Nyt se on ohi! Leena Saarinen pyyhkäisi silmäkulmiaan kirkkaanvalkoisella nenäliinalla, ja huokaisi niin sysimustasti, että hänen miehensä Ilkka Saarinen hätkähti.
Leenukka Mitä nyt?! Ottiko pisarat?
Anna nyt olla ne pisarasi, Ilkka! Etkö ymmärrä? Tämä on häpeä! Häpeä! Koko meidän suku on pilkattu! Katso nyt häntä! Eikä edes osoita katuvansa!
Saarisen suvun ainoa perijätär ei todellakaan näyttänyt katuvaiselta syntiseltä. Ei tuhkaa hiuksissa, ei kyynelhelmiä, ei käsien vääntelyä mitään sellaista ei näkynyt.
Heljä Saarinen istui saunan kuistilla ja söi mustikoita kuin joku Keski-Suomen metsien villivarsa. Hänen jalkansa, pitkät ja ihmeellisessä asennossa, lepäsivät kaiteella juuri sellaiset, mitä äiti väitti hänen perineen suoraan isomummoltaan, Kansallisoopperan primaballerinalta. Heljä otti marjan isosta Emali-kulhosta, napsautti sen suuhunsa ja ampui siemenet koivun juurelle. Tämä tuntui äidistä joka kerta niin järkyttävältä, että huokaus kulki pitkin hirsiseiniä.
Heljä! Lopeta heti! Miten sinä käyttäydyt! Tämä on vakava keskustelu, eikä mitään mitään
Leena heilautti käsiään kuin kissa saaliin yllä ja marssi pirttiin tiputtamaan Pisaroitaan suoraan suuhunsa.
Heljä, kulta Ethän sinä vitsaile? Ilkka katsoi tytärtään toivonhippunen silmissään ennen kuin hiipi vaimonsa perään.
En, isä! Täysin tosissani. Ja jos mitenkään viitsit, kerro äidille, ettei hänen kosiopuuhistaan tule mitään. En mene naimisiin Matin kanssa! Ei kannata edes toivoa.
Särjet hänen sydämensä!
Nyt liioittelet, isä.
Ajattelitko harkita vielä?
En. Sanoin sen tänään Matille suoraan. Saimme kaiken päätökseen. Jolleivat korvasi sen ensi kertaa kuulleet, niin tässä uudestaan: ei tule häitä.
Voi minua parkaa
Vanhasta tuvasta kuului nyyhkettä, joka sai Ilkan ryntäämään apuun, samalla kun Heljä huokaisi ja nappasi uuden mustikan.
Hyvä isä sentään, mitä minä kaikille sanon? Kaikki on jo varattu, kutsut lähetetty!
Äiti Enhän minä niitä pyytänyt lähettämään! Heljä lauloi matalalta, ääntään korottamatta. Omilla päätöksillään kukin eläköön.
Heljä se on julmaa. Minä yritin parhaani.
Aina vaan parhaasi, mutta päädytään aina tähän, äiti, eikö? Heljä venytteli laiskasti. Minun elämäni kulkee muita latuja. Miten ärsyttävää, vai mitä?
Heljä! Leenan ääni katkesi, ja hän päästi uuden tuskaisen nyyhkäyksen. Ethän sinä voi
Vielä en mitään erityistä, Heljä pokkasi, keräsi pöydältä teekupposet ja heilautti kättään äidilleen. Tiedän kyllä, mitä tulet sanomaan! Uskallan pestä kuppeja ehjinä.
Heljä häipyi keittiöön, ja Leena laski nenäliinan pöydälle.
Ihan äitisi ilmetty, Leena sätti miestään. Samanlaiset äänet ja eleet! Voi pyhäselkä, mikä risti!
