Korjaa se ja auto on sinun, johtaja nauroi siivoojan kustannuksella. Hetken päästä kukaan ei enää nauranut.
No niin, tähän jäätiin. Rekan kuljettaja hypähti ulos kopista ja tallasi tupakan tumppinsa maahan.
Moottori köhi viimeisen kerran ja vaikeni kokonaan. Pressun alla oli kaksitoista tonnia tomaatteja, jotka neljän tunnin päästä pitäisi olla Suuren Markettiketjun kylmiössä. Rekka oli pysähtynyt suoraan vihannestukikohdan lastausrampille, blokaten kaikkien muiden kulun.
Vesa Arjavirta, tukikohdan omistaja, pörräsi levottomana konepellin juurella. Vieressä seisoi mekaanikko, kaksi kuskia ja ulkopuolelta tilattu korjaaja mies mustassa nahkatakissa, kultaketju ranteessa.
Mikko, mikä tilanne? Johtaja tarttui korjaajaa olkapäästä.
Pannu on jumissa, elektroniikka pimeänä. Vain hinaus ja purku auttaa. Kymmenen tuntia, vähintään.
Mulla on sopimus katkolla! Yksi moka ja se on menoa minulle!
Korjaaja kohautti hartioitaan ja kaivoi tupakkaa taskustaan. Kuski tuijotti älypuhelinta. Vesa Arjavirta huusi mekaanikolle, kuskeille, kaikille yhtä aikaa syyttäen ettei he valvo, eivät seuraa, kaikki ongelmat kaatuvat aina hänen niskaan.
Erkki Väisänen kulki harjan kanssa takavarastolta. Vanha ruututakki, kumisaappaat, kasvoilla syvät uurteet. Koko päivän hän oli siirrellyt laatikoita ja lakaissut pihaa nuoret kuskit naureskelivat työlleen, kutsuivat häntä “harjaprofessoriksi”.
Erkki lähestyi joukkoa ja katsoi moottoria hiljaa.
Arjavirta, antakaa kurkistaa, sanoi hiljaa. Viisi minuuttia hommaa.
Kaikki kääntyivät yhtä aikaa. Mikko nauroi ensin, sitten kuskit säestivät.
Ai harjalla meinaat kapottia putsata, ukko?
Vesa Arjavirta mutristi ensin, mutta sitten jokin naksahti päässä viha, epätoivo, tarve purkaa jollekin. Hän suoristautui ja sanoi kovaan ääneen:
Tiedätkö mitä, Erkki? Sovitaan näin. Jos korjaat viidessä minuutissa, auto on sinun. Tämä rekka. Paperit kuntoon lupaan. Jos et korjaa, otan koko seisokkiajan palkastasi. Käy?
Joukko räjähti nauruun. Joku vihelsi, toinen kaivoi kännykän videonauhoitusta varten.
Nyt Erkki vaurastuu!
Anna mennä, professori, näytä mallia!
Erkki nyökkäsi, katse alas. Laski harjan, pyyhki käsiään takkiinsa ja veti taskustaan vanhan ruuvimeisselin, jonka kahva oli rapistunut.
Irrottakaa klemmari, sanoi rauhallisesti.
Vesa Arjavirta vielä hymähteli, kun Erkki sukelsi konepellin alle. Mikko torkotti tupakkaa, silmät sirrillään. Kuskit katselivat, osa jo alkoi sääliä vanhaa miestä, osa odotti julkista nolausta.
Erkki liikkui rauhallisesti mutta täsmällisesti. Kädessä arvet ja öljytahrat, mutta sormet toimivat vaistolla kiristi yhden kontaktin, puhalsi putken, silitti johtoja sormillaan. Nuoret kuvasivat ja supattelivat.
Kuski, käännä avainta, Erkki heitti olkansa yli.
Kuski irvisti, mutta totteli. Käänsi. Moottori yski kerran, toisen ja käynnistyi, voimakkaasti, tasaisesti.
Hiljaisuus oli niin syvä, että varis kuului laskeutuvan hallin katolle. Hetken päästä kaikki hiljenivät.
Mikko pudotti tupakkansa. Vesa Arjavirta jäi suu auki, ei sanonut mitään. Kuski tuijotti kojelautaa kuin ei uskoisi silmiään.
Valmis, Erkki sanoi ja pyyhki kädet takkiinsa. Kontakti hapettunut, putki tukossa. Yksinkertainen homma.
