Äiti, tässä on minun tyttöystäväni Venla… Valtteri yritti sanoa tämän kuin ohimennen, mutta jännitys värisi hänen äänessään. Ja me ajattelimme… siis… tuota… no… kuitenkin… tuota noin…
Jaa, no mitä SINÄ haluat, senhän minä tiedän jo vuosien takaa… Äiti mittaili Valtterin valittua tarkkasilmäisesti. Mutta haluaakohan tyttösi samaa? Venlahan se oli, vai kuinka, tunnetko poikani kunnolla?
Voin vakuuttaa, tunnen läpikotaisin, hymyili tuleva miniä, täysin vailla ujoutta.
Anteeksi kuinka? hätkähti äiti kuin yhtäkkiä hereille unesta ja siirtyi teitittelyyn. Onko se edes sopivaa, että tytär sanoo noin?
Mikäs siinä nyt? On sellainen sanonta suomen kielessä: “tuntee kuin omat taskunsa”. Mutta miksi puhuisimme Valtterista? Parempi tutustua ensin teihin kunnolla. Jospa emme sovi ollenkaan yhteen.
Mitä tarkoitat? äidin ääni särkyi päättelyyn.
No sitä, että meidän on kuitenkin jatkossa odotettava yhdessä Valtteria öisin, kun hän juhlii jossain kavereidensa kanssa. Ja se humaltunut kuorsaus kyllä me molemmat sitä kuuntelemme.
Mutta miksi ihmeessä minä? äiti haroi sanoja. Tehän nukutte… aivan erillään, toivottavasti.
Mutta parvekkeella te mietitte kuitenkin, että “missä se poika nytten juoksee”. Kaikki äidit tekevät niin.
Mitä te höpötätte siellä? Valtteri ihmetteli ja katseli molempia kuin unessa.
Hiljaa! huudahtivat tulevat sukulaisnaiset yhteen ääneen kuin samaa unilaulua.
Niin, Marjatta, haluaisin tietää: tuleeko teillä oikeasti riitaa? Valtteri ei kerro mitään, yrittää aina vaihtaa puheenaihetta.
Riitelemme? äidin silmät laajenivat. No eivät äidit tappele!
Kyllä Suomessa tapellaan, Venla nauroi, Joillain akat järjestää sellaisia myrskyjä että oksat pois.
Voi hyvä tavaton… äiti peitti kasvonsa käsillä Miten voi noin puhua… Hurjaa touhua…
Älkää nyt hermostuko, Venla katsoi luottamuksella Valtterin äitiä. Myöntäkää pois edes, että joskus on tehnyt mieli näpäyttää aviomiestä tai poikaa niskavilloille?
Nooo… äiti oli jo tunnustuksella, mutta kehaisi itsensä Ei, en ikinä.
Arvostan yritystä olla sivistynyt, Venla hymyili mutta en ihan usko. Miten voi olla pojan äiti koskaan edes haluamatta kurittaa? Saitteko te edes Valtteria koskaan vitsalla lapsena?
En tietenkään! Nyt äiti puhui totta.
Voi voi Valtteri yritti taas, mutta sai kuulla:
Ole vaiti!
Sääli että hellittelin… Venla taputti leikkisästi Valtterin takamusta. Tällainen peppu, joka oikein etsiytyy hankaluuksiin, olisi vaikka hieman kaivannut ohjausta… Mutta oikeasti, teidän Valtteri on ihan mukava. Kyllä siitä vielä ohjataan oikealle polulle. Hei, Marjatta, otetaanko teetä? Ostin vielä tortunkin iltateelle…
Illalla, kun isä tuli töistä kotiin, ilmoitti Marjatta pojan kuullen:
Armas! Meidän Valtteri on vihdoin menossa naimisiin!
Herranen aika! Tätä päivää! huudahti isä elävästi.
Ottakaas rauhallisemmin! Mietin asiaa vielä, korjasi Valtteri vikkelästi.
Ei nyt, poika, äiti sanoi nyt määrätietoisella äänellä. Tällä kertaa sinä avioidut. Jos et, otan Venlan tyttäreksi!
Äiti, Venlalla on omat vanhemmat, Valtteri virnisteli unenomaisessa iltahetkessä.
Se sopii. Sitten palautan sinut synnytyslaitokselle ja sanon, että vaihdoitte pojan väärään!
Jos tarvitsee tiedän kyllä miten toimia! vakuutti isä, näyttäen Valtterille nyrkkiään kuin heräilevässä yötarinassa.
