Tyttäreni meni hiljattain naimisiin miehen kanssa, joka ei tule varakkaasta perheestä, mutta on kunnollinen ja järkevä ihminen. Minä ja mieheni emme tietenkään olleet aluksi erityisen iloisia tästä liitosta, mutta ymmärsimme, että kyseessä oli hänen valintansa.
Mieheni päätti antaa tyttärellemme kauniin asunnon Helsingissä hääpäivän kunniaksi. Näin nuori pari sai hyvän alun, eikä heidän tarvinnut miettiä vuokran maksua. Lahja miellytti heitä, ja sulhasen vanhemmatkin kiittelivät asuntoa jokaisella käynnillään.
Pian kävi kuitenkin ilmi, että sulhasen äiti viihtyi uudessa asunnossa ehkä vähän liiankin hyvin. Tyttäreni alkoi harmitella minulle, ettei saanut olla rauhassa, sillä anoppi viihtyi heidän luonaan lähes koko ajan ei saanut edes jutella kavereiden kanssa rauhassa.
Viime aikoina anoppi meni vielä pidemmälle. Hän ehdotti tyttärelleni, että hän ja hänen perheensä pitäisi kirjata asumaan samaan osoitteeseen, jotta hän voisi myydä oman asuntonsa Turussa ja ostaa isomman asunnon yhteisillä varoilla uuden kodin tulisi hänen mielestään kuulua kaikille, koska perheessä kaiken kuuluu olla yhteistä.
Tyttäreni kieltäytyi kohteliaasti, sillä ajatus tuntui hänestä oudolta ja väärältä. Anoppi kuitenkin jatkoi painostamista: ensin hän soitteli lähes päivittäin, sitten alkoi syyllistää ja jopa uhkailla. Hän moitti tyttöämme siitä, ettei tämä muka rakastaisi hänen poikaansa, uhkasi avioerolla ja asunnon viemisellä. Sulhanenkin yritti rauhoitella äitiään, mutta turhaan.
Päätimme pysyä erossa heidän riidoistaan, sillä katsoimme, että nuorten pitää ratkaista tällaiset asiat itse. Mutta kun tytär soitti minulle itkien, sydämeni särkyi. Silloin mieheni päätti mennä itse juttelemaan anopin kanssa.
Mieheni, joka on rauhallinen ja määrätietoinen mies, sanoi suoraan anopille, että tämän on jätettävä meidän tyttäremme ja heidän kotinsa rauhaan. Hän uhkasi jopa ottaa yhteyttä poliisiin, jos painostus jatkuisi. Tämän jälkeen anoppi rauhoittui nopeasti, selitti, että hänet oli ymmärretty väärin ja että halusi vain kaikkea hyvää nuorille.
Nyt tyttärelläni on jälleen hyvä olla, eikä heidän tarvitse enää stressata tästä aiheesta. Toivon, että hän voi jatkaa elämäänsä onnellisena, omassa kodissaan Helsingissä, yhdessä tuoreen aviomiehensä kanssa.
