Oskari, olitko sinä, joka siivosi pihan? Sanni nappasi poikaansa olkapäästä.
Poika säpsähti ja riisui kuulokkeet. Ruudulla hirviöt hakkasivat toisiaan, mutta Oskari ei enää kiinnittänyt niihin huomiota.
Mitä, äiti?
Kysyin, kuinka kauan olet ollut kotona koulusta?
Tulin ihan vasta.
No kuka sitten siivosi pihan?
Mistäpä minä tiedän? Ehkä Helmi?
Sanni hymyili. Kolmivuotias Helmi oli kyllä topakka tapaus, mutta tuohon temppuun hän ei vielä pystynyt.
Hauskaa!
No sitten se on tonttu!
Juu, just se! Höpöttelijä. Käypäs hakemassa Helmi mummolta kotiin. On siellä varmaan jäänyt viipyilemään. Valmistan sillä aikaa päivällistä. Onko nälkä?
No on! Syötiin pojilla pullat ruokalassa, mutta siitä on jo monta tuntia. Äiti, koska meillä on taas aamuvuoro koulussa?
En tiedä, Oskari. Opettajat eivät puhu mitään siitä. Koulu on täynnä.
No ehkä on hyvä, ehtii ainakin nukkua aamulla. Oskari yritti taas löytää jotain hyvää tilanteesta.
Sanni pussasi poikaansa päälaelle, nipisti korvasta, kun tämä yritti livistää halaukselta, ja suuntasi keittiöön.
Nuoret…
Kolmetoista. Luulee jo olevansa melkein aikuinen, mutta… joka kerta pojan tummiin, kovaan tukkaan osuessaan Sannin huulille Oskari jähmettyy.
Sannin lapsista tuli niin erilaisia. Oskari, tummatukkainen, sinisilmäinen, pitkä, muistutti isäänsä, Samulia, kuin kaksi marjaa. Ei vain ulkonäöltään, vaan luonteeltaan myös. Sanni näki jo, että samaa perää. Jääräpäinen, vastuuntuntoinen, kiltti… Pihan siivouksen olin epävarma, mutta tiskiä hän oli ainakin pessyt ja keittiön lattialla kiilsi vielä vedestä. Missä enää tuollaisia apulaisia tapaa? Ehkä sitten, kun tytär kasvaa.
Helmi oli Sannin pieni ihme. Melkein kymmenen vuoden odotus ja pieni toivo siihen päälle. Ensimmäisestä synnytyksestä jääneet ongelmat meinasivat viedä viimeisenkin mahdollisuuden. Mutta siitä pienestä riitti, että heidän tyttärensä syntyi. Vaalea kuin niittykukka, harsomaiset pellavakiharat, Oskarin siniset silmät. Selvästi tullut äitiinsä, Sanniin. Pehmoinen kuin kissanpentu. Tulee, kiehnää syliin hiljaa.
Mitä Helmillä on mielessä?
Ja heti huone aukeaa auringolle, kun tyttö nauraa. Sanni tiesi varmasti, ettei kukaan maailmassa hymyile niin kuin hänen Helminsä. Eikä enää kukaan…
Samiin muistuttava hymy toi iloa ja kipua. Isän hymy. Sami vain ei enää ollut…
Sanni olisi halunnut itkeä tuskasta mutta ei saanut. Lapset olivat vieressä.
Samuli teki pitkää päivää pelastajana. Sammutti paloja, pelasti ihmisiä. Viimeinen keikka vei hän pelasti kokonaisen perheen: isän, äidin ja kolme lasta. Palasi vielä etsimään vanhaa mummoa. Tämä ei lähtenyt, kun karja oli tallissa sitten oli myöhäistä. Tuli-ansa sulkeutui.
Sanni sai tietää Samulin kohtalosta ennen muita. Tuli paha tunne, jokin vihlaisi ja Sanni nosti huutavan Helmin sylistä, huikkasi apua anopille, joka oli tullut avuksi vauvahommiin:
Anja-täti, ottaisitko? Pitää soittaa!
