Kun kipu puhuu
Aino, kultaseni, kyllä minä tiedän miltä sinusta tuntuu, mutta nyt ei ole muuta vaihtoehtoa. Meidän on pakko myydä talo. Ja kun rahat on jaettu, niillä saa enää vain asunnon toiselta alueelta. Haluaisin itsekin jäädä tänne, mutta se ei vain onnistu, Anna piti tytärtään käsistä kiinni ja pyyhki välillä kyyneleitä niin tytön kuin omiltakin poskilta.
Muutokset tuntuivat molemmista raskailta.
Anna ja hänen miehensä, Kari, olivat ehtineet elää yhdessä melkein seitsemäntoista vuotta. Matkan varrella oli sattunut kaikenlaista, mutta he rakastivat toisiaan, ja riidat laantuivat nopeasti ennen kuin ehtivät paisua suureksi. Isoäiti kasvatti Annan pienestä pitäen, ja hän oli oppinut tämän tärkeimmän opetuksen: Kodin pitää olla lämmin ja hyvä paikka! Ettei mies lähde etsimään jostain muualta ymmärrystä ja lohtua, paikkaa jossa olisi mukavampi. Pidä huoli, että kotona on hyvä olla kaikilla: miehellä, lapsilla, vierailla, eläimillä ihan kaikilla!
Anna nyökytteli aikanaan ymmärtämättä kunnolla, mutta tunsi, että isoäiti yritti jakaa elämänsä viisauden. Sellainen perhe Annalla tosiaan oli ennen kuin isoisä menehtyi pelastaessaan poikaansa ja miniäänsä, jotka joutuivat virtaan mökin lähellä. Pieni joki ei näyttänyt vaaralliselta, mutta vain paikalliset tiesivät pohjamudista ja pyörteistä. Martta-mummo syytti itseään vuosikausia, ettei ehtinyt kysyä naapurilta missä on turvallista uida. Hän uskoi, että jos olisi ehtinyt kysyä ajoissa, niin sekä hänen poikansa että miniänsä jonka laski omaksi tyttärekseen olisivat yhä elossa. Anna yritti lohduttaa mummoaan vuosien ajan, mutta tämä ei suostunut uskomaan.
Martta-mummo sysäsi oman surunsa syrjään ja keskittyi lapsenlapsen elämään. Elämässä piti olla iloa ja onnea, ei ikuisen surun painoa. Vain muutaman kerran vuodessa haudalla hän päästi kyyneleensä valloilleen ja kertoi yksityiskohtaisesti Annan ja hänen kuulumisistaan. Hän lupasi tehdä kaikkensa, että tytär olisi onnellinen.
Martta antoi Annalle sekä lämpimän kodin että mahdollisuuden opiskella, järjesti kunnolliset häät ja sai lopulta nähdä ensimmäisen lapsenlapsenlapsensa syntyvän, ennen kuin sairaus vei hänet sinne, missä rakkaat odottivat. Anna jäi täysin yksin, ilman muita läheisiä.
Vasta kauan myöhemmin Anna ymmärsi, että Martan viisaus perheestä ja kodista oli oikeassa, mutta vain osittain. Kodin pitää olla hyvä kaikille, mutta on myös poikkeuksia…
Vakavia syitä riidoille Annalla ja Karilla oli vähän. Oikeastaan vain yksi anoppi.
Tellervo oli juuri sellainen Äiti, isolla alkukirjaimella. Hän uskoi, että vain hänen mielipiteensä oli totta.
Kari oli kipeästi odotettu lapsi, kuudes raskaudessa, ensimmäinen jonka Tellervo saattoi ja synnytti. Kaiken rakkauden ja hellyyden, mitä osasi, hän antoi pojalleen.
Kari rakasti äitiään eikä pystynyt vastustamaan tätä niin kuin isänsä. Molemmat kuuntelivat hiljaisina Tellervon puheet mutta toimivat oman mielensä mukaan.