Appi, legendaarinen Rauni Peltola, oli ollut Leenalle kuin ikuisuuslyhty pimeässä ei aina toivottu. Leena meni aikanaan naimisiin aikuisena, itsenäisenä naisena kokemusta, arvokkuutta, perintöhametta. Hän odotti appiukolta kunnioitusta, toisin kuin Rauni, jonka elämässä uusien perheenjäsenten oli sovittava olemassa olevaan malliin eikä toisinpäin.
Leena, rakas Mikä tuoksu! Rauni supatti aina Leenan korvaan, mitä suihkauttaen piilossa nenäänsä nipisti.
Se on uusi hajuveteni, Leena kohotti kulmiaan. Eikö se muka miellytä?
Ehkä se olisi ihan kelpo, jos et koko pulloa kerralla lattialle kaataisi. Tippa ranteessa riittäisi.
Leena tosiaan sortui liialliseen tuoksujen käyttöön ja suututtiin, kuin hammastahnaa olisi väärään päähän puristettu.
Mitä minä olen hänelle tehnyt? Leena valitti miehelleen, Miksi pitää näin piikitellä?
Kaikki saavat Raunilta samaa, Ilkka rauhoitteli. Se on hänen tyyliään.
Vaihtakoon tyyliään, tai en vastaa seurauksista! Ja älä kutsu minua rakkaaksi! Leena ärähti. Inhoan sitä sanaa!
Rauni ei tietenkään aikonut muuttaa mitään tapaansa. Osuvin ja joskus pureva sanankäyttönsä ärsytti Leenaa yhä uudelleen. Tämä johti toraisiin iltoihin, huonoihin fiiliksiin ja etäisyyteen. Jossain vaiheessa, kun Leena teatterissa sai kummallisen kohteliaisuuden, alkoi asenne pehmetä:
Leenukka, sinusta on tullut lady! Raunin ansiosta, tietenkin! Mikä tyyli, mikä vaihtoehtoisuus! Ei ihme, että olet hänen kaksoisolentonsa!
Leenasta vertaus ei miellyttänyt, mutta kohteliaisuus kelpasi. Olihan Rauni oikeasti tyylin esikuva. Leena osasi tehdä päätelmänsä.
Suhde appiinsa jäi kohteliaan viileäksi; kun Heljä syntyi, unohtuivat murinat. Nyt supernainen Rauni rakasti lapsenlastaan ja vietti tämän kanssa kaiken aikaa, mitä vanhemmat sallivat.
Suku oli luova, kaikki paitsi Leena, joka oli hammaslääkäri. Talossa vallitsi rauha Heljä kasvoi huomion ja huolenpidon ympäröimänä; isän ja mamman hemmottelema, äidin asettamien rajojen sisällä. Leena toivoi lapselleen parempaa kohtaloa kuin itselleen.
Omasta menneisyydestään Leena vaikeni myös Ilkalle. Mieskin osasi aavistaa, ettei aihe ollut keskustelukelpoinen. Hän ei kysellyt enää, Leena oli kiitollinen.
Leena ei ollut tekemisissä oman äitinsä kanssa. Syyt olivat vakavat nuoruuden trauma satutti yhä. Kaulassa hän kantoi pientä medarillonia, jossa oli kiharan pojan, Eeron, kuva. Sitähän Leena ei koskaan avannut ei pystynyt. Hän muisti, miten Eero, kaksivuotias, jäi isoäitinsä hoiviin hetkeksi, kun tämä lähti hakemaan K-marketista maitoa. Hellekesä, ikkunat selällään, sänky siirretty ikkunan viereen, että poika nukkuisi paremmin
Pois mennyt poika särki Leenan. Ei ruokaa, ei unta, pelkkää vihaa itseä kohtaan siitä, ettei ollut pitänyt välivuotta opinnoista. Hän palasi tentistä ja tiesi, ettei elämä enää koskaan alkaisi.