Ja sitten hurjasteli autolla kohti pelastuslaitosta, paidan maitoiset läikät jäähtyen, kädet kankeina kytkimellä.
Miten siitä silloin selvisi? Miten pysyi kasassa?
Lapset pitivät Sannin pystyssä. Oskari ei irrottanut otetta äidistä edes hetkeksi.
Oskari, mennäänpäs nukkumaan! Anja, Sannin anoppi, tuskin pysyi jaloillaan, mutta ei jättänyt Sannia. Väkisin syötti ja juotti, kantoi Helmin rinnalle.
Jään äidin viereen! Oskari pudisteli päätään ja piti kiinni Sannin kädestä. Miksi äidillä on näin kylmät kädet, mummo?
Sanni muisti siitä ajasta vain sirpaleita. Kuten muuttokiireessä laukkuun survotut lelut ja vaatteet.
En pysty olemaan täällä enää… Koko ajan odotan oven käyvän ja Samulin tulevan kotiin, niin kuin aina…
Oikein, Sanni! Mennään meille. Keksitään sitten uuden kodin.
En halua teillekään… Anteeksi. Sielläkin kaikki muistuttaa. Liian kipeää… Menen mummolaan.
Mutta Sanni! Siellähän ei ole asuttu vuosiin! Lapsien kanssa!
Ei haittaa. Pientä järjestämistä vain. Sitä paitsi teidän apu on lähellä. En pärjää ilman teitä.
Missä minä muukaan olisin? Te olette kaikki, mitä jäi…
Ei nyt itketä, äiti. Tehdään, mitä pitää. Katso Helmistä huolta. Minä vielä pakkaan. Ja Oskari pitäisi saada syömään. Ei meinaa ruoka mennä alas. Vain minun seurassani suostuu syömään, eikä minulla itselläni ole ruokahaluakaan.
Ei se käy! Anjan ääni oli tiukka. Sinä olet äiti! Kun sinä jaksat, jaksavat lapsetkin. Jos sinä hajoat, miten heille käy? Minusta ei ole enää kaikkeen, ikä ja terveys eivät anna myöten. Sanni, pidä itsestäsi huolta!
Sanni tarttui anopin käsiin, painoi niitä poskeaan vasten ja jatkoi pakkaamista. Oli vain päästävä pois, mahdollisimman kauas. Onni, joka oli asunut tuossa pienessä asunnossa, ei palaisi, eikä huoneissa vaeltaminen enää tuntunut mahdolliselta.
Mummon talo otti Sannin vastaan viileästi. Ihmekös tuo uusi elämä vei mennessään, vanha jäi hoitamatta.
Sanni kiersi huoneet, sormet hiipivät tapettien saumaa pitkin, pyyhkäisi pölyt mummon piironkilta, jonka päällä lepää vieläkin mummon virkkaama liina. Ikkunat aukesi syksyn kolealle tuulelle.
Äiti, vie lapset, minä tulen myöhemmin Helmiä syöttämään.
Selvähän se. Pärjäät varmasti?
Totta kai.
Sanni ei ehtinyt olla yksin edes puolta tuntia, kun ulko-ovi narahti ja kynnykselle astui Venla. Ystävä lapsuuden ja koulun ajoilta.
Oisit ilmoittanut ennen kun tulet! Missä rätti?
Venla oli aina ollut käytännöllinen. Pulputtaja, joka omien puolesta repesi vaikka mihin.
Sanni ravisti vaahdon käsistään ja halasi ystävää kömpelösti.
Moi…
Terve! Missäs lapset?
Anjalla.
No niin, mitäs seistään? Meinataan yöpyä täällä vai anopilla?
Täällä olin ajatellut.
No, töihin sitten vaan.
Venla poimi ämpärin, käsi tarttui rättiin.
Venla! Sanni henkäisi ystävälleen.
