istui hoivakodin puiston penkillä. Näytti hyväkuntoiselta — oli saanut väriä ja lihaa luiden päälle. Vieressä pyörätuolissa istui hänen äitinsä – siisti, uudessa hartiahuivissa, omenapala suussa. – Pasi? No Pasi, – mummu huikkasi. – Mitä, äiti? – Soititko Leenalle? Oletteko sovussa taas? Pasi katsoi hämmästyneenä. – Soitin. Lupasi tulla lauantaina. – No hyvä, – mummu kääntyi kukkapenkkiin päin. – Täällä on yksi hoitaja, Leena sekin, mutta aina huomauttamassa. Kyllä sun Leena voi tulla katsomaan, miten täällä kohdellaan. Sinä, Pasi, älä hermostuta naista! Ei miesten sovi itkettää naisia. Sun isäkin… Pasi hymyili ja puristi äidin kättä. Heidän luokseen juoksi Alisa. Hän heilutti innoissaan. – Isi! Mummi! – huusi hän jo kaukaa. – Sain apurahan! Ja töissä sain enemmän tunteja! Pasi nousi ja levitti kädet. Kaarina seurasi kaikkea siristynein silmin. Edelleenkin hänestä tuntui, että oli epäoikeudenmukaisesti häädetty omasta kodistaan, mutta ei valittanut ääneen. Kun hoitaja tuli ehdottamaan hierontaa, mummi nyökkäsi arvokkaasti. – Mennään, tyttö. Ole vain hellä, olen herkkä nainen. Viimeksi hieroja rutisti jalkaa vähän kovaa… Sano sille pojalle, että hellemmin ensi kerralla – oli kuin karhu, oikeasti… Hoitaja työnsi tuolin pois, Alisa halasi isäänsä ja he jäivät pitkään seisomaan, katsellen korkeita mäntyjä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kolmikko oli oikeasti onnellinen. *** Kaarina ehti nähdä lapsenlapsenlapsensa – Alisa valmistui, meni naimisiin hyvän miehen kanssa ja sai pojan. Pasi avioitui Leenan kanssa, toinen miniä hyväksyttiin lämpimästi eikä vanhoja kaunoja muisteltu – Leena unohti kaikki ikävyydet, mitä anoppi ensitapaamisella teki. Mummu nukkui pois rauhassa, yöllä, eikä kantanut kaunaa kummallekaan – ei tyttärentyttärelle, ei pojalleen.

Lähetettiin hoivakotiin

Älä, Senja, edes ajattele tuommoista! Kyllikki Salonen työnsi kauemmas itsestään lautasen puuroa. Tekisitkö minusta valtion huollettavan? Heittäisit minut laitokseen?

Jotta siellä pisteltäisiin millä sattuu, tumpattaisiin tyyny naaman päälle jos äännähtäisin?

Ei tule tapahtumaan!

Senja veti syvään henkeä, yrittäen olla katsomatta isoäidin täriseviin käsiin.

Mummu, eihän se mikään laitos ole. Se on yksityinen hoivakoti. Metsä on ihan vieressä, hoitajia on ympäri vuorokauden.

Sä saat siellä seuraa, telkkari on iso. Täällä olet koko päivän vain yksin, kun isä on töissä.

Kyllä mä tiedän tuollaiset seurat, Kyllikki murahti, asettautuen paremmin tyynyille. Siellä ryöstetään, asunto häviää, ja minut heitetään ojaan.

Sano Arille, että äiti ei lähde tästä talosta hengissä ulos. Hän saa hoitaa mut loppuun asti. Onko hän muka poika vai mikä?

Minä häntä hoidin, valvoin tuhannet yöt kun oli hinkuyskä nyt on hänen vuoronsa.

Isä tekee kahta työtä ostaakseen sun lääkkeet! Sillä on viisikymmentäkolme mittarissa, verenpaine heittelee ja kolmeen vuoteen ei ole käynyt edes elokuvissa, saati lomalla.