Expeditiossa ollut mies ei ehtinyt edes hyvästelemään lastaan. Avioero tuli nopeasti; heti, kun paperit olivat valmiit, Leena pakkasi pienen matkalaukun ja jätti synnyinkaupunkinsa. Hän tunsi itsensä sadan vuoden vanhaksi siitä päivästä alkaen.
Vähän ajan päästä Ilkka saapui, poskea pidellen.
Kauanko tuo vaiva vaivannut?
Viikon päivät jo!
Aikuinen mies, mutta ei mitään tolkkua! Leena ärähti.
Niinhän se menee Ilkka hymyili hammasta purren.
Hymy oli omituisen pysäyttävä. Leena sekoitti työvälineensä, mitä ei ollut tapahtunut koskaan. Hän punastui niin, että Ilkka joutui kääntämään huomionsa muualle.
He eivät puhuneet paljoa, mutta kuulivat toinen toistaan ilman sanojakin. Kun Ilkka kosi, Leena mietti.
Sinun kanssasi on hyvä olla, mutten tiedä osaanko tehdä sinut onnelliseksi
Miksi epäröit?
En halua enää lapsia.
Miksi?
Kerron sulle. Mutta älä kysele enempää. Ja mieti rauhassa. Kysy äidiltäsi, jos siltä tuntuu.
Ilkka ei kysynyt. Rauni ei ollut mikään neuvoja-äiti, ellei kyseessä ollut Leena, ja sekin vasta paljon myöhemmin. Rauni teki pilkkaa siitä, kuinka eläkkeellä oli muuttunut hirveäksi akaksi balettiura kun loppui nuorena, ja useampi aviomies ehti elämään.
Ilkka kertoi Leenasta aivan kaiken äidilleen. Rauni kuunteli, tumppasi savukkeensa demitasse-kupin porsliiniin ja rypisti otsaansa enemmän joka sanalla.
Rakastatko häntä?
Rakastan.
Silloin miksi mietit? Rakkaus on aarre, jota ei kaikille anneta. Hinta on aina liian pieni. Ja vielä Joka aarre painaa, oikein oikea. Joskus niin paljon, että uskoo musertuvansa alle. Mutta usko pois, sinussa on voimaa. Jos vain ymmärrät, mitä olet saanut.
Tiedätkö sinä varmasti?
Tiedän.
Asia oli sillä selvä. Ilkka esitteli Leenan äidilleen, joka halasi tulevaa miniäänsä ja vei tämän tutun ompelijansa pakeille. Kaivoi esiin Saarisen sukuaarteen vanhan puurasian.
Tässä, Leena, Saaristen perilliskorut.
Eihän tarvitse!
Juurikin tarvitsee. Olet nyt yksi meistä. Valitse vapaasti. Mutta ymmärrä nämä eivät ole leikkikaluja.
Miten niin?
Isoäiti sanoi: torille timanteissa vain, jos olet Turussa. Siellä kuuluu pukeutua niin, että kalakauppiaat tekevät alennuksen silkasta kateudesta.
Leenaa nauratti se tuntui oudolta, mutta vapauttavalta.
Rauni opetti, Leena räpsyi, mutta kiitti pohjimmiltaan varsinkin kun huomasi olevansa raskaana. Ensimmäinen, jolle hän kertoi, oli Rauni.
Olet vähän vihertävä, Leena. Mikä nyt?
Rauni oli juuri tullut reissusta uuden miehensä kanssa. Ilkka ei ollut kotona Rauni tivasi ja Leena livahti vessaan. Kohta totuus oli kaikkien tiedossa.
Synnytät Sofian luona. Paras lääkäri sitä voin suositella. Miksi pelkäät?
En tiedä kestänkö
Minä sanon nyt tylysti, mutten enää koskaan älä lörpöttele! Kiitä kohtaloa ja ryhdy toimeen! Ja muista valvon sinua ja lastasi! Älä pelkää, niin kauan kuin jaksan, autan! Kuulitko?
