Oletko joku vauvatehdas? Montako lasta aiot vielä puskea maailmaan? mieheni äiti tivasi minulta ivallisesti, ääni kylmänä kuin marraskuinen sumu Lauttasaaren rannoilla.
Päivää vain sullekin, Sinikka. Älä viitsi, jooko. Saku sanoi, että odotamme vauvaa, ja se taisikin harmittaa sinua? Katriina kysyi kohteliaasti, ääni kimmeltäen kuin jäälautta pimeässä.
Tottahan toki harmitti! Jo kolmannen lapsen jälkeen pyysin sinua jo lakkaamaan lisäämästä väkeä tähän taloon. Mutta kenpä nyt vanhaa akkaa kuuntelisi! Uuden vuoden aattona annoin sinulle pussillisen ehkäisimiä silti taas tässä ollaan, lisää naperoita pukkaa! jupisi Sinikka alavireisesti.
Katriina muisti, kuinka anoppi tosiaan oli antanut hänelle valtavan pakkauksen kumeja: ne ojennettiin hänelle vanhimman pojan synttäreillä, kuin kummallinen lahja, vihjaus pysähtyä lisääntymästä.
Kuultiin kyllä, muttei luonnolle mahda mitään, Katriina vastasi rauhallisena, kädet sylissä.
Oletko vitsikäs vai hullu? Hoida sitten ihan itse jälkikasvusi, minä en enää auta… Sinikka ärähti.
Ethän sinä oikeastaan… Katriina aloitti, mutta puhelin kilahti ja yhteys katkesi.
Hän heitti puhelimen Saku-pupun kirjomille lakanoille, hymyili ja silitti vatsaansa, joka oli vielä litteä kuin järven tyyntä heijastava pinta. He odottivat neljättä lasta, juuri se sai Sinikan vihat heräämään. Katriina ei ymmärtänyt miksi anoppi oli niin hermostunut; tämä ei kuitenkaan koskaan auttanut lastenhoidossa tai tukenut rahallisesti ja vierailukin tapahtui ehkä kerran kuussa, tuoden suklaalevyn jouluna.
Vaikka tämä harmitti, Katriina oli hiljaa. Sinikka ei ollut köyhä, kyllä suklaita tai pehmoleluja olisi voinut tuoda useamminkin, mutta niitä ei koskaan kuulunut. Pettymys kietoutui unenomaisena sumuna arkeen, mutta Katriina ei puhunut siitä edes Sakulle. Lapset olivat aina puettuja, syöneet, ja se riitti.
Saku toi kotiin hyvää palkkaa euroissa, ja Katriina yritti ansaita lisätuloja omalla nettikaupallaan. Kun tulot parantuivat, hän palkkasi naapurin nuoren Emmin leikkimään lasten kanssa ja viemään heitä puistoon, jotta hän saattoi työskennellä kaikessa rauhassa. Kaikki soljui mukavasti, mutta Sinikan myrkyllinen energia tuntui kuin jatkuvana, koleana tuulena ikkunoiden rakosissa.
Sinikka ei ollut koskaan oikein lämmennyt Katriinalle, ja ensimmäisen tyttärentyttären kohdalla hän vannotti aborttia. Ajan myötä sentään kiintyi pikkutyttöön. Ja juuri kun myrskyt rauhoittuivat, Katriina huomasi olevansa jälleen raskaana. Neljäs lapsi ei ollut suunnitelmissa, mutta siinä hän nyt oli, kuin huurteinen omenankukkanen kevätyössä.
Lapsen tulosta Sinikka ei tietenkään ilahtunut. Katriina epäili, että anoppia huoletti vain Sakun taloudellinen apu. Saku lähetti äidilleen säännöllisesti rahaa, ja neljännen lapsen jälkeen kulut nousisivat. Sinikan pieni vaatekauppa Iso-Roballa oli jo suljettu.
Katriina ei kieltänyt miestään auttamasta äitiään: hänestä oli hyvä, että Saku oli antelias, kunhan perheen tarpeet pysyivät etusijalla. Saku oli maksanut Sinikan hammaslääkärilaskut, ostanut kesäreissun Ahvenanmaalle ja maalauttanut koko anopin kerrostaloasunnon.
Jos kerran huoli oli vain rahasta, tilanne luultavasti pahenisi ajan myötä. Sinikan valitus ja piikittely olivat kuin kosteaa usvaa, joka hiipi oville, mutta eivät pystyneet kääntämään Katrinaan päätä. Kukaan ei pakottanut heitä luopumaan lapsesta, he olivat jo päättäneet: neljäs lapsi syntyisi.
Lopulta Katriina jäi yksin hämärän olohuoneen hiljaisuuteen, kädessään puhelin, mielessään vain yksi kysymys: Onko kellään oikeus määrätä, montako lasta toisen perheeseen kuuluu edes anopilla, jonka ääni kaikuu läpi vanhan talon kuin tuuli norjalaisesta metsiköstä?