Se pärjää, Kyllikki puri tiukasti huuliaan. Nuori vielä, jaksaa kyllä.

Ja sinä pidät suusi. Kananmunat ei kanaa neuvo. Mene siivoamaan tuo puuro pois, olet sappikivi arki.

Senja meni eteiseen ja puhalsi syvään. Miten tuollaisen kanssa puhuisi?!

Ari tuli kotiin seitsemältä. Hän ei riisunut kenkiään heti, vaan istui penkille eteiseen ja tuijotti hetken eteensä.

Isä, miten menee? Senja nappasi raskaan ruokakassin hänen käsistään.

Ihan hyvin, Senja. Varastolla on kiire, kohta aikaa tehdä vuosiraporttia. Entä mummu?

Kuten aina. Taas tuli riita hoivakodista. Luulee, että halutaan hänelle pahaa.

Isä, tähän ei voi enää jatkaa. Katsoin tämän kuukauden tilit ruokaan jää rahaa alle kolmesataa euroa.

Mulla pitää vielä maksaa asuntolasta ja koulukirjatkin on hankittava.

Kyllä tästä selvitään, Ari nousi vaivalloisesti ja veti kengät pois. Otin lisätyön, yövuorot vartijana.

Oletko järjiltäsi? Milloin nukut? Kaadut kohta johonkin!

Ari ei vastannut. Hän meni keittiöön, laittoi vettä kattilaan ja asetti levylle.

Söikö se?

Puoli lautasellista lähti sängylle. Vaihdoin lakanan.

Hyvä on. Mene opiskelemaan, tentti tulossa. Mä syötän ja pesen mummun nyt.

Senja katseli, kuinka isä ontui äitinsä huoneeseen.

Sääli painoi mieltä. Hän näki, miten vankka ja nauravainen mies oli muuttunut varjoksi.

Vitsit hävisivät, kiinnostus elämään meni.

***

Viikko kului, ja tilanne paheni isä tuli kotiin vielä tavallistakin myöhemmin. Kävely oli huojuvaa. Senja huolestui.

Isä? Onko kaikki kunnossa?

Kaikki on hyvin, Senja. Metrossa pyörrytti, kuuma siellä oli.

Istuhan. Mittaan verenpaineen.

Mittari näytti 180/110. Senja ojensi hiljaa pillerin.

Huomenna pysyt kotona. Soitan lääkärin.

En voi, Ari irvisti. Työpaikalla on tarkastus. Jos en ole siellä, lähtee bonukset. Tuli muuten äidin asunnosta verolappu, nousi taas.

Myy se, isä! Senja kuiskasi, ettei mummu kuulisi. Myy se yksiö Hyvinkäällä.

Kuusikymmentä tuhatta euroa ihan valtava raha meille. Velat maksetaan, palkataan kunnon hoitaja.

Isä huokasi:

Äiti ei anna lupaa

Ei se ole käynyt siellä viiteen vuoteen! Mitä se sillä tekee, kun makaa vuoteessa?

Isä ei ehtinyt vastata, kun seinän takaa kuului kova kolahdus.

Kyllikki Salonen naputti mukilla yöpöytään, huomiota vaatien.

Ari! Ari, tule tänne! Kenen kanssa siellä supistaan? Taas haukutteko minua? hänen vavahtava äänensä kantautui.

Ari huokasi, nielaisi pillerinsä ja meni äitinsä luo.

***

Kuusi vuotta sitten isällä oli nainen. Eila, lempeä ja rauhallinen. Hän poikkesi usein, toi pullaa, isän kanssa suunnitteli viikonloppureissuja mökille.

Kaikki päättyi, kun mummu kaatui sänkyyn. Eila yritti auttaa, mutta Kyllikki teki hänen elämästään sellaista piinaa, ettei nainen kestänyt.

Tulit valmiille ottamaan kaiken! Viet minun pojan! Kyllikki huusi joka nurkassa, pukkasi sydänkohtauksia aina kun Ari yritti mennä treffeille. Aja se nainen ulos! Hiihtäköön menojaan!

