Kohtalon lahja
Antti tuli äitinsä luo myöhään illalla, eikä äiti yllättynyt poikansa aikataulut olivat usein tällaisia. Eron jälkeen Antti asui yksin, ja hänen poikansa Mika asui äidin luona.
Mika odotti sinua, lupasit lähteä hänen kanssaan luistelemaan. Nukahti vasta hetki sitten, älä herätä häntä. Lämmitän ruokaa, syöt ja käyt sitten nukkumaan.
Antti söi ja meni sitten Mikan huoneeseen, kävi poikansa viereen. Nukahtaminen oli vaikeaa, ajatukset harhailivat: hän muisteli ensirakkauttaan Siiriä tämän jälkeen oli ollut vielä kaksi naista, mutta mikään ei tuntunut oikealta.
Siiriä Antti ei ollut koskaan unohtanut. He kasvoivat yhdessä päiväkodista asti, olivat naapuruksia, kävivät samaa koulua ja lopulta samaa yliopistoa. Siitä he menivät naimisiin, aina rinnakkain. Molempien perheet olivat heidän liitostaan ikionnellisia Siiri ja Antti kuuluivat yhteen.
Kaikki ihailivat kaunista pariskuntaa. He asuivat Siirin mummilta perityssä asunnossa Helsingissä, elämä sujui hyvin. Mutta heidän onneaan varjosti se, ettei Siiri voinut saada lasta. Molemmat olivat terveitä, mutta silti lasta ei tullut.
Siirille ehdotettiin mahdollisuutta mennä hoitoihin kylpylään Turun saaristoon, mutta Antti ei suostunut päästämään vaimoaan.
En halua, että tuot tullessasi jonkun toisen lapsen, Antti murisi.
Etkö sinä luota minuun? Siirin silmissä kiilsivät kyyneleet.
Vanhemmat ehdottivat lapsen adoptiota, mutta Antti ei halunnut kuullakaan siitä.
Minä haluan oman lapseni, siinä kaikki.
Kymmenentenä hääpäivänä vieraita kokoontui juhlapöytään. Kaikki odottivat Anttia, joka oli myöhässä. Vieraat odottivat ja odottivat, tunnelma oli hiipunut, juhlapöytä jäi melkein koskemattomaksi, sillä Antti ei tullut kotiin edes yöksi.
Siiri itki yksin kotona syvältä sisimmästään hän tiesi, että tämä oli ollut odotettavissa. Antti oli muuttunut viime aikoina, kaukana siitä nuoresta miehestä, jota Siiri oli rakastanut.
Aamulla Antti palasi. Tyly uutinen: hän oli ollut yön toisen naisen luona, naisella oli kaksi lasta, ja hän oli luvannut synnyttää Antille lapsen ja antaa sen heille kasvatettavaksi.
Antti, miten pystyt? Petät minua Mikset edes kysynyt mielipidettäni? En voi antaa anteeksi, lähde pois kodistani Mutta ensin auta minua hakea lapsi lastenkodista, Siiri aneli itkien.
Ei tule kuuloonkaan, et varmasti anna sille minun sukunimeäni ja alat vaatia elatusapua, Antti tokaisi ja lähti.
Siirin murtunut sydän sai kuitenkin tukea ystäviltä, perheeltä ja työkavereilta. Hän olisi halunnut adoptoida lapsen, mutta yksinäinen nainen ei saanut lupaa. Niin Siiri sulki oven lopullisesti Antin takaa.
Kymmenen vuotta meni hiljaiseen odotukseen, lääkärikäynteihin, lääkkeisiin, kalseisiin sairaaloihin ja yhä sakeampaan yksinäisyyteen. Antti lähti hiljaa, melkein asiallisesti.
Anteeksi, Siiri, olen väsynyt.
Puolen vuoden kuluttua Siiri kuuli tuttavilta, että Antilla oli nyt poika. Mutta maailma ei romahtanut, se vain haalistui kuin vanhentunut valokuva.
Siiri eli vuoden kuin sumussa: töitä, kotia, unettomia öitä. Sitten eräänä päivänä, kun hän piiloutui sadetta pieneen kahvilaan, hän huomasi Oskarin Antin vanhan ystävän, aina nauravaisen seuramiehen. Nyt miehestä oli jäljellä vain väsynyt, onneton hahmo kahvikupin ääressä.
Hei Oskari, Siiri meni hänen luokseen, kun Oskari ei huomannut ketään ympärillään.
Oskari nosti suruiset silmänsä, tunnisti Siirin ja hymyili surumielisesti.
Siiri?! Miten täällä kävelet?
Juttu lähti kulkemaan, ja molemmilta tuli tarinat ulos:
Ritva jätti minut, tiedäthän miten hän rakastaa rahaa, mutta minun yritykselläni meni huonosti. Autokorjaamolla syttyi tulipalo, velat kaatuivat niskaan. Ritva heitti minut ulos, kun en enää voinut elättää perhettä. Vanhempani ovat kuolleet. Mitään paikkaa ei ollut.
Tule minun luo, Siiri kuuli itsensä sanovan.
Tarjous ei ollut sääliä. Siinä oli yksinkertainen päätös auttaa ystävää. Siiri ei edes ajatellut pelastajaa leikkivänsä tai mitään romanssia. Hänellä vain oli tyhjässä linnassaan paikka yhdelle, jolla oli vielä vaikeampaa kuin hänellä.
Onko tämä nyt sopivaa? Entä Antti, Oskari kysyi.
Enköhän ole kertonut Antti jätti minut, en voinut saada lasta hänelle meni sille joka sai, Siiri kertoi.
Oskari yllättyi.