Kiitos
Säästä kiitos vanhuuteeni, kun minä narisen ja kiusaan. Sitten voit antaa kiitos takaisin.
Sovittu.
Heljä Saarinen syntyi ajallaan kirkasäänisenä, elinvoimaisena. Rauni vastaanotti tytöntyllerön synnytyssairaalan ovella ja nauroi:
Täydellistä käsityötä! Hienoa, Leena!
Rauni piti lupauksensa. Rauhallisempaa arjen auttajaa ei ollut. Hän riisui turkiksensa, varasi vettä vanhaan vaskipataan, hieroi saippuaa ja pesi tiskit ja pyykit kuin mikäkin kansanemäntä Pohjois-Hämeestä. Myöhemmin hän kylvetti Heljän ja suuteli tämän pieniä varpaita: Olen aarteesi, mummin rakas! Kaikkea hyvää maailman tuulten mukana!
Riidat unohtuivat.
Leena sai viimein kodin ja sukuhaaveiden täyttymyksen. Poika Eero ei silti unohtunut. Ilkka vei hänet pari kertaa vuodessa kotiseudulle, muttei koskaan siihen kaupunkiin päin eikä Leena nähnyt äitiään. Yöpyivät pienessä kylpylähotellissa järven rannalla, ja Leena piti matkapäivät lyhyinä.
Se jatkui näin, kunnes Heljä täytti kymmenen ja Leena sai äidiltä kirjeen.
Mitä siinä kirjeessä luki, tiesi vain Rauni. Leena näytti sen ja kysyi neuvoa.
Mene käymään. Et tule unohtamaan. Et varmaan anna anteeksi, mutta hän on kuitenkin äitisi. Muista kaikkea hyvää, mitä oli, kun olit samanlainen tyttö kuin Heljä. Mieti, että meissä kaikissa on vikoja. Jokainen tekee virheitä sinä, minä, kaikki. Et ole pyhimys, mutta sinun vuoksi keskustelu on tärkeämpi kuin hänelle. Muuten kannat syyllisyyttä koko ikäsi. Heljä ei siitä hyödy. Minä kannan sinusta ja vielä enemmän lapsenlapsestani. Mitä päätätkin, minä seison rinnallasi. Mieti!
Seuraavana päivänä Leena nosti kassinsa, moikkasi Ilkkaa, vei Heljän Raunin luo ja lähti pohjoisen junalla.
Keskustelu äidin kanssa jäi lyhyeksi tämä ehti vain puristaa kädestä ja kuiskata: Anna anteeksi.
Leena palasi muutaman päivän päästä. Rauni antoi hänelle tyttären takaisin ja nyökkäsi tyytyväisenä:
Hyvin teit.
Rauha tuntui olevan käsillä, mutta sisäisesti Leenaa ei rauhoittanut mikään. Syys sumenä kohosa Rau-nin sanat mieleen, eikä mikään tuntunut kirkkaalta.
Pelko se liimautui Leenaan kuin kylmä meri. Jopa Ilkka huolestui:
Huolehdit Heljästä liikaa. Hän tarvitsee ystäviä ja omia juttuja. Puolisot ja mummot eivät riitä. Anna jo vähän siimaa.
En ymmärrä, mitä haet, Ilkka.
Pyydän: älä seuraa jokaista askelta. Heljälle tekee hyvää pieni vapaus.
Ai vai ja tämä sinun suustasi! Eikö sinua huoleta yhtään hänen kohtalonsa?
Totta kai huolettaa! Mutta Leena pitää luottaa
Helposti sanottu! Hän on tyttö! Entä jos jokin tapahtuu? Minä en kestä toista menetystä!
Miksi pitäisi näin käydä? räjähti Ilkka.
Koska kaikki on mahdollista! Mitä sitten? Itkeä itsensä hulluksi? Kelle siitä on hyötyä?!