Eila lähti. Isä ei yrittänyt saada takaisin.

Puhelin soi, kun Senja luki kokeisiin eräänä iltana. Isä ei ollut kotona.

Haloo?

Onko Ari Salonen paikalla? kuului miehen ääni.

Tytär tässä, oliko jotain hätää?

Täältä henkilöstöstä. Isäsi pyörtyi kokouksessa. Me kutsuimme ambulanssin, nyt hän on keskussairaalassa. Kirjoita osoite.

Senja raapusti tiedot muistiinpanojen reunaan. Juuri kun laski luurin, mummu vaati.

Senja! kuului huoneesta. Mikä siellä soi? Missä Ari on? Tuokoon teetä, jano!

Senja meni mummun luo. Vuoteeseen tukevasti hautautuneena Kyllikki mutristi suutaan.

Isä on sairaalassa, Senja sanoi lyhyesti.

Sairaalassa vai? Kyllikki jähmettyi, mutta jatkoi sitten: Kyllä se siitä! Riiteli kanssani eilen, nyt luonto otti omansa.

Ei täällä minusta huolehdita! Kuka minua nyt syöttää? Laita sitten vedenkeittimen päälle.

Senja kääntyi sanaakaan sanomatta.

***

Kolme päivää Senja päivysti sairaalan ja kodin väliä.

Isällä todettiin verenpainetauti ja pahin uupumus. Lääkäri määräsi täyden levon.

Senja, miten kotona pärjätään? isä kysyi heti, kun Senja tuli käymään.

Kyllä siellä pärjätään. Naapuri auttaa. Mutta sinä mietit itseäsi nyt. Kaksi viikkoa vähintään täysi lepo.

Kaksi viikkoa…! Sieltä irtisanotaan… Rahat…

Nuku nyt. Minä järjestän kaiken, lupaan.

Neljäntenä päivänä, kun Senja palasi kotiin, mummu vastaanotti hänet ankarin moittein.

Missä olet hillunut? Likaisena makaan, Ari laiskottelee, minä täällä mätän!

Senja puristi kätensä nyrkkiin ja sanoi tasaisella äänellä:

Nyt, mummu, kuuntele tarkkaan. Isä on vakavasti sairas. Sillä voi tulla halvaus, jos vielä kerran stressaa näin.

Älä hölmöile! Kyllikki tuhahti. Vankkaa tekoa tuo poikani. Käännä minua, lonkka puuduttaa.

En käännä. Enkä syötä myöskään.

Kyllikki Salonen katsoi hämmästyneenä.

Mitähän tuokin tarkoittaa? Oletko tullut hulluksi, poikaressu?

Ei meillä ole rahaa. Edes penniä. Isästä ei tipu palkkaa, bonukset menivät. Sinun eläkkeesi ei riitä edes vaippoihin ja verenpainelääkkeisiin.

Höpsis! Arilla on varmasti säästössä.

Ei ole. Kaikki meni viime kuun tutkimuksiin. Nyt valitaan: joko allekirjoitat paperit Hyvinkään asunnon myymisestä, tai huomenna soitan sosiaaliviranomaiset ja he vievät sinut kunnalliseen vanhainkotiin. Ilmaiseksi.

Et uskalla! Kyllikki kiljaisi. Olen hänelle äiti! Isäntänä pysyn!

Isännöit mitä? Olet tuhoamassa oman poikasi. Ei sinua kiinnosta, jääkö hän edes henkiin. Riittää kun peitto on lämmin ja ruoka valmiina.

Soitin sinne hoivakotiin se mihin aiemmin katseltiin. Siellä vapautui paikka. Asunnon rahoilla maksetaan kaikki. Hyvää hoitoa tarjolla.

En mene! Kyllikki yski kovasti.

