Kuusi kuukautta sitten Anneli sai kuulla, että hänen miehensä jätti hänet, ja minä tietenkin olin tukena tämän myrskyn keskellä. Viimeisen kuukauden aikana Anneli kuitenkin jotenkin etääntyi ei vastannut viesteihin, eikä oikein halunnut tavata. Aloin jo miettiä, onko hän alkanut halailla koivuja vai siirtynyt villasukkiin ja erakkouteen. Olin oikeasti huolissani, joten päätin poiketa katsomaan, hengittääkö hän vielä.
Kun saavuin, Anneli avasi oven kuin olisi juuri nielaissut sitruunan ja yllätys yllätys oli keittiössä vatkaamassa jotain outoa keitosta. Koetin keventää tunnelmaa tokaisemalla, että tuoksuu ihan kuin parempikin kokki olisi liikkeellä. Hän mumisi jotain, säntäsi takaisin pesemään kattilaa kuin palomies, ja minä jäin sohvalla miettimään, pitäisikö laittaa itselleni suklaata lohdukkeeksi.
Istuskellessani olohuoneessa sain soiton omalta mieheltäni. Totesi taas kerran, että jää töihin myöhään viime aikoina siitä oli tullut uusi normaali. Samassa havahduin ajatukseen: Anneli ei ollut hetkeen vuodattanut minulle sydäntään, vaikka aikaisemmin hän raportoi ihan kaiken, ruoasta epäonnistuneeseen mansikkakiisseliin. Outo juttu.
No, juuri kun lopetin puhelun mieheni kanssa, Annelin puhelin alkoi piristä sohvapöydälläni. Mitäs ihmettä: ruudussa luki Pekka, eli minun mieheni nimi. Sormenpäissäni kuhisi, nappasin luurin ja vastasin lähes automaattisesti. Ja kas, siellä oli ihan oikeasti oma siippani lauleli helliä sanoja Anneli-ressulle ja kertoi tulevansa pian, oli ikävä kuulemma.
Siinä kohtaa iski kylmä totuus: Anneli ja Pekka olivat menneet tekemään salaista sympatiayhteistyötä selkäni takana. Tunsin kiukun poreilevan, mutta samalla kuin joku olisi sutjakalla lapinkoiralla karistanut harteilta kaikki huolet. Ei enää tarvitse laahata perässään laiskaa miestä, joka tienaa vähemmän kuin automaattikahvikuppi ja jonka varaan talous ei ainakaan rakentunut.
Myöhemmin, koska eihän tätä ihan voi jättää tähän, utelin miten kauan Pekka pysyy Annelin nurkissa. Kuinkas kävikään: asuivat yhteistä elämää kokonaiset puoli vuotta, kunnes Anneli heitti miehen pihalle. Pekka ehti jo toivoa, että ottaisin hänet takaisin, mutta hups, tällä kertaa sain aikaan porttikieltoon asti pahan mielen hänelle. Nyt elän omaa elämääni, nautin hiljaisesta kodista, saunasta ja siitä, ettei kukaan jätä sukkia keittiönpöydälle. Täytyy sanoa: ero paljon pahempaakin voisi sattua!
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
