Juhani paistoi perunoita, avasi purkin suolakurkkuja. Tänään tuli vuosi siitä, kun hänen Lempi menehtyi. Yhtäkkiä kuului koputus ovelta. Sinä tulitkin, Juhani hymyili nähdessään naapurinsa Vienon ovella, ja kutsui sisään pöytään. He istuivat hiljaa, muistellen Lempin aikoja. Juhani kaivoi taskustaan yhtäkkiä kirjekuoren. Vieno, tämän kirjekuoren antoi minulle Lempi ennen kuin hän lähti pois, Juhani selitti ja ojensi kuoren Vienolle. Mutta tämähän on sinulle, Vieno ihmetteli. Lue vaan, niin kaikki selviää, Juhani vastasi hiljaa. Vieno avasi kuoren, luki ja huokaisi syvään.
Vävy lupasi tulla hakemaan Vieno Juhanintytärtä mökiltä lauantaina aamulla. Harmitti lähteä, mutta lokakuu oli lopuillaan. Vedet oli jo katkaistu, aika palata kotiin.
Vieeeno! Vieno Juhanintytär, oletko kotona?, mökkinaapuri Juhani Petäjä koputti oveen.
Tule vaan Juhani, täällä vielä pakkaan. Vävy hakee minut ylihuomenna. Varmasti taas moittii kun on kassia kertynyt, mutta minkäs teet, tavarat omiani tuskin paljon on. Satoa vain enemmän. Omenoita kuivasin, olihan taas kunnon omenavuosi. Kurkkuja, sekasäilykettä, hilloa. Ei niitä tänne jätetä, tein kaiken rakkaudesta perheelle. Eipä sitä itselle paljoa tarvitse.
Älä muuta sano, Vieno. Itsekin pakkaan myöhemmin, viihdyn vielä mökillä kun syksy on niin kaunis. Lempi rakasti syksyä. Ai niin, miksi tulin. Muistatko vielä, miten ennen yhdessä laitettiin mökkikausi pakettiin? Sun Simo eli silloin, oltiin nuoria, lapset pieniä. Nyt tontit rehottavat, silloin kaikki oli huoliteltua ja nuoret omenapuut kuin eivät olisi koskaan kasvaneet suuriksi. Tulinkin siis sanomaan, tänään on vuosi Lempistä. Voisi istua ja muistella, Juhani hypisteli kirjekuorta käsissään. Yksin en haluaisi olla, yhdessä on helpompi. Tule niin paistan perunoita, muistellaan Lempiä. Ja olis asiaakin, voitaisiin jutella. Tuuthan?
Tottahan toki Juhani, ota tästä mukaan suolakurkkujani. Tulen puolen tunnin päästä, tavarat vielä levällään.
Heidän perheensä olivat olleet ystäviä jo vuosikymmenet. Rakensivat talot yhdessä, istuttivat puutarhat, auttoivat toisiaan. Joka kesä juhlittiin syntymäpäiviä koko porukalla. Kesä oli kuin pieni elämä, ja yhdessä sitä elettiin. Nyt Vienon luona vierailivat kesäisin lastenlapset suruun ei ollut aikaa. Simon poismenosta oli seitsemän vuotta, mutta Juhani ja Lempi olivat pysyneet naapureina ystävinä. Tai olivat, kunnes Lempi viime syksynä menehtyi. Hän kehui vielä viimeksi laihtuneensa, näytti nuorelta. Sitten Kesä oli muutenkin outo. Juhani ei löytänyt paikkaansa, kitki penkkejä vaikka Lempiä ei enää ollut istuttamassa, eikä lapset tuoneet Vienolle kummemmin lapsenlapsia olivat milloin leirillä, milloin merellä. Vienokin mietti, miksi yhä kasvatti niin paljon. Kasteili, kitki ja touhusi, tapana vaan.
Vieno huokaisi. Ei muuta voinut. Vaihtoi vaatteet ja lähti lupauksensa mukaisesti Juhanin luo.
Juhani odotti. Pöytä katettu, paistetut perunat, tomaatit ja Vienon suolakurkut avattuina pöydälle.