Mitä? Niin… Jep. Sellaista.
Koska?
Helmikuussa. Mitä tuollaista ilmettä? Olen raskaana, en sairas.
Keneltä?
No, et arvaa! Venla pyyhkäisi ikkunalaudan. Hyi, miten likasta.
Joona? Mutta eikös se…
Lähti, joo. Mä olen yksinhuoltaja. Oota, Sanni, palataan tähän myöhemmin, nyt siivotaan.
Tuleeko takaisin?
Joona? Ei. Halusi vapauden. No, hänen valintansa. Mulle tulee poika. Tai tyttö…
Etkö vielä tiedä kumman?
Ei ole vielä näkynyt. Mitäpä tuo, mun lapsi kumminkin! Ajattele, minun oma!
Sanni tiesi, mitä nämä sanat Vellulle merkitsivät. Eka avioliitto meni karille juuri, kun lapsia “ei voinut tulla.” Silloinen puoliso, Oskari, sai koko suvun kääntymään vastaan Venlaa.
Venla itki öisin, selitteli lopulta kyllästyi ja erosi.
Parempi olla yksin kuin sellaisen miehen kanssa, joka ei seiso puolisonsa takana.
Oskari meni heti kihloihin uuteen, ja pian selvisi, ettei ongelma koskaan ollut Venlassa – uusi vaimo meni tutkimuksiin, ja hoitojen jälkeen syntyi kaksi lasta.
Venla iloitsi toisen puolesta. Oli helpotus, että elämä kääntyi näin. Jos hän ei olisi eronnut, uusia mahdollisuuksia ei olisi tullut, eikä nyt olisi tätä pientä, kauan odotettua onnea. Vaikkei Joona halunnut lasta ja jätti melkein heti uutisen saatuaan, Venla ei siitä murtunut. Hän ei enää ollut se nöyristelevä tyttö, joka laski katsetta.
Siivous kesti myöhälle iltaan. Pikkutalo kuin heräsi talviunesta, räpytteli lautojaan ja hyrähti eloon.
Venla istahti pöydän ääreen katsellen Sannin teepannua.
Kuinka nopeasti aika kuluukaa…
Eikö just eilen he juosseet tänne, napanneet juuri uunista tulleen karjalanpiirakan lautaselta ja pinkaisivat rannalle mummon huudahduksen kaikuessa:
Tytöt! Syökää edes kunnolla joskus!
He vain heilauttivat kättä ja huusivat:
Tullaan kohta!
Kohta venyi aina iltaan asti. Kun mummo löytyi palstalalta, tytöt tarttuivat kuokkaan ja auttoivat. Yksi nainen, yksin iso talous, vielä karjakin mummo kävi vielä navetalla töissä.
Iso tupa ja pihapiiri. Toimeen oli tultava. Tytär tarvitsee kasvaa, poikaa kaupunkiin muuttaneelle pojalle auttaa. Sanni oli hänen vanhin lapsenlapsensa. Äiti kuoli synnytykseen, lapsi jäi kodittomaksi. Isä pakeni suruaan kaupunkiin, mummon oli otettava vastuunsa.
Kun poikansa uusi perhe sai lapsen, mummo otti Sannin ja lähti hänen kanssaan kaupunkiin. Siellä oltiin vain lyhyesti. Kolmevuotias Sanni ei ymmärtänyt yhtään, miksi mummo yhtäkkiä repäisi kodin ja taas muutettiin, mummo itki hiljaa kotiin ajaessa.
Mummoa ei ollut enää, kun Sanni täytti kahdeksantoista. Silloin Sanni oli juuri tavannut Samulin, ja nuoruuden huumassa ei huomannut, miten nopeasti rakas isoäiti heikkeni. Tajusi vasta kun yöllä heräsi tähän tukahdettuun voihkaisuun.
Mummo, mikä hätänä?
Kolme kuukautta jäi aikaa sanoa kaikki, mitä piti… Aikakin loppui kesken.
