Muisti ikuisesti
Mikael Virtanen tiesi jo koulussa, että haluaa opettajaksi. Se ei ollut pelkkä toive, vaan syvä varmuus, joka syntyi erään tapauksen jälkeen. Lapsen mielessä Mikael ymmärsi, että ihmisenä tulee pysyä rehellisenä, olivatpa olosuhteet millaiset tahansa. Esimerkki oli hänellä omasta elämästä. Tuo hetki oikeasta kasvatuksesta juurtui hänen mieleensä, eikä unohtunut koskaan.
Mikael oli kuudennella luokalla. Asui kahdestaan äitinsä kanssa. Juuri sinä vuonna isä lähti pois ja sanoi äidille, Mikael kuuli:
Minulla on uusi perhe, eläkää kuten haluatte.
Mikael muisti nuo sanat aina. Hän juoksi omaan huoneeseensa ja itki niin, ettei äiti huomannut:
Kasvan isoksi, en koskaan tee näin. Isän unohdan.
Niin kävi. Mikael ei nähnyt isäänsä enää koskaan eikä juuri muistellut häntä. Reiluuden vuoksi tuntui pahalta, kun muilla pojilla oli isät, itsellä ei.
Äiti työskenteli ompelijana tehtaassa ja omalla kotona. Elämä oli niukkaa, mutta ruokaa riitti. Äiti yritti pukea Mikaelin uuteen kouluun, ettei olisi huonompi muihin verrattuna. Silloinkin elämä oli kaikilla melko samanlaista, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Mikaelin luokalla oli myös Kalle Koskinen, tavallinen poika kuten kaikki muutkin. Yhtenä päivänä Kallen isä sai perinnön, mökin maalla, jonka hän myi ja investoi rahat omaan autokorjaamoon pikkukaupungissa. Työt sujuivat, rahaa tuli. Kallea hemmoteltiin, hän ylpeili uusilla tavaroilla, muut pojat katsoivat kateellisina.
Eräänä päivänä Kalle tuli luokkaan:
Katsokaa, mitkä kellot isä osti, hän ojensi kättään ja kaikki näkivät hienot rannekellot.
Mikaelkin katseli kateellisena, Kalle oli ylpeä kellot olivat ainoat luokassa. Muut pojat huokailivat, eivät he sellaisia saisi. Mikaelkin harmistui, mutta ei näyttänyt sitä, samoin muutkin. Silloin Mikael muisti isänsä:
Kallella on isä, elää perheen kanssa, oma isä karkasi eikä ajatellut enää.
Mikael yritti opiskella, äiti sanoi aina:
Opiskele hyvin, poikani, niin saat hyvän elämän sinuun luotan, Mikael teki parhaansa, ei ollut priimus, mutta hyvä oppilas.
Tuona päivänä viimeinen tunti oli liikunta. Pukuhuoneessa pojat telmivät, tönivät. Kalle varoi isän lahjaa, otti kellot pois ranteesta ja yritti laittaa laukkuun, mutta kellot putosivat penkin alle, vain Mikael huomasi.
Hän ajatteli heti: ottaa kellot salaa, laittaa taskuun. Epäröimättä Mikael kyyristyi, nappasi kellot ja piilotti ne verkkarihousujen taskuun. Mieleen vilahti:
Pitäisi kertoa Kallelle katso, löysin kellosi, mutta ei pystynyt.
Liikunnanopettaja, Ilkka Laakso, huusi:
Nopea riviin ja ulos, pojat rivissä, tunnin alku.
Harjoitukset, juoksut, hypyt. Mikael mietti vain yhtä:
Kunhan kellot eivät tippuisi taskusta, häpeä olisi kauhea. Täytyisi palauttaa kellot penkin alle, mutta miten ehkä laittaa Kallen laukkuun, mutta jos joku näkee vielä pahempaa. Miten selittää, että löysin kellot, yritin palauttaa Ja jos kysytään, miksei kertonut heti varkaaksi merkitään.
Mikael voi huonosti, kellot polttelivat taskussa, sitten kello soi, kaikki ryntäsivät pukuhuoneeseen, Mikael tuli viimeisenä. Kalle seisoi keskellä ja huusi:
Kelloni varastettiin. Ne on kalliit, näyttäkää kaikki taskut! Mikael ei tiennyt mitä tekisi, nyt kellot löytyvät hänen taskusta, häpeä ja pojat vierivät pois.
Ilkka Laakso, Kalle huusi, minut ryöstetty.
Hei, rauhoittukaa, mikä täällä on, liikunnanopettaja sanoi, kaikki hiljenivät.
Kellot vietiin, Kalle valitti, isän lahja.
Miksi tuot kalliit kellot kouluun? Esittelet kavereille? Eihän tuo ole hienoa. Katsotaan, ehkä mitään varkautta ei ole, tipahtaneet vaan Riviin ja silmät kiinni.
Miksi, pojat ihmettelivät.
Ettette häiritse, ette pyöri, huutatte miten tässä mitään löytää. Kaikki riviin, silmät kiinni Jos näen jonkun silmät auki, epäilen juuri häntä.
Pojat rivissä, silmät kiinni, Ilkka Laakso tarkisti taskuja. Saapui Mikaelin kohdalle, kevyesti taputti taskua ja löysi kellot. Mikael tuntui, kuin olisi lakannut olemasta.
Hän otti kellot ja sanoi:
Vaihdetaanpa paikkaa, Mikael siirtyi vieressä olevan kanssa. Varovasti, silmät kiinni, ettei mitään näkisi hiljaista, Mikael valmistui pahimpaan, kunnes kuului: Täällähän ne ovat, Kalle. Pitää paremmin vahtia omaa tavaraa.
