Kristallikissapentu
Kolme siskosta ikkunan alla…
Äiti, tämähän on ihan kuin teistä, eikö?
Veera huokaisi.
Melkein. Ajattelitko nukkua tänään? Minulla olisi vielä töitä, ja huomenna jaksat tuskin pidellä silmiäsi auki juhlissa.
Oi! Nukun! Pihla kaivautui peiton alle, mutta pian taas pieni nenä kurkisti ulos. Tuleeko ilmapalloja? Onko Elviira tulossa? Ja…
Veera nappasi tytön syliin peiton kera ja suukotti tätä ihan huoletta protesteista välittämättä.
Nyt nukkumaan! Huomenna näet kaiken!
Hän nousi, antoi Pihlalle tämän rakkaan nallen ja poistui huoneesta sytyttäen yövalon. Pihla pelkäsi vieläkin pimeää, ja Veera piti huolen, että valot olivat päällä.
Veera laskeutui alas, veti keittiön oven kiinni ja avasi läppärin. Töitä olisi vaikka muille jakaa, mutta istui kuitenkin hiljaa hetken ja kokosi ajatuksensa. Huomisesta tulisi hankala. Ei vain siksi, että Pihlalla oli syntymäpäivä ja järjestelyä piisasi. Siitä Veera tietenkin nautti, rakasti juhlia, etenkin kun ne koskivat tytärtä… Mutta huomenna saapuisi myös sukua siitä iloa olikin jo vähemmän. Veera pudisti päättäväisesti päätään ja otti vedenkeittimen. Nyt riittää, ongelmat ratkotaan yksi kerrallaan. Tärkein pulma juuri nyt oli vuosiraportti, eikä se odota. Veera kaatoi teetä mukiin ja veti laukun pohjalta paperinipun. Oli hyvä, että oli aikanaan uskonut mummin neuvoa ja ryhtynyt kirjanpitäjäksi. Okei, jos olisi seurannut alkuperäistä unelmaansa meribiologiksi, olisi elämä ollut ihan toisenlaista enemmän romantiikkaa, mutta epävarmuutta myös. Veera sulki hetkeksi silmänsä ja kuvitelli merta ja hymyili. Vielä hetki, ja he pääsisivät Pihlan kanssa lomalle, jos vain mitään ei mene pieleen. Hän puhalsi, avasi silmänsä ja ryhtyi töihin.
Veera syntyi Liisan ja Viljon perheeseen. Kauan odotettu lapsi, jota kaikki odottivat. Mummut hehkui, vanhemmat olivat ylpeitä pienestä punaposkisesta.
Toinen perään, niin saa kaverin! mummut vaativat, ja Liisa kuunteli.
Keskimmäinen, Nadja, syntyi lähes heti perään. Lapsina he olivat parhaat ystävät vaikka samalla vähän kilpailivatkin. He tsemppasivat toisiaan, yrittivät onnistua vielä paremmin kuin toinen ennen, mutta iloitsivat toistensa onnistumisista. Liisa piti siitä huolta, ettei riitoja ollut. “Ei maailmassa ole läheisempiä ihmisiä kuin te kaksi toisillenne”, hän muistutti. Ja kun Liisa puhui rehtorille, tytöt pääsivät samaan luokkaan. Ensimmäisenä päivänä koulussa he istuivat vierekkäin, kengänkärjillä toisiinsa kurkottaen: “Olen tässä, älä pelkää.” Eniten jännitti Veeraa. Hän oli liian vastuuntuntoinen. Nadja saattoi jättää puoliksi tehdyt läksyt ja rynnätä ikkunaan laskemaan variksia, mutta Veera istui pöydän ääressä kunnes kaikki tehtävät olivat tehty.
Veera, missä vihkos? Sähän olet tehnyt matikan jo? Saa lainaan, niin kirjoitan puhtaaksi ja mennään ulos!
