Lastenvahti pikkuveljelle
No mikä sulla nyt on, Henna? Taasko ei vastaa?
Ei vastaa! Henna paiskasi puhelimen keittiön tasolle. Ei vastaa kuudesta asti! En päässyt äidin luo sinun takia… Pian pitäis tehdä ruokaa siellä ja täällä, ja ei voi Sannia jättää yksin On siitäkin apulainen kasvanut!
Juuri silloin kuului avaimen kääntymistä ovessa.
Olette vielä hereillä? huikkasi Siiri olkansa yli, nostamatta edes katsettaan ja kuulokkeet tiukasti päässä, ohitti vanhempansa ja suuntasi suoraan huoneeseensa.
Mutta äiti ei aikonut antaa asiasta olla.
Siiri! Seis siihen! äidin tiukka ääni pysäytti tytön, mutta ei saanut häntä kääntymään. Mihin kuvittelet meneväsi? Tiedätkö, että myöhästyit montako tuntia? Kuusi tuntia! Aiotko edes yrittää selittää mitään?
Siiri veti napit pois korvista.
Mikä draaman aihe nyt?
Lupasit! Henna huokaisi raskaasti. Lupasit, että katsot Sannin perään!
Siiri, joka haaveili vain kaatumisesta sängylle ja nukkumisesta, mutisi:
No en ehtinyt. Kuka siihen kuoli? Sinähän olit kotona.
Kerroin viikko sitten, että juuri tänään pitäisi olla Sannin kanssa! Isä on iltavuorossa, ei ehtisi kotiin, ja minun piti mennä äidin luo. Eikö sinua harmita yhtään pikkuveljeä, mummoa, äitiäkään?
Siiri nyt vaan ei pystynyt! Koko ilta venähti opiskelijaporukalla, ja sitten Leevi keksi vielä jatkot heidän kämpälle… Aika vaan lipesi käsistä. Ei tullut mieleen edes kotiin soittaa.
Näin Siiri päätään sisäisesti puolusteli.
Vaikka puhelin ei ollut sammunut. Hän oli vain laittanut sen äänettömälle.
Lupasin äiti, mutta sitten suunnitelmat muuttui.
Haluanpa kuulla, hengitäpä tänne, äiti komenteli.
Siis ollaanko me nyt jossain vankilassa vai?
Oot juonut, äiti totesi rauhallisesti. Juhlat tärkeämpiä kun perhe.
Sitten Siiriltä paloi hermot.
Niin onkin! Hei, en ole mikään teidän lastenvahti, enkä aio jäädä kotiin istumaan. Itse päätitte saada Sannin “sitten kun oli aikaa”, niin pärjätkää nyt. Minulla on oma elämä.
Isä, joka harvoin sanoo pahaa sanaa Siirille, puuttui keskusteluun.
Ei olla tekemässä sinusta mitään hoitajaa. Sinulta harvoin edes pyydetään apua! Mutta tänään sitä todella tarvittiin, ja sinä itse lupasit Siiri, myöhästyit kuusi tuntia. Laitoit puhelimen pois. Ja vielä meidän syy kaikki?
En mitään syytä. Mutta Sanni nyt vaan sattuu olemaan teidän välipala. Olin kylässä. Kaikki meni, en kai mä huonompi ole?
Siiriä ei oltu kuormitettu kotihommilla. Vielä hetki sitten hän oli lukiolainen, nyt jo yliopistossa vaikealla alalla. Vanhemmat ymmärsivät paineet ja yrittivät sääliä.
Siirillä vaan ei ollut tapana sääliä muita.
Tiedätkö mikä on pahempaa? äiti jatkoi Se, että en voinut mennä mummolaan sinun takia. Mummo ei saa itse edes ruokaa kyhättyä. Kaikki hajalla, kun pitää olla pikkulapsen kanssa ja silti huolehtia omasta äidistä!
Siiri purki samassa tunnollisen opiskelijakaverin tekemää juhlaletitystä hiuksistaan ja tokaisi:
Mutta se on ihan sun murhe, äiti. Halusit lapsen hoidat sitä. En ole teille mitään velkaa.
Isäkin säpsähti tuota lausahdusta.
Siiri, nyt meni yli.
