Viime viikonlopun lopulla minä ja vaimoni menimme hänen vanhempiensa luokse perheillalliselle. Siellä tapahtui se kiusallinen väärinymmärrys.
Aluksi kaikki sujui kuten tavallista: istuimme ruokapöydän ympärillä ja jutustelimme arkisista asioista. Sitten keskustelu ajautui kuitenkin työpaikka-asioihin vaimoni nosti esiin sen, että minun pitäisi vaihtaa työpaikkaa.
Tavallaan ymmärrän miksi. Nimittäin, olemme puhuneet uima-altaan rakentamisesta vanhempieni mökin pihaan jo kauan, ja nyt vaimoni haluaisi vihdoin toteuttaa sen, ei enää odotella vuosia.
Olemme lisäksi suunnitelleet vaihtavamme auton ennen talvea, ja kesällä olisi tarkoitus lähteä lomalle, sillä kolmeen vuoteen emme ole käyneet missään reissuilla. Ja perheessämme minä olen se, jolla on ainoa vakituinen työ.
Olen ollut tyytyväinen tähän tilanteeseen pidän työstäni enkä varsinaisesti valita. Mutta yrityksessäni on ollut viime kuukausina vaikeuksia, osa työkavereista on joutunut lähtemään ja meille muille palkka aleni pysyvästi.
Kerroin, että meillä on kyllä säästöjä, mutta niistä riittää vain vaatimattomaan kesälomaan ja niukimpaan autoon, jos hinnat eivät nouse.
Vaimoni piti silti tärkeämpänä hänen vanhempiensa uima-allashanketta kuin meidän yhteisiä suunnitelmia. En hyväksynyt tätä ja keskustelu päättyi siihen, että hän syytti minua laiskaksi, väittäen ettei minulla ole mitään halua etsiä uutta työtä, jotta perheellä olisi rahaa kaikkeen mahdolliseen.
Ruokapöydässä sama väittely jatkui. En enää kyennyt pitämään tunteitani kurissa, ja sanoin suoraan vaimolleni, että hänen vanhempansa saavat jo kuukausittain merkittävää apua meiltä. Raivostuneena tokaisin, että illallinenkin oli varmasti järjestetty lähes minun kustannuksellani.
Tätä en olisi saanut sanoa, mutta sitten oltiin jo tilanteessa, jossa ei ollut paluuta. Edessäni oli lautasella kirpeää kaalikeittoa, ja vaimoni aloitti pitkän tunteenpurkauksen. Hän loukkaantui syvästi ja sain kuulla kaikenlaista minusta. En kuunnellut pitkään, vaan lähdin ihan hiljaa ja suuntasin kotiin.
Kotona pakkasin vaimoni tavarat ja vein ne hänen vanhemmilleen. Tällaista käyttäytymistä en voi hyväksyä mielestäni tällaisista asioista ei tulisi tapella ja keskustella noin. Nyt olen palannut kotiin, enkä osaa ajatella oikein mitään. Olen ihan hukassa. En tiedä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä…
