Kauan sitten, kevättulvien aikaan, suuri ilves ajautui virran vietäväksi Pohjanmaan metsäisillä seuduilla. Eläinparka ei saanut tukea liukkaasta maasta ja uhkasi upota samean veden alle. Lähiseudun vapaaehtoistyöntekijät saivat ilmoituksen tästä ja riensivät heti apuun. He onnistuivat nostamaan uupuneen eläimen pois vaarallisesta vedestä.
Kun ilves oli saatu turvaan, eläinlääkäri antoi sille rauhoittavaa lääkettä ja myöhemmin se kuljetettiin takaisin luonnollisille erämailleen. Siellä, Oulun laajojen metsien sydämessä, se sai jatkaa elämäänsä vapaana.
Muistan yhä, kuinka epävarmalta ilveksen kohtalo vaikutti. Jos emme olisi puuttuneet tilanteeseen, se olisi tuskin selviytynyt yksin. Heikko ja pelästynyt peto olisi helposti joutunut toisen saalistajan kynsiin, tai pahimmassa tapauksessa ihmisten vangiksi. Viemällä pelastetun ilveksen pois tulvivasta seudusta, annoimme sille uuden mahdollisuuden elää mahdollisuuden, jota se ei olisi muuten saanut.