Miksi muka meni? Opiskelen, ystäviäkin pitää olla, seurustella kenties joskus, löytää vaikka joku puoliso! En voi istua täällä koko ajan ja vahtia teidän muksua!
Isä veti tuolin Siirin alle.
Siiri, istu ja kuuntele. Kukaan ei vaadi sinusta kokopäiväistä hoitajaa. Pyydettiin palvelusta, ei työtä. Suostuit siihen.
Siiri, kun oli jo aloittanut, ei aikonut antaa periksi.
No suostuin, mutta muutin suunnitelmat. Elämä ei aina mene totutusti.
Elämä muuttuu, mutta tällä kertaa itse vaihdoit suunnitelmat ilmoittamatta meille, isä totesi. Ymmärrän, sulla on koulu, kaverit. Mutta Siiri, sä oot tämän perheen jäsen. Ei täällä ketään pidetä vankina. Ainakin pari tuntia viikossa voisit auttaa meitä ihan vähän vaan! Että voitaisiin joskus mennä vaikka lääkäriin tai kuten eilen, mummolle.
Siiri ei antanut edes puhua loppuun. Hän vain huokaisi, nakeli hiuspinnit pöydälle.
En aio.
Miksi?
Siksi, että se ei kuulu mulle, isä. En aio uhrata elämääni teidän hölmöilyn takia.
Siiri jännittyi sisälle, valmiina kunnon riitaan. Nyt varmaan saa huudot, puhelin viedään, muistutetaan hautajaisista ja ettei osannut arvostaa läheisiä
Selvä, isä sanoi yllättävän rauhallisesti. Kuulin kyllä.
Häh? Tässäkö kaikki? Missä ne riidat? Missä se saarna? Missä ne pelottelut, että vanhempia ei kohta ole eikä muistella hyvällä?
Siis tässäkö tämä oli? Siiri varmisti.
Joo, eiköhän tämä ollut tässä.
Siiri oli hämmentynyt siitä, miten helposti pääsi pälkähästä, ja katosi vauhdilla kylppäriin pesemään meikkejä ja sitten sängyn pohjalle nukkumaan Olipahan raskas ilta. Ja vanhemmat vieläkin mollaa!
Vanhemmat sen sijaan eivät jättäneet keskustelua.
Voi Kari, miten meidän tytär voi olla noin kylmä? Henna huokasi alakuloisena, ilman vihaa enää. Koetettiin kasvattaa hyvin, normaalisti Ei koskaan turhasta kielletty eikä mitään säästelty. Ei ehkä rakastakaan meitä lainkaan Vai pitääkö oikeasti alkaa anella, jos halutaan lastenvahtiapua?
Ei, Kari pudisteli päätään. Ei aleta anomaan. Jos kerran katsoo, ettei ole meille mitään velkaa, ei sitten pidä meilläkään olla velvollisuuksia häntä kohtaan. Kunnes oppii mitä on omillaan olo.
***
Aamu ei alkanut kahvilla vaan sillä tunteella, ettei eilinen riitä jäänyt ollenkaan taakse.
Siiri oli ensimmäisenä keittiössä, joi vettä ja maisteli iltana jääneitä kylmiä voileipiä. Kun äiti tuli Sannia kantaen, Siiri tuijotti kännykkää ettei tulisi puhuttua järkeä. Mutta äiti söi hiljaa. Isä tuli kohta perässä ja jopa tervehti.
Huomenta, isä sanoi.
Ai että, ihan juttelette mulle, Siiri murahti.
Isä avasi läppärin tiedoston, jossa oli perheen tulot ja menot.
Siiri, mun pitää puhua sulle.
Tytär pyöräytti silmiään.
Taas vastuusta? Mä sanoin jo, etten
Ei, ei vastuusta no, vähän siitäkin, mutta nyt enemmän rahasta. Tästä kuusta eteenpäin oot mukana maksamassa sun oman osan ruuista ja asumisesta.
Siiri hymyili sarkastisesti. Ajatteli, että olipa isältä hyvä temppu; eilen hän veti hermot, nyt vanhemmat huvittelee hänen kustannuksellaan. Jos hän hermostuikin eilen, saa nyt kokea samaa takaisin. Tasapeli.
No joo, isä. Huulenheitto ei ole sun paras laji, mutta enpä mene lankaan.
Mutta isä oli tosissaan.