Sitten paastot. Minulla ei ole rahaa syöttää. Lähden aamulla töihin, tulen myöhään. Pullolla vettä yöpöydällä. Mieti.

Senja sulki oven. Tärisi. Ei halunnut olla tyly, mutta tiesi: ellei päätä tätä, menettää isän.

Mummu… kyllä mummu heidät vielä kaikki ylittää, jos elämäänsä jatkaa toisten kustannuksella.

Yö oli hiljainen. Senja ei mennyt huoneeseen, vaikka kuuli mummun kutsuvan, kiroavan, itkevän. Astui sisään vasta aamulla.

Anna juotavaa… mummu kuiskasi.

Senja ojensi mukin.

No, allekirjoitatko? Notaarikin tulee kahdeltatoista.

Hirviöt… mummu inahti, mutta ilman voimaa. Kaikki haluatte viedä… Olkoon. Kirjoita laput.

Kerro Arille… että muistaisi käydä katsomassa.

Kyllä käy. Kunhan taas kävelee. Ja minäkin käyn. Lupaan.

***

Ari istui hoivakodin puiston penkillä. Näytti hyvältä vähän pyöristynyt, poskilla jo puna.

Vieressä pyörätuolissa istui hänen äitinsä siistinä, uudessa huivissa, rauhallisesti omenansiivua närppien.

Ari? Ari, Kyllikki kutsui.

Niin äiti?

Oletko soitellut Eilalle? Sovitteletteko välejä?

Ari katsoi äitiinsä hämmästyneenä.

Soitin. Eila sanoi tulevansa lauantaina käymään.

Hyvä, mummu käänsi katseen kukkapenkkiin. Käyköön vain. Hoitajista täällä ei tiedä Lenakin, joskus niin töykeä, aina huomauttelee.

Katsotaanpa, miten Eila pärjää. Kato kuitenkin, Ari, ettet koskaan satuta häntä. Ei sovi miehelle itkettää naista.

Et isäsikään…

Ari hymyili ja tarttui äitiään kädestä. Senja juoksi puistokujaa pitkin, vilkutti ja hymyili leveästi.

Isä! Mummu! hän huusi jo kaukaa. Sain apurahan! Ja työpaikalla nostettiin palkkaa!

Ari nousi ja avasi kätensä. Kyllikki tarkkaili puuhaa siristellen.

Hän mietti yhä, että epäoikeudenmukaisesti hänet oli siirretty pois kodista, mutta ei enää valittanut.

Kun hoitaja tuli ehdottamaan hierontaan lähtöä, Kyllikki nyökkäsi arvokkaasti.

Mennään, lapseni. Mutta varovasti, minä olen heikko nainen. Viimeksi hieroja vetäisi säärestä niin että…

Sano sille, että hellästi nyt. Ei tarvitse kohtele niin kuin karhua.

Hoitaja työnsi tuolin mennessään, Senja halasi isäänsä. He jäivät pitkäksi toviksi katsomaan korkeita mäntyjä.

Pitkään aikaan he kaikki kolme olivat oikeasti onnellisia.

***

Kyllikki ehti nähdä lapsenlapsenlapsen Senja valmistui, meni naimisiin kunnollisen miehen kanssa, syntyi poika.

Ari nai Eilan, ja toinen miniä hyväksyttiin, suhde lämpeni ja kipuilut aikanaan unohtuivat Eila antoi anteeksi ensitapaamisen pahat puheet.

Mummu nukkui pois rauhallisesti, unessa, kaunaa sisällään kantamatta.