En tiennytkään. Ollaan asuttu eri puolilla kaupunkia, vuosikausia. Tällaiset kohtalot elämä meille laittoi.
Olen tottunut jo, Siiri sanoi.
Oskari asettui sohvalle. Alkuun hän kulki talossa kuin varjo, pahoitellen jokaista leipäpalaa. Mutta vähitellen hän alkoi elää: korjasi vuotavan hanan, kokosi hajonneen kirjahyllyn, laittoi illallista. Hän oli huomaavaisen rauhallinen. Hänen lähellään hiljaisuus muuttui lempeäksi.
Iltaisin he juttelivat, Siiri järjesti Oskarille töitä samasta toimistosta, missä itsekin oli. Oskari oli onnellinen. Askel askeleelta he alkoivat asua kuin oikea perhe, ja lopulta he menivät naimisiin.
Kerran he jopa tapasivat Ritvan, Oskarin ex-vaimon, kadulla. Ritva mittaili heitä ilkikurisesti ja huomautti:
Ole hyvä vaan, Oskari ei minulle enää kelpaa ehkä tekee sulle lapsenkin
Kiitos vain toivotuksista, vastasi Siiri lempeästi.
Oskarin kanssa Siiri löysi itsensä uudelleen, tunsi olevansa tärkeä ja rakastettu. Ensi kertaa vuosiin hän nauroi aidosti ei kohteliaisuudesta, vaan välittömästä ilosta. Hänen elämänsä sai uusia suunnitelmia, pientä kinaa elokuvista, aamua kahvit keittiössä.
Ajan myötä tuli vakava keskustelu. Oskari näki, kuinka Siiri kärsi lapsettomuudesta.
Siiri, mitä jos haettaisiin lapsi lastenkodista?
Siiri oli hetken hiljaa, ei uskonut korviaan hämmentyneenä ja liikuttuneena hän katsoi miestään.
Tosiako, Oskari? hän hymyili kyynelten läpi.
Kun Siiri toipui yllätyksestä, hän vastasi:
Se olisi suuri onni minulle, olen haaveillut siitä pitkään halusin kyllä kysyä, mutta en tiennyt, hyväksyisitkö
Oskarille oli ilo tarjota tämä yllätys.
Mennään sitten heti selvittämään asiat, tämä on meidän yhteinen päätös.
Sinä olet ihana, Oskari, Siiri nauroi ilosta.
He keräsivät paperit adoptiota varten, odottivat päätöstä, vierailivat lastenkodissa. Siinä kiireessä Siiri huomasi elävänsä aivan uudenlaista elämää. Hän ei sanonut mitään miehelleen, kävi itse apteekissa testi näytti kaksia viivoja, kuin ilkikurisesti hymyillen:
Tämä on sinun tiesi, omasi eikä lainattu.
Onnellisena, vielä epäuskoisena, hän kiirehti Oskarin luo.
Et usko tätä, Oskari, mutta katso Siiri ojensi testin. Meille tulee vauva.
Herranjestas, onko tämä totta? Huomenna mennään heti neuvolaan
Lääkäri vahvisti: Siiri oli raskaana.
Oskarin ja Siirin elämässä alkoi uusi juhla se tärkein ja onnellisin kaikista. Neljätoista vuoden odotus päättyi onneen.
Oskari oli vaimostaan huolehtiva, ei antanut hänen nostella mitään raskasta, hemmotteli pienillä lahjoilla.
Pian heillä syntyi aarre tytär.
Ailin syntyi ajallaan, kirkassilmäinen ja terve pieni tyttö. Oskari itki avoimesti synnytyssalissa, kun sai tyttärensä syliin.
Nyt vihdoin olemme kotona. Meillä on uusi alku, meillä on elämän tärkein aarre, meidän oma tytär.
Heidän kotinsa täyttyi naurulla, vauvan tuoksulla, valvotuilla öillä joita he jakoivat yhdessä, käsi kädessä. Onni ei ollut täydellistä riitoja, väsymystä ja hetkiä jolloin kaikki tuntui paisuvan yli äyräidensä mutta se kesti kuin vanha tammi kalliolla.
Eräänä kesäpäivänä he ulkoilivat Ailin kanssa puistossa. Tyttö nukkui rattaissa, he pitelivät toisiaan käsistä, kun melkein törmäsivät Anttiin. Hän oli yksin, katse sammunut ja pullosta puristava, harmaantunut.
Hei, Antti sai lopulta sanottua.
Katse liukui Siirin kasvoihin, Oskariin, rattaisiin.
Kuulin, että teillä on kaikki hyvin.
Kyllä, kaikki on hyvin, sanoi Siiri. Entä sinulla?
Ka, noh Menin vielä kahdesti naimisiin, ei onnistunut. Poika asuu äitini kanssa, käyn joskus. Itsekseni ei oikein onnista.
Äänestä puuttui jo katkeruus, oli enää tottumus ja surumielisyys. Hän vilkaisi Oskariin, hymähti hieman, nyökkäsi.
En pidättele. Näkemiin.
Antti lähti pois, yksinäisenä hahmona täydessä ja elävässä puistossa.
Oskari halasi Siiriä.
Mennään, rakas. Aili herää pian, aika mennä kotiin.
Siiri tarttui rattaiden kahvaan, ja heidän tiensä vei kohti kotiaan ei täydellistä, mutta todellista, rakennettua haaveiden sijaan haaveiden raunioille. Sellainen on elämä: aito, kestävä, ja juuri sellaisena arvokas.
Kiitos kun luit. Voimia ja hyvää mieltä kaikille. Onni voi löytyä silloin, kun uskaltaa päästää irti siitä, minkä luuli olevan ainoa oikea tie.