Ilkka kohautti hartioitaan rakasti vaimoaan, mutta pelot repivät koko perhettä palasiksi.
Ratkaisu tuli Runealta.
Laittakaa Heljä paritansseihin.
Mihin niitä tarvitaan? Harrastuksia jo kylliksi!
Pois kaikki muut! Paritanssit on ainoa oikea.
Onko se nyt niin tarkkaa?
On.
Olkoon sitten.
Niin Heljä pääsi tanssistudiolle. Sinne hänet laitettiin pariksi Matille pyöreähkö, kömpelö poika, jonka mummo oli lähetellyt mukaan.
Oppikoon nyt. Ylikokoisia molemmat, tuskin siitä mitään tulee, opettajat tuumivat.
Kolmessa vuodessa Heljä ja Matti voittivat ensimmäisen pystinsä; kohta kulkivat ympäri Suomea kilpailuissa.
Mattia ei enää tunnistanut kömpelöksi komea, pitkä koko, ja ammattilaisetkin epäilivät heidän olevan pari muutenkin kuin parketilla.
Heljä hymyili salaviisaasti, eikä todennut suuntaan tai toiseen.
Vasta ylioppilaskirjoitusten jälkeen paljastui todellinen räjähdys.
Olen päättänyt. Lähden opiskelemaan lääketiedettä.
Heljä, joka ei ollut koskaan ollut huono koulussa, oli viime hetkille asti pohtinut vaihtoehtojaan.
Kulta, me ajattelimme, että sinulla olisi toiset suunnitelmat! Leena hymyili oudosti, niin että Heljä värähti.
Onko niistä puhuttu?
Et tuntunut haluavan sanoa mitään. Mutta olen puhunut Matin ja hänen vanhempiensa kanssa.
Entä sitten? Heljä ei ymmärtänyt vivahteita.
Kolme kuukautta aikaa. Häät järjestetään syksyllä kuinka kaunista! Rauni auttaa, hänellä on suhteita, saamme upean juhlan.
Häät? Heljä siristeli. Kuka menee naimisiin? Mattiko?
Hölmö! Totta kai! Olisitte upea pari, parketti ja elämä! Eikö hienoa?
Mutta… Etkö aio kysyä minulta mitään? Heljä venytti sanoja.
Kaikki oli jo sovittu, rakas.
Älä sano minua rakkaaksi! Heljä sihahti.
Hän nappasi reppunsa, juoksi ulos eikä enää katsonut taakseen ja vasta illalla Leena sai tietää tyttärensä muuttaneen hetkeksi isomummolle.
Rauni kommentoi lyhyesti.
Mitä odotit? Heljä ei ole mikään lelu. Laitat häämekon ja hunnun päähän ja talutat alttarille? Leena, olet aina ollut fiksu missa sun järki nyt on?
Ei tarvitse ymmärtää! Minun lapseni! Haluan hänen olevan onnellinen! Matti on hyvä poika!
Mutta rakastaako Heljä häntä? Rauni virnisti. Tytön oma mieli ei sinulle tässä asiassa kelpaa vai?
Minä tiedän paremmin! Hän tuskin tajuaa itsekään, mitä tahtoo!
Ties mistä, mutta Heljä haluaa kirurgiksi aika kunnon haave. Mikä siinä tökkii?
Kaikki! Opiskoon jos haluaa. Mutta ensin naimisiin! Sitten voin nukkua yöni!
Miten se sinua rauhoittaa?
Onhan hänellä puoliso ja turva! Matti tekee kaikkensa, että Heljä voi hyvin.
Ymmärrän huolesi, Rauni nyökkäsi. Mutta en sun vimmattua halua sulkea häntä häkkiin. Tämä liitto olisi hänelle häkki vaikka miten kultainen. Koska se ei ole hänen valintansa.
Turha väitellä. Häät järjestetään.
Nähdään sitten. Rauni hymähti. Et kyllä tunne tytärtäsi ensinkään.
