Puoli vuotta sitten perheemme joutui suuren tragedian keskelle: isäni menehtyi.
Vähän aikaa hautajaisten jälkeen, isän veljeni, setäni Juhani, saapui luoksemme. Hän kävi luonamme hyvin harvoin. Myös yhteydenpito isän ja Juhanin välillä oli vähäistä. He eivät riidelleet, mutta eivät myöskään koskaan tulleet toimeen. Heidän välisensä suhde oli aina viileä, kumpikin eli omaa elämäänsä.
Miten matkasi sujui? kysyin. Ja miksi sinä sinuttelet minua? Koska olen suosikkisettisi! vastasi Juhani hymyillen makeasti, ikään kuin todella olisi suosikkini.
Setä ei ilmoittanut tulostaan ja emme olleet mitenkään valmistautuneet. Emme olleet puhuneet hänelle isäni hautajaisten jälkeen. Hän ei ollut kertaakaan soittanut meille. Sitten yhtäkkiä hän vain ilmestyi ovelle.
Istahdimme teelle, ja setäni kysyi: Miten perinnön kanssa tehdään? Jaetaanko kolmelle? Ei kenellekään muulle? Minkä perinnön? äiti kysyi hämmästyneenä, kun sai puhekykynsä takaisin.
Todellisuudessa perintö oli olemassa: meillä oli kaunis kerrostalohuoneisto, upea omakotitalo maaseudulla ja kaksi autoa. Äiti halusi myydä maaseudun talon ja ostaa minulle asunnon siinä kaupungissa, jossa opiskelin. En kuitenkaan halunnut kiirehtiä: päätimme olla tekemättä päätöksiä vielä.
Minkä perinnön? No, sen omaisuuden, jonka veljeni jätti minulle! Juhani vastasi. Tiedäthän, että jos Martta ja minä emme olisi täällä, sinä saisit kaiken. Siksi teillä ei ole oikeutta mihinkään! Mutta minä olen hänen veljensä! Minulla on oikeus perintöön! Ei, ei ole! Laki on meidän puolellamme! Entä jos se ei ole oikein?
Setä Juhani on ovela: hän tiesi, että lain mukaan hänellä ei ole mitään oikeutta, joten alkoi painostaa meidän omaatuntoamme. Emme nähneet mitään järkeä hänen sanoissaan tai teoissaan. Isäni ja Juhani eivät koskaan olleet läheisiä, joten hänellä ei ollut mitään osuutta isäni omaisuuteen.
Kun isäni alkoi sairastua, hän sanoi heti, että kaiken tulisi kuulua minulle ja äidille. Isälläni ei ollut aikomusta jakaa omaisuuttaan kenellekään muulle.
Ja ihan hyvällä omallatunnolla, Juhani, en sinulle! Sinä tiedät sen hyvin! Et koskaan ollut läheinen veljesi kanssa! Näinhän tuo on… Kuin huonossa elokuvassa! Mies menee naimisiin ja vaimo vie kaiken. Vanhemmat, sisarukset, serkut eivät saa mitään!
Setä Juhani alkoi syyllistää meitä. Hän pakotti meidät suostumaan omaisuuden jakamiseen kolmen kesken. Hyvästi! Tämän asian kanssa emme enää ole tekemisissä! äiti sanoi tiukasti.
Kun Juhani lähti, minä ja äiti lukitsimme talon ja menimme kaupunkiasunnollemme. Tunsimme setäni hyvin, tiesimme ettei hän antaisi meidän olla rauhassa. Oli paljon pelissä paljon rahaa, kolmasosa hienosta maaseutuvillasta, kolmasosa kivasta kerrostaloasunnosta Helsingin keskustassa ja kolmasosa kahdesta autosta. Kyseessä oli varsin mukava määrä euroja.
Setäni vei meidät oikeuteen. Hän toivoo voittavansa. Mutta laki on meidän puolellamme. Mitähän hän kuvittelee saavansa?