Kari pitkitti vanhempiensa tapaamista mahdollisimman pitkään, peläten, miten kävisi. Annan isoäitiin hän tutustui heti. Hän ei kertonut Annalle motiiveistaan pitkään, kunnes Anna loukkaantui ja kysyi:
Pidätkö minua piilossa? Enkö muka ole tarpeeksi hyvä, että voisit esitellä minut? Kari, mitä tämä oikein on?
Kari henkäisi, suukotti Annaa ja sanoi:
Mä pelkään, että sinä jätät minut.
Hölmö! Olen menossa naimisiin sinun kanssasi, en sinun perheesi!
Voi, kuinka sinisilmäinen silloin olinkaan!
Tellervo mittaili häntä katseellaan ja vain kysyi:
Lapsi, keitä sinun vanhempasi olivat?
Äiti opetti yliopistossa lääketiedettä, isä oli lääkäri. Muistan heidät heikosti, olin viisi kun he kuolivat. Isoäitini kasvatti minut.
Selvä.
Sen illan jälkeen Tellervo ei sanonut Annalle enää sanaakaan. Vuosien myötä Anna oppi käyttämään samaa taktiikkaa kuin miehensä ja appensa, mutta siitä ei ollut apua. Hän näki miehensä ponnistelut pitää perhe kasassa ja yritti aina tasoittaa tilannetta. Lopulta hän väsyi, pyysi miestä rajoittamaan vierailut minimiin, ja Kari suostui väsyneenä ja sulki Annaa syliinsä.
Anteeksi!
Kaikki paheni appiukon kuoleman jälkeen. Kari vietti illat äitinsä luona ja pääsi kotiin vasta puoliltaöin. Näin olisi jatkunutkin, ellei kolmevuotias Aino olisi alkanut protestoida. Hän alkoi vältellä isää, osoittaen selvästi, että oli loukkaantunut.
Hän ikävöi sinua, Kari. Näkee sinut vain viikonloppuisin, Anna ymmärsi miehensä ahdistuksen, mutta tiesi, että nyt oli tehtävä jotain ennen kuin tyttö etääntyisi täysin isästään.
Anna suuttui. Olihan Tellervo aikuisen terve ihminen, kävi edelleen aktiivisesti teatterissa ja museoissa ja pakotti poikansa mukaan. Apua tarvittiin, mutta lasta ei saanut viedä isältä. Illat ilman miestään Anna olisi kestanut, mutta ei sitä, että Ainon illat jäivät vajaiksi.
Kari, sinun on ratkaistava tämä asia. Lapsi tarvitsee sinua. Niin minäkin. Anna painautui miehensä rintaan. Ikävöin sinua
Syntyi iso riita, mutta Kari sai oikeuden käydä äitinsä luona vain kahdesti viikossa. Ajan myötä Tellervo tottui tai ainakin esitti tottuneensa.
Yhtenä päivänä päiväkodissa Ainolle annettiin tehtävä. Hän sai piirtää satuhahmoina oman perheensä. Kotona, illallisen jälkeen, Aino nautti tekemisestään ja uurasti piirustuksensa parissa kieli keskellä suuta. Kun Anna sai tiskit valmiiksi ja vilkaisi piirustusvihkoon, hän parahti ja kutsui miehensä:
Kari, täältä tulee ukkosmyrsky! Katso nyt tätä!
Kari nauroi ääneen, kun näki kuvan. Loukkaantunut Aino ei ymmärtänyt vanhempiensa reaktiota. Hän yrittikin sitten itkeä:
Minä yritin niin kovasti, ja te vain
Hän katsoi kuvaa uudelleen mutta ei voinut ymmärtää, mikä oli niin huvittavaa. Isä oli piirretty Väinämöisenä, äiti Lumikin kaltaisena prinsessana, ukki oli haltija, isoäiti omenapuuna, ja mummo… No, oliko Vellamo-peto nyt oikeastaan niin hassua? Päät olivat vain vaivalloisia piirtää, niitä kun oli kolme! Liekin piirtäminen epäonnistui, koska keltainen kynä katkesi. Aino oli juuri pyytämässä apua, kun äiti jo näki piirroksen.