Tee itse! Veera nappasi vihkon pois. Katso nyt vain, Gallen-Tuomaala laittaa meidät eri paikkoihin kokeessa ja mitä siitä sitten tulee? Haluatko että selitän vielä?
Nadja mutristi huulta mutta ei osannut mököttää kauaa kohta hän taas houkutteli Veeraa luistelemaan tai sorsalammelle.
Kuudennella luokalla syntyi vielä kolmas sisko, Lempi. Liisa ei ollut suunnitellut enää kolmatta kahdessa oli tarpeeksi tekemistä. Mutta lapsi oli tulossa eikä siinä auttanut mikään.
Kaikki alusta taas! Viljo, en minä enää mikään parikymppinen ole, on tämä rankempaa.
Mutta eikö olekin ihanaa, onhan sulle apulaisia nyt, ja minäkin autan. Entä jos tulee poika, ajatteles mikä yllätys!
Yllätystä ei tullut. Lempi syntyi. Äänekkäämpi, vaativampi kuin kaksi vanhempaa siskoaan ja Liisa oli hetken hukassa. Mutta pian kävi selväksi, että perheen pomo oli nyt Lempi.
Liisa huomasi, miten erilaiselta myöhäisäitiys tuntui. Kahden ensimmäisen kanssa hän haaveili vain hetken rauhasta, mutta nyt hän nautti Lempin hoitamisesta, eikä mikään muu kiinnostanut. Jollain tapaa isommat tytöt jäivät taka-alalle. Liisa laittoi heidät asialle, muttei enää kysellyt miten oikeasti meni. Ja niin jäi näkemättä, kun se kuuluisa “musta kissa” kävi siskosten väliin.
Se “kissa” oli nimeltään Samuli. Asui naapurissa ja ennen Veeran kuudettatoista syntymäpäivää häntä ei kukaan tytöistä huomannut. Eräänä iltana Veera kiirehti treeneistä kotiin, kun Samuli pysäytti hänet talon pihalla.
Veera, hei, tuu tänne, mulla on asiaa! Samuli pyöritteli käsiään, ei oikein uskaltanut katsoa.
Veera katsoi pitkään, hymyili ja vastasi pehmeästi:
Mulla on kiire. Äiti odottaa. Kuudelta portilla.
Samuli säteili ja nyökkäsi.
Tykkään susta!
Niin arvasinkin! Hopeinen nauru helähti koivun alla, ja Veera kipitti kotiin.
Kelle kertoa, miltä tuntui kun joku niin vasta vähän tuttu olikin nyt yhtäkkiä “oma”? Ensisuudelma, ensimmäinen kerta kun ei tiedä mihin kädet laittaa, tai miksi joku tuntuu niin tärkeältä että vatsassa pyörii? Totta kai Veera kertoi Nadjalle. Ei ihan heti, mutta kun Nadja huomasi Veerassa olevan jotain vialla, hän sai lopulta kaiken selville.
Jälkeenpäin Nadja ei itsekään tiennyt miksi teki niin halusi Samulin huomion, vaikkei poika ollut alun perin hänen mieleensä. Mutta jotenkin tuli tärkeäksi, että poika katsoo just häntä.
Aluksi Veera ei huomannut mitään, mutta sitten oli liian myöhäistä. Hän näki Samulin ja Nadjan suutelemassa pihalla ja käveli ohi sanomatta sanaakaan. Kotona Veera sulkeutui huoneeseensa, vaikka Lempi huusi oven takana.
Veera, höpsö! Päästä mut sisään! Liisa koputti ovelle.
Veera totteli, mutta kun Liisa näki tyttärensä kasvot, hänen sydämensä jätti lyönnin väliin: hän ensimmäistä kertaa käsitti, miltä tuntuu kurkistaa kuiluun. Pienesti hän työnsi Lempin takaisin käytävään, ovi kiinni.
Veera, mitä tapahtui? Lapseni, mikä hätänä? Liisan ääni oli kyynelissä.
