Sinun syytäsi tämä kaikki on! Anoppi puristi huuliaan tiukasti ja seurasi, kuinka Sanni tiskasi astioita. Viereisestä huoneesta kuului kolmevuotiaan Helin yskänpuuska. Jos olisit pitänyt silmällä lasta, huomannut ajoissa yskän ja jättänyt ne hölynpölyt pois hoidoissa…
Hoidin juuri niin kuin lastenneuvolan lääkäri määräsi, Sanni yritti selitellä.
Olisit antanut antibiootit! Nytpähän saat pistää piikkejä, kun äiti ei osaa. Omaan aikaasi kasvoi porukka, jolla ei ole järkeä päässä! Eivät osaa mitään! Eivät ajattele jälkikasvuaan ollenkaan! Minäpä kerroin pojallesi aikoinaan, miten lapsia kasvatetaan…
Sanni sulki hanan ja poistui ripeästi keittiöstä kyynelten kiertyessä kurkkuun. Hän oli jo viisi vuotta ollut syyllinen kaikkeen. Tyhmä, aina väärässä. Kaikkein suurin virhe oli ollut luottaa Perttiin ja suostua asumaan hetken aikaa hänen vanhempiensa luona kunnes he saisivat oman kodin.
Tuleva koti tarkoitti kaivantoa vuokratulla tontilla. Rakentaminen ei edennyt. Mies väitti, että ongelma oli Sanni: hän, joka väkisin synnytti toisen lapsen perään ja vieläpä ilman miehen todellista tahtoa.
Kaikki Sannin puheet vuokra-asunnosta nitistettiin alkuunsa:
En minä maksa vieraille ihmisille pelkästä ilmasta.
Sanni huokasi ja ehdotti toista ratkaisua:
Ostetaanpa vaikka pieni omakotitalo sillä lapsilisällä? Sillä perhe- ja kuntaosalla.
Minkälaiseen hökkeliin se muka riittäisi? Joku mätänevä mökki! Se raha säästetään rakentamiseen. Kohta on kuitenkin kesä, ja…
Kesä tuli, rakentaminen ei edennyt, eikä Sanni enää kiirehtinyt sijoittamaan säästöjä. Näin he elivät vuodesta toiseen…
Pertti, voitko olla hetken Helin kanssa kun käyn hakemassa Eetua päiväkodilta? hän kysyi mieheltään. Pertti irvisti riisuen kenkiä:
Entä jos sillä nousee kuume?
Vain puoli tuntia…
Älä edes pyydä. Jos jotakin sattuu…
Mies ei muuttanut mieltään. Sanni puki hiljaa tytön. Matkaa päiväkodille olisi vain kilometri, ja samalla tyttökin saa raitista ilmaa…
Sanoinhan, ettei Eetua tarvinnut tänään viedä! Kotona olisi pysynyt. Sinä vaan aina haluat päästä lapsista eroon, mutisi mies oviaukosta.
Oma syy, tokaisi Sanni surumielisesti.
Illalla Sanni istui tietokoneella, lapset leikkivät viereisessä huoneessa.
Teetkö töitä vai mitä? Koskas ruoka on valmista? Pertti tuli kurkkimaan olkapään yli.
Sanni sulki kannen.
Katselit taas asuntoja? Pertti kysyi epäluuloisena. Kyllä me pian rakentamaan päästään, ihan turhia haaveilet.
Sanni nyökkäsi.
Äiti, mun torni ei nouse! Ja tämä on sun syysi! huudahti ovella Heli ja alkoi nyyhkyttää.
Niin, äitihän se ei auta sua, laiskuri, Pertti myötäili tytärtään leveästi virnistäen.
Sanni katsoi perhettään ja tunsi, että mitta oli täynnä. Jopa tytär koki hänen estävän. Sanni syyllinen aina ja kaikessa…
Aamulla Sanni ei vienyt Eetua päiväkotiin.
Anoppi seurasi huulta purren, miten miniä pukeutti lapset aamiaisen jälkeen, muttei kysynyt mitään.
Mennään terveysasemalle, Sanni sanoi totutusti raportin omaisesti.
He palasivat illansuussa ja kertoivat poikenneensa korvalääkärillä. Lapset nauroivat ja suunnittelivat innokkaina jotain. Sanni sihahti heidän olevan hiljempaa.
Isi, tiedätkö missä me tänään oltiin? Heli kysyi viattomasti isältään.
No missä?
En kerro, tyttö nuukahti äidin tiukan katseen alla.
Se on salaisuus, Eetu lisäsi viisaasti. Syntymäpäiväylläriksi.
… Seuraavana päivänä Sanni katosi yhdessä lasten kanssa.
Heitä alettiin kaivata vasta illalla, kun Pertti tuli töistä kotiin.
Äiti, mitä ruuaksi?
Kysy omalta Sanniltasi. Häipyi aamusta lasten kanssa eikä vieläkään palannut. Paistanpa munakkaan, kerran vaimosi ei sinusta huolehdi.
