Aino, rakas, minä ymmärrän, mutta meillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Meidän on myytävä talo. Ja kun rahat jaetaan, niistä riittää vain uuteen asuntoon toisella puolella kaupunkia. Minäkin haluaisin jäädä tänne, mutta ei se nyt onnistu, Marja piteli tytärtään kädestä, pyyhkien välillä kyyneleet sekä tytön että omilta poskiltaan.
Muutokset tuntuivat raskailta.
Marja ja hänen miehensä Jari olivat olleet yhdessä melkein seitsemäntoista vuotta. Monenlaista oli ehtinyt tapahtua, mutta he rakastivat toisiaan, ja riidat ratkesivat ennen kuin ehtivät edes alkaa. Mummonsa kasvattama Marja oli jo lapsesta asti sisäistänyt isoäidin elämänohjeen: Kodissa pitää olla lämmin tunnelma! Sellainen, että mies ei etsi muuta paikkaa, missä häntä ymmärrettäisiin, lohdutettaisiin ja otettaisiin vastaan paremmin kuin kotona. Kodin pitää olla hyvä paikka miehelle, lapsille, vieraille ja eläimille. Kaikille!
Marja nyökkäili ymmärtämättä silloin vielä paljon, mutta hän tunsi, että mummu halusi antaa omasta elämästään kaiken tärkeän opetuksen eteenpäin. Sellainen hänen mummunsa koti oli ollut. Kunnes ukki hukkui pelastaessaan poikaa ja miniää joesta mökin lähellä. Näennäisesti vaaraton joki olikin paikallisten tuntema pyörrepaikka, jossa ei kannattanut uida. Maria-Liisa syytti itseään koko loppuelämänsä siitä, ettei ollut ajoissa ottanut asiasta selvää… Marja monta vuotta vakuutti mummulleen, ettei tämä ollut syyllinen, mutta mummu ei kuunnellut.
Ottaessaan hoitaakseen Marjan, Maria-Liisa työnsi surun syrjään. Hän ymmärsi, että lapsi tarvitsee iloa, ei loputonta murhetta. Vain muutaman kerran vuodessa Maria-Liisa meni haudalleen ja antoi kyynelten virrata, kertoi yksityiskohtaisesti kuulumiset ja lupasi aina, että tekee kaikkensa lapsen lapsensa onnen eteen.
Hän ehti antaa Marjalle lämpimän kodin, hyvät eväät elämään, saattaa tämän avioliittoon ja jopa pidellä sylissään lapsenlastaan ennen kuin sairaus vei hänet pois niiden luo, joita oli ikävöinyt. Marja jäi ihan yksin muuta sukua hänellä ei ollut.
Vuosien mittaan Marja ymmärsi, että mummu oli oikeassa vain osittain. Kodissa pitää olla hyvä olla mutta poikkeuksia on.
Marjan ja Jarin elämässä ei ollut montaa isoa riidanaihetta. Lähes aina vain yksi anoppi.
Eila oli sellainen, että häntä kutsuttiin naapurustossa Suureksi Äidiksi. Hänellä oli aina vain yksi oikea mielipide ja kaikkien odotettiin kunnioittavan sitä.
Jari oli ollut Eilan ainoa lapsi, jonka tämä kantoi elossa loppuun asti muiden kohdalla onni ei ollut myötä. Kaiken mahdollisen rakkauden Eila keskitti poikaansa.
Jari rakasti äitiään, eikä juuri koskaan osannut tai uskaltanut sanoa vastaan. Perheessä oli totuttu nyökkäämään ja tekemään sitten omalla tavallaan.
Juristina Eila oli tottunut johtamaan keskusteluja, ja Marja sai heti seurustelun alkuvaiheessa tuta anopin voiman. Mummolleen Jari esitteli Marjan heti, mutta äidilleen vasta kun Marja vaati:
Piilotteletko sinä minua? Enkö ole tarpeeksi hyvä perheellesi? Jos minä en saa tavata vanhempiasi, mitä suhteellamme oikein on? Mummollesi sinä puhut häistä jo!
Jari huokaisi, suukotti Marjaa ja sanoi vain:
Minä pelkään, että sinä hylkäät minut.
Hölmö! Minähän olen menossa naimisiin sinun kanssasi, en sinun perheesi!
Eila mittaili Marjaa ensi tapaamisella katseellaan, huokaisten lopulta:
Kenen tytär sinä oletkaan?
Äiti opetti biologiaa yliopistossa, isä oli lääkäri. Mutta muistoni ovat vähäisiä, he kuolivat kun olin viisi. Mummu kasvatti minut.
Selvä.
