Sen jälkeen kun hänen isänsä oli jättänyt perheen, Annikki kehitti syvän vastenmielisyyden häntä kohtaan. Vaikka isä oli luvannut pitää tiiviisti yhteyttä, Annikki ei halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Silti hänen isoäitinsä painosti lempeästi mutta sinnikkäästi soittamaan isälleen korostaen, että tämä olisi aina hänen isänsä, ja yhteyttä piti pitää yllä. Se tuntui Annikista oudolta, varsinkin kun oma äiti ei puhunut lainkaan entiselle miehelleen. Kuitenkin, ettei äiti pahoittaisi mieltään, Annikki tapasi isäänsä silloin tällöin.
Kerran Annikki haettiin koulusta kesken oppitunnin isänsä toimesta. Opettaja oli harmissaan, mutta ei voinut asialle mitään kun Annikin isä oli noutajana. Isänsä kotona Annikki kuuli luokkatovereidensa juoruavan mahdollisesta siskostaan. Aluksi Annikki ei halunnut uskoa puheita, mutta totuus paljastui nopeasti hän näki isänsä uuden perheen, isän uuden vaimon ja heidän pienen tyttärensä. Annikin uusi äitipuoli kohteli häntä ystävällisesti, oli vilpittömän kiinnostunut hänen koulutehtävistään ja yritti huolehtia hänestä. Sillä välin isä pysytteli etäisenä, uppoutui tietokoneelleen eikä juuri puhunut tyttärilleen.
Ajan myötä isä alkoi hakea Annikia useammin luokseen, ja toivoi hänen huolehtivan pikkusiskopuolestaan. Annikki koki tämän tehtävän vastenmielisenä hän ei halunnut pitää tyttöä omana siskonaan. Silti hän koki pakkoa esittää lapsenvahtia, jotta voisi pitää yllä kulissia normaalista isäsuhteesta, kuten äiti ja mummo olivat toivoneet. Kun häneltä pyydettiin jäämään pidemmäksi aikaa isän luo, Annikki kieltäytyi hänellä olisi muka läksyjä tehtävänä. Isä ei ottanut nokkiinsa, vaan ehdotti, että Annikki voisi auttaa pikkusiskon kanssa silloin, kun he vaimonsa kanssa kävisivät asioilla kaupungilla.
Tunne, että häntä halveksittiin ja pidettiin itsestäänselvyytenä, kasaantui Annikkien sisälle kuin painava lumipeite. Hän päätti, ettei enää palaisi isänsä kotiin. Kun isä soitti ja vaati häntä hoitamaan pikkusiskoaan, Annikki pysyi päättäväisenä ja kieltäytyi olemasta ilmainen lapsenvahti. Hän huomautti, kuinka isä harvoin edes puhui hänelle: puhelut koskivat vain siskon hoitoa, kun tämä keskittyi omiin menoihinsa. Kunnioituksen ja huomion puute vieraannutti Annikkia entisestään, ja yhteys isään jäi lähes kokonaan.
Myöhemmät, kömpelöt yritykset isältä ja tämän vaimolta saada Annikki takaisin yhteyksiin heidän kanssaan, valuvat kuin vesi kiveen. Lopulta Annikki kohtasi isänsä kasvotusten vaatimuksenaan: miksi tätä kiinnosti vain apu pienempien lasten kanssa, eikä yhteys omaan tyttäreen? Vastaus oli karu isä myönsi rehellisesti, että jonkun täytyi auttaa pikkusiskon kanssa. Hän ei edes yrