Kuvitteellinen ystävätär
Ainon ympärillä pyöri kolmatta päivää lauma koululaisia. Tyttöstä pidettiin koko koulun viisaimpana ja oikeana sieluntulkitsijana. Kaikki halusivat saada osansa hänen neuvoistaan. Porukka kyttäili Ainon reittiä vessalle, istui hänen viereensä ruokalassa ja kantoi hänelle suklaata, vihkoja kotitehtävineen ja muuta pientä lahjontaa, joista hän jostain syystä kieltäytyi.
Minä tykkään Roope Salosesta 5B:stä. Mitä luulet, tullaanko me joskus yhdessä perustamaan perhe? unelmoi luokkakaverini Siiri.
En kyllä suosittele, vastasin syöden karjalanpiirakkaa ja hörppien mustikkamehua. Roope vaikuttaa päällepäin kaikin puolin asialliselta, mutta poika syö omat räkäpallonsa. Ruoka ei ehkä lopu kesken, mutta elämässä se on ainoa plussa. Siinä sitä nokitaan koko elinikä.
Yök! Järkyttävää! Entä sitten Jere? Sehän on kympin oppilas ja opettelee soittamaan kitaraa, Siiri huokaili taas.
Jere kiusaa naapurin kissoja. Solmii tölkin hännänpäähän ja juoksuttaa pihassa. Semmoisesta tulee sydämetön, ja ennen pitkää alkaa juoda.
Miten niin?
Oletko nähnyt raitista kitaristia? Ja nyt olisi muuten aika jättä poikien ajatteleminen, ehdit niille myöhemminkin korjaa mieluummin matematiikkasi ja lopeta kynsien pureskelu, tai saa vielä suolistoloisia.
Minulla ei ole kavereita. Kaikki sanoo läskiksi eikä kutsu minnekään, mutisi Pekka, nelosluokan V:stä, ja työnsi ihastuneen Siirin penkin toiseen päähän.
Keskiviikkona alkaa ilmoittautuminen painikerhoon. Ilmoittautua voi suoraan liikunnanopettajalle. Painosta voi päästä, mutta nimittelyt loppuvat ainakin. Ja älä enää sillä lailla työntele tulevaa vaimoasi, sanoin Pekalle.
Vein astiani tiskille.
Aino, mitä luulet, pitäisikö minun mennä tänä vuonna ajokouluun vai ensi vuonna? uteli maantiedonopettaja tiskin luona.
Eeva-Leena, jotta ajokorttia varten tarvitaan myös auto, ja teillähän on vain isoisän vanha Lada. Tajusitko eron?
Kai?
Aino pyöräytti silmiään, pesi nopeasti kätensä ja jatkoi:
Myy Lada pois, osta pyörä ja shortsit tilalle, puolentoista kuukauden päästä sinua aletaan kuitenkin viedä töihin. Ota vaikka asuntolaina, korot ovat nyt naurettavan matalat, eikä kolmenkympin kynnyksellä enää ole kivaa asua vanhempien luona. Puhun kokemuksen rintaäänellä.
Opettajien hämmästellessä katsettaan, Aino harppoi käsityöluokkaan.
Käsityö tunnin aikana, kun muut yhä harjoittelivat ompelukoneen käyttöä ja mittanauhan lukemista, Aino parsi kotona repaleiksi menneet housunsa, kavensi hameen ja virkkasi sukkaparin, jonka oitis antoi opettajalle raskaana olevien pitää pitää jalat lämpimänä, sanoi. Käsityöopettaja syöksyi heti sen jälkeen apteekkiin testiä hakemaan. Seuraavana päivänä koko luokka söi maailman parasta suklaakakkua opettajan kiitos Ainolle.
Kotona Aino käyttäytyi kaikkea paitsi tavanomaisesti. Moitti äitiä jauhelihan ostosta ja pyöritteli itse karjalanpiirakat. Katsoi illalla kirjallisuuden sijaan Dumasn Kolme muskettisoturia ja välillä kuiskaili jonkun kanssa. Isä vilkuili tietokoneen ääreltä, ja Aino huomautti heti miehen ryhdistä ja suositteli, että lattioiden sijaan hän voisi käydä vaihtamassa maton parempi kuin notkua netissä kaikenlaisilla epämääräisillä sivuilla.
