Älä hermostu, äiti, mutta meidän taloudellinen tilanteemme saattaa ensi vuodesta alkaen hiukan horjua. Toisaalta, ei meiltä leipä pöydästä lopu, ei tässä nyt sentään nälkään kuolla.
No niin, tyttäreni, anna tulla, älä kiertele. Tiedät, että en kestä mitään pitkää pohjustusta.
Tiedänhän minä, mamma. No, lyhyesti: lähdin töistä. Ihan omasta päätöksestä.
Potkittiinko, vai jätitkö itse?
Ihan itse, tietenkin. Haluan aina ratkaista asiani itse, omilla ehdoilla.
Just niin kuin isäsi. Näen jo sieluni silmin, mitä hän tähän sanoisi, jos olisi vielä täällä.
Mamma, kato, punatulkut! Istuu tuossa meidän ikkunan vastapäisessä männyssä. Isä olisi varmaan todennut, että “tittelit ei ihmistä tee.”
Olin niin ylpeä sinusta, tyttö. Johtaja, koko kaupungin kulttuuripäällikkö. Näkyit telkkarissa, ja ihmiset katsoi sinua kuin Lapin lumien kuningatarta konsanaan. Komea, sporttinen ja vielä tyylikäs siihen päälle.
Älä nyt, mamma, sulla on jo kyyneleet silmissä. Ei tämä ulkonäkö tästä minnekään katoa.
Maule, kerro nyt, miksi ihmeessä teit tuollaisen ratkaisun? Yllätit ihan täysin! Tuutko nyt pois siitä ikkunasta, ettei vedot puhaltaisi selkää, ja istu tähän viereen.
Tiedätkö, mamma, mulla ja pomolla oli jokseenkin erimieliset näkemykset. Heille tärkeintä oli raportit ja numerot, ihmisistä muistettiin lähinnä juhlapuheissa. Minä en jaksa sellaista. Niin kuin avioliittoneuvottelussa: “Luonteet eivät kohdanneet.”
Kaikkialla työpaikoilla pomot haluaa vaan mittareita ja tilastotietoja. Eli aiotko kuitenkin mennä niihin kaikkiin kulttuuritapahtumiisi tänäkin talvena?
Mennä toki, mamma. Yhdessä suunniteltiin koko tiimillä. Mutta nyt ihan vaan katsojana. Hauska nähdä, miltä tuntuu.
No sehän vasta hupaisaa onkin: entinen kaupungin kulttuuripäällikkö kuusen juurella. Ota minutkin mukaan, fiiliksen vuoksi edes!
Eikös nuo päiväkodin joulutulet ole jo riittäneet: joka ryhmälle oma tapahtuma, henkilökunnalle, lapsille, lastentarhan kummityölle…
Unohdit vielä pikkulasten kodin! Juu, Meilläkin omat “mittarihommat”, lasketaan kuinka moni lapsi on päässyt kulttuuririentoihin. Mutta katsoisin kyllä mielelläni sinun järjestämääsi perhekuusta Keskuspuistossa. Sinä teet perhekuusia, mutta perhettä ei ole eikä nyt enää työtäkään. Maule! Olet kohta neljäkymmentä. Vieläkö sinä haikailit sen Paavon perään? Paavo Ensimmäinen ja viimeinen! Ei jättänyt kaupunkia hänkään, vaikka Wienistä puhui vuosia, että menisi sinne soittamaan oopperaan. Eihän ollut kuin joku “seksofonisti”!
Saks…saks…fonisti, mamma! Adolphe Sax oli belgialainen fakiiri, kehitti saksofonin jo liki pari sataa vuotta sitten.
Ai sä alat mulle, päiväkodin musiikkitädille tätä muistuttaa, Maule! Mutta sun “seksofonistiasi” en vaan pysty sulattamaan sekoitti aivosi, etkä pääse irti koko Paavosta. Vanhenet tässä, Maule, kultamme. Äiti pyyhki poskeaan. Kuningatar ilman valtaistuinta. Sinkkuvanhus! Mitäköhän sun isäsi tähän toteaisi?
Hän sanoisi, että nainen kypsyy kuin viini. Mitä vanhempi, sitä arvokkaampi. Älä, mamma, turhaan itke. Kaikki järjestyy.
Isä rakasti kyllä naisia.
Mutta eniten se rakasti sua, mamma, enemmän kuin elämää. Piteli sun kättä loppuun asti. Näin sairaalassa, muistatko…
Juu, ja olen ihan vihainen itselleni, etten tarpeeksi sanonut hänelle rakastavani. Kai sitä luuli, että rakkaus nyt vaan on.
