Tänään istuin puiston penkillä, kun viereeni istahti pieni tyttö, ehkä viisivuotias. Hän heilutteli jalkojaan ja alkoi kertoa minulle elämästään:
En ole nähnyt isääni, koska hän jätti minut ja äitini kun olin vielä aivan pieni. Äiti kuoli viime vuonna. Aikuiset kertoivat minulle silloin, että hän on poissa.
Tyttö katsoi minua ja jatkoi kertomustaan:
Hautajaisten jälkeen äitini sisko, täti Heli, tuli asumaan luokseni. Minulle sanottiin, että hän oli toiminut oikein kun ei vienyt minua lastenkotiin. Selitettiin, että Heli on nyt minun huoltajani ja asun hänen luonaan.
Tyttö hiljeni hetkeksi, vilkuili penkin alle ja jatkoi:
Kun muutin Helin luokse, hän alkoi järjestellä kotiamme uudelleen. Hän laittoi kaikki äitini tavarat yhteen nurkkaan ja aikoi heittää ne pois. Aloin itkeä ja pyysin, ettei hän tekisi niin, ja lopulta sain pitää ne. Nyt nukun siinä nurkassa. Illalla käyn äitini tavaroiden päälle ja siellä on lämmin, ihan kuin äiti olisi lähellä.
Joka aamu Heli antaa minulle jotakin syötävää. Hän ei osaa laittaa ruokaa yhtä hyvin kuin äiti, mutta pyytää kuitenkin, että syön kaiken. En halua pahoittaa hänen mieltään, joten syön kaiken mitä hän antaa. Ymmärrän, että hän yrittää parhaansa ruoanlaitossa. Ei se ole hänen vikansa, ettei hän osaa kuten äiti. Sitten hän lähettää minut ulos kävelemään, enkä saa tulla kotiin ennen kuin alkaa hämärtää. Heli on hyvin, hyvin ystävällinen!
Heli tykkää kehua minua tuttavilleen. En tunne kaikkia niitä tätejä, mutta he käyvät usein kylässä. Heli istuu heidän kanssa teellä, kertoo hauskoja juttuja, puhuu kauniita sanoja minusta ja antaa meille herkkuja.
Tyttö huokaisi ja jatkoi:
En voi syödä pelkkää karkkia koko ajan. Heli ei ole koskaan suuttunut minulle mistään. Hän kohtelee minua lempeästi. Kerran hän antoi minulle jopa nuken, vaikka nukke on vähän rikki toinen jalka on kipeä ja silmä vilkkuu oudosti. Äitini ei koskaan antanut rikkinäistä nukkea.
Tyttö hyppäsi alas penkiltä ja alkoi pomppia yhdellä jalalla:
Minun täytyy mennä, koska Heli sanoi että tädit tulevat tänään, ja ennen sitä minun pitää pukeutua kauniisti. Hän lupasi minulle maukkaan korvapuustin jälkiruoaksi. Hei hei!
Tyttö juoksi kiireellä hoitamaan askareitaan. Istuin penkillä pitkään ja mietin “hyvää” tätiä Heliä. Pohdin, mikä hänen tarkoituksensa oikein oli? Miksi hän halusi kaikkien ajattelevan, että hän on niin jalomielinen? Onko mahdollista, että joku voi katsoa sivusta, kun lapsi nukkuu lattialla ja peittää itsensä kuolleen äitinsä vaatteilla…
Tänään opin, että hyvän ihmisen teot tuntuvat joskus pinnallisilta, vaikka tarkoittavat hyvää. Lapsi kaipaa enemmän kuin pelkästään ruokaa tai kiitosta hän kaipaa lämpöä ja todellista läsnäoloa.