Rate article
vsematerialy
Laitettiin hoivakotiin – Älä nyt, Alisa, ei sellaista puhuta! – Kaarina-äiti työnsi kaurapuuron tiukasti sivuun. – Aiotko minut laitokseen laittaa? Että siellä pistelisivät millä sattuu ja laittaisivat tyynyn naamalle, jos kovaan ääneen huudan? Sitä et tule näkemään! Alisa hengitti syvään, yrittäen olla katsomatta mummin vapisevia käsiä. – Mummi, eihän se mikään laitos ole. Se on yksityinen hoivakoti. Metsä lähellä, hoitajat paikalla ympäri vuorokauden. Siellä on seuraa ja iso televisio. Täällä olet päivät yksin, kun isä on töissä. – Joo, tiedän minä ne “seurat”, – mummi murahti, asettuen tyynyjen väliin. – Sinne ryövätään viimeisetkin rahat ja asunto viedään, minut viskataan ojaan. Sano Pasilta: ei äiti elävänä tästä kämpästä lähde. Tulkoon itse hoitamaan. Onko se poika vai mikä? Kasvatin, yöt valvoin kun sairasti tuhkarokkoa. Nyt on hänen vuoronsa. – Isä käy kahta työtä, jotta saa lääkkeesi maksettua! Viisikymmentäkolme jo, verenpaine laahaa, eikä ole kolmeen vuoteen käynyt edes leffassa, lomasta puhumattakaan! – No jaa, – tokaisi Kaarina ja puristi huulensa yhteen. – Nuori vielä, kyllä siitä selviää. Ja sinä pidä suusi – ei kana opeta kanaa munimaan. Siivoa kashut siitä pöydältä. Sotkua! Alisa poistui eteiseen ja huokasi syvään. Miten tuollaisen kanssa keskustellaan? Isä tuli kotiin seitsemältä illalla. Hän ei riisunut kenkiä vaan istahti penkille eteiseen ja jäi tuijottamaan tyhjyyteen. – Isi, onko kaikki hyvin? – Alisa meni ottamaan raskasta kauppakassia. – Ihan hyvin, Ali. Varastolla kaaos, kohta tilinpäätös. Miten mummu jaksaa? – Kuten aina. Uusi riita hoivakodista. Sanoo että halutaan hänestä eroon. Isi, ei tämä voi näin jatkua. Katsoin tämän kuun tilinpäätöstä – ruokaan jää kolmetuhatta. Pitää maksaa vielä opiskelija-asunto ja kirjapino… – Selvitään jotenkin, – Pasi nousi raskaasti ja kiskaisi kengät pois. – Otin lisätöitä. Yövuoroja vartijana, joka toinen päivä. – Oletko järjiltäsi? Milloin aiot nukkua? Kaatuhan sinä vielä johonkin! Pasi ei vastannut. Hän hissutteli keittiöön, kaatoi kattilaan vettä ja laittoi levyn päälle. – Söikö hän? – Kaatoi puolet sänkyyn. Vaihdoin lakanat. – Hyvä on. Mene sinä opiskelemaan, valmistaudu tentteihin. Mä syötän ja pesen äidin. Alisa katseli, kuinka isä ontui kohti mummon huonetta. Häntä säälitti isää käsittämättömän paljon. Hän oli nähnyt, miten hauskasta ja vahvasta miehestä oli tullut varjo. Vitsit katosivat, elämänilo sammui. *** Viikko meni ja tilanne paheni – isä tuli kotiin vielä myöhemmin. Häntä huimasi. Alisa säikähti. – Isi? Oletko ok? – Kaikki hyvin, Ali. Metrossa pyörrytti. Ahdas ilma. – Istu alas. Mittaanpa verenpaineen. Mittari näytti 180/110. Alisa ojensi hiljaa pillerin. – Huomenna et mene minnekään. Lääkäri kutsutaan. – Ei käy, – isä irvisti. – Huomenna tarkastus. Jos en ole paikalla, lähtee bonukset. Piti maksaa mummon kämpän kohonnut vero… – Myy se, isi! – Alisa kuiskasi, ettei mummu