Sinä iltana Eila ei enää sanonut Marjalle sanaakaan. Vuosien mittaan Marja otti tavaksi sulkea korvansa ja keskittyä perheeseensä, mutta kireys kotiin tultua oli aina havaittavissa.
Raastavinta oli, kun Jari jäi lopullisesti äitinsä armoille isänsä kuoltua syöpään. Jari vietti illat äitinsä luona, tuli kotiin vasta lähellä puoltayötä. Tämä jatkui, kunnes kolmevuotias Aino aloitti protestoinnin pikkuinen ei halunnut edes nähdä isäänsä ja näytti olevansa loukkaantunut.
Hän kaipaa sinua, Jari. Näkee sinut vain viikonloppuisin. Marja yritti ymmärtää, mutta lapsi tarvitsi isäänsä.
Marja hermostui lopulta: Eila oli hyväkuntoinen, kävi töissä ja nautti kulttuuririennoista. Isän poissaolon Marja olisi vielä hetken kestänyt, mutta Aidon ei.
Meidän on ratkaistava tämä. Olet tärkeä lapselle. Ja myös minulle, Marja sanoi puristautuen mieheensä.
Syntyi kunnon riita, mutta Jari sai neuvoteltua oikeutensa vierailla äitinsä luona vain kaksi kertaa viikossa. Eila tottui tähän vähitellen, tai ainakin antoi vaikutelman.
Kerran Ainolla oli päiväkodissa tehtävänä piirtää oma perhe satuhahmoina. Työ jäi kesken ja tehtiin kotona valmiiksi. Illalla Aino piirsi pitkään; kun Marja näki kuvan, hän huudahti ja kutsui Jarin vierelleen:
Nyt tulee myrsky, katso tätä!
Jari alkoi nauraa hervottomasti Aino oli piirtänyt isänsä Väinämöiseksi, äidin mielestään Satujen Kyllikiksi, ukin Tapio-metsänhengeksi, isoisoäidin omenapuuksi ja mummon… no, kolmipäiseksi lohikäärmeeksi! Aino ei nähnyt huvittavaa: pääpari oli vaikea piirtää ja liekit olivat epäonnistuneet, koska keltainen kynä meni poikki.
Aino ei pitänyt mummo Eilasta. Tytöllä oli vaistona, että mummo ei pitänyt äidistä. Äiti vaikutti aina surulliselta mummon käynnin jälkeen. Kerran Aino yritti työntää mummon ulos ovesta; Jari nosti tytön pois.
Onpa teidän lapsi huonosti kasvatettu! Eila tiuskaisi.
Seuraavien vierailujen määrä väheni. Harvat mummoa koskevat reissut Aino yritti välttää.
Vasta myöhemmin Aino alkoi ymmärtää mummon itsepäisen yksinäisyyden ja raskauden isän kuolema muutti kaiken.
Jari menehtyi äkillisesti töissä laajaa sydäninfarktia ei kukaan osannut aavistaa, 44-vuotiaana…
Kun tieto tuli Marjalle, oli hän koruliikkeessä töissä. Puhelin putosi kädestä, ja Marja pyörtyi hiuksia pitää sitten poimia lasinsirpaleita. Jarin ystävät hoitivat järjestelyt, kotona joku aina teki ruokaa ja yritti pitää yllä arkea.
Pari viikkoa hautajaisten jälkeen Marja näki unta, jossa mummu Maria-Liisa ilmestyi ja hoputti katsomaan Ainoa ja totesi, että lapsi itki huoneessaan peittoon kääriytyneenä. Marja havahtui unestaan, kuuli tytön itkun, riensi tämän viereen ja halasi:
Olen tässä, rakas! Aina vierellä.
Marja nyökkäsi hiljaa: Kiitos, mummu Minä korjaan kaiken, nyt pärjään
Aamulla vaniljan tuoksu leijui keittiössä. Aino kömpi ovelle.
Aamu, äiti!
Hyvää huomenta! Mene pesulle, syödään ja lähdet kouluun.
On jo aika?
On, kulta. Isä olisi toivonut, että jatkamme eteenpäin, iloiten ja eläen. Hän toivoi sinulle vain hyvää, Marja henkäisi. Ei hän tahtoisi, että itkisimme loputtomasti.
Pikku hiljaa elämä alkoi kantaa. Marja palasi töihin, Aino auttoi kotitöissä.
Parin kuukauden päästä Aino sai henkilötodistuksen, ja he ostivat yhdessä kakkua juhlistamaan.
Katso, isä, olen jo suuri! Aino näytti passiaan isän kuvalle. Sanoisit että olen vielä lapsi, nykisit palmikosta…
Vähän ajan päästä Eila ilmestyi käymään ensimmäistä kertaa hautajaisten jälkeen.
