Koditon

Päiväkirjani, kevään alkua
Minulla, Helmi Salovaara, ei ollut minne mennä. Oikeasti, ei yhtään mihinkään Pari yötä voin ehkä viettää rautatieasemalla. Mutta entä sen jälkeen? Yhtäkkiä mieleeni välähti pelastava ajatus: Mökillä! Miten saatoin unohtaa sen? Tosin Mökki oli aika yliampuva nimitys vanha, puoliksi romahtanut tupa Lapinlahdella. Silti, mieluummin sinne kuin asemalle, ajattelin.
Junassa painoin otsani kylmää ikkunaa vasten ja suljin silmäni. Mieleeni tulvi raskaita muistoja viimeisistä tapahtumista. Kaksi vuotta sitten menetin vanhempani, jäin aivan yksin, ilman mitään tukea. Opintojen maksamiseen ei ollut varaa, täytyi jättää yliopisto ja mennä töihin Kuopion torille.
Kaiken jälkeen elämä hymyili minulle tapasin Aarnen, joka oli lämminhenkinen ja kunnollinen mies. Kahden kuukauden kuluttua menimme naimisiin vaatimattomasti. Olisi luullut, että kaikki olisi hyvin mutta elämä järjesti taas uuden koettelemuksen.
Aarne ehdotti, että myisin vanhempieni asunto Helsingin keskustasta, ja perustaisin oman yrityksen hänen kanssaan. Hän maalasi kaiken niin kauniiksi, että en epäröinyt hetkeäkään: luotin häneen täysin, ja kuvittelin, että pian huolemme loppuvat. Kun pääsemme jaloille, voidaan miettiä perheenlisäystä. Miten kovasti haluankaan tulla äidiksi! haaveilin naivisti.
Yritystoiminta kuitenkin epäonnistui. Riidat rahan tuhlauksesta hajottivat suhteemme nopeasti. Pian Aarne toi kotiin toisen naisen ja osoitti minulle ovea.
Ensimmäiseksi ajattelin mennä poliisin puheille, mutta tajusin, ettei minulla ollut mitään syytä syyttää häntä olinhan itse myynyt asunnon ja antanut rahat hänelle
***
Saavuttuani asemalle kuljin hiljaisella perronilla aivan yksin. Olin varhain keväällä, mökkikausi ei ollut vielä alkanut. Kolmen vuoden aikana tontti oli metsittynyt ja mökki ränsistynyt. Ei haittaa, siivoan ja kaikki järjestyy, yritin vakuuttaa itselleni, vaikka tiesin että vanhaan ei enää ole paluuta.
Löysin helposti avaimen, joka oli jätetty kuistin alle. Puurakenteinen ovi oli painunut alas eikä halunnut aueta. Yritin kaikin voimin avata sitä, mutta se oli turhaa. Kun lopulta luovutin voiman puutteessa, istahdin portaille ja aloin itkeä.
Yhtäkkiä näin naapuritontilla savua ja kuulin ääniä. Otin kiitollisena askeleita sinne.
Tädin Sirkka! Oletko kotona? huusin.
Pihalla seisoi kuitenkin vanha mies, villiintyneen näköinen. Hän oli tehnyt nuotion, jolla kuumensi vettä likaisessa kupissa.
Kuka sinä olet? Missä Sirkka-täti on? kysyin varovasti.
Älä pelkää minua, ja älä soita poliisia. En tee mitään pahaa. En mene taloihin, elän vain pihalla
Hämmästyttävää kyllä, miehen ääni oli hillityn sivistynyt baritoni sellainen, kuin opettajilla.
Oletko koditon? töksäytin.
Niin, olet oikeassa, mies sanoi hiljaa katse alas.
Asutko tässä naapurissa? Älä huolehdi, en häiritse sinua.
Mikä nimesi on? kysyin varovasti.
Martti.
Entä sukunimesi?
Suku Salminen.
Katsoin Martti Salmista tarkemmin, vaatteet olivat kuluneet muttei likaiset, ja mieskin oli jopa yllättävän siististi hoidettu.
En tiedä, keneltä pyytää apua huokaisin raskaasti.
Mitä on tapahtunut? mies kysyi lempeästi.
Oven sarana on painunut En saa sitä auki.
Voin vilkaista, jos sopii, koditon ehdotti.
Kiitos, olisin kiitollinen, sanoin epätoivoisesti.
Martti yritti ovella, ja minä istuin penkillä ajatellen: Kuka minä olen tuomitsemaan häntä? Olenhan itsekin yhtä koditon nyt
Helmi, ovi on auki! Martti hymyili ja työnsi oven auki. Aiotko yöpyä täällä?
Niin, missä muuallakaan? ihmettelin.
Onko talossa lämmitystä?
Puuliesi löytyy, mutta en osaa käyttää sitä.
Entä polttopuut?
En tiedä sanoin hiljaa.
Selvä. Mene sisään, minä mietin jotain, Martti sanoi päättäväisenä ja lähti pois tontilta.
