Sanni oli kotoisin pienestä kylästä Pohjois-Suomesta, missä yksiöön pystyi muuttamaan pelkillä taskurahoilla. Hän osti itselleen tuollaisen kodin, mutta hänen miehensä, Markus, ei tiennyt siitä mitään. Mieheni ollessa työmatkalla syntyi meidän esikoisemme. Synnytys tapahtui tavallisessa suomalaisessa sairaalassa, mutta Markukselle väitin, että olin ollut yksityisellä klinikalla… Ja muutenkin: Markus lähetti minulle rahaa ruokaostoksia varten, mutta käytin niitä hyvin säästeliäästi.
Kun Markus oli kotona, jääkaappiin ilmestyi poronlihaa, savustettua lohta ja toinen toistaan hienompia herkkuja. Mutta hänen reissujensa aikaan jatkoin säästämistä. En ostanut tyttärelleni koskaan uusia vaatteita kaupasta. Ystävälliset ihmiset antoivat käytettyjä vaatteita, tai löysin edullisesti netin kirpputoreilta. Näin pystyin laittamaan joka euron talteen asuntoa varten.
Usein pyysin äitiäni apuun lapsenvahtina, silloin kun kävin salaa töissä. Markus sai syyttää itseäänkin. Olin hänelle oikea tuki ja turva, tein tunnollisesti kaiken mitä hän pyysi. Vieläkin muistan, miten tuntemattomana kyläläisenä päädyin Markuksen kaltaisen kaupunkilaisen vaimoksi, ja arjessani tottelevaisuus oli osa elämää.
Mutta tiesin, ettei Markus aina osannut hallita itseään. Aloin varovaisesti suunnitella pakoa pelkäsin, että jonain päivänä hän ei enää arvioisi, miten kovaa voi satuttaa… Ja silloin kaikki olisi ohi.
Myös ruokaostoksia jemmasin ja muokkasin: kävin hakemassa tyttärelleni pari omenaa ja kerroin Markukselle ostaneeni kilon. Sannin puurtaminen ja säästäminen vei kaksi ja puoli vuotta. Kun Markus lähti taas työmatkalle Helsinkiin, pakkasin tavarat ja tyttäreni ja lähdimme. Edellisenä päivänä olin jo laittanut avioerohakemuksen vireille. Markus yritti kaikin tavoin saada meidät takaisin. Hän soitti ja vakuutti, että jatkossa perhe-elämämme olisi auvoisempaa. Toisinaan puhelut olivat kuitenkin uhkaavia Markus lupasi, ettei luovu yrityksistään saada meidät takaisin hinnalla millä hyvänsä.
Pian kuulin, että hänellä oli jo uusi seuralainen opiskelijatyttö. Uskon, että hän pyörittää uutta suhdettaan samalla tavalla kuin teki minulle.
En ikinä pettänyt miestäni. Jokaisen säästämäni euron voi sanoa olleen ansaittu; säästin hampaat irvessä, nälissään, että saisin summan kasaan asuntoa varten. Minulla ei ollut valinnanvaraa. Oli vain pelastettava itseni ja ainoa tyttäreni.
