Elää kultahääpäivään
Kaksikymmentäviisi vuotta olivat asuneet yhdessä Leena ja Tapio. Leena oli jo viisikymppinen ja Tapio häntä pari vuotta vanhempi. Elämä oli kuin monella muullakin pienessä kylässä Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla. Talo, pieni navetta, töitä riitti, ja aikuiseksi kasvanut poika, Matias, oli muuttanut Helsinkiin. Matias oli valmistunut ammattikorkeakoulusta ja teki duunia Skanskan rakennustyömailla.
Kerran Matias saapui viikonlopuksi kylään mukanaan hyvin viehättävä neito.
Tässä olisi, äiti ja isä, mun tyttöystävä Ronja, ollaan ajateltu mennä naimisiin, kunhan vaan saadaan paperit kuntoon maistraattiin.
Terve, Ronja sanoi ujosti, posket punaisina kuin puolukat.
No voi että, tervetuloa, Ronja, meidän talossa ei turhia hienostella, heitä kengät eteiseen ja tule pöytään, lauloi Leena ja alkoi kattaa pöytää.
Ronja sai vanhempien siunauksen, ja nuoret suuntasivat takaisin kaupunkiin. Matias soitteleekin usein Leenalle ja kertoo, että häät ovat kesällä. Leena oli täynnä iloa, kertoi Tapion kanssa uutiset, eikä miehelläkään ollut valittamista…
Kaikki sujui mallikkaasti, mutta Leenaa askarrutti yksi juttu: kukapa olisi arvannut, että viisikymppisenä hän ihastuisi naapuriin ja vieläpä Tapion ystävään, Mikaeliin!
Mikael pölähti heidän pihaan pullo Jaloviinaa mukanaan. Mikaelin vaimo Marja oli VR:n konduktööri, matkusteli pitkin Suomea ja viipyi poissa kotoa viikkotolkulla. Marja jätti miehensä rauhallisin mielin pitämään kotia, eipä ollut huomannut Mikaelin piipahtavan naapurinvaarin puolelle.
Tytär Vera asui Turussa, toisinaan piipahti tuomassa isälleen ruokakassia, kun Marja oli matkoilla. Marja ja Mikael pitivät yhteyttä puhelimitse, ja kun Marja saapui kotiin, ehti olla paikalla kymmenisen päivää ennen seuraavaa lähtöään.
Mikke, haluatko nähdä, millainen pulttikone löytyi Seinäjoen torilta? Tätä on pitänyt hommata jo pitkään, eipä tarvitse enää ruuvailla hikikarpalot otsalla vanhalla käsipelillä, Tapio tokaisi ja lähti varastoon.
Siinä vaiheessa Mikael painautui tiukasti Leenan pyöreää vyötäröä vasten ja laski ahneet suudelmat hänen kaulalleen. Leenalla tuntui sähköä kulkevan läpi kehon. Kuului, miten kuisti narisi ja Leena hypähti irti Mikaelista ja alkoi pyyhkiä pöytää. Katse maahan, ettei vain olisi jäänyt kiinni. Mutta silmät loistivat, sen hän tiesi.
Tapio ei huomannut vaimonsa hehkua tai ystävänsä hermoilua, vaan ojensi laatikon Mikaelille.
On se hyvä laite, kyllä kelpaa tämmöset pitääkin kastella, Tapio sanoi ja kaatoi Jaloviinaa. Leena, tuutko messiin?
En nyt jaksa, väsyttää niin vietävästi, menen makuuhuoneeseen, tokaisi Leena ja vilkuili itseään peilistä. Onpa sinusta viksu tullut, viisikymppinen muka ja posket hehkuu kuin 18-vuotiaalla, hän hymähti itselleen peilin edessä.
Viidenkympin hujakoilla Leena oli hieman rehevöitynyt, rinnat pyöristyneet ja naama saanut enemmän pyöreyttä. Mutta silmät niissä oli aina säihkettä. Omaksi yllätyksekseen Leena huomasi yhä olevansa kylän kaunottaria, kunhan laittoi huulipunaa ja veti päällensä uuden mekon. Korkokengissä päätyi jopa tanssilattian sankarittareksi. Mikael naapurista oli miellyttänyt Leenaa jo pitkään pitkä, jyhkeä, ja kyllähän silläkin katseessa paloi enemmän kuin nuotio. Nyt kävi ilmi, että myös Mikael oli ihaillut häntä vuosikausia.
Mikael oli 54, ja ollut jo pitkään naimisissa Marjan kanssa. Leena piipahti kerran Saleen, kun Mikael hihkaisi pihalta:
Leena, tuuppas tänne auttamaan, pitäisi keittää pakastepelmeneitä!