Ehkä ovat terveyskeskuksessa… Pertti raapi päätään ja astui olohuoneeseen, jossa oli siistiä Sanni oli hyvä emäntä mutta jotain puuttui. Sohvalta oli hävinnyt Helin metrinen pehmokissa, joka aina lojui tiellä. En usko, että tytär olisi ottanut tuota unilelua lääkäriin, eikä sitä koskaan viety ulos muutenkaan.
Pertti säntäsi ylös, kolusi huoneen, kurkkasi kaappiin ja pysähtyi. Yksinäinen talvitakki roikkui henkarissa. Kaikki Sannin ja lasten tavarat olivat poissa, lelut mukaan lukien.
Äiti! Sanni on lähtenyt, huudahti Pertti epäuskossaan.
Minne se muka lähtisi, hölmö nainen, anoppi tokaisi, pysytellen lieden ääressä.
Lähteä se kuitenkin lähti, katso nyt itse, vaatteet vietiin. Kaappi on tyhjä.
Ja lapset? Soita heti. Nyt anoppi kauhistui ja juoksi puolityhjälle kaapille, manaten miniän tyhmyyttä sekä sitä, ettei järkevästi ajatteleva nainen jättää miestä tällaisen takia.
Pertti yritti soittaa moneen kertaan, mutta puhelin oli suljettu.
Äiti, eikö sinua ihmetyttänyt, ettei hän kantanut tavaroita pois? Ei siihen yksi kassikaan riitä.
Kävin kaupassa… Sanni on hullu, ihan varmasti. Pitää etsiä ja ottaa lapset pois.
Miten? Kuka heitä hoitaa?
En tietenkään minä. Päiväkoti hoitaa.
Entä viikonloput, illat, sairastelut?
Hankit lastenhoitajan.
Tiedätkö paljonko sellainen maksaa?
No sitten laitetaan hetkeksi lastenkotiin.
Pertti painoi päänsä käsien varaan.
Munakas paloi. Ulkona pimeni. Äiti ja poika miettivät keittiössä, mitä seuraavaksi.
Mitä se muka halusi lisää? Lähteä tuolla lailla sanomatta. Ehkä sillä on joku toinen mies?
Ei kukaan tuollaiseen tartu.
Miten se meinaa elättää itsensä? Eihän se edes käy töissä.
Sanoinhan, ettei niitä lapsilisärahoja olisi pitänyt käyttää rakentamiseen. Nyt meni nekin Sannin kanssa. Ostaa varmaan jonkun kolon ja elelee siellä.
Palaa kyllä takaisin, kun viikon kituuttaa. arveli Pertti.
Otatko sitten takaisin? Näytä nyt hänelle, kuka on pomo! Jos tulee kontaten, älä päästä helpolla. Lasten täytyy jäädä sinulle, muuten minähän sanon että on ihan turha. Katsoo vaan, miten hän yrittää pomottaa…
Äiti paasasi. Pertti meni nälkäisenä sänkyyn. Hän oli varma, että Sanni tulee takaisin parissa päivässä ja pyytää anteeksi käytöstään. Etsiä vaimoaan hän ei aikonut.
Sitten tuli kirje. Saantitodistuksella. Sanni oli yksin hakenut avioeroa.
Äiti, täällä lukee että minun on mentävä oikeuteen, ilmoitti Pertti anopille.
Älä mene. Ilman suostumustasi eivät erota. Oletko edes yrittänyt etsiä Sannia?
En.
Etsi nyt sitten. Saa tulla pyytämään takaisin, ettei naapurit ala juoruamaan. Olen jo kertonut, että Sanni lapsineen on lomareissulla, kunnes tulee ilmi tämmöinen. Nauretaan kuoliaaksi.
Tulee kyllä itse takaisin…
Jos on paperit vetänyt vireille, niin ei tule enää. Mene etsimään ja osta kukkia, pyydä anteeksi, äiti jo malttoi vähän mieltään.
Mitä varten? Pertti närkästyi.
No, selviää siinä, kun puhutte.
… Sanni löytyi sattumalta. Pertti kohtasi hänet ruokakauppamatkalla, ostoslista äidin käsissä.
Oli ilta, ja Sanni kulki lasten kanssa kaupungin keskustassa ei edes yrittänyt piilotella. Pertti hillitsi itsensä, ettei huutanut tai säntäillyt. Hän seurasi sopivan etäisyyden päässä.
Sanni ei pitänyt kiirettä. Lapset kävelivät puistossa, joivat pillimehua ja nauroivat. Sanni näytti keveältä ja huolettomalta. Hänellä ei ollut aikomustakaan palata kotiin.
Nyt saan maksaa elatusavutkin kahdesta, kauhisteli Pertti itsekseen.
Hän juoksi perään, kun Sanni ja lapset lähestyivät kerrostalon rappua.
Eetu, Heli, mitä kuuluu? Oletteko kaivanneet isää?
Lasten reaktio oli epämiellyttävä molemmat menivät äitinsä taakse piiloon. Eetu kysyi matalalla äänellä:
Äiti, eihän mennä enää mummille?