Istuhan Vieno, huomenna mun lapset tulevat. Mutta tänään meidän pitää muistaa Lempiä. Katso, löysin vanhoja kuviakin tuossa Simo istuttaa sun kanssa kirsikkapuuta. Tässä me tullaan metsästä sienikoreja kantaen. Tässä on makkaranpaistoilta, Lempi siristää silmiään nuotion äärellä. Juhani kaatoi lasit nostetaan malja. Mun Lempille, ja sun Simolle. Hetki hiljaisuutta. Kurkku rouskahti. Juhani otti taskusta kuoren:
Vieno, älä pelästy kuuntele vaan. Viime syksynä Lempi meni niin äkkiä. Lähdettiin elokuussa mökiltä, mutta hän oli silti urhea, ei valittanut. Muisteltiin yhdessä elämäämme, kuin oltaisiin eletty se uudestaan. Katottiin vanhoja suosikkielokuvia, puhuttiin kaikesta. Sitten Lempi yhtäkkiä sanoi:
Juhani, lupaa että teet mitä pyydän. Tämä ei ole pyyntö, vaan oikeastaan viimeinen toive. Älä vastustele, tiedän että ymmärrät.
Ja hän antoi tämän kuoren. Ajatteli varmaan, että tämä on pakko säilyttää. Ole hyvä, lue.
Mutta tämähän on sulle.
Lue vain, siitä selviää.
Vieno avasi kirjeen ja näki Lempin käsialalla kirjoitetun viestin:
Juhani, rakkaani. Mitäpä sille voi kun lähden ennen. Elämä jatkuu, elä sinä meidän molempien puolesta! Minä toivon ja pyydän ole onnellinen! Ei se tarkoita että unohtaisit minut, en sellaista halua enkä uskoisi. Voin pahoin ajatella, että kaikki vain loppuisi. En halua ylhäältä katsoa kun sinun on paha olla. Me rakastettiin elämää, ethän pelkää olla onnellinen! Toivon ettet jää yksin. Ehkä vielä jonain päivänä tapaat jonkun. Tiedät, että en ole sitä vastaan, päinvastoin. Toivoisin että se olisi Vieno, minusta tuntui aina, että pidät hänestä. Hän on hyvä ja ymmärtäväinen, pyydä häntä jatkamaan matkaa kanssasi se olisi parasta meille kaikille. Me emme koskaan antaneet periksi. Rakasta elämää ja iloitse se on lahja. Älä murehdi, Juhani. Sun Lempi.
Vieno luki kerran, sitten uudestaan katsoi Juhaniin.
Lupasin Lempille, teen niin kuin hän pyysi. Kerron sinulle, mutta päätät itse, Juhani sanoi hermostuneena, Vieno, kokeillaanko yhdessä? Meitä yhdistää lämmin ystävyys, se on iso asia. Ei ole mitään hävettävää. Elää ja iloitse jokaisesta päivästä se on siunaus, epätoivo on syntiä. Tule vaimokseni, Vieno, lupaan, et tule katumaan.
Vieno oli sanaton yllätti täysin. Hän katsoi Juhania, mietti hetken sanoi lopulta: Juhani, mietin tätä kyllä. Sanon vävylle että en ihan vielä ehdi, viivyn viikon lisää mökillä.
Niin päättivät, Juhani saattoi Vienon kotiin.
Yöllä Vieno ei saanut unta. Vaikea päätös koko elämä vilahti silmien edestä. Aamupuolella yötä Simo tuli uneen. Seisoi ja nauroi: no, mitä mietit enää? Kaksi on helpompi elää. Mene vaan Juhanin kanssa naimisiin, niin se on. En minä vastaan ole, vaan iloitsen, että sinä et jää yksin.
Seuraavana kesänä Vieno ja Juhani purkivat aidan tonttiensa välistä. Lapsenlapsia tuli tuplasti ja ne saivat juoksennella vapaasti. Juhani rakenteli leikkikeinun, Vieno kasvatti kaikkea mahdollista. Satoa riitti koko suurelle perheelle. Tytärlapsille hän jakoi omat pikkutarhat, aikuiset lapset tulivat viikonloppuisin kylään iloisia ja onnellisia, että vanhemmat eivät olleet yksin vaan tukivat toisiaan.
Varmaan löytyy joku, joka tuomitsee ratkaisun. Mutta Lempi ja Simo katsovat ylhäältä ja hymyilevät. Tahto olla onnellinen täytettiin. Ja elämä jatkuu, kaikesta huolimatta.
