KUINKA VADIM ESITTELI TYTTÖYSTÄVÄNSÄ ÄIDILLEEN…

– Äiti, tässä on minun tyttöystäväni Sari… Valtteri yrittää sanoa tämän ikään kuin ohimennen, mutta jännitys kuitenkin tuntuu hänen äänessään. Ja me haluaisimme… siis… sitä… no… sitä
– Niin, tiedän minä jo kauan, mitä SINÄ haluat, äiti tutkii tarkasti poikansa valintaa. Mutta haluaako Sari samaa kuin sinä? Sarikulta, tunnetko sinä minun poikani hyvin?
– Tunnenpa hyvinkin, tuleva miniä vastaa empimättä. Paremminkin kuin takataskuni.
– Mitä sanoit? Äiti hämmentyy ja siirtyy teitittelyyn. Ovatko tytöt alkaneet puhua tuolla lailla?
– No mikäs siinä, se on ihan tavallinen suomenkielinen sanonta: “tuntea kuin omat taskunsa”. Mutta miksi meidän pitäisi nyt Valtterista puhua? Meidänhän täytyisi tutustua kunnolla toisiimme, voihan olla ettei olla yhteensopivia.
– Mitä tarkoitat? äiti menee hieman hämilleen.
– Sitä, että me joudutaan yhdessä valvomaan öitä, kun Valtteri viipyy kaupungilla kavereidensa kanssa. Ja sitten kuunnellaan hänen kännistä kuorsaustaan yhdessä.
– No mutta mitä tekemistä minulla sen kanssa on? äidillä ei ole enää otetta keskusteluun. Kyllä te nukutte eri huoneissa… Toivottavasti…
– Niin, mutta sinähän istut oven takana huolissasi. Niin tekee jokainen äiti.
– Hei… mitä te oikein puhutte minusta? Valtteri kuuntelee ällistyneenä outoa juttelua.
– Ole hiljaa! tulevat sukulaiset huudahtavat yhteen ääneen.
– Mutta minä haluaisin, Aila, tietää, ettehän te riitele kotona? Valtteri ei suostu kertomaan siitä mitään.
– Riitele? Äidin silmät suurenevat. Voiko naiset muka riidellä?
– Ja varmasti! Sari naurahtaa. Tunnenpa naisia, jotka pyörittävät miestään kuin rukkasta, että oksat pois.
– Voi hyvänen aika… äiti peittää kasvot käsillään. Mikä kielenkäyttö… Miten ihmeessä…
– Älkää nyt hätäilkö, Sari vilkaisee luottavaisesti tulevaan anoppiin. Myöntäkää nyt, että joskus on tehnyt mieli antaa isälle pieni näpäytys? Tai pojalle?
– No… Äiti oli vähällä myöntyä, mutta perääntyy heti. Ei koskaan.
– Arvostan haluanne olla sivistyneen oloinen, Sari hymyilee, mutta enpä ihan usko. Miten ihmeessä voi olla noin kultainen äiti, eikä kertaakaan halua hutkia poikaansa? Saitko muuten Valtteri piiskaa pienenä? Vyöllä vaikka?
– No en todellakaan! Nyt äiti sanoo totuuden.
– Hei… Valtteri yrittää taas sanoa jotakin, mutta kuuluu vain:
– Ole hiljaa!
– Olisi sitä voinut antaa vähän kyytiä, Aila hyvä Sari silittää Valtteria pepulle. Tuommoinen seikkaileva takapuoli ansaitsisi joskus opetuksen… Mutta on se sinun Valtterisi silti ihan hyvä poika. Hänet voi vielä ohjata oikeaan suuntaan. Muuten, Aila, otetaanko kupit teetä? Juttukin luistaa paremmin teen kanssa. Toinkin samalla vähän pullaa…
Illalla, kun isä tulee töistä, Aila ilmoittaa pojalleen kuuluvalla äänellä:
– Kuule Erkki! Meidän Valtteri taitaa vihdoin mennä naimisiin!
– Herranen aika! Eikö totta! Isä hihkaisee ilahtuneesti.
– Nyt rauhoitutaan, mietin tätä vielä, poika yrittää toppuuttaa.
– Ei nyt enää, poika, äiti sanoo painokkaasti. Nyt sä kyllä menet naimisiin. Jos perut, niin sitten adoptoin tuon Sarin tyttäreksi.
– Äiti, eihän Sari orpo ole, poika virnistää. Hänellä on kyllä vanhemmat.
– Eikä se haittaa, äiti tokaisee tiukasti. Sitten vien sinut takaisin synnärille ja sanon, että tänne jäi väärä poika. Ja isäkin on samaa mieltä.
– Voin vaikka vannoa! isä nyökkää ja näyttää nyrkkiä pojalleen…