Kun Juhani saapui Töölössä sijaitsevaan työpaikkaansa, jokin tuntui oudolta ja hetken hän luuli astuneensa väärään todellisuuteen. Työtoverit tanssivat ympäriinsä, pöydillä oli runebergintorttuja ja juhlamaljoja, ja joku soitteli kanteletta pilvien muotoisessa huoneessa. Onko tänään jokin juhlapäivä? mietti Juhani ääneen, mutta sanat tuntuivat kuin ne olisivat leijuneet ilmaan eikä kukaan olisi kuullut, paitsi Esa, joka sipaisi lumihiutaleita kasvoiltaan ja vastasi: Juhlimme sitä, että vaimoni Aino on viimein raskaana.
Porukka hurrasi ja joku heitti ilmaan porontaljan. Kaikki ympärillä tuntuivat iloiseilta siitä, että Markku jota nyt kukaan ei enää kutsunut Markuksi vaan Juhaniksi oli matkalla isyyteen, vaikka kukaan ei ollut varma mihin. Yhtäkkiä, Sanna käveli läpi huurteen ja kumartui Juhanin puoleen: Olet ensimmäinen mies, joka juhlii vaimon raskautta näin. Yleensä juhlat alkavat vasta lapsen syntymän jälkeen. Sinä olet mahtava tyyppi! Tiedäthän, että nyt kaikki ympärilläsi alkavat antaa neuvoja ja kertoa hurjia tarinoita isyydestä. Tiedätkö mitä tapahtuu sitten? Juhani vain seisoi hiljaa, pyöritteli eurokolikkoa sormissaan ja tunsi sormien muuttuvan karhuiksi.
Esa nyökkäsi kuin männyssä asuva käpylintu. Seuraavat yhdeksän kuukautta, tulet toteuttamaan kaikki Ainon toiveet. Minua ei päästetty sängyn reunalle, kun ensimmäinen poikamme syntyi! Vaimoni pommitti minua vaatimuksilla ja pankin verkkopankki kävi kuumana, eikä oloni ollut enää yhtä juhlavainen. Kuinka monta lasta sinulla on ja minkä ikäisiä?, kysyi Juho, jonka huulet olivat kuin Lapin tunturit. Kaksi poika ja tyttö mutta en muista heidän ikäänsä. Tyttäreni voisi olla seitsemän… tai kuusi, tai ehkä hän on vain hiukkasta vanhempi kuin sumussa leijuvat kuut, Esa vastasi, ja Juhani vaikeni kuin Näsijärvi talvella.
Kun Juhani juoksi kotiin, talon ovet avautuivat itsestään ja hänen rakas Aino vaipui hänen halaukseen, joka tuntui lämpimältä kuin saunan lauteet juhannuksena. Onneksi he eivät kertoneet töissä, että synnytys on muutaman päivän päässä. Ystäväsi luulevat, että aikaa on vielä yhdeksän kuukautta. Et varmasti malta olla kertomatta heille,” Aino nauroi kuin virtahevon pyörre, “Mutta yritän pitää sen salassa,” Juhani hymyili, ja hampaista kasvoi pieniä vaahteranlehtiä.
Pian sen jälkeen, Aino toi maailmaan terveen pojan, jonka nimeksi annettiin Otso. Juhani otti vapaata töistä, istui kotona myrskyn keskellä ja lauloi Otson unille. Ja vaikka työpaikka tuntui yhä kaukaiselta, Juhani kiirehti aina kotiin hänen sydämensä paloi kirkkaasti perheen puolesta, eikä kollegat ymmärtäneet, miksi hän ei jäänyt pidemmäksi aikaa töihin kahvipannun äärelle. Hän tiesi: perhe oli hänen ykkösjuttu, vaikka maailma tuntuikin välillä unilta, joissa revontulet tanssivat pitkin Kallion katuja.