kuulisi. – Myy se yksiö sieltä maalaiskunnasta. Kuusisataatuhatta – aivan järjettömän iso summa meille. Kaikki velat pois, palkataan hoitaja. Isä huokasi: – Äiti ei suostu… – Isi, hän ei ole käynyt siellä viiteen vuoteen! Miksi roikkuu siinä, kun makaa kotoa poistumatta? Isä ei ehtinyt vastata – viereisestä huoneesta kuului terävä pauke. Kaarina koputti mukilla yöpöytään ja vaati huomiota. – Paavo! Tuu tänne! Kenelle siellä juoruilette? Minusta varmaan selän takana puhutte! Pasi huokasi, otti pillerin ja meni huoneeseen. *** Vielä kuusi vuotta sitten isällä oli nainen. Leena, lämmin ja rauhallinen, kävi heillä kyläilemässä, toi pullaa, suunnittelivat viikonloppua mökillä. Kaikki päättyi kun mummu sairastui. Leena yritti auttaa, mutta mummu teki elämästä mahdottoman. – Tulit valmiiseen pöytään! Varastamaan pojalta! – huusi tämä, esitti sydänkohtausta aina kun Pasi lähti treffeille. – Ulos siitä, mars! Leena lähti, eikä isä yrittänyt hakea takaisin. Kotipuhelin soi illalla, kun Alisa luki kokeeseen. Isä ei ollut kotona. – Haloo? – Onko Paavo Koskinen? – kysyi mies. – Ei, olen hänen tyttärensä. Mitä on sattunut? – Tyttö hyvä, henkilöstöstä tässä. Isäsi sai tänään kokouksessa sairauskohtauksen. Ambulanssi vei hänet kaupunginsairaalaan. Kirjoita osoite. Alisa kirjoitti osoitteen paperin reunaan. Eikä ehtinyt laskea luuria, kun mummu vaati taas paikalle. – Alisa! Kuka soitti? Missä Paavo? Tule juottamaan, olen janoinen! Alisa meni huoneeseen. Mummu makasi tyynyvuoren keskellä, naama nyrpeänä. – Isä on sairaalassa, – Alisa sanoi lyhyesti. – Sairaalassa vai? No niin, minusta se johtuu! Hän vain huusi minulle eilen, Jumala rankaisee siitä. Ei minusta kukaan huolehdi! Kuka syöttää nyt? Laita vedenkeitin. Alisa meni sanomatta mitään. *** Kolme päivää Alisa juoksi sairaalan ja kodin väliä. Isälle diagnosoitiin hypertensio ja vakava uupumus. Lääkärit kielsivät nousemasta. – Ali, miten äiti? – isä kysyi ensimmäisenä kun Alisa tuli paikalle. – Kaikki hyvin, isä. Naapuri auttaa. Ajattele nyt itseäsi. Sänkylepo ainakin kaksi viikkoa. – Kaksi viikkoa… Irtiotto… Rahat… – Nuku nyt, – Alisa silitti peittoa. – Minä hoidan kaiken, lupaan. Neljännenä päivänä kotiin tullessaan, mummu hyökkäsi. – Missä sinä laiskurit pyörit? Minä makaan likaisena, Paavo vaan lomailee, minä täällä mädännyn! Alisa puristi nyrkkiä ja sanoi rauhallisesti. – Nyt kuulet. Mummu. Kuuntele. Isä on vakavasti sairas, hän saa vielä halvauksen jos stressaa. – Höpö höpö! – mummu tuhahti. – Kestävä mies. On isänsä poika. – En käännä sinua. Enkä ruoki. Kaarina mulkaisi. – Mitä tämä on? Oletko sekoamassa? – En. Meillä ei ole rahaa. Yhtään. Isä ei ole töissä, bonusta ei tipu. Sinun eläkkeesi ei riitä edes vaippoihin ja verenpainelääkkeisiin. – Höpsis! Pasi on aina säästänyt! – Ei ole säästöjä. Kaikki meni viime kuun tutkimuksiin. Joten, kaksi vaihtoehtoa: joko nyt allekirjoitat myyntipaperit sen yksiön osalta, tai huomenna soitan sosiaalihuollon