Hän tunsi sen kyllä aina, ja kun lauloit isälle, se katsoi sua silmät suurina.
Äiti lauloi hymisten:
Lumi sataa, lumi sataa,
Ja kaikki odottaa…
Lumen alla, hiljaisuudessa,
Haluan sanoa nyt,
Että sinä olet se tärkein
Tuo laulu menee aina suoraan ytimiin, mamma. Joka kerta, kun kuulen, toivon että synttäriaamuna sataa yhtäkkiä lunta.
Mutta mitä aiot nyt duunata? Sulla olisi vaikka minkälaiset lahjat! Mihis nyt aiot?
Bussinrahastajaksi, mamma.
Hoh, älä nyt pelleile! Ehkä voisit puhua Ninan kanssa yläkerran asunnosta sillä on suhteita joka suuntaan, verottajaan, kaupungille, politiikassa.
En vitsaile. Aihetta on! Aion tehdä bussinrahastajan töitä. Ja moikkailla sinua linja-autossa.
Onhan niitä tullut aina joskus käytettyä.
Minkälaisia ne sun mielestä on, ne rahastajat?
Jaa-mitenkö, noh, ei minkäänlaisia! Villapaita, crocksit jalassa. Ja ainoa mitä huutaa: Maksakaa matka! Jotenkin erittäin… omaleimaista luovuutta.
Vedät, mamma, just oikealla äänensävyllä: Maksakaa matka! Hyvä imitaatio. Muistatko sen kerran, kun isä tuli kotiin juhlista vähän pirteänä? Silloin hän kertoi vitsin siitä koko matkamaksu-jutusta. Sai koko juhlaporukan nauramaan. Isä ei osannut juoda, kun uusi asuinalue vihittiin käyttöön, isä tuli kotiin naama kukkien. Sanoi, ettet tiennyt hänen olevan niin hauska humalassa. Ja sitten se vitsi muistatko, mamma?
En kyllä muista.
Siis mies tulee bussin takapenkille tolkuttoman päissään, pysyy tuskin pystyssä. Rahastaja murahtaa: Matkalippu! Mies nostaa käden ja sanoo juhlallisesti: Ai, liputetaan!
Voi Maule, jos isä vielä olisi, tarjoaisin vaikka pullon, että kertoisi vitsiä.
Isä on aina meidän kanssa. Sen ääni ja sanat soivat päässä: “Kaikki on teidän päässä. Vaihda levyä, niin elämä laulaa serenadin tai polkan, ihan miten haluat!”
Jaa, mutta miksi et tehnyt Paavolle levyä? Makasi siellä, eikä arvostanut “kuningatartaan”. Ihan kuin Gosha siinä “Helsinki itkee” -filmissa, tosin siinä sentään tuli onnelinen loppu. Mutta asiaan! Mihinkäs oikeasti menet, Maule?
Bussirahastajaksi, äiti. Lähden heti pyhien jälkeen.
Ehei Maule, nyt menee överiksi! Koko kaupunki tuntee sut, olet ollut TV:ssä, ja nyt sitten rahastajaksi. Apua! Mitä isä tähän sanoisi?!
Isän ohjetta seuraan: “Vain sinä ratkaiset omat asiasi. Jos et tee päätöstä itse, elämä soittaa ovikelloa, mutta sinä et koskaan ole kotona.”
Mihin muualle kuin bussiin lähtisit?! Onko tämä joku yhteiskunnallinen kannanotto?
Kyllä, juuri se! Pomo kehotti minua jo aikoinaan “ottamaan kruunun pois”, kun muka olin liian ylhäinen ja ettei ole tullut oltua kansan parissa! No, nyt olen.
Voi hyvä tavaton! Sinulla oli hyvä palkka, ja nyt rahastajaksi!?
Aion tehdä bussista kulttuurikeskuksen!
Äiti rojahti levolle ja hieroi ohimoitaan.
Jopas oli uutinen, Maule. Kulttuurinen isku!
Joku nero sanoi, että joskus elämä panee meidät polvilleen, jotta ehdimme katsoa välillä taivaalle. Mamma, katso! Harvinainen talviaurinko ja punatulkkuja pihalla. Ja taas sataa lunta.
Maule hyräili: Lumi sataa, lumi sataa. Ja kaikki odottaa…
Hullu Maule! Rahastajan palkka on viidesosa siitä, mitä ennen sait. Vielä saan suostua Vladimirin sponsorointiin yläkerrasta.