Heljä näytti, mistä oli tehty. Hän muutti Raunin luo se loukkasi Leenaa pohjia myöten. Leena ei vastannut puheluihin, ei tullut käymään eikä tiennyt, että Heljä pääsi unelma-alalle. Sen kertoi Ilkka.
Leena, eikö olisi jo aika leppyä? Itkeäkö yksin parempi kuin halata elävää ja tervettä lasta? Mitä sä tässä pötkit ja kärsit? Puhu jo! Olin eilen heidän luonaan. Heljä kyseli sun perääns.
Aivan varmasti! Sanot vielä, että huolehtii minusta!
Leena, nyt riittää, Ilkka korotti ääntään ensi kertaa liittohistoriassa. Heljä on osa sinua! Mitä ihmettä tapahtui, että työnnät häntä pois näin kylmästi? Ajatteletko olevasi ainoa, joka täällä rakastaa? Etkö näe, miten kärsit? Sano suoraan miksi ihmeessä?
En tiedä! En tiedä mitä tehdä Ilkka, en oikeasti pärjää ilman häntä Olet oikeassa Tämä sattuu niin paljon, ettei missään näy valoa. Kuten silloin, kun Eero kuoli
Leena, lopeta! Ilkka täräytti, tarttui hartioista ja ravisti. Heljä elää! Odottaa sinua! Pakkaa jo!
Minne muka?
Ajan sinut hänen luokseen. Lopeta ajattelemasta, että vain sinä voit pitää kaiken ehjänä! Anna lapsesi elää, äläkä pidä häntä lasiruusuna, jonka pelkäät särkyvän, ettet uskalla päästää hengittämään!
Oliko syynä miehen tiuskaus vai hänen sanansa, Leena toimi.
Sovinto syntyi. Kukaan ei tiedä, mitä Leena ja Heljä puhuivat lukitun makuuhuoneen hämärässä. Lähinnä punaisista nenistä ja kämmenelle silitellyistä poskista Ilkka päätteli, että kaikki oli taas hyvin.
Mutta kohtalo liki alkoholisoitunut tarinankertoja käänsi vielä kerran.
Heljä Saarinen, päivystyksessä akuutti umpisuoli!
Selvä! Voi elämä Mutta menen!
Heljä kulautti kahvinsa, venytteli ja lähti sukkasillaan kohti sairaalaa. Vuoro oli kohta ohi, mutta leikkauskokemus kelpasi.
Sinä?!
Minä Matti yritti hymyillä, mutta irvisti kivusta.
No, luotatko minuun vielä?
Sulle aina!
Ilman huolia, ilman testamenttia?
Heljä, sinä olet hölmö.
Varsinainen hölmö
Kolmen vuoden päästä Heljä työnsi kotipihan portin auki ja asetti pihapolulle pikkupojan.
Mennään, näytä mummulle, kuinka lujaa juokset! Äiti ottaa vastaan!
Pekka vinkaisi ilosta ja syöksyi isoäitiään kohti, joka levitti sylinsä.
Sinä ihana kultapoika! Voi että olet kasvanut!
Moi, äiti! Onko mummo kotona?
Tottahan toki, mutta Rauni on taas kiitänyt, tällä kertaa Lappiin uuden ystävän kanssa.
No jopas! Kuka tällä kertaa?
Ehkä taiteilija tai runoilija tai mikä lie. Kysy itse lisätiedot palattuaan. Missäs Matti?
Parkkeeraa autoa.
Hienoa! Liha on kypsymässä, isä ottaa piirakan uunista. Kädet pestään ja pöytään minä laitan Pekan päiväunille ja tulen sitten perässä.
Heh, tunnetut tarinat. Jää kuitenkin laulamaan Pekalle loppupäiväksi!
Onko se pahasta? Leena hymyili ja suukotti poikaa.
On se ihan parasta, äiti!