Aino ei pitänyt mummo Tellervosta. Mummo kävi heillä harvoin, silloinkin lähinnä pyhinä, mutta Ainosta hän olisi voinut jäädä kokonaan pois. Hän ei ymmärtänyt ihan tarkalleen, mitä aikuisten välillä tapahtui, mutta lapsen vaistolla tiesi, ettei mummo pitänyt äidistä aina piikitteli tai tökki. Vaikka sanat olivat kohteliaita, äiti aina suri vierailun jälkeen. Aino ei tiennyt, miten suojella äitiään. Kerran hän yritti työntää mummon ulos ovesta, mutta isä esti.
Sinun tyttäresi on huonosti kasvatettu, Kari! Mutta eipä ihme, Tellervon suuttumus oli aitoa ja syvältä kumpuavaa.
Sen jälkeen Tellervo vältteli heidän kotiaan. Isä koki näin olevan parasta. He kävivät toisinaan mummon luona ja Ainokin yritti keksiä keinot välttää nämä reissut. Vuosien myötä Ainon ymmärrys kasvoi. Mummon ehdottomuus kuristi. Vasta jälkeenpäin, isän kuoltua, Aino todella ymmärsi tätä naista.
Kari kuoli yhtäkkiä sydänkohtaus, vain 44-vuotiaana. Annalle kerrottiin asiasta kesken työpäivän kultasepänliikkeessä. Puhelimen tiputettuaan hän menetti tajuntansa ja kaatui vitriiniin, hajottaen sen. Myyjät hermostuivat pahasti ja soittivat ambulanssin. Anna heräsi vasta ystävien tukemana. Yksityiskohdat jäivät hämärään, mutta joku piti järjestystä yllä ja ruokki sekä Ainoa että häntä.
Pari viikkoa hautajaisten jälkeen Anna näki unen.
Mummo! Voi miten olenkaan sinua kaivannut! Anna yritti halata Martta-mummoa, mutta tämä torjui ja katsoi tiukasti.
Mitä sinä oikein teet?
Miten niin, mummo?
Missä on Aino?
No nukkuu kai…
Tule! Mummo nyökkäsi ja vei Annan Ainon huoneeseen. Hän näytti sängylle:
Nukkuu? Aino nyyhkytti peiton alla. Anna, herää nyt!
Anna säpsähti hereille. Jossain välissä hän tajusi, että tyttären itku olikin oikeaa eikä enää unta. Hän syöksyi Ainon huoneeseen.
Kultaseni, älä itke! Anna kävi makaamaan tyttärensä viereen ja halasi.
Kiitos mummo… Miten saatoin unohtaa sinut? Olit aina vierelläni. Nyt minäkin pysyn lujana…
Aamulla Anna nousi hiljaa, ettei herättäisi Ainoa, ja meni keittiöön. Aino heräsi tuoksuun äidin letut leijuivat ilmassa. Koko talossa tuoksui vanilja. Aino kääriytyi vilttiin ja tassutti keittiöön.
Äiti?
Huomenta rakas! Anna kääntyi, eikä Aino nähnyt mitään mustaa surun merkkinä enää. Käypesulla, syödään ja sitten vien sinut kouluun.
Onko se jo aika?
Anna väänsi liesi pienemmälle ja halasi tytärtään.
On. Isä ei koskaan haluaisi, että me vain istuisimme nurkissa ja itkisimme oireen päivää. Hän halusi meille iloa ja onnea. Rakasti sinua niin, ja minua ja sen takia ilo on meidän elämäämme nytkin. Lähdepä valmistautumaan, minäkin lähden töihin.
Varovasti, vähän kerrallaan, he alkoivat opetella uutta arkea. Anna palasi töihin ja Aino kouluun. Aino auttoi äitiään enemmän kuin koskaan; kotiin tullessaan Anna näki siivotun pöydän tai valmiin, yksinkertaisen iltapalan.
Kun Aino täytti kuusitoista ja sai henkilöllisyystodistuksen, he juhlivat sen hiljaisesti ostamalla kermakakun.
Katso isä, nyt minä olen jo iso! Aino heilutti passia isän kuvaa kohti, joka roikkui olohuoneessa. Sanoisit kuitenkin, että olen vielä pieni…
Anna halasi tytärtään.
