Maija kasvoi pienessä kylässä jossain satojen kilometrien päässä Oulusta. Kesällä kaupunkiin päästäkseen piti ensin hypätä veneeseen ja ylittää ärhäkkä Kemijoki, talvella taas kelkalla rämpiä lumisia teitä pitkin moottoritielle, jossa tuuli oli niin kova, että korvat melkein irtosivat päästä.
Silti kylässä asui yllättävän paljon väkeä. Kaikki tunsivat toisensa, juttelivat joka säällä, jakoivat murheitaan ja neuvojaan, ja auttoivat kuin pojat pulkkamäessä: vähän, mutta ihan tosissaan.
Maija oli perheen kauan odotettu lapsi, mutta… hänen äitinsä synnytti Maijan ilman avioliiton siunausta. Tytön isä oli Jukka pitkä ja komea mies, joka sattui olemaan äidin parhaimman ystävän aviomies. Koko kylä luuli, että Maijan isä oli täysin toinen mies. Jukka kasvatti omat kolme lastaan reilusti, eikä koskaan halunnut hylätä perhettään, eikä Maijan äiti taas halunnut rikkoa ystävänsä perhettä.
Jo pienestä pitäen, Katri (Jukan tytär) ja Maija olivat läheisiä. He leikkivät yhdessä hiekkalaatikolla, menivät samaan kouluun, ja kummallakin oli korvat, joilla huomattiin heti, jos joku soitti väärässä sävellajissa. Kaverukset lähtivätkin pian yhdessä kansalaisopistoon opettelemaan kantelon soittoa. Koulu meni kunnialla läpi, ja tytöt haaveilivat yhdessä pääsevänsä Oulun musiikkilinjalle.
Mutta, kuten kai Suomessa on tapana, unelmat jäävät yhtä usein lumihankeen: kumpikaan ei päässyt musiikkikouluun. Katri harjaantui elintarviketeknikoksi, Maija taas ryhtyi kylän kampaajaksi. Vuodet vierivät, Maija meni naimisiin, sai kaksi villiä poikaa ja muisteli vain satunnaisesti nuoruuden ystäväänsä Katria.
Samaan aikaan Maijan äidiltä löydettiin kasvain. Maija teki kaiken minkä pystyi, haki apua ja hoiti äitiään kuin suomalainen perusmamma, joka ei luovuta helposti. Lopulta, kun äiti ei enää jaksanut taistella, hän halusi paljastaa vanhan salaisuuden:
Isäsi… Isäsi… Tule vähän lähemmäs, Maija…
Tieto, jonka Maija kuuli, sai hänet tuntemaan kuin olisi tipahtanut suoraan mihin tahansa syyskylmään avantoon. Hän oli kasvanut koko elämänsä oman siskonsa kanssa, eikä tiennyt siitä mitään! Kyllä geenit joskus yllättävät ei ihme, että tytöillä oli samanlaiset haaveet ja ihastuksen kohteet.
Maijan piti etsiä oikea puhelinnumero kuin olisi etsinyt kadonneita sukkia saunan lauteilta. Jukka ei enää asunut kylässä Katri oli jo muuttanut vanhempansa kaupunkiin, eikä heidän jäljillään ollut hirveästi savun hajua. Lopulta, tuttujen kautta ja pienen kieroilun avulla Maija löysi Katrin puhelinnumeron.
Maija näppäili numeron tärisevin sormin ja kuuli iloisen kiljahduksen toisessa päässä. Katri oli enemmän kuin innoissaan, kun vanha lapsuudenystävä soitti. Maija päätti, että tällaiset paljastukset eivät kuulu puhelimeen vaan kahvikupin äärellä, joten he sopivat tapaamisen kotikylään.
Muutaman päivän päästä Katri ajoi kylään, ja tytöt istuivat keittiön pöydän ääressä aamupäivän ja iltapäivän, muistelivat vaahtokarkkeja, koulua ja kylän tansseja. Molemmat olivat haltioissaan saadessaan olla jälleen samassa tilassa yhteys löytyi kuin suklaa Fazerin sinisessä.
Nyt he tukevat toisiaan, hyppelevät junaan Oulusta kylään ja päinvastoin, ja tietysti Maija jutustelee myös Jukan kanssa. Jukka pyysi anteeksi vaimoltaan, joka antoi anteeksi. Jukka ja Katri tulevat käymään Maijan luona, piipahtavat myös haudalla, jossa Maijan äiti lepää. Jukka juttelee Maijan pojille, jotka riemuitsevat uudesta isoisästä kuin joulupaketeista. Elämä heitti heille kummallisen mutkan, mutta totuus paljastui loppujen lopuksi eikä kukaan oikeastaan loukkaantunut, vaikka tarina onkin vähän kuin Savon murteella kerrottu.