Ei, Siiri. Et ole enää lapsi. Tästä eteenpäin maksat oman osuutesi kaikesta. Niin kuin itsenäiset aikuiset.
Pikkusisko Sanni, joka levitti puuroa pöydälle, katsahti isään ihmeissään. Hän ei edes tiennyt mikä on sähkölasku, mutta isän ääni huolestutti.
Mitäh? Siiri sai sanotuksi.
Sanoit ettet ole meille mitään velkaa. Hyvä. Siinä tapauksessa et ole riippuvainen meistä käytännön asioissakaan. Tästä kuusta maksut omasta ruoasta, osuus sähköstä, ja kaikista tärkeimpänä omat opiskelut.
Siiri tajusi, että isä todella oli tosissaan. Ilmeisesti eilinen riita oli jättänyt isommat jäljet kuin osasi arvata.
Isä, mietitkö yhtään? Okei, ruokarahat jätän välistä, mutta opiskelumaksut on pyhä asia. Sä et kuitenkaan pysty jättämään niitä maksamatta, tunnet itsesi liikaa.
Pystyn kyllä, isä sanoi. Olet täysi-ikäinen, Siiri, 19 vuotta. Aikuiset maksaa omat kulunsa. Ollaan aina sanottu, että autetaan sinua kun opiskelet ja asut täällä kotona, mutta tuki perustuu vastavuoroisuuteen ja jonkinlaiseen yhteiseen elämään täällä. Sä kieltäydyit osallistumasta. Nyt kieltäydyt meidän tuestakin.
Henna, joka oli koettanut vielä ruokkia Sannia, vilkaisi miestään “eikö nyt ole vähän överi?”
Siiri tiputti juuston takaisin lautaselle, nousi äkäisesti ja tokaisi:
Ehkä parempi olla syömättä mitään muuten vielä lätkäätte minulle velkoja!
Vanhemmat söivät kolmistaan loppuun. Siiri vaihtoi vaatteet huoneessaan niin että kaikui koko kämppä ja lähti yliopistolle opinnot sentään vielä maksettu.
Ylireagoitiinko nyt vähän? Henna kysäisi varovaisesti.
Kari puri juustoa kurkussa asti.
Mutta murahti:
Juuri sopivasti, Henna. Kun kerran ei olla kellekään mitään, niin ei olla sitten mitään. Aikuinen maksakoon kaiken itse kivuliasta mutta välttämätöntä. Pian oppii, ettei muilla voi ratsastaa.
Siiri ei juuri enää törmännyt vanhempiin. Lähti aikaisin, palasi myöhään, ei syönyt kotona lainkaan. Henna vaikka Kari kielsi varovasti kyseli, ettei tytär vaan näe nälkää, mutta sai vain loukkaantuneen katseen.
Kuppilasta löytyi töitä, kun Siiri tuurasi kaveria ja siihen jäi. Neljä tuntia iltaisin luentojen jälkeen tarjottimien kanssa, mutta ainakin omat rahat tuli.
Vanhemmat huolehti, mutta pitivät linjansa.
Taaskaan ei tullut edes syömään, Kari. Kyllä se siellä kituu. Voiko tuota näin kovuutta jatkaa? Henna suri.
Kyllä Siiri luonnehtii. Sitten kun huomaa, että perheessä autetaan toisia ehkä ylpeys sulaa pois.
Kolmantena kuukautena tätä molemminpuolista jäätä Siiri sanoi:
Okei, myönnetään, voitte pitää voittonanne. En jaksa enempää töiden jälkeen palkka on surkea ja voimat loppu. Olen valmis istumaan Sannin kanssa, muutaman kerran viikossa, kolme tuntia kerrallaan. Lasketaan vaikka työksi. Tässä myös vuokrarahat mitä sain säästettyä.
Hän laski pöydälle tonnin seteleitä, kymppitonnin verran euroja, enemmän ei ollut irronnut. Vanhemmat eivät ottaneet rahoja.
Siiri ei ollut tarkoitus satuttaa. Eikä kiristää me ollaan välitetty susta siksi että olet meidän tytär ja rakastetaan sua, ei siksi että mikään laki pakottaa. Toivotaan vain samaa joskus takaisin että olet mukana elämässä.
Mä tajusin, anteeksi vaan… ja tuli itse halaamaan.
