Minä ja mieheni olimme aivan pyörällä päästämme! Riitta, viisikymppinen, kertoo matalalla äänellä. Se, mitä hän teki, jos nyt puhun ihan suoraan, nuori mies pyöritti koko raskauden läpi yksin, eikä tässä ole mitään satuja kerrottavaksi, ei ole sanoja kuvaamaan… Hän pakotti tytön aborttiin, ja vuokra-asunnosta jonka he asuivat hän heitti hänet pihalle. Ja huusi joka puolella, ettei lapsi olisi hänen että joku muu on isä. Minulta meni kaikki hermot, Rehellisesti!
Ymmärrän… Riitta jatkaa, Lopulta, noin kolme viikkoa ennen synnytystä, tuntui kuin tilanne olisi hiukan rauhoittunut. Kuulin, että hän soitti Ainoalle ja puhui normaalisti, kyseli vointia, lapsen tilaa, kuka se on, milloin tulee. Mutta ei käynyt kertaakaan koko raskausaikana, ei ostanut edes sukkaa vauvalle, ei tuonut yhtään omenaa… Torstaina meille syntyi lapsenlapsi! Huomenna hänet päästetään kotiin. Tyttäreni ja mieheni sanoivat, että Joel tulee hakemaan heidät sairaalasta. Olimme kuin jähmettyneet! Kaiken jälkeen…
No… Ehkä mies on matkalla kohti korjausta? Kannattaako antaa mahdollisuus? En tiedä mihin hän vie heidät, mutta minä ja isänsä olemme täysin vastaan. Sanoin jo, en nähnyt häneltä yhtään tukea koko raskauden aikana. Mihin hän vie Ainon ja lapsen? Aino mainitsi, että Joel oli vuokrannut yhden huoneen asunnon… Hölmöä, vastasyntyneen kanssa jossain majatalossa, ei edes Helsingissä, vaan tuntemattomassa paikassa! Ainon isä sanoi jos se kurja tulee käymään, me lähdetään ja sinä saat jatkaa omaa elämääsi…
Aino, Riitan ja hänen miehensä tytär, kaksikymmentäkuusivuotias. Kaunis nuori nainen, rakas ainut lapsi perheessä. Vuosi ja puolitoista sitten, Aino tutustui Joeliin, johon vanhemmat suhtautuivat oudosti.
Joelilla ei ole koulutusta, hän kävi ala-astetta, mutta omien sanojensa mukaan hän ei vain mennyt päättökokeisiin. Riitta epäilee, ettei edes ysiluokan kokeista tullut mitään, mutta Joel ei sitä sano, ettei vaikuttaisi noloilta.
Joel työskentelee huonekalufirman kantajana, toivoo tienaavansa hyvin. Hänen tasollaan täysin vailla tutkintoa tämä on jo kohtuullista. Virallinen palkka on mitätön, mutta enimmäkseen hän elää keikkatyöllä ja juomarahoilla. Joku tilaa uudet kalusteet, pojat toimittavat ne ja vanhat pyydetään purkamaan pois. Joskus vanhat ovat ihan kelvollisia, voi myydäkin, omistaja ei välitä vie pois ja tee mitä huvittaa.
Kaiken kaikkiaan, vähän kuin hiiret, pyörii siellä täällä ja selviää mukavasti.
Ainolla on yliopistotutkinto, markkinoinnin asiantuntija, työskenteli mainostoimistossa ennen äitiyslomaa, käytti jakkupukua ja korkoja, seurasi yhtä päteviä miehiä. Sitten, outona hetkenä, Joel ilmestyi hänen elämäänsä ehkä jonkun tuodun huonekalun kautta, jotain sellaista. Siitä se alkoi.
He muuttivat yhteen, vastoin kaikkia odotuksia! Riitta kertoo kuin unessa. Kaikki Ainon ystävät olivat järkyttyneitä, ei kukaan ymmärtänyt miksi.
Ja sitten tuli yllättävä raskaus. Joel ei halunnut millään mennä naimisiin, ja lähes yhdeksän kuukautta hän hermostutti koko perheen. Aino palasi vanhempiensa luokse ja valmistautuivat lapsen tuloon. He remontoivat Ainon vanhan huoneen, ostivat tarvikkeet vauvalle, maksoivat synnytyksestä hyvässä yksityisklinikassa.
Ja nyt, kun Joel tuli, hän vain heilautti kättään kaikki, mitä tehtiin, on kuin tyhjää! melkein itki Riitta. Hän on valmis lähtemään ja menemään Joelille, kuka tietää millaiseen asuntoon vauvan kanssa. Mitä vanhempien pitäisi tehdä tämmöisessä tilanteessa, eikö? Antaa mennä ja toivottaa onnea? Odottaa, kunnes hän tulee takaisin itkeneenä, varvastossuissa, ja pyytää apua? Se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin!
Onko oikein antaa tyttärelle uhkaus: Jos Joel tulee, me lähdemme? Vai pitääkö tukea lasta hänen päätöksessään? Hän on päättänyt antaa miehelle uuden mahdollisuuden, siinä se.
Vai voivatko vanhemmatkin olla ymmärrettäviä?