Voi hyvä tavaton, Mikke, just kerkisin pyörähtää kauppaan, pahoitteli Leena, harmitellen ettei ollut huulipunaa ja kampauskin miten sattuu.
Mutta ennen kuin huomasi, marssi Mikaelin pihalle, Mikael nappasi saman tien syleilyyn ja paiskasi oven perässä kiinni. Mikaelin suudelmat olivat Leenalle kuin mustikkapiirakka juhannussaunassa pään vei mennessään. Hetkessä pelmenit ja kaupan unohti kumpikin.
Se kauppa pysyy siellä, supatti Mikael, enhän mä edes tiedä miten nää keitetään!
Yksiö kymmenen minuuttia riittää, Leena vastasi. Ootko sä ihan ekaa kertaa yksin keittiössä?
Viime aikoina moni muukin on ekaa kertaa, Mikael virnisti. Ilman Marjaa olen ihan peukalo keskellä kämmentä.
No tarvitko apua?
On mulla parempaakin mielessä sanoi Mikael, ja rutisti lujempaa.
Takki lensi lattialle, ja nenä hakeutui Leenan rinnoille.
Mikke, enhän mä nyt sentään…olenhan naimisissa.
No enpä minäkään vapaa ole, Mikael sanoi, mutta kun noiden vuosien jälkeen joku vihdoin ehkä huomaa eikä Tapio taidakaan enää olla se sylivauva kauniiden sanojen kanssa.
Leenaa ei huvittanut esittää paheksuntaa. Tapio ei ollut aikoihin kuiskinut mitään hellää, eikä ihaillut enää hänen ulkonäköään. Eikö hänkin ansainnut hellyyttä ja huomion? Ja siitä se sitten lähti elämäni ensimmäinen syrjähyppy, Leena mietti, ja kummallisinta, ettei edes kaduttanut. Päinvastoin vakuutti itselleen, että kaikki meni niin kuin pitikin.
Voi Leena, sun kanssasi jää kyllä pelmenit keittämättä! Mikael naurahti. Marja meuhkaa suurimman osan vuodesta kännykässä, ja sitten kun saapuu, komentaa kuin luutnantti. Eikä mua hämmästyttäisi jos hänelläkin on joku konduktööri-rakastaja jossain, sen verran reilusti viipyilee poissa! Ehkä se on joku veturinkuljettaja?
Kaihoisat suudelmat kieppuvat vielä päässä kun Leena muistaa, että kauppareissu oli edelleen kesken. Hän sujahti kiireessä pihalle ja siinä ovella törmäsi Veraan.
Moi täti Leena, Vera hymyili. Leena punastui, mutta keräsi itsensä nopeasti.
No moikka, Vera, tulin vaan opettamaan isällesi oikeat pelmenitaktiikat. Mikael-parka on ihan avuton ilman Marjaa.
Iskähän, mä oon sulle monet kerrat jo näyttänyt! Vera huokasi ja alkoi purkaa eväitä jääkaappiin. Ilman äitiä sä syöt aina pelkkiä makaronilaatikoita.
No minäpä tästä lähden, Vera kertoo kyllä isälleen, miten ne keitetään!
Leenan veri kuohui. Naapuri, jota oli ihaillut salaa, oli vihdoin hänen, eikä mikään muu tuntunut enää niin isolta asialta.
No, vierailut Mikaelin luona jatkuivat. Mitä useammin Leena kävi, sitä enemmän kylällä alkoi liikkua juoruja.
Taidatpa olla kauan kauppareissuilla, Tapio huomautti kerran, katse vino. Mitäs puuhasit Mikaelin luona?
Eihän se siellä ilman Marjaa pärjää, kysyi miten pelmenit kypsennetään…ja Vera tuli piipahtamaan, kuulemma kihloihin menossa sekin, Leena väisti viekkaan kysymyksen.
Mikael sanoi jo avoimesti:
Jos jäädään kiinni, niin myönnetään kaikki. Marja saa ajaa omien miesten perässä, ja Tapio… no, siitä en keksi mitään, tokaisi, ja suikkasi suukon Leenalle.
Voi Mikke, mitä me hölmöillään, kohta on viisikymmentä mittarissa ja tässä vieläkin leikitään nuorta rakkautta!
Rakkaudella ei ole ikärajaa, Mikael nappasi ja veti syliin.
Sillä hetkellä viimeinenkin häveliäisyyden häivä katosi. Leena vakuutti, että elämässä kuuluu saada kokea tätä kaikkea.