Viikkoa myöhemmin Tellervo tuli heidän ovelleen illalla.
Hyvää iltaa, Anna. Meidän täytyy puhua!
He eivät olleet tavanneet sitten Karinkin hautajaisten jälkeen, jolloin Tellervo oli hiljaa supissut:
Sinun syytäsi! Ellei sinua olisi ollut, hän olisi elossa! Sait kaiken… siksi hän paloi loppuun näin. Sinun syytäsi!
Anna ei jaksanut silloin reagoida. Karinkin läheinen ystävä, Jussi, oli vienyt Annan kirkon portaille istumaan. Hän rauhoitteli, ettei uskoisi Tellervon syyttelyitä. Kaikille on aikansa, Kari rakasti teitä yli kaiken
Anna nojautui Jussiin uupuneena. Hän oli elänyt vesilasilla monta päivää, tainnuttavan surun keskellä.
Nyt Tellervo istui vastapäätä, väsyneenä naisena, silmissä uupumus eikä viha. Anna huomasi tämän kasvojen laihentuneen ja kädet tärisivät, vaikka Tellervo yritti pitää ne hallinnassa.
Ota teetä?
Ei kiitos. Nyt on aika puhua talosta.
Anna hämmästyi.
Siis miten?
He rakensivat talon yhdessä Karinkin kanssa vuosia. Anna muisti, kuinka raskaana ollessaan seurasi työmiesten puuhia, eikä halunnut antaa tuumaakaan periksi. Kari vitsaili, ettei rakentajat uskaltaneet sooloilla. Se päivä jolloin perhe pääsi uuteen kotiin, oli Annalle yhä täysin kirkkaana muistissa hänen oma pesänsä, jossa jokainen yksityiskohta oli rakkaudella laitettu kohdilleen.
Anna, tuon verhot ovat saman väriset kuin ne aiemmat!
Et ymmärrä mitään sävy on eri!
He kiistelivät siitä leikillään, mutta nyt Annalle sanottiin, ettei hän enää voisi asua kotonaan.
Minä haluan osuuteni. Sinun on myytävä tämä talo ja tilitettävä osuuteni perinnöstä.
Minkä perinnön?
Mikä lain mukaan kuuluu minulle. Ja otat selvää, että kaikki tulee maksetuksi.
Aino seisoi ovella kuulemassa.
Mene pois! tyttö sanoi nyrkit puristuneina.
Mitä? Tellervo hämmästyi.
Sanoin: lähde! Älä tule meille enää koskaan.
Miten uskallat puhua minulle noin? Huonosti kasvatettu mistähän lie perinyt!
Isältä! Ainon ääni helähti.
Et, äitisi…
Älä koskaan enää loukkaa äitiäni! Luulitteko oikeasti, että olen lapsi enkä tajua mitään? Nyt minä ymmärrän. Lähtekää pois, ja me mietitään, miten emme enää koskaan kohtaa teitä.
Anna veti tytön pois. Kiitos rakas, nyt mene omaan huoneeseesi, minä hoidan tämän. Hän hellästi ohjasi Ainon käytävään. Mene vain.
Aino meni ja Anna veti syvään henkeä, palasi keittiöön ja sanoi ensimmäistä kertaa kylmästi:
Riittää! Aino on oikeassa, ette ole täällä enää tervetullut. Otan selvää lainopillisista asioista ja ilmoitan, miten asiat järjestetään. Te saatte osuutenne, ja sitten hyvästelemme.
Älä luulekaan! Tellervo hönkäisi.
En luule. Minusta on sääli, että jäätte yksin, Anna pehmeni ja katsoi väsyneeseen naiseen Ehkä olisittekin kaivannut jonkun tuen, mutta nyt olette aivan yksin…
Ei kuulu sinulle! Tellervo kivahti ja paiskasi oven perässään.
Aino kuuli oven käyvän ja tuli keittiöön, missä äiti istui pöydän ääressä pää käsissä.
Äiti?
Niin, kultaseni… Anna pyyhkäisi silmät kuivaksi.