Äiti, sattuu. Veera kietoi kädet ympärilleen. Miksi? Miksi Nadja teki niin?
Kun asia selvisi, Liisa halasi tytärtään.
Kulta, miten voin auttaa?
Veera tuijotti kuivalla katseella ikkunaa. Kuinka selittää? Tuo kipu. Sanat ei riitä.
Autatko pakkaamaan? Haluan olla hetken mummin luona. En pysty jäämään.
Nadja ryntäsi ovesta juuri kun Veera raahasi matkalaukkua.
Mitä sä teet, Veera, ootko lähdössä?
Veera ohitti Nadjan hiljaa eikä katsonut taakse. Liisa löi kyynel silmässä tirvaisun poskelle.
Kuinka sä saattoi?
Nadja piteli poskea ja seurasi äitiään, joka nappasi Lempin kainaloon ja vetäytyi makuuhuoneeseen niin että olohuoneen kristallikruunun koristeet helisevät vastaan.
Ei kukaan Kilpeläisillä ollut pitkävihainen. Parissa viikossa Liisa jo puhui Nadjalle. Veuralla siihen meni yli kaksi vuotta. Ehkä olisi mennyt pitempäänkin, ellei Liisa olisi sairastunut ja siskosten oli pakko kerätä rivit yhteen.
Anna anteeksi… Nadja tuijotti käsiä, jotka tärisivät.
He istuivat sairaalan puistossa ja odottivat leikkauksen loppua.
Mitäpä menneistä… Veera kääntyi Nadjaan.
Ja Nadja ymmärsi, että ehkä Veera antoi anteeksi, mutta unohtaa ei voinut.
Hän puristi varovasti Veeran rannetta, yllättyneenä kun käsi ei vetäytynyt pois. He vain istuivat hiljaa vierekkäin, kunnes isä astui ovesta ja kertoi, että kaikki oli mennyt hyvin ja nyt piti vain odottaa.
Siskot jakoivat aikana, ja Veera kävi viikottain auttamassa kotona ja vahtimassa Lempiä. Silloin Veera ensi kerran huomasi, miten itsepäinen Lempi oli ei kuunnellut ketään, ei siskoa eikä vanhempia.
Liisa toipui, elämä vei siskokset taas omille teilleen. Veera muutti toiselle paikkakunnalle, jäi auttamaan isän puolen mummia ja jäi sille tielleen. Mummi, Olga, ei elänyt sen jälkeen vuottakaan, ja jätti Veeralle avaran asuntonsa.
Asu siinä, kulta! Seilaa omaa reittiäsi! Tärkeintä on luottaa omiin päätöksiin. Joskus läheisetkin voivat muuttua vieraiksi, jos kyse on omasta edusta.
Veera naurahti hiljaa. Sitäkö ei jo tiedetty… Mutta ei selitellyt mummille sen enempää.
Muutaman vuoden päästä Veera meni naimisiin, eikä kutsunut edes sukua. Ei ollut häitä kummemmin. Hän ja Antti vain kävivät maistraatissa ja juhlistivat kaksistaan. Antilla ei ollut sukua, eivätkä Veeran omat olleet enää läheisiä.
Elämä Antin kanssa oli rauhallista ja hyvä. Ainoa murhe oli lapsen puute. Molemmat toivoivat vauvaa, mutta mitään ei kuulunut. Lääkärit vain kohauttivat olkiaan, ei mitään vikaa kummassakaan.
No, odotellaan ihmettä! Veera oli päättäväinen.
Vuodet vierivät, eivätkä asiat muuttuneet. Pariskunta mietti jo adoptiota. Lopulta elämä päätti toisin.
Veera piti sukulaisiin yhteyttä kirjoittamalla satunnaisia kirjeitä ja onnittelukortteja. Kävivät Antin kanssa pari kertaa katsomassa Liisaa ja Viljoa, mutta Antista ei tullut perheelle mieleistä, joten Veera hillitsi kaikki yritykset vaikuttaa heidän elämäänsä.