ja sinusta tulee kunnallisen palvelutalon asukas. Ilmaiseksi. – Et uskalla! – kirkui mummi. – Olen sun isäsi äiti! Minä määräilen! – Mistä? Oletko tappamassa poikaasi? Et välitä, ettei hän ehkä palaa sairaalasta. Sinulle kelpaa vain maata pehmeällä ja syödä parasta. Soitin sinne yksityiseen hoivakotiin. Siellä vapautui paikka, asunnon myyntirahalla maksetaan. Erinomainen hoito. – En mene! – yski mummi. – Sitten paastoat. Ruokaa ei ole. Huomenna lähden töihin, tulen myöhään. Vettä on pöydällä. Ajattele. Alisa lähti ja sulki oven. Häntä värisytti. Ei hän ollut ilkeä, mutta tiesi: jos ei tee tätä, isää ei enää kauan ole. Ja mummu… pärjää vaikka kaikki muut ovat mennyttä, jos vain imettää heistä voimat. Yö meni hiljaisuudessa. Alisa ei mennyt huoneeseen, kuuli kyllä että mummi kutsui, parkui, kirosi. Meni vasta aamulla. – Anna vettä… – mummi kuiskasi. Alisa nosti mukin huulille. – No, tehdäänkö paperit? Notaari tulee kahdeltatoista. – Pirut… – mumisi mummi, mutta ilman purevuutta. – Kaiken haluatte… Olkoon. Kirjoita pois. Mutta sano Pasille… että käy katsomassa. – Käy kyllä. Kunhan taas jaksaa. Minäkin käyn. Lupaan. *** Pasi istui hoivakodin puiston penkillä. Näytti hyväkuntoiselta — oli saanut väriä ja lihaa luiden päälle. Vieressä pyörätuolissa istui hänen äitinsä – siisti, uudessa hartiahuivissa, omenapala suussa. – Pasi? No Pasi, – mummu huikkasi. – Mitä, äiti? – Soititko Leenalle? Oletteko sovussa taas? Pasi katsoi hämmästyneenä. – Soitin. Lupasi tulla lauantaina. – No hyvä, – mummu kääntyi kukkapenkkiin päin. – Täällä on yksi hoitaja, Leena sekin, mutta aina huomauttamassa. Kyllä sun Leena voi tulla katsomaan, miten täällä kohdellaan. Sinä, Pasi, älä hermostuta naista! Ei miesten sovi itkettää naisia. Sun isäkin… Pasi hymyili ja puristi äidin kättä. Heidän luokseen juoksi Alisa. Hän heilutti innoissaan. – Isi! Mummi! – huusi hän jo kaukaa. – Sain apurahan! Ja töissä sain enemmän tunteja! Pasi nousi ja levitti kädet. Kaarina seurasi kaikkea siristynein silmin. Edelleenkin hänestä tuntui, että oli epäoikeudenmukaisesti häädetty omasta kodistaan, mutta ei valittanut ääneen. Kun hoitaja tuli ehdottamaan hierontaa, mummi nyökkäsi arvokkaasti. – Mennään, tyttö. Ole vain hellä, olen herkkä nainen. Viimeksi hieroja rutisti jalkaa vähän kovaa… Sano sille pojalle, että hellemmin ensi kerralla – oli kuin karhu, oikeasti… Hoitaja työnsi tuolin pois, Alisa halasi isäänsä ja he jäivät pitkään seisomaan, katsellen korkeita mäntyjä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kolmikko oli oikeasti onnellinen. *** Kaarina ehti nähdä lapsenlapsenlapsensa – Alisa valmistui, meni naimisiin hyvän miehen kanssa ja sai pojan. Pasi avioitui Leenan kanssa, toinen miniä hyväksyttiin lämpimästi eikä vanhoja kaunoja muisteltu – Leena unohti kaikki ikävyydet, mitä anoppi ensitapaamisella teki. Mummu nukkui pois rauhassa, yöllä, eikä kantanut kaunaa kummallekaan – ei tyttärentyttärelle, ei pojalleen.