Mutta mummo ehti vielä järjestää erään asian, mistä Sanni on nyt kiitollinen. Hän pyysi Samulin äidin luokseen, kun ei enää jaloilleen päässyt, ajoi Sannin ulos ja puheli pitkään tämän kanssa. Mitä he puhuivat, jäi salaisuudeksi. Mutta siitä päivästä Sannilla oli äiti myös Samulin äidissä.
Sanomaan “äiti” Sanni oppi jo ennen häitä.
Saanko… Sannin ääni oli silloin vaimea, ja hän huokaisi ilosta, kun Anja nyökkäsi.
Ei Sanni koskaan osannut avautua kenellekään, kuin mummolle. Nyt oli toinen, joka katsoi samalla lempeydellä.
Anoppiin Sanni ei koskaan riidellyt – mitä syytä olisi? Sain vain apua ja tukea. Jos neuvoi kotihommissa, sen teki aina ystävällisesti, ilman painostusta.
Sanni oppi myös, että aina sukulaiset eivät elä nimensä mukaisesti. Kun mummo kuoli, yhtäkkiä pihaan kurvasi kaupunkilaisdelegaatio: isä, hänen uusi vaimo ja tämän äiti.
Hyvä talo. Vankka. Tämän kun myy, voi tehdä rahaa.
Uusi “isoäiti” tuijotti pihaa kuin ostaja.
Onpas kaikki hoitamatonta! Ostajaa kiinnostaa siisti.
Mitä ostajaa? Sanni heräsi transsista ja alkoi täristä.
Viikon ajan hautajaisten jälkeen Sanni oli kuin sumussa. Söi, jos Anja sai usutettua, teki vähän kotitöitä, saattoi jäädä seisomaan ämpäri kädessä, odotti edes hetken, että mummo ilmaantuisi.
Mitä ostajaa? uuden isoäidin olka vyöryi alas, ja Santtu alkoi voida pahoin. Kuka tulee ostamaan tämän talon!
Sanni ei vastannut. Hän juoksi pihan taakse oksentamaan. Kun tuli takaisin, Anja oli jo pihalla.
Nyt lähdette kaikki pois.
Kuka kuvittelet olevasi? Mitä oikeutta?
Talo on Sannin. Lahjakirja löytyy.
Mikä lahjakirja?
Ihan tavallinen. Ja talletustili testamentattu myös tälle tytölle. Kaikki paperit kunnossa. Minäkin autoin niitä tekemään. Teidän täältä on nyt lähdettävä.
Myllerrys pihassa ei tavoittanut Sannia. Anja nappasi hänet mukaansa, vaihtoi särjetyn paidan puhtaaseen.
Älä itke! En anna kenenkään satuttaa sua. Sille lupasin mummollesi. Pidä päälläni oleva aamutakki, käy nukkumaan, keitän sulle teetä. Lepäät sitten voidaan puhua.
Isän Sanni tapasi seuraavan kerran vasta omissa häissään.
Ei kutsunut isää, mutta tämä tuli itse.
Nuoret pitivät hauskaa, Sanni nauroi Samulin vauvajumppaesityksille, kun joku tarttui olkapäästä.
Hei, tytär…
Sanni jäi sanattomaksi. Isä ojensi kouraan avaimet, rutisti Sannin käden:
Anteeksi! Paperit Anjalla, hän kertoo kaiken. Onnea!
Sanni jäi suunniltaan. Isä poistui ravintolan ovesta.
Isän asunto oli pieni mutta kodikas. Kaksi huonetta ja iso keittiö. Sanni pyöri ympyrää, ei tajunnut miksi muuttaisi mummonkikusta tänne.
Sanni, täällä olisi helpompaa. Onhan tämä kaupunki, vaikkei iso. Opiskele.
Anja asettui keittiöön tyytyväisenä. Hän oli puhunut Sannin isän ymmärtämään, että tyttärestäkin pitää nyt huolehtia, jos ei kerran vieraaksi väittää.