Minä valitsin hänet. Teidän on kestettävä se, äiti.
Voi Veera, sinun koulutuksella ja kauneudella… Mitä kaikkea olisit voinut saada!
Ei Veera osannut selittää äidille, että Anttia parempaa miestä maailmassa ei ollut häntä varten. Kaikki oli helppoa ja rauhallista. Veera oli silloin jo suuryrityksen pääkirjanpitäjä, Antti ajoi bussikuskina. Heillä ei ollut koskaan perheriitoja. Ja Veera tiesi, että jos jotain tapahtuisi, Antti olisi aina tukena. Antti hoiti, ruokki, siivosi ei pitänyt niitä menoinaan.
Hyvin kävi sulla miehen valinnan kanssa! Nadja huokaili, juosten vanhemman pojan perässä, sylissä pikkuinen tytär. Mullekin joku sellainen! Mä teen kaiken itse. Mies vaan valittaa.
Veera kuunteli puolikorvalla eikä puuttunut. Nadja oli ihan tyytyväinen elämäänsä. Toisin kuin Lempi.
Lempi kasvoi hurjan kauniiksi. Siskot olivat myös sieviä, mutta Lempin rinnalla heidän säteensä himmenivät.
Lempi on meidän kuningatar! Liisa katsoi ylpeänä tytärtään, joka makoili sohvalla ja seurasi kun isosiskot kattasivat juhlapöytää. Vanhemmilla oli hääpäivä, kohta saapuu sukua. Lempi vihasi näitä kekkereitä, oli paikalla viitisen minuuttia, kuunteli kohteliaisuudet ja lähti, vanhempia harmitti, mutta Lempiä ei kiinnostanut.
Koulun jälkeen Lempi päätti, että opinnot tähän.
Minusta tulee malli! ilmoitti vanhemmille ja ryhtyi toimeen.
Lempi kuitenkin huomasi pian, että mallin työ oli aika rankkaa yhtä työlästä kuin mikä tahansa. Väsyttyään kiireeseen Lempi tutustui ensimmäiseen “vakavaan bisnesmieheen”, joka vuokrasi Lempille asunnon. Lempi tiesi mainiosti, että miehellä oli perhe ja kaksi lasta, mutta ei ollut moksiskaan. Vanhemman yritykset puuttua tytön elämään kaikui kuuroille korville.
Antakaa olla, jos haluatte joskus nähdä mua! Mä elän just niin kuin haluan!
Toiveet olivat isoja, mutta todellisuus karumpaa. Koettaakseen sitoa miehen itseensä Lempi tuli raskaaksi, mutta satu päättyikin siihen. Lempi myrskysi, yritti jopa “avata silmät” miehen vaimolle. Nainen vain siristi ja tokaisi:
Kulta, näitä sun kaltaisia on ollut kymmeniä. Mutta minä olen vaimo, ja häntä et saa.
Oletko varma? Lempi epäuskoili. Nainen ei vaikuttanut miltään, mutta silti hän oli varma.
Totta kai. Sinä olet pelkkä seikkailu. Jatka, jos haluat. Mutta älä oleta mitään. Näin sanoo juristi minussa.
Tähän keskustelu päättyi. Kun mies tuli seuraavan kerran, totuus selvisi:
Hoida itse asiasi. Asunto ja elatus hoituu, mutta me ei enää tavata. Lapsi on sinun juttu.
Ovi pamahti Lempi jäi tuijottamaan ovea, jonka taakse hänen tulevaisuus juuri sulkeutui. Hän oli saanut kaiken ennen; nyt jäi vain tyhjä koti.
