Kun jäin eläkkeelle, asuin yksin isossa kaksiossa Helsingissä. Moni taloyhtiöni eläkeläisistä asui aivan liian suurissa asunnoissa omiin tarpeisiinsa nähden. Kun lapset ovat pieniä ja perhe elää yhdessä, iso asunto on tarpeen, mutta kun kaikki muuttavat omilleen, tyhjät neliöt tuovat mukanaan vain tunteen tyhjyydestä ja yksinäisyydestä. Tilanne ei ollut järkevä asunto olisi kaivannut remonttia, mutta voimia ja rahaa ei eläkeläisellä niin vaan näihin löydy.
Yli puolet eläkkeestäni kului jo pelkästään yhtiövastikkeeseen ja sähkölaskuun, vaikka en käyttänyt kuin puolet asunnosta. Myös siivous alkoi tuntua ylivoimaiselta ikkunoiden pesu, lattioiden ja kolmen huoneen siistinä pito väsytti jo pelkästä ajatuksesta.
Tiesin, että muutto oli väistämättä edessä, mutta lykkäsin asiaa vuodesta toiseen. Olin kiintynyt sekä asuntooni että lähiympäristöön; ystäväni ja koko elämäni olivat täällä. Ajatus lähtemisestä tuntui vaikealta. Ratkaiseva hetki tuli kuitenkin siinä kohtaa, kun minulle valkeni, etten jaksaisi enää fyysisesti enkä taloudellisesti näin isoa asuntoa.
Sukulaiseni tukivat muuttoa yksin tästä en olisi selvinnyt. Tyttäreni Aino ja vävyni Mikko auttoivat minua etsimään uuden kodin ja järjestivät pientä remonttia. Vaikka uusi kotini pieni yksiö oli tiloiltaan vaatimaton, en ole katunut päätöstäni hetkeäkään.
Yksin asuvalle eläkeläiselle yksiö sopii loistavasti. Säästö pakollisissa maksuissa on iso, ja perusteellinen siivous onnistuu tunnissa. Päivittäinen järjestyksen ylläpito vie kymmenisen minuuttia.
En tunne itseäni ahtaaksi, vaan kaikki tarpeellinen mahtuu hyvin asuntoon: huonekalut, tärkeimmät kodinkoneet, ja jää tilaakin. Edelliset asukkaat jättivät minulle ison kulmakaapin, joka korvaa kätevästi varaston. Osa tavaroista meni jopa lasitetulle parvekkeelle. Huoneessa on vain välttämättömät: vuodesohva, tv-taso, pikkupöytä.
Muutossa jätin vanhat huonekalut, astiat ja tavarat pois sellaiset, joita ei tullut isossakaan asunnossa koskaan käytettyä. Uuteen asuntoon ei ylimääräinen mahdu, eikä niille ollut koskaan oikeastaan tarvetta, vaikka vuosien varrella oli tullut kerättyä.
Moni ajattelee, että yksiössä on liian vähän tilaa kunnolliseen elämään: jos vieraita jäisi yökylään, heille ei olisi paikkaa. Itselleni tämä ei ole ongelma yövieraita ei käy eikä halua ottaakaan. En kaipaa ylimääräistä sänkyä, vaikka tilaa sille löytyisi, enkä halua ketään jäämään yöksi. Vuosiin olen oppinut omat tapani ja rytmini, enkä kaipaa vieraita rikkomaan tätä rauhaa. Kun ei ole vierassänkyä, ei liioin tarvitse selitellä kukaan ei ole edes pyytänyt jäädä yöksi.
Tyttäreni perhe asuu lähellä; kun käyvät, seurustelemme muutaman tunnin ja sitten he lähtevät kotiinsa. Ystäväni tulevat toisinaan kylään, mutta iltaisin palaavat omiin koteihinsa. Ehkä joku haluaisi jäädä, mutta minusta se ei ole sopivaa en koe mukavaksi jakaa pientä tilaani öisin toisen kanssa.
Jokainen pohtii, missä viettää vanhuspäivät jotkut haluavat pitää ison entisen asuntonsa, vaikka tila jää vajaakäyttöön, toiset taas ovat valmiita vaihtamaan kompaktimpaan. Itse en tarvitse eläkepäivinäni suurta asuntoa, ja jos vain terveys ja talous sallivat, pärjään hyvin yksin yksiössäkin.
Uskon, että muuttoa pohtiessa eläkeläisten kannattaa miettiä muutakin kuin neliöitä. Sijainti on tärkeä: apteekin, ruokakaupan ja terveyskeskuksen pitää olla lähellä. Lapset ja suku on hyvä olla järkevän matkan päässä. Lisäksi on mukava, jos vieressä on puistoa tai tori kävelyretkiä varten.