Siivosin tunnin verran mökissä, joka oli kylmä, kostea ja lohduton. Olin epätoivoinen enkä tiennyt miten selviän. Pian Martti palasi sylissään polttopuita ja yllättäen olin iloinen, että lähellä oli edes yksi ihminen.
Martti puhdisti lieden ja sytytti tulet. Tunnin kuluttua mökki oli lämmin.
No niin! Puut riittävät aamuun asti. Yöksi kannattaa sammuttaa tuli, Martti selitti.
Mihin menet? Kylälle?
Jään naapurin tontille. En halua palata kaupunkiin En halua repiä haavoja auki, muistella menneitä.
Martti, odotapa. Syödään illallista ja juodaan teetä sitten vasta lähdet, pyysin.
Martti jäi, riisui takkinsa ja istui lieden vieressä.
Anteeksi että kyselen mutta et vaikuta kodittomalta. Miksi elät näin? Missä kotisi, perheesi?
Martti kertoi olleensa koko elämänsä yliopiston opettaja. Nuoruus meni tieteelle, vanhuus yllätti huomaamatta. Lopulta jäi täysin yksin. Vuosi sitten hänen veljentyttärensä alkoi käydä kylässä, lupasi auttaa jos mies antaisi asuntonsa perinnöksi.
Luottavaisena Martti suostui, ja veljentyttärensä Tuuli ehdotti, että myy Helsingin asunnon ja ostaa talon maaseudulta, rauhassa, puutarhan kanssa. Kaikki kuulosti hyvältä. Nainen ehdotti myös avaamaan tilin pankkiin. Istuhan penkille Martti, minä hoidan kaiken. Otan paketin mukaan, jos joku vaikka seuraa meitä.
Tuuli katosi pankkeihin, Martti odotti tunnin, kaksi, kolme Hän ei tullut takaisin. Kun mies meni pankkiin, siellä ei ollut ketään, ja ovi toiselle puolelle johti pihalle.
Martti ei voinut uskoa, että läheinen petti hänet näin. Hän istui penkillä odottaen Tuulia, mutta seuraavana päivänä löysi Tuulin osoitteessa toisen naisen, joka kertoi, ettei Tuuli ollut asunut siellä enää vuosiin asunnon hän oli myynyt jo kaksi vuotta sitten.
Surullista, mies huokaisi. Nyt elän ulkona. En vieläkään usko, että minulla ei ole kotia.
Niin luulin olevani ainoa. Minulla on samoja kokemuksia, kerroin Martille.
Ikävää, mutta sinä olet nuori, sulla on toivoa. Jokainen ongelma on ratkaistavissa, Martti yritti rohkaista. Ei enää surkutella! Syödään.
Seurasin, miten Martti söi makaroneja ja nakkeja ja tuli surullinen olo. Hän oli selvästi yksin ja avuton.
On kamalaa jäädä täysin yksin, ymmärtää ettei ole kenellekään tärkeä, ajattelin.
Helmi, voin auttaa sinua palaamaan opintoihin. Tunnen vielä monia vanhoja ystäviä yliopistolla. Voit varmasti saada paikan valtion budjetilla, Martti sanoi yllättäen. Kirjoitan rehtorille kirjeen, tapaat hänet. Konstantti on vanha ystäväni.
Kiitos, se olisi mahtavaa! olin iloinen.
Kiitos itse, että kuuntelit. Nyt on aika lähteä, Martti nousi.
Älä mene! sanoin hiljaa. Ei ole hyvä mennä ulos, täällä on kolme huonetta, voit valita oman. Jos totta puhutaan, pelkään jäädä yksin, etenkin tätä puuhellaa jonka käytöstä en ymmärrä mitään. Ettekö jätä minua?
En jätä, Martti lupasi vakavasti.
***
Kaksi vuotta myöhemmin Olin juuri suorittanut viimeisen periodin ja matkasin mökille kesälomalle. Käytännössä asuin opiskelija-asunnossa, mutta mökille palasin viikonlopuksi ja lomalla.
Hei! huusin ja halasin Marttia, joka oli minulle kuin isoisä.
Helmi! Rakas! Mikset soittanut? Olisin tullut vastaan asemalle. Miten meni tentit? Martti kysyi.
Loistavasti! Melkein kaikki kiitettävä. Ostin vielä täytekakun, laita vettä kiehumaan!
Juttelimme ja joimme teetä kakun kanssa.
Istutin viiniköynnöksen tuonne. Teen pergolan, siinä on mukava istua sitten, Martti kertoi.
Hienoa! Olet isäntänä täällä, tee niin kuin haluat. Minä vain käyn ja lähden naurahdin.
Martti oli muuttunut täysin ei enää yksin, vaan talo ja perheen kaltainen. Minulla oli myös kotini takaisin, Martti oli kuin isoisä. Olen kiitollinen kohtalolle, että sain rinnalleni tämän miehen, joka korvasi vanhempani ja auttoi pahimmassa hetkessä.