Hoidellessaan riitojaan Lempi melkein unohti ajan kulun, ja niin Pihla syntyi. Heti synnytyksen jälkeen Lempistä ei ollut hoitamaan lastaan. Aluksi hän ei päästänyt ketään muuta lähelleen kuin Liisan, toisinaan taas katosi päiviksi. Vanhemmat olivat hukassa, miten auttaa. Ja kun Lempi menehtyi yllättäen auto-onnettomuudessa kotimatkalta juhlista, Liisa vaipui suruun, eikä jaksanut enää huolehtia Pihlasta. Viljo yritti pyytää apua Nadjalta, mutta tämä ei suostunut.
Minulla on omat lapset, isä, vielä yksi ei mahdu.
Viljo pyysi Veeraa apuun.
Veera ei empinyt hetkeäkään. Hän otti töistä loman, tuli heti. Kuukaudessa kaikki paperit olivat kunnossa, ja vuoden ikäinen Pihla muutti Veeran luo. Vain lähimmät tiesivät, ettei Pihla ollut Veeran biologinen tytär. Sinä aikana Antti ehti myydä heidän vanhan asunnon, viimeisteli remontin, ja kotona odotti uusi alku.
Voi Antti, ihan täydellinen tästä tuli! Veera kierteli taloa ja mietti, että nyt alkaa uusi elämä.
Pieni Pihla toi Veeran ja Antin elämään juuri sen, mitä heiltä oli puuttunut. Eloisa, iloinen tyttö täytti heidät ilolla. Yhdeksän vuotta hurahti hetkessä.
Sinä aikana Veera piti sukuihin vähän kontaktia, tavattiin lähinnä pyhinä. Surua nielevä Liisa oli raskas.
Sinulle Pihla uskottiin! Katsotaan miten pärjäät! Toit tytön pois, olisi pitänyt miettiä äitiäkin!
Veera oli pahoillaan äidistä, mutta tiesi myös, että jos jotain olisi sattunut hänelle tai Nadjalle, äiti ei olisi ollut yhtä surullinen. Mutta Lempi oli ollut eri asia.
Liisaa kuitenkin lohdutti, että Pihla oli niin Lempin näköinen.
Kaunis tyttö siitä kasvaa! Liisa sanoi ja kuivasi silmiään. Älä pidä liian ahtaalla. Anna sen olla onnellinen!
Veera puristi Antin kättä, pyysi katseellaan tätä olemaan sanomatta mitään. Ja niin riita jäi tulematta.
Miksi, Veera? Eikö olisi parempi puhua suoraan?
En tiedä, Antti. Minä vain säälin äitiä. Ei se kiukku tule hyvästä.
Miksi silti jaksat? Antti halasi.
Ehkä koska vielä olen täällä. Kuka muu jaksaisi?
Entä jos hän sanoo jotakin ikävää Pihlalle?
En usko. Ei hän satuta Lempiä muistuttavaa lasta.
Tästä Veera oli oikeassa. Kaiken tuskan Liisa kaatoi Veeran niskaan, mutta kun Pihlasta oli kyse, oli hiljaa. Hän näki, miten onnellinen Pihla oli. Vaikka Liisaa kaihersi, että Pihla piti Veeraa äitinään, hän päätti pitää totuuden salassa.
Veera sammutti läppärin ja venytteli. Oho, puoliyö! Hän joi viime teet, käveli ikkunaan. Harmitti, ettei Antti ollut kotona työmatka osunut huonoon saumaan, mutta huomenna mies sentään palaisi. Ehti ehkä iltaan. Mitähän Antti on tuomassa Pihlalle lahjaksi? Yllätys… Ei suostunut kertomaan mitään.
Näet huomenna, tykkäät varmasti!
Veera hymyili ja mietti taas kerran, miten onnekas olikaan.
Äiti! Ihanaa syntymäpäivää minulle! Pihla loikkasi sänkyyn ja suukotti Veeraa. Ja sullekin! Onnea siitä, että minä olen olemassa!
Kiitos! Veera halasi ja katsoi silmiin. Paljon onnea! Olet terve ja onnellinen, se on tärkeintä!
