Koiranpennun kanssa eläminen – vaikeinta ei ole se, mitä useimmat ajattelevat: ei ulkoilut sateessa tai pakkasessa, ei unettomat yöt tai levoton mieli, ei matkoista ja kutsuista luopuminen, ei karvat lakanoilla, ei lattian jatkuva peseminen, ei eläinlääkärilaskut tai pelot, ei vapauden menetys eikä edes se, että sydämesi ei ole enää vain omasi – vaan todellinen vaikeus piilee siinä, kun hiljalleen huomaat: ystäväsi ei enää jaksa kuten ennen, hän yrittää mutta ei enää kykene, katseessa on väsymystä ja jokainen päivä on hieman raskaampi, ja sinä muistat nuoruuden riemun mutta näet nyt vierelläsi uskollisen toverin, joka on luottanut sinuun koko elämänsä – ja nyt, hänen vanhetessaan, et enää voi pelastaa häntä siltä miltä eniten toivoisit; se hetki, kun käsität, että vaikka sinulle hän oli lohtu, sinä olit hänelle KAIKKI – ja kun luopumisen hetki koittaa ja koti hiljenee, tyhjä paikka tyynyllä ja ruokakupilla, sydän sirpaleina, astut taas ulos ilman häntä ja kuiskaat ilmaan: ”Tule, rakas pieni…” – jos voisin, valitsisin kaiken uudestaan, koska tämä rakkaus on aitoa: koira tuo elämään tulen, joka lämmittää loputtomiin, sillä koiran tärkein tehtävä maailmassa on antaa sydämensä sinulle.

Vaikeinta koiranpennun kanssa elämisessä ei ole se, mitä useimmat kuvittelevat.
Se ei ole ulkoiluttaminen sateessa, pakkasessa, väsymyksessä tai silloin, kun kaiken nielee levoton mieli.
Se ei ole matkasta tai kutsuista luopuminen, kun sanotaan: Tule, mutta jätä koira kotiin.
Se ei ole karvaa lakanoilla, vaatteissa tai ruoassa.
Ei myöskään lattioiden jatkuva peseminen, tietäen että puolen tunnin kuluttua kaikki on taas entisellään.
Ei eläinlääkärilaskut, eikä pelko siitä että huomaat tärkeän merkin liian myöhään.
Ei myöskään vapauden menettäminen, koska vapaus on nyt me.
Eikä edes se, että sydämesi ei ole enää yksin sinun

Kaikki tuo on rakkautta.
Kaikki tuo on elämää.
Kaikki tuo oli oma valintasi.

Vaikein osa tulee hiljaa niin kuin kolotus luissa sään vaihtuessa, tai talven viima, joka hiipii hitaasti, kunnes tunkeutuu ytimeen.

Yhtenä päivänä huomaat:
hän ei enää pysty kuten ennen.
Yrittää mutta ei pysty.

Juoksee luoksesi, kuten aina mutta liike ei ole enää sama.
Katse pysyy uskollisena, mutta silmissä viipyilee väsynyt valo:
Olen tässä, mutta jokainen päivä on vähän raskaampi.

Muistat, millainen hän oli.
Ja näet, mitä hän on nyt kokonaan omasi, luottaen juuri sinuun.

Hän uskoi sinuun aina:
että pysyt rinnalla,
että autat,
että pelastat.

Sinä teit sen.

Mutta aikaa vastaan et voi enää suojella.

Kivuliainta on tietää, että sinulle hän oli lohtu
sinulle hän oli KAIKKI:
koko elämänsä,
kaikki taivaansa,
kaikki toivonsa.

Etkä ole valmis.
Et ole valmis päästämään irti.
Et ole valmis katsomaan, kuinka hiipuu se, joka opetti sinut rakastamaan rajatta.

Ja sitten tulee hiljaisuus.
Raskas hiljaisuus.
Tyhjä kohta tyynyllä.
Kuppi, jota kukaan ei enää nuole.
Ja sydämesi sirpaleina.

Jälleen astut ulos ovesta.
Mutta nyt yksin.

Huomaat kuiskaavasi ilmaan:
Tulehan, pieni

Mutta jos aikaa saisi takaisin
valitsisin saman uudelleen.
Valitsisin kaiken: väsymyksen, kaipuun, antaumuksen.

Koska tämä rakkaus on totta.

Koira tuo liekin elämään.
Liekki, joka lämmittää sydäntä aina,
silloinkin, kun hän on poissa.

Sillä koiralla on maailmassa vain yksi tehtävä:
antaa sydämensä sinulle.

Siinä on elämän arvokkain lahja.