Ei Vladimir ole niin paha! Entinen upseeri, leski, fiksu ja antelias. Tiedän, isää ei voi korvata. Mutta isä on aina meidän sydämessä jo kymmenen vuotta poissa
Oi, Maule! Mutta entä sinä, etkö tylsisty kuoliaaksi bussirahastajana? Isä kyllä sanoi, että vaikka olisit haravointihommissa, keksisit jotakin uutta… Jospa lähtisit lomalle vaikka Dubaihin? Saat kivat lomarahat, kun lähdit tuosta noin vaan!
Lähdetään mieluummin yhdessä illaksi Turkuun mun loraista!
Maulelle tuli soitto. Äiti jäi kuulolle.
Tytär sanoi tyynesti: Selvä, neljäs tammikuuta aloitan linjalla. Paperit on autoyhtiön HR:ssä. Kiitos.
Mamma, Dubai ja Turku saa nyt jäädä!
*******
Bussi numero 7 kurvasi päivän ensimmäiselle keikalleen kaupungin halki itälaidalta. Se oli suosittu linja. Päätteellä.
Ilmari-Pekka! Voinko käyttää sinun mikkiäsi kuin opas konsanaan?
Joko taas jotain uutta, Maule? Sait jo koristeet ja diskopallot kiinni ikkunoihin, vaihdat päivän sitaatteja kuin konsanaan filosofi. Mikä on tämän päivän mietelause?
Parasta matkustaa reittiä, jonka itse valitsee!
Sun kanssa ei koskaan aika käy pitkäksi. Sano Ilmari-Pekka, vaihtomies Saku ei oikein tykkää; pelkää ja kummastelee, kun annoit sille uuden kansionsa valtakunnan vaakunalla. Saku käski vaimon tilata hempeät kansallispaita-T-paidat. Onhan tässä suomalaista meininkiä!
***
Tehän olette meidän linjan Aristoteleitä! Kun viisaasti vitsaatte. Luenpa ääneen lausahdukset:
Puhu puhelimessa joko hiljaa tai mielenkiintoisesti! Ilmari-Pekka, kuski numero 1.
Jos et anna mummolle paikkaa, minä annan. Saku, kuski numero 1.
Suomi tarvitsee filosofiaa, eikö!
Me muuten toistellaan sun sanontoja, Maule. Kaikki on päässä. Vaihda levyä, niin uusi biisi alkaa.
Se oli mun isä.
Oliko…
Onnettomuus, rakennukseen tuli paha haaveri. Isä kuoli äidin käsivarrella. Äiti elää yhä.
Entäs mamma?
Päiväkodissa edelleen, musiikkitonttuna. Hei Ilmari-Pekka! Voitaisko soittaa pientä musiikkia bussissa? Ja minä voisin kertoa matkustajille samaan syssyyn!
On niitäkin, joille kaikki on liian kovalla, toinen vihaa tangoo…
Lainsäädännössä ei ole mitään kieltoa! Mutta tietenkin pitää soittaa, ettei ärsytä. Vähän fiilistä linjalle! Aristoteleskin todisti, että musiikilla vaikutetaan hyvinvointiin. Kokeillaan kivoilla biiseillä.
Bussi lähti liikkeelle, stanalle astuivat matkustajat Tiilikankaasta keskusta kohti. Maule istui kuskin rinnalla ja otti vanhan mikin:
Arvoisat matkustajat, matkaamme halki koko kaupungin! Leskimetsä siinä on puhtain ilma, moni tulee keskustasta asti kävelylle juuri meidän seiskalla. Keskustaan, 15 pysäkin päähän… Kirkas Lumiportti valkoisin katu juhlavalaistuksessa! Perheitä kutsutaan katsomaan pesäpallon talviturnausta kaupungin urheilukentällä! Vieraat, älkää ohittako puuarkkitehtuurin ulkoilmamuseota. Ja muistakaa perhekuusi Keskuspuistossa Vanhan Uuden Vuoden iltana tulette viihtymään! Hyvää matkaa ja mukavia juhlapäiviä!
Nuori kundi nauroi: Tiedätkö mitä pyörii Bio Aurora -salissa?
Seiskalla et sinne pääse, pitäisi vaihtaa ykköseen. Mutta suosittelen Bio Tähteä, suoraan tällä reitillä, kolme salia: uusi joulupläjäys, aikuisten satu ja romanttinen draama.
Kuski mutisi: Mennään kyllä perhekuuselle. Sanoitko, että siellä olisi arpajaiset ja glögiä?
Kyllä!
Eipä sinusta tule tavallista rahastajaa odotan, mihin vielä pystyt.