Kaksi viikkoa siinä meni, kunnes kerran Tapio oli jo melkein päässyt yllättämään vaimonsa Mikaelilla. Leena joutui piiloutumaan saunaan, kun miehet turisivat pihalla.
Samana iltana Tapio nosti kissan pöydälle.
Tiedän kyllä…Kaarlo kertoi nähneensä, kun hipsit Mikaelin pihaan. Meillä on kolmen päivän päästä juhlat hopeahäät, koko kylä tulossa, kaikki tilattu ja sinä…
Antaisitko anteeksi, Tapio, en tiedä mitä päässäni liikkui miten ne miehetkin joskus saavat päähänsä kummia, kai meille naisillekin joskus sama käy Leena yritti vitsailla, mutta Tapio kirosi.
Sano ihan mitä vain, mutta en tosiaan osaa selittää, miksi näin kävi, anna anteeksi.
No, vedetään juhlat loppuun, näytetään kaikki olevan hyvin, ja sitten ero. Poika saa itse selittää sukulaisille. Silläkin on hääjuhlat pian, ja sen äiti hyppii miesten välillä kuin keväinen poro.
Juhlapäivänä koko kylä kokoontui kylätalolle. Leena istui Tapion vieressä, kaunis ja uudessa mekossa, helmet kaulassa, silmäkulmasta seuraili Mikaelia tämä oli yksin, sillä Marja oli jälleen työmatkalla.
Leena ei välittänyt juoruilijoista: Antaa niiden katsoa! Eivätpä tiedä, miltä tuntuu olla näin elossa. Tosi rakkautta ei ole joka mökissä!
Puheet ja skoolit kaikuivat ja Mikaelkin nosti maljan:
Toivon, että tämä porukka jaksaa vielä ainakin toiset kaksikymmentäviisi vuotta, terveyttä kaikille! huikkasi ja kiskaisi vodkaryypyn. Muut hurrasivat ja seurasivat perässä.
Juhlien jälkeen Tapio päätti: nyt puhutaan asiat halki. Ei tässä äijänä kehtaa käyskennellä, kun vaimo julkisesti pitää hauskaa. Tapio pysytteli poissa Mikaelin suunnalta.
Otetaan illalla puheeksi, päätti Tapio ja painui pihahommiin.
Leenakin päätti lähteä kauppaan, mutta koukkasi ensimmäisenä Mikaelille hakemaan vähän tukea tähän myllerrykseen.
Mikael tuli navetasta vastaan, käsi ylhäällä kuin pysäyttäen.
Marja on tullut kotiin, Mikael kuiskasi.
Et kai oo kertonut mitään?
No en todellakaan. Eikä ole mitään kerrottavaa.
Eikö? Eikö meidän juttu ollut muka tärkeää?
Ei nyt hölistä turhia, Mikael vilkuili hermostuneesti ovea kohti. Leena, oot aikuinen nainen. Leikiteltiin, se riittää. Rakastan Marjaa, kyllä se heti huomasi, ettei kentällä ollut muita kuin minut, ja luotan siihen. Sä pärjäät, olet hyvä nainen, vaan et mun.
Leena ei jäänyt kuuntelemaan pidempään, kääntyi pois ja marssi ulos. Illalla Tapio käynnisti keskustelun.
Nyt ollaan siinä pisteessä et laitetaan lusikat jakoon. Nolaat mut koko kylän edessä.
Leena purskahti itkuun. Tapio oli kuitenkin Leenalle rakas, olihan tässä vietetty elämä yhdessä himo oli lähtenyt, mutta rutiinit, hyvä arki ja tavat eivät. Olkoonkin, että joskus järki on kuin lehmällä, Leena ajatteli, ja anoi Tapion antavan anteeksi: Kyllähän me vanhempinakin vielä uuden alun saadaan, Matias on menossa naimisiin, mitäs me sitten kertoisimme? Eiköhän elellä yhdessä ja odoteta niitä lastenlapsia.
Ajan kanssa Tapio leppyi. Elivät jälleen sovussa, ja heidän kaksi lastenlastaan tuovat arkeen riemua, kun poika vaimoineen käy vierailulla.
Mikael taas jatkoi omia seikkailujaan. Kun Marja oli junalla maailmalla, Mikael viuhahti ties mille Leskelän leskelle. Tapio ja Mikael eivät enää istuneet iltaa yhdessä; ystävyys jäi menneisyyteen. Lopulta Marja jäi eläkkeelle, riidat Mikaelin kanssa raikuvat silloin tällöin naapuriin asti mutta minkäs teet, jokaisessa mökissä kolisee omat kalistimensa.
Kiitos lukemisesta, tsempit sinulle ja aurinkoa elämään!