Hyvää iltaa, Marja. Meidän pitää päättää talosta.
Marja ei lainkaan ymmärtänyt.
Mistä sinä puhut?
Talon he olivat rakentaneet yhdessä Jarin kanssa joka yksityiskohtaa myöten.
En anna periksi! Eila laski vapisevat kätensä pöydälle. Minä vaadin oman osuuden perinnöstä.
Mistä perinnöstä?
Joka minulle lain mukaan kuuluu. Saat antaa euronkin tarkkaan.
Ovikoloon ilmestyi silloin Aino.
Mene pois! tyttö sanoi puristaen nyrkkejään.
Mitä sinä sanoit? Eila järkyttyi.
Sanoin lähde pois! Äläkä tule enää meille. Sinä et saa loukata äitiä!
Marja veti tyttären hellästi syrjään.
Kiitos, rakas. Mutta menehän hetkeksi omaan huoneeseesi, minä käsittelen tämän.
Kun tytär poistui, Marja kääntyi Eilan puoleen terävämmin kuin koskaan:
Riittää jo! Jos haluat, saat osasi mutta älä enää tule meille. On sääli, että jäät yksin, hän lisäsi hiljempaa.
Ei kuulu sinulle! Eila nousi tomerasti ja lähti.
Aino tuli keittiöön, kun ovesta kuului Eilan poistuminen.
Äiti?
Niin, kulta…
Oliko se tosissaan? Pitääkö meidän muuttaa pois?
En vielä tiedä. Katsotaan.
He juttelivat tavallisista asioista ja ilmapiiri pehmeni. Iltapimeällä Aino kysyi:
Äiti, miksi ihmiset vihaavat toisiaan? Miksi eivät rakasta?
Syitä on monia. Ajatteletko Eilaa?
Niin. Miksi hän ei pidä sinusta eikä minusta?
Minusta siksi, etten ollut hänen silmissään tarpeeksi hyvä pojalle hänen mielestään. Ehkä hän pelkäsi menettävänsä poikansa.
Mutta miksi hän ei halua olla sinun kanssasi?
Ehkä hän on vain yksin, surullinen ja peloissaan. Älä vihaa häntä. Silloin kun ihminen satuttaa, se on usein tuskaa ja ikävää sisimmässä. Joskus puhuu tuska. Sääli häntä.
Seuraavana päivänä Marja kävi asianajajan luona mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin myydä koti ja ostaa uusi. Kaikki varallisuus oli mennyt rakentamiseen.
Ainolla oli kuitenkin suunnitelma. Hän jätti menemättä kouluun ja meni mummon luo.
Mitä sinä täällä teet? Eila kysyi ovea avatessaan.
Aino ojensi mummolleen vauvana käytetyn pipon ja huovan.
Tämä on kaunista, ja tiedän että teit tämän minua varten.
Tule sisään…
Illalla Aino tuli Marjan luo.
Äiti!
Mmm? Marja selaili asuntopalveluita netissä.
Meidän ei tarvitse muuttaa.
Mitä tarkoitat?
Kävin Eilan luona ja puhuin hänelle. Hän luopuu perintöosuudestaan.
En ymmärrä…
Sanoin, etten halua, että hän jää yksin. Annoin valinnan: joko hän pitää kiinni oikeuksistaan, eikä minulla enää ole mummoa, tai hän luopuu talosta ja saan pitää mummoni.
Mitä hän sanoi?
Katsopa tätä… Aino ojensi äidilleen nyytin.
Marja avasi nyytin ja häkeltyi siinä oli upea pitsimekko.
Se on ihana! Minä laitan sen päälleni kevätjuhlaan, silloin se on varmasti sopiva.
Tiedätkö miten paljon aikaa ja työtä tuollainen vaatii? Marja henkäisi.
Kyllä minä tiedän, äiti… Hänellä on nyt vaikeaa ja hän kaipaa isää. Hän itki, äiti…
Itkikö? Eila?
Kyllä…
Puhelin soi.
Hei, Eila.
Hei. Aino kertoi, että lupasin luopua perinnöstä.
Kiitos. Ja kiitos myös mekosta, se on kaunis! Teidän kätenne ovat kultaa.
Älä liioittele. Huomenna kello yksi notaarin luona, osoite tulee viestillä. Sanomalehdetkin joskus sanovat totta: Aino on upeasti kasvatettu lapsi.
Marja painoi luurin alas, palasi keittiöön ja halasi tytärtään tiukasti.
Elämä vie, mutta kaikkein tärkeintä on, että vaikeinakin hetkinä sydämen lämpö ja ymmärrys rakentavat tulevaisuutta. Aina kannattaa valita välittäminen, silloinkin kun kipu puhuu.
