Kun biologinen äitini hävisi taistelunsa syöpää vastaan, isäni päätti tuoda kotiin uuden naisen, joka toimisi äitinä minulle ja sisaruksilleni. Aluksi vastustin kovasti ajatusta kutsua häntä äidiksi, mutta ajan myötä kävi selväksi, että tämä nainen todella ansaitsi tuon arvonimen.
Olin hyvin pieni äitini kuollessa, ja isäni jäi yksin huolehtimaan kolmesta pienestä lapsesta. Ymmärtäen äidin läsnäolon merkityksen, hän pyysi vanhaa tuttavaansa, Leenamaijaa, ottamaan äidin roolin meidän perheessämme. Leenamaija suostui lämpimästi ja omistautuneesti, otti kodin haltuunsa, huolehti, että kaikki oli järjestyksessä, ja käytti jopa omia eurojaan ommellakseen minulle ja sisaruksilleni koulupuvut.
Vanhimmat sisarukseni hyväksyivät hänet äidikseen nopeasti, mutta minä kamppailin tunteideni kanssa paljon pidempään. Minulta kesti aikaa tottua ajatukseen ja kutsua häntä äidiksi. Olin silloin niin pieni, etten juuri saanut ajatuksiani kerrottua, mutta eräänä päivänä onnistuin kuitenkin kertomaan Leenamaijalle, että biologisella äidilläni oli aina matalalla niskassa vanhanaikainen nuttura. Siitä päivästä lähtien Leenamaija alkoi pitää samanlaista kampausta kunnioittaakseen edesmenneen äitini muistoa.
Kaikista hänen yrityksistään ja huolenpidostaan huolimatta en siltikään saanut kutsuttua häntä äidiksi. Isäni keksi luovan tavan rohkaistakseen minua. Hän järjesti perheillallisen, jossa Leenamaija leipoi suosikkipiirakkaani mustikoista. Ehtona saada palanen oli se, että kutsuisin häntä ensimmäistä kertaa äidiksi. Lopulta lausuttuani tuon sanan, hänestä tuli lopullisesti erottamaton osa perhettämme.
Elämä oli täynnä haasteita: vanhempamme kohtasivat monia vaikeuksia ja terveysongelmia. Äitipuolemme sairastui samaan sairauteen, joka oli riistänyt biologisen äitini, mutta tällä kertaa sairaus saatiin nujerrettua. Perhettämme kohtasi suuri suru, kun vanhempien vanhin poika katosi hääjuhlansa aattona ja löydettiin myöhemmin haudattuna. Kaikista näistä järkyttävistä kokemuksista huolimatta Leenamaija pysyi yhä perheemme tukipilarina täynnä lempeyttä, ystävällisyyttä ja pohjatonta rakkautta.
Kaikista menetyksistä ja vaikeuksista huolimatta äitimme kasvatti viisi lasta, huolehti lapsenlapsistaan ja nyt hemmottelee lapsenlapsenlapsiaan. Hän herää edelleen aamuisin aikaisin laittaakseen kodin kuntoon ja neuloo sukkaa perheen pienimmille. Iästään huolimatta hänellä riittää aina tarinoita ja lämpöä meille kaikille. Hänen kykynsä rakastaa tuntuu loputtomalta, ja koko perhe, lapset ja laaja suku, on siunattu saadessaan hänet elämäänsä.