On opiskeltava. Milloin ehdit?
Katsotaan. Alku on vielä, en edes Samulille kertonut…
Minä autan. Mene vain kouluun. Järkevä pääsi on, ei sitä sovi hukata.
Yliopiston sivuaineen Sanni valmistui, ei ollut ihan helppoa Anja auttoi, lapsia hoiti, ruokaa toi.
Vasta kun Sanni pääsi töihin ja Oskari päiväkotiin, hengitettiin syvään.
Nyt lähdetään merelle! Samuli nauroi, kun tytöt kiljuivat riemusta.
Siitä reissusta tuli ainoa, mutta unohtumaton lomamatka: Sanni ja Samuli uivat kilpaa, korva tarkkana rannalla touhuavaan Oskariin. Iltakävelyt rantakadulla, laiturilla kunnes yö laski tähtisilttinsä.
Eräänä iltana Samuli jäi pyörittämään Oskaria karusellissa. Sanni ja Anja kävelivät laiturilla rupatellen.
Laidan päässä riiteli nuoripari, huutelivat, syyttelivät, marssivat takaisin rantaan meluten.
Anja katsoi heidän perään ja huokaisi.
Miksi ihmiset riitelee, vaikka rakastavat? Aika menee hukkaan. Sovintoa tulee, mutta päivä mennyt jo…
Entä jos eivät sovi? Sanni mietti.
Kyllä, kun sydän on mukana. Näithän, miten nainen juoksi itkien, mies vilkaisi viisi kertaa. Turhaa menettää iltaa, ehkä vielä seuraavaa. Kun sinulle tulee Samulin kanssa arki vastaan, muista tämä pari ja mieti, haluatko tuhlata kallista aikaa riitoihin. Sitä on niin vähän, Sanni… niin vähän…
Sanni oli kiitollinen tästä puheesta. Se auttoi rakastamaan jokaista hetkeä Suvun kanssa.
Sanni nosti vedenkeittimen pois hellalta melkein tiputti sen säikähtäessään. Ikkunassa vilahti varjo, joku mies kulki pihalla.
Ensimmäisenä teki mieli lukita ovi, soittaa apua. Mutta lapset he palaavat pian! Ja Anja. Joku ventovieras pihalla.
Vanhan pannut kahva poltti kättä, Sanni siirsi katseensa keittiön ikkunaan ja meni päättäväisesti ovelle.
Pihanvalo oli unohtunut laittaa. Takaisin tullessa jäi pimeälle.
Kuka siellä?
Ladon ovi narisi, Sanni tunsi, miten pelko suli jaloista.
Mitä haluatte? Huudan kohta!
Tumma hahmo astui portailta, Sanni perääntyi.
Älä huuda, Sanni! Se on vain minä, Erkka.
Helpotus hulvahti. Sanni laski pannun ja kirosi hiljaa polttaessaan jalkansa.
Mitä sä siellä hiipparoit, Erkka? Mikset tullut sisälle?
Lyhyt ja roteva Erkka painoi katseensa niin kuin Oskari silloin, kun pallo rikkoo koulun ikkunan.
No… Sulla oli ladossa ovi vähän vino, ajattelin korjata sen. Huomenna lähden mehiläisille, en tiedä milloin palaan. Halusin vielä auttaa.
Sannilla loksahti palat kohdilleen: pihan siivous, aidan korjaus, uudet laudoitukset saunan polulle.
No mutta, sinäkö minun tonttu oletkin! Sanni naurahti.
Tonttu?
Juu! Sellainen salainen apuri. Pitää huolta koko talosta. Tosin ei vie maitoa lautaselta. Oskari arvelee, että meidän täytyy ottaa kissa. Tontulla on tylsää yksin. Onko tylsää?
Keittiön ikkunasta heijastuva valo antoi juuri sen verran, että Sanni huomasi Erkan punastuvan.