Pihla painautui Veeraa vasten.
Olenko nyt iso?
Totta kai! Kymmenen vuotta jo! Mutta tiedätkö mitä?
Mitä?
Minun silmissäni vielä vähän pieni! Veera siristi silmiään ja Pihla nauroi.
Saa ollakin! Pieniä rakastetaan!
Kuka sinua ei voisi rakastaa?
Veera kutitti tytärtä, ja tämä kikatti ja kieritteli pois.
Nyt lahjat! Veera avasi yöpöydän, otti pienen laatikon ja ojensi sen.
Pihla otti laatikon ja avasi varovasti kannen.
Äiti… Pihla katsoi ylös. Se on se!
Juuri se! Veera nyökkäsi.
Pihla nosti kristallisen kissapennun laatikosta. Hän tiesi, että Veeralle sen oli aikanaan lahjoittanut Viljo.
Esikoistyttärelleni, hän sanoi silloin?
Aivan niin.
Kiitos! Olen haaveillut, että se olisi minun! Pihla silitti kissan minikorvia. Mutta… olenhan minä ainut tytär…
Veera hymyili, Pihla vilkuili katsetta.
Ihanko totta? tuli hiljainen kuiskaus. Veera nyökkäsi, Pihla pomppasi ylös ja hihkaisi. Minusta tulee isosisko! Kuka?
En vielä tiedä, kulta.
Veera katseli, kun Pihla hyppi ympäri huonetta ja hänen täytyi pidätellä itkua. Kuinka tätä oli odotettu!
Pihla pysähtyi, kääntyi:
Tämä oli paras lahja ikinä!
Veera nousi, otti ison laatikon kaapista.
Tämä vielä.
Kaunis mekko ihastutti Pihlaa. Hän kokeili sitä peilissä.
Äiti, mihin aikaan kaikki tulee?
Veera vilkaisi kelloa.
Hitsi, nukuttiin pitkään! Nyt äkkiä valmiiksi!
He ehtivät. Jo puolilta päivin juhlamekossa Pihla tervehti vieraita, ja nauru raikui lastenhuoneesta.
Kuinka teillä menee? Liisa istui väsyneenä sohvalla ja katsoi tytärtään.
Hyvin äiti. Pihla sai vain ysejä koulussa ja myös musiikkiopistolla. Onni koko lapsi.
Muista olla kiitollinen. Kaikki ilo ei ole itsestäänselvyys.
Veera huokasi. Äidin kanssa oli vaikeaa. Onneksi keittiöstä astui Nadja sekä juttu vaihtui arkeen. Nadja kertoi lapsistaan, aviomiehestään. Veera kuunteli puolikorvalla; huomasi, että Nadjan lapsetkin menestyivät Elviira sai kiitettäviä, Valtteri oli nyrkkeilyn piirimestari.
Silloin Pihlan kova parkaisu säikäytti koko talon. Veera riensi lastenhuoneeseen. Oven avatessaan hän näki Pihlan seisovan keskellä lattiaa itkemässä lohduttomasti. Valkoinen pitsimekko oli tahroissa. Veera haukkoi henkeään ja tarttui tyttöön.
Nadja, ensiapulaukku jääkaapin päällä! Äkkiä, side!
Kaikki säntäilivät sinne tänne Milja istui nurkassa murahdellen.
Pihla, kulta, mitä tapahtui? Veera pelkäsi pahinta.
Se ei ollut totta! Hän valehtelee! Valehtelee!
Kuka?
Haavat olivat onneksi pieniä. Kädet sidottiin, Pihla vaihdettiin uusiin vaatteisiin ja Veera vei tytön syliin makuuhuoneeseen.
Kerrotko, mikä on hätänä?
Aluksi Pihla oli hiljaa, painautui äidin rintaa vasten, mutta lopulta nosti harmaat silmänsä ja kertoi…