Olispa joskus elävää musaa kyydissä, vaikka jouluviikolla: trio Laulupuu laulamassa kauniita kansanlauluja. Ja Vesa soittaisi kitaraa, kun on Väinön synttäri (eli Ystävänpäivä). Ja sitten Kalle taas vetäisi harmonikkaa laskiaisriehassa
Maule soitti äidilleen: Mamma, anteeksi, se perhekuusi jää multa väliin. Tuplavuorot! Menkää siellä käymään sen Vladimirin kanssa. Olkaa onnellisia! Terkkuja, me lähdetään taas linjalle.
Koko kuukauden bussi kiersi reittiään, ja Maule mikitti pysäkkejä, kertoi kaupungin tapahtumista, vinkkasi nähtävyyksiä ja käyttäytyi äärimmäisen ystävällisesti. Uusille matkustajille se oli outoa, mutta vakiokävijöille Maule oli pian legenda.
***
Kolmessa kuukaudessa huhut seiskalinjan oudosta rahastajasta kiiri johdolle.
Maija Lehtonen, teillä taitaa olla väärä työ? Teidän pitäisi myydä lippuja eikä laulattaa koko reittiä. Kohta tulee valituksia.
Hyvä Aki Vänskä, kiitos upeasta kuljettajakunnasta! Minun ekstrani voitaisiin brändätä innovaatioksi kulttuurimatka bussissa.
Totta, matkustajia tulee vain lisää. Mutta onhan tässä vaarana, että joku suuttuu laulusta ja musasta.
Mutta kieltoakaan ei ole, ja rahastajan tehtävä on varmistaa matkustusmukavuus, lukee firman säännöissäkin.
Juuri siksi muut rahastajat valittaa, että istut kuin joku kuninkaallinen edessä, etkä mitään muuta kuin mikität!
Maule hyrähti hiljaa: Pysähtykää ajoissa rahastaja, paina jarrua
Maija katsoi pomoon.
Ohjekirja sanoo: Rahastaja voi myydä lippua, jos matkustaja sitä pyytää. Ja kaikki nousevat etuovesta, minne minä kruununi asetan. Kahdella sanalla rauhoitan tunnelman: Kortti kiertää turvallisesti, kamera kuvaa!
Meillä ei ole kameroita… Oletko vähän liiankin luova?
Unelmoija olen! Kamerat pitäis kyllä olla. Ja nouseehan se valtaistuimelta auttamaan mummoa tai äitiä lastenvaunujen kanssa.
Rakastatko tätä meidän pientä kaupunkia, Maija?
Aina ja siksi haluan, että kaikki tietää mitä kivaa täällä tapahtuu! Sinullekin suosittelen kaupunginteatterin komediaa Ero miehen silmin.
Jos joskus viet minut teatteriin, en ehkä kieltäydy…
********
Innovaatio Rahastajakuningatar jatkui torstaihin, perjantaihin ja maaliskuuhun. Maija sai palkankorotuksen naistenpäiväksi ja Aki teatterilipun isänpäiväksi mutta jäi ilman seuralaiseksi, koska Maija teki tuplavuoroa. Mutta seuraajia ei tullut; kaikki muut pitivät ideaa hulluna. Huhuttiin Maijalla olevan salaisia sponsoreita oikeasti ainoa hyväntekijä oli evp. eversti Vladimir, joka tykkäsi Maijasta sekä auttoi hänen äitiään.
********
28. huhtikuuta, lauantai, Maijan syntymäpäivä. Äiti ehdotti vapaata, mutta tytär tahtoi töihin. Virittelevänä kevättalvena, kun lunta satelee kuin pikkupakastimesta, Maija käveli keskusta kohti mietiskellen, miten pää oli täynnä uusia melodioita nyt, kun statustyö oli vain muisto. Yhtäkkiä alkoi satamaan kevyttä, valkoista lunta Maija ei uskonut silmiään! Synttärilumi! Bussilla odotti yllätys: kuljettajat olivat koristelleet auton valkoisilla lumihiutaleilla. Saku-kuski toi suklaarasian ja uuden mikrofonin: Kuningattarella pitää olla tyylikkäät vehkeet! Maija antoi pojille pullot tervasnapsia ja kirjat Minun Suomi.
Tavallisena lauantaina bussi oli väljähkö, mutta keskustassa se täyttyi. Ja sitten nousi bussiin matkustaja soittolaukku kädessä. Maija jäykistyi: se oli Paavo. Ainoa rakkautensa. Sanoi vailla mikkiä, melkein huusi: Maksakaa matka! Kameravalvonta! Ja yllättäen, Paavo alkoi soittaa saksofonillaan Andrei Ešpajn Lumi sataa, lumi sataa ja koko bussi hiljeni kuuntelemaan kuningattaren sydämen laulua.