Kaikki avasivat silmänsä, Mikael mukana. Kellot olivat penkin alla, tosin hieman eri paikassa. Kalle nappasi ne ja laittoi taas ranteeseen. Luokkatoverit vilkaisi häntä, kukaan ei enää kadehtinut nyt syy oli omassa huolimattomuudessa.
Älä tuo enää kelloa kouluun, tiedät miten voi käydä sanoi liikunnanopettaja ja päästi pojat.
Pukuhuoneeseen tuli vanhemmat oppilaat, Mikael poistui viimeisenä ja vilkuili Ilkka Laakson suuntaan odottaen hankalaa keskustelua. Jotenkin kotimatka sujui, mutta pelkäsi seuraavaa päivää: kutsutaan rehtorille, ja sitten
Seuraavana päivänä Mikael astui kouluun kuin tuomioon.
Tänään varmaan saan kuulla ehkä Ilkka Laakso paljastaa kaiken mutta päivä meni rauhallisesti, tunnit, välitunnit, Ilkka Laaksoakaan ei näkynyt.
Kotimatkalla sydän rauhoittui.
Ehkä kaikki rauhoittuu, eikä liikunnanopettaja kerro kellekään. Jos olisi halunnut, olisi kertonut heti.
Mikael soimasi itseään pitkään ja päätti, ettei koskaan koske toisen omaan. Hän kävi koulun loppuun ja meni opettajankoulutukseen.
Vuodet vierivät. Mikael Virtanen valmistui, ja työskenteli opettajana. Eräänä päivänä hänen luokassaan sattui kelju tapaus. Oppilas Maija kertoi, että hänen rahansa ovat kadonneet, ja pyysi apua.
Mikael Virtanen, minulta vietiin rahat, Mikael muisti heti omat lapsuuden kokemuksensa.
Hän tarkkaili oppilaita ja huomasi, että Katri, vaatimattomasti pukeutunut tyttö, katsoi pelokkain silmin. Mikael tiesi vanhemmat olevan alkoholisteja. Katri kiilsi silmissä häpeä.
Mikael päätti toimia omalla tavallaan:
No Maija, minkä verran puuttuu? Summa oli pieni. Kyllä, juuri sen amountin Katri toi minulle löysi lattialta ja palautti minulle. Ole jatkossa tarkempi. Onneksi Katri oli rehellinen.
Mikael otti omat rahansa taskusta, laski oikean summan ja antoi Maijalle, sanoen että tulevaisuudessa pitää olla varovainen. Luokka iloitsi, kaikki puhuivat ja Katri sai kiitosta hän istui punaisena ja katsoi Mikaelia. Hän olisi voinut itkeä, mutta tiesi ettei voi tuottaa pettymystä opettajalle.
Tuntien jälkeen Katri odotti Mikaelia luokassa, hän aavisti sen. Katri laski pöydälle kadonneet rahat, Mikael sanoi:
Istuhan alas, Katri, kerron sinulle tarinan.
Katri kuunteli silmät suurina pojasta Kalle, joka kerskui kelloillaan. Mikaelista, joka otti ne taskuun, vaikka ei olisi tarvinnut. Miten hän kipuili, ja mitä Ilkka Laakso teki.
Ymmärrätkö, hän olisi voinut pilata elämäni, ja väittäisi olevansa oikeassa. Mutta hän antoi mahdollisuuden korjata. Nyt annan sinulle mahdollisuuden.
Katri purskahti itkuun.
Kiitos, Mikael Virtanen, tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta En koskaan toiste tee näin, tyttö sanoi kyyneleitä pidätellen, Mikael uskoi häntä.
Mikael tiesi, ettei Katri enää tekisi mitään sellaista. Niin kävi
tapasin entisen opettajan, vanhentuneen, kävelykeppi
Aikanaan Mikael Virtanen matkusti lomalla kotikaupunkiin. Äiti oli jo vanha, piti auttaa. Kaupasta tullessa hän tapasi entisen opettajan Ilkka Laakson, joka kulki kepin kanssa. Oli vanhentunut, mutta vielä virkeä. Tervehdykset, istuivat penkille. Juttelivat koulusta, elämästä.
Vedän ikäihmisten liikuntaryhmää, täytyy olla, kun haluaa pitää kunto ja mieli yllä, vanha liikunnanopettaja hymyili.
Ilkka Laakso, haluan kiittää teitä siitä ikävästä tapauksesta, Mikael muistutti kelloista.
Mikael, enhän minä edes tiennyt kuka kellot otti. Kiitos tunnustuksesta.
Miten niin et tiennyt? Löysithän ne minun taskusta.
Ymmärrä, minäkin tarkistin taskuja silmät kiinni, etten katsoisi ketään varkaana. Kun löysin, vaihdatin teidät paikoille ja nopeasti laitoin kellot penkin alle. Kääntyessä ei ollut tietoa kenen taskussa ne olivat. Olisin voinut murtaa sinut. Nyt sinä olet itse opettaja, ja olen ylpeä olet jatkanut samaa tietä. Se on palkinto minulle siitä, että suojelin sinua silloin.
Juuri tuo tapaus auttoi minua ymmärtämään elämässä mihin suuntaan mennä. Kiitän teitä siitä.
Vielä pitkään juttelivat entinen oppilas ja opettaja, vaihtoivat kuulumisia, Mikael kyseli neuvoja. Lähtiessä vanha opettaja sanoi:
Tiedätkö Mikael, Suomessa sanotaan näin: “Peitä lähimmäisen virhe, niin Jumala peittää sinun.” Totta se on jokainen ansaitsee mahdollisuuden.
