Kuule, pari vuotta sitten mun kaveri Mikko meni naimisiin. Olihan se aikakin, Mikko oli jo kolmekymmentäkolme, eikä kukaan meistä uskonut, että se vielä joskus päätyisi avioliittoon! Se on aina ollut omissa oloissaan viihtyvä tyyppi, joka on ihan suoraan sanonut, ettei avioliitto kiinnosta sitten yhtään. Käynnit kotikotona Espoossa ja viikoittaiset ruokakauppareissut, perhejuhlat… kaikki ne jutut oli ihan nou-nou Mikolle. Kun me ystävät ja perhe vitsailtiin aiheesta, Mikko vastasi aina samanlailla:
“Multa löytyy oma koti ja duunikin on. Mitä mä perheellä teen? Pärjään omillani. Ja mulla on paras kaveri koira, Viljo! Meidän arki menee just eikä melkein, eikä suru paina. Naisten kanssa, no… Tänään niitä ehkä on, huomenna ei.”
Mutta niinhän se aina menee, että joku päivä kaikki muuttuu. Ja kyllä se Mikollekin kävi lopulta. Sille käveli vastaan sellainen nainen, joka osasi laittaa sen pään ihan pyörälle. Nainen oli samaan aikaan jotenkin saavuttamattomissa, mikä tietysti vaan lisäsi Mikon kiinnostusta. Tämän naisen nimi oli Ilona. Ne tapasivat pienessä kahvilassa Helsingissä. Ilona oli 29-vuotias, eronnut, mutta lapsia ei ollut.
Ensimmäisen tapaamisen jälkeen niillä oli vielä toinen ja sitten kolmaskin. Ilona jäi muutamaksi yöksi Mikon luokse ja ennen kuin Mikko tajusikaan, hänen vaatekaappiin oli ilmestynyt Ilonan tavaroita. Lopulta Ilona jo asui Mikon kämpillä. Yhtenä iltana ne istuivat keittiössä, joivat teetä, ja Ilona lausahti yhtäkkiä:
“Mikko, oot muuten vihjaillu useammankin kerran, että voisit mennä naimisiin. Tiiätkö, ehkä mäkin olisin siihen valmis.”
Mikko mietti, että milloin ihmeessä hän tällaista oli mennyt sanomaan, mutta ei saanut päähänsä mitään sellaista. Ei kuitenkaan lähtenyt kiistämäänkään. Koitti mutista jotain, mutta Ilona siirtyi jo puhumaan seuraavista askeleista ja alkoi suunnitella häitä.
Mikko tajusi, ettei nyt kaikki mennyt ihan niin kuin hän olisi halunnut, muttei toisaalta osannut laittaa hanttiin. Kai se nyt joskus pitää asettua, ja Ilona oli oikeasti ihan kelpo tyyppi. Siispä yksi vapaana kulkenut mies vähemmän tässä maassa.
Ensimmäinen avioelämän vuosi oli kyllä aika mukavaa aikaa. Toki pikku riitoja oli silloin tällöin varsinkin kun Mikko saattoi tulla kotiin vasta puolenyön jälkeen juhlista tai joskus vähän liian päissään. Ilona ei ollut sellaiseen tottunut, ja siitä syntyi sanomista. Ilona jutteli silloin tällöin ex-miehensä Jannen kanssa ja purki tälle huoliaan nykyisestä miehestään. Mikkoa se tietenkään ei miellyttänyt yhtään.
Ilona puolustautui sillä, että pitäisi muistaa olla ystävällinen ihmisille. Kerran Mikon esimies vietti synttäreitä töissä, ja Mikko palasi sieltä taas humalassa, rojahti viereiseen huoneeseen nukkumaan ja vahingossa kuuli, kun Ilona jutteli koira Viljolle:
“Sinä oot ovela koira. Syöt ja nukut, siinä sun päivän agenda. Ja Mikko on ihan samanlainen, ei muuta kuin vetää peiton korviin ja simahtaa. Itse asiassa sä oot kyllä fiksumpi kuin isäntäsi. Sä kun ymmärrät, vaikket puhu, mutta Mikko ei tahdo tajuta mitään. Mitenhän sä jaksat elää tällaisen kanssa?”
Mikko meinasi nousta ja mennä sanomaan sanottavansa, mutta jäi kuuntelemaan.
“Niin, taas se tuli kotiin kännissä. Eiks sullakin jo tökki toi viinakainen haju? Se vaan ryyppää ja homma pahenee. Ei tätä enää jaksa katsoa. Kadun, että menin naimisiin sen kanssa. Se vaikutti aluksi ihan ok:lta, mutta onhan se ihan mäntti. Mun ex-Janne oli paljon parempi se ei juonut, tienasi hyvin. Miksi mä lähdin siitä pois? No, petti se pari kertaa, mutta kukapa ei joskus lipesi… Lahjoja se ainakin antoi ja osasi pyytää anteeksi. Se vieläkin yrittää houkutella mua takaisin. Mitä ihmettä mä Viljo sulle teen? Näytä mulle merkki, nyt kaikki on sun tassuissa.”
Siinä vaiheessa Mikko astui huoneeseen. Vihelsi Viljon luokseen, katsoi Ilonaa silmiin ja sanoi:
“Jos sä oikeasti luulit, että mä halusin perheen ja vaimon, niin oot väärässä. Mä en tarvitse vaimoa, varsinkaan sellaista kuin sä. Sä tulit mun asuntoon, etkä osaa lähteä. Yök, tekee pahaa katsoakin. Sulla on tunti aikaa pakata ja häipyä. Sun exä varmaan odottaa, tai joku muu. Ja huomenna pistän eropaperit Helsingin käräjille.”
Ilona ei sitten lähtenyt mitenkään arvokkaasti, vaan ratkesi itkemään ja alkoi pyydellä anteeksi. Sitten syytti Mikkoa kylmyydestä. Mikko ei vaan enää antanut periksi, vaan kantoi Ilonan laukut rappukäytävään ja laittoi oven kiinni. Ilona tilasi taksin ja katosi yöhön, eikä kukaan tiedä minne.