Olisi pitänyt kertoa aiemmin, sori.
Kiitos sinulle! Mutta miksi, Erkka?
Erkka ei vastannut. Viittasi vain kädellään ja kipusi aidan yli, välittämättä Anjasta ja lapsista, jotka seisoivat portilla.
No nyt se paljastui! Anja nauroi ja ojensi maitotölkin Sannille. Laita jääkaappiin.
Siis mistä tiesit?! Äiti, sä tiesit!
No totta kai! Koko kylä tiesi. Erkka on tykänny susta siitä asti kun Samulin kanssa aloit seurustella. Etkö huomannut?
En…
No, ihme juttu. Et valehtele?
En, ihan tosi en.
Niin… Tullaanpas juttelemaan lisää! Anja talutti Helmin edellään. Mutta ensin lapset sänkyyn. Sitten on pitkä jutteluilta.
He juttelivat melkein aamuun. Sanni täytti kuppeja, maiskautti suutaan ja kuunteli.
Se tuli mulle vuosi sitten. Kosi. Sanoi että kun sulla ei ketään lähempää, minun kautta pitää kysyä. Ovela kaveri, tiesi miten mielistellä!
Ja sä suostuit?
Miksi en? Sanni, olet nuori nainen. Koko elämä edessä. Lapset kasvaa, lentävät omilleen, jäät minun kanssa kahdestaan. Ei se hyvä. Elä täysillä! Tiedän, että rakastit Samulia niin kuin vain voi. Mutta joskus elämä antaa uuden mahdollisuuden. Vaikka et rakastaisikaan Erkkaa kuten Samulia, jos hänen kanssa on lämmin ja rauhallinen olla minä olen pelkästään iloinen! Ja Oskarille miehen mallia tarvitaan, vaikkei meistä apua enää kaikkeen ole. Erkka on jo nyt Oskarin ystävä. Tiesitkö, että hän opettaa Oskaria ajamaan autoa?
En…
Ei uskaltanut mainita. Pelkää, että luulet hänen syrjäyttävän isän…
Mitä hölynpölyä!
Juttele silti pojalle. Hän kaipaa Erkkaa, mutta pelkää että äiti suuttuu. Helmi on vielä pieni, eikä muista isää. Mutta Oskarin kanssa on hemmetti vaikeampi. Mutta sinä…
Mitä minä?
Vain hyvää! Anja hymyili, työnsi kuppia. Kaada lisää teetä. Väsymys painaa.
Vuotta myöhemmin Sanni ja Erkka menevät naimisiin. Ja pian syntyy perheeseen vielä yksi poika.
Katso nyt äiti, miten pörröinen hän on! Sanni ottaa lapselta myssyn pois, pörröttää nauravia, pitkiä vaaleita kutreja ihan kuin Helmillä.
Taitaa tonttu asustaa täälläkin! Anja vaihtaa vaipan, ottaa pojan syliin. Tervetuloa, uusi lapsenlapsi! Voit kutsua mua mummo Anjaksi.
Äiti…
Varuilta vaan! Nyt imetät, minä katson keittiötä. Mitä haluat ruuaksi?
Iso punertava kissa, jonka Erkka toi Oskarille, hiipii huoneeseen, kiipeää ikkunalaudalle ja katsoo nukkuvaa Sannia ja nyyttiä tämän vierellä. Hiljaisuus istahtaa kissan viereen, halaa sitä, katselee ympärilleen lempeänä. Siinä se on onni… niin hauras, niin ihmeellinen… Sitä todella pitää vaalia.
Jossain kilahtaa teelusikka, Helmi nauraa kirkkaasti ja hiljaisuus liukuu pois ikkunalta, kipaisisi vielä rapsuttamaan kissaa korvan taakse. Kissa pörhistelee ja nuolee huolellisesti nassunsa valmistautuu ottamaan vastaan uuden perheenjäsenen.
Mene vaan, kyllä täällä vartioita riittää!