Oliko se totta? Onko meidän pakko muuttaa?
En vielä tiedä. Katsotaan.
Mutta miksi ihmiset vihaavat? Miksi eivät osaa rakastaa?
Aino ja Anna makoilivat olohuoneessa rinnan, katselivat elokuvaa jonka juoni karkasi, kun tärkeintä oli vain olla yhdessä ja puhua.
Syy on moninainen. Ajattelet Tellervoa?
Kyllä. Miksi hän ei pidä meistä?
Minusta ymmärrettävästi ei pitänyt alusta asti hän koki, että otin pois hänen poikansa.
Oliko niin?
En koskaan tahtonut ketään viedä, vain oma perhe ja iloa. Toivoin, että isovanhemmat iloitsisivat ja saisivat lapsenlapsia. Mutta aina ei käy toiveittensa mukaan.
Mutta eikö hän edes sinua halunnut, synnyttyäni?
Vähän erilailla. Hän ilahtui kyllä. Katso! Anna haki kätköistään käsin virkatun viltin ja pikkuruista myssyä. Tellervo teki nämä sinulle.
Aino hipelsi myssyä ja ihailee sormen pientä silmukkaa.
Tuohon on mennyt aikaa Kaunista! Kuka viitsii nähdä vaivaa, ellei rakasta?
Nimenomaan. Se on rakkautta.
Aino mietti hetken.
Miksi hän nyt käyttäytyy niin?
Ehkä hän on liian surullinen ja yksin. Ihminen voi kadota omaan synkkyyteensä, ja silloin kaikki tuntuu väärältä. Älä vihaa häntä joskus kun kipu puhuu, ihminen ei tunnista edes omia rajojaan. Sääli Tellervoa. Meillä on toisemme, mutta hänellä ei ketään.
Niin…
Seuraavana päivänä Anna soitti Jussille ja pyysi juristin apua. Hänelle selvisi, ettei muuta mahdollisuutta ole kuin myydä talo. Säästöt oli käytetty rakentamiseen.
Anna kertoi illalla Ainolle, ja alkoi katsella vuokra-asuntoja.
Mutta Ainolla oli omat aikeensa. Aamulla hän lähti kouluun muka, mutta menikin mummolle.
Mitä sinä täällä teet? Tellervo avasi oven.
Aino ojensi myssyn ja viltin.
Kaunista. Tiedän, että olet tehnyt tämän minulle.
Tule sisälle
Illalla Aino palasi kotiin, kun Anna selasi vuokrasivuja.
Äiti!
Niin?
Meidän ei tarvitse muuttaa.
Kuinka niin?
Kävin mummolla ja puhuin hänen kanssaan. Hän luopuu perintöosastaan.
En ymmärrä…
Sanoin, etten halua hänen olevan yksin. Hän voi valita vaatia osuutensa ja jäädä yksin, tai luopua ja minä pidän yhteyttä.
Mitä hän sanoi?
Tässä… Aino laski paketin pöydälle.
Anna avasi sen vitivalkoinen pitkä pitsimekko.
Voi kuinka kaunis!
Ajattelin laittaa tämän kevätjuhlaan. Eikö olekin hieno?
Kyllä, kultaseni. Tiedätkö paljonko vaivaa tuohon on mennyt?
Tiedän, äiti. Mummo voi huonosti ja ikävöi isää. Hän itki, äiti…
Anna ei saanut sanaa suustaan. He hiljentyivät vierekkäin, kunnes Anna kuuli puhelimen soivan.
Hei, Tellervo.
Hei. Aino kertoi, mitä sovimme.
Kyllä.
Tiedät siis, että en vaadi talosta mitään.
Kiitos. Ja kiitos myös puvusta. Se on upea! Sinulla on taikakädet!
Älä liioittele! Huomenna yhdeltä, notaarille. Laitan osoitteen viestillä. Annan allekirjoituksen. Ja Anna…
Niin?
Aino on upea tyttö.
Anna jäi hetkeksi pitämään kiinni hiljaisuudesta, ennen kuin sulki puhelimen. Sitten hän palasi keittiöön ja halasi tytärtään lujasti.
