Kun jäin eläkkeelle, asuin yksinäni suuressa, kaksihuoneisessa kerrostaloasunnossa Tampereella. Talo oli täynnä muitakin eläkeläisiä, jotka olivat jääneet asumaan avariin asuntoihin, vaikka tilan tarve oli vuosien myötä vähentynyt. Kun lapset olivat pieniä ja perhe koossa, iso koti tuntui välttämättömältä. Nyt, kun kaikki olivat lähteneet omilleen, tyhjät huoneet muistuttivat vain yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta. Suuren kodin ylläpito oli sekä raskasta että kallista uuden elämänvaiheen kynnyksellä voimavarat ja rahat eivät enää riittäneet jatkuviin remontteihin ja parannuksiin.
Pelkästään sähkö- ja vesilaskut veivät lähes puolet kuukausieläkkeestäni, vaikka käytin lopulta vain pientä osaa asunnon neliöistä. Siivouskin alkoi käydä ylivoimaiseksi ikkunoiden pesu, lattioiden luuttuaminen ja kolmen huoneen perusteelliset siivoukset väsyttivät minut jälkeenpäin.
Ymmärsin kyllä, että olisi aika muuttaa, mutta pitkään lykkäsin päätöstä. Olin tottunut asuntooni ja naapurustooni vuosien varrella. Lähes kaikki ystäväni sekä elämänpiirini olivat tässä ympärillä. Ajatus muutosta arvelutti ja piteli otteessaan. Lopullinen päätös kypsyi, kun huomasin, etten enää jaksanut en fyysisesti, enkä taloudellisesti pitää suurta asuntoa kunnossa.
Tyttäret ja vävypoikani auttoivat järjestämään muuton, yksin en olisi siihen pystynyt. He myös löysivät minulle uuden kodin ja auttoivat muutostöissä. Vaikka uusi asuntoni oli vain yksiö Helsingissä ja huomattavasti pienempi, en ole katunut päätöstäni hetkeäkään.
Yksin elävälle eläkeläiselle yksiö on juuri sopiva ratkaisu. Asumiskulut ovat kohtuullisia, ja siivous käy nopeasti tunnissa on kaikki puhdasta. Päivittäinen järjestyksen ylläpito vie enää kymmenen minuuttia. Kaikki tarvittava, vanha lempinojatuoli ja tärkeimmät kodinkoneet, mahtuvat helposti. Vanhat astiat ja huonekalut, jotka olivat kerääntyneet vuosien saatossa isoon asuntoon, annoin pois tai kierrätin uuteen kotiin ne eivät mahtuneet, eikä niille ollut tarvetta.
Moni arvelee, ettei yksiössä ole riittävästi tilaa mukavaan elämään. Ehkä näin on, jos vieraita majoittaa usein, mutta itselläni ei ole tarvetta yöpymisille. Olen vuosien mittaan muodostanut omat tavat ja rytmit, eikä ylimääräinen ihminen samassa huoneessa enää sovi minulle. Kun tytär ja tämän perhe tulevat kylään, he palaavat illaksi kotiinsa. Ystävätkin vierailevat, mutta yöksi he palaavat omiin koteihinsa.
Jokaisella on oma tapansa suhtautua vanhuuden asumiseen toiset haluavat pysyä tutussa, isossa kodissaan viimeiseen asti, toiset vaihtavat mielellään pienempään. Itselleni suuri asunto ei enää merkinnyt mitään, vaan pienikin koti tuntuu nykyään lämpimältä ja sopivalta. Jos terveys ja varat myöhemmin sallivat, voinhan aina harkita suurempaan muuttamista.
On tärkeää, että ikäihmiset miettivät muitakin asioita kuin neliöitä. Lääkäripalvelujen, apteekin, lähikaupan on hyvä olla lähellä. Myös lasten ja lastenlasten läheisyys sekä puiston tai torin läheisyys tuovat turvaa ja iloa arkeen.
Lopulta oivalsin, että koti ei ole neljä seinää tai neliömäärä, vaan paikka, jossa arki on helppoa, mieli rauhassa ja läsnä rakkaimmat ihmiset ja muistot. Kun tilat sopivat tarpeisiin, elämäkin on paljon kevyempää.