Koululla levisi huhu, joka sai opettajat tolaltaan ja psykologin paikalle. Päätettiin pitää istunto, johon kutsuttiin koko opettajisto ja rehtori.
Aino, kultaseni, kiusataanko sinua koulussa? aloitti trendiparrainen psykologi.
Mua kiusaa lähinnä se, että meille myönnettiin miljoona euroa, mutta saliin hankittiin vain ränsistynyt pukki ja kolme metriä narua, totesin Aino halveksuen.
Kaikki vilkaisivat rehtoriin, joka karkasi kokouksesta auki olevasta ikkunasta.
Eikö sinulla ole ystäviä?
Ystävyys on pelkkä käsite, Aino tokaisi kyllästyneenä. Tänään leikit hiekkalaatikolla, huomenna ystäväsi tiskaa sun kotona kun itse hoidat verohelpotuksia.
Mitä ihmettä verojen palautuksia, keittiötä? Kuka sulle puhuu tuollaisia?
Ystäväni.
Siinä se ydin on! Voisitko kutsua ystäväsi tänne?
Hän onkin täällä jo, vastasi Aino rauhallisesti ja sai koko opettajakunnan haukkomaan henkeä.
Mutta eihän me nähdä häntä. Mikä hänen nimensä on?
Raili Kivinen.
No nyt! Kuinka vanha hän on?
Seitsemänkymmentä.
Mitä muuta hän sinulle sanoo?
Että hampaat pitää harjata ikenistä alkaen, että meidän pihassa oleva koira ei ole vihainen vaan peloissaan ja nälissään, että sukulaisia ei saa unohtaa. Ja että teillä muuten on laskettu kiinteistövero väärin jo viisi vuotta. Pitäisi käydä kaupungintalolla pyytämässä ehdotus markkina-arvon mukaan, kun se on vaan kiinteistörekisteristä laskettu.
Psykologi raapusti ylös kaiken ja viimeistä korosti kahteen kertaan.
Loppujen lopuksi kotiin soitettiin vanhemmille kaiuttimen kautta.
Kuulkaas! isä huusi kännykässä Raili on äitini nimi! Hän kuoli kymmenen vuotta sitten.
Huoneessa kuului hiljainen huokaisu ja rukouksen kuiskaukset.
Niinhän siinä kävi. Kymmenen vuotta eikä kukaan ole käynyt haudalla. Ruoho on kasvanut, aidat vinoina, Aino murahti pettyneenä.
Niinmutta minulla ei vaan ole ollut aikaa isä mutisi hiljaa.
Istunto päättyi.
Seuraavana päivänä koko perhe lähti hautausmaalle. Aino ei ollut koskaan tavannut isoäitiään, vain kuullut siitä isän harvoista kertomuksista. Hauta löytyi vasta pitkän etsinnän jälkeen, sillä hautausmaa oli kasvanut valtavaksi kivipelloksi, joka ennen oli metsä.
Aino toi kimpun keltaisia tulppaaneja ja asetti ne leikattuun muovipulloon. Isä suoristi aidan, äiti kitki rikkaruohot.
Isi, mummo sanoo että olet hyvä ihminen, mutta sinä jäät liikaa kiinni töihin ja someen siksi ei ole aikaa yhtään mihinkään, edes minulle.
Isä punastui ja nyökkäsi hiljaa.
Sanotaan, että me yritetään muuttua, isä sanoi, silittäen tytön päätä ja haalistunutta valokuvaa.
Nyt hän on rauhassa eikä enää tule minua tapaamaan, vaikka tulen häntä kovasti kaipaamaan olihan hän lempeä, hauska ja fiksu.
Niin oli. Mummo näki ihmisestä läpi. Sanoiko hän vielä jotain?
Sanoi. Että sun kurkkudietti on täyttä höpöhöpöä. Jos haluat laihduttaa, mene kuntosalille. Ja että valuuttatilejä ei kannata avata ilman kunnon laskelmia. Ja siitä halvasta betonista jota tilasit saunan perustamiseen
Niin sitä tulee ajatelleeksi, että läheisiä ei pidä unohtaa kiireen keskelläkään muistot ja yhteinen aika on tärkeintä, vaikka maailma ympärillä muuttuu.