Hän nosti harjan ja aikoi lähteä. Vesa Arjavirta seisoi kuin juurtuneena.
Odota. Miten mistä nämä taidot?
Erkki pysähtyi, katsomatta taakse.
Kolmekymmentä vuotta tein töitä puolustuslaitoksen tehtaalla. Raketinheittimiä virittelin. Sitten tehdas lopetettiin, ysärillä kaikki hajosi. Vaimo menehtyi, asunto menikin huijareille allekirjoitin paperit, en tajunnut. Siitä asti olen vain pyörinyt.
Hän otti askeleen varastolle. Vesa Arjavirta ryntäsi perään, otti olkapäästä nopeasti, muttei kovakouraisesti.
Odota. Oikeasti.
Erkki kääntyi. Johtaja katsoi kuin näkisi ensimmäistä kertaa.
En mä oikeasti rekkaa anna. Höpsin, ihan totta. Mutta bonuksen saat lupasin, pidän lupauksen. Kerro suoraan mitä tarvitset?
Erkki nosti katseensa. Ensimmäistä kertaa katsoi johtajaa silmiin.
Rahaa en tarvitse. Ei ole paikkaa mihin käyttää. Mutta jos hommat sujuisi teet kunnon verstaan tänne. Että tekniikka pelaisi. Täällä kaikki roikkuu langalla öljy vaihtamatta, suodattimet tukossa. Yksi onnistui, seuraava ei.
Vesa Arjavirta räpäytti. Mikko lähti jo ulos, ei sanonut mitään. Kuskit katosivat autoihinsa.
Selvä, johtaja sanoi lyhyesti. Verstas tulee. Ja hommaat siellä. Kunnon palkalla.
Erkki nyökkäsi, nosti harjan ja lähti varastolle. Kulki edelleen kyyryssä, hiljaa mutta nyt takana seisoi joukko hiljaisuutta.
Viikon päästä tukikohdalla oli verstas ei hieno, mutta sellainen jonka Erkki itse sai valita. Vesa Arjavirta sijoitti, ei kitsastellut. Ehkä omatunto vaivasi, tai ehkä ymmärsi, mitä oli menettänyt kaikki vuodet.
Nyt Erkkiä puhutellaan koko nimellä. Nuoret kuskit, jotka kuukausi sitten nauroivat “harjaprofessorille”, jonottavat hänen pakeilleen kaasutin rykkii, kytkin laahaa. Hän neuvoo lyhyesti, selkeästi kerralla selviää.
Mikko-korjaaja ei enää palannut tukikohdalle. Vesa Arjavirta purki sopimuksen ei tarvita palveluja. Mikko soitti vielä, halusi entisen takaisin, mutta johtaja sulki puhelimen ennen kuin toinen ehti lopettaa.
Erkki jatkoi takissaan, samoissa saappaissa. Enää ei harjan kanssa, vaan työkalut taskussa. Ja kun joku noviisi alkoi pilkata ulkonäköä, vanhat työntekijät sanoivat heti:
Älä nolaa itseäsi. Tämä mies on nähnyt, mistä sinä et tiedä mitään.
Vesa Arjavirta astui kerran verstaan ovesta, kun Erkki puuhasi rekan moottoria. Katseli hetken niitä käsiä, jotka tekivät työnsä.
Erkki, jos silloin rekka ei olisi käynnistynyt ai oikeasti olisin ottanut pois palkasta. Ymmärrätkö?
Erkki ei katsonut ylös. Pyyhki osan, laski penkille.
Ymmärrän. Olit silloin vihainen ja peloissasi. Ihmiset sanovat kaikenlaista sellaisessa hetkessä. Mitä minulla oli menetettävänä? Ei enää.
Johtaja seisoi vähän, halusi sanoa jotain, muttei löytänyt sanoja. Kääntyi ja lähti pois.
Toisinaan ihmiset kulkevat vuodesta toiseen vieressä, eivätkä näe toisiaan. Katsovat ohi asemaan, vaatteisiin, siihen miten toinen esiintyy. Ihminen odottaa vieressä ei tunnustusta vaan tilaisuutta osoittaa kykynsä. Erkki sai tilaisuutensa. Viisi minuuttia riitti kääntämään kaiken toisten suhtautumisen ja oman elämän. Ei kovalla äänellä, ei näyttävästi. Vain käynnisti moottorin.
