Minut kasvatti mummoni, mutta nyt vanhempani ovat päättäneet, että minun tulisi maksaa heille elatusapua.
Minä ja perheeni asumme eri paikkakunnilla, Helsingissä ja Oulussa. Emme ole tavanneet toisiamme yli kahteenkymmeneen vuoteen. Vanhempani ovat olleet taiteilijoita ja laulaneet kuorossa, heidän koko elämänsä on ollut yhtä matkaa. Kun täytin viisi vuotta, muutin asumaan mummoni, Lempi Virtasen, luokse. Hän halusi helpottaa elämäänsä ottamalla minut huollettavakseen, joten meidän piti muuttaa hänen sukulaistensa lähelle.
Aluksi äiti, Hertta, ja isä, Veikko, kävivät meillä kahdesti tai joskus kolmesti vuodessa, mutta pian käynnit harvenivat entisestään. Lopulta he eivät enää tulleet lainkaan, ja minäkin lopetin heidän kaipaamisensa. Yhteydenpitomme hiipui kokonaan. Kun opiskelin hammaslääkäriksi ja olin kolmannella vuosikurssilla, menin naimisiin.
Nyt pyöritämme mieheni, Eeron, kanssa omaa hammasklinikkaa, ja toimeentulomme on hyvä. Viime vuonna vanhempani ilmestyivät elämääni uudestaan. He alkoivat soitella klinikalleni, sillä heillä ei edes ollut puhelinnumeroani. Keskusteluissamme he valittivat elämästään ja ankeista oloistaan kerta toisensa jälkeen.
Kuuntelin heidän huoliaan, mutta vastasin aina, että he olivat tehneet omat valintansa, kun päättivät jättää minut mummon hoitoon. Joskus vanhempani lähettivät Lempille muutaman euron, mutta useimmiten elimme pelkän mummon eläkkeen turvin. Lempi kertoi siitä minulle monta kertaa, ja ymmärsin kyllä jokainen penni oli laskettava ja säästäväinen elämä oli meille arkea.
Koulussa pärjäsin hyvin, ja ansaitakseni vähän rahaa vaatteisiin ja ruokaan työskentelin yötöissä sairaalassa. Nyt koen, että minulla on oma elämäni ja vanhemmillani omansa on parempi antaa jokaisen kulkea oman tiensä.
Kun vanhempani ymmärsivät, etten aio auttaa heitä, he uhkasivat hakea elatusapua. Se oli viimeinen pisara nämä sanat karkottivat minut lopullisesti heistä. Jos joskus ennen epäröin ja mietin pitäisinkö heidän tilannettaan, nyt en enää tunne velvollisuutta auttaa heitä rahallisesti.
Olen usein pohtinut olenko oikeassa, vai pitäisikö sittenkin auttaa vanhempia. Silti ymmärrän: elämässä on tärkeää pitää huolta niistä, jotka ovat aidosti olleet sinua varten arvostaa niitä ihmisiä, jotka ovat antaneet rakkautta ja tukea silloin, kun sitä eniten tarvitsi.