Ei tietenkään, rakas…
Jo onnistunut kääntää pojankin mua vastaan? raivostui Pertti. Karkasit mitään sanomatta. Mikä muka mättää? Asut ilmaiseksi, kaikki valmiina. Vielä jätit erohakemuksen! Onko joku toinen mies? Aiot taas siipeillä? Kiittämätön. Vien lapset sinulta!
Sanni hymyili:
Odota hetki, käyn hakemassa lasten tavarat.
Mihin niitä tarvitaan?
Ilman pehmokissaa Heli ei nuku, tiedäthän.
Sinä vielä pilkkaat! Minä kyllä näytän sulle!
Sanni otti askeleen taaksepäin vihaisen miehensä edessä. Ympärille kertyi naapureita.
Mennään, missä asut? Pertti viittasi rappuun.
Mene vain, Pertti, tavataan oikeudessa.
Et saa minulta mitään! Asunto eikä mökki eivät kuulu sinulle! Miehen rahoilla rakennettu.
Sanni katsoi pitkään Pertin vihasta vääntynyttä kasvoa ymmärtämättä, miksi ei nähnyt tätä kaikkea aikaisemmin. Viisi vuotta vierähti hänen kanssaan. Hän odotti ihmettä, uskoi muutokseen…
Soitetaanko poliisit? ehdotti Sannin uusi naapuri, nelikymppinen nainen.
Kuultuaan poliisista Pertti vaimeni, tokaisi vielä:
Elele miten haluat. Olet itse syyllinen!
Sanni nauroi kevyesti, vapaasti. Halasi lapsiaan ja he menivät kotiin. Koti oli nyt vuokra-asunto, mutta ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen Sanni tunsi olevansa oma emäntä. Hän päätti mitä syödään, milloin ulkoillaan, milloin siivotaan. Huoli töistä oli turha: hän oli jo monta vuotta tehnyt nettisivuja freelancerina, opiskellut ja kartuttanut kokemusta öisin, kun lapset nukkuivat, koska tiesi, ettei hänen kärsivällisyytensä kestäisi loputtomiin…
Avioero seuraisi pian. Pertti ei äitinsä neuvosta tule oikeuteen, istuntoa lykätään, ja lopulta tulee postissa päätös, että ero on astunut voimaan ilman hänen läsnäoloaan.
Pojan syntymäpäiville isä ei tule, vetoaa siihen että maksaa jo elatusmaksut.
Muutaman kuukauden päästä Sanni ostaa käytävillä pyörityn pienen kaksion kaupungin laidalta ja muuttaa sinne lasten kanssa.
Yhteisiltä tutuilta Sanni kuulee, että Pertti yrittää saada omaa elämää raiteilleen, mutta uudet naiset kaikkoavat aina nopeasti.
Ja vielä öisin Sanni näkee unessa miehensä ivallisen kasvot ja kuulee sen saman ivallisen lausahduksen: Sinun syytäsi kaikki……mutta kun Sanni avasi silmänsä, aamun valo täytti makuuhuoneen hänen ja lasten oman kodin. Eetu nukkui vielä, mutta Heli supatti pehmokissalleen sängyn vierellä. Keittiössä vedenkeitin pulputti, jääkaapin oveen oli kiinnitetty värikäs piirros: siinä äiti näkyi aurinkoisella pihalla, lapset leikkimässä ja sydämen sisään oli kirjoitettu Koti.
Sanni otti piirroksen käsiinsä, silitti sen kulmaa ja tunsi, kuinka painava taakka sisimmässä oli keventynyt lähes huomaamattomaksi. Hän ei enää pohtinut, oliko riittävä, kelpasiko, jäisikö yksin tai olisiko kaikesta jotakin korvattavaa. Hän tiesi nyt, että joskus rohkein teko oli vetää raja ja aloittaa alusta, vaikka olisikin pelottavaa ja epävarmaa.
Aamupalapöydässä Eetu kysyi varovasti:
Saanko leikkiä myöhemmin ulkona?
Sanni nyökkäsi. Heli kikatti ja rutisti äitiään niin lujasti, että Sannia nauratti ilosta.
Ulkoa kuului lintujen keväinen konsertti ja jostain naapurista naurunremakkaa. Elämä oli yhä arkista ja välillä raskasta, mutta sen keskellä Sanni tunsi itsessään voiman, jota ei enää ollut valmis hukkaamaan toisten määrättäväksi.
Sinä aamuna, kun Heli koristeli keittiön pöytää kukkasin ja Eetu piirsi uusia sydämiä, Sanni ymmärsi pysyvästi tärkeimmän: kaikista menneisyyden syytöksistä kasvoi hiljalleen vakaus ja vapaus. Hän rakensi lapsilleen talon, jota eivät seinät rajanneet, vaan lempeys ja rauha. Hän hymähti pehmokissaa sylissään pitäen, ettei enää ollut kenenkään syntipukki eikä koskaan päästäisi takaisin sellaista pimeyttä kotiovensa sisäpuolelle.
Vasta nyt Sanni huomasi, kuinka kepeäksi elämä muuttuu, kun sydän saa olla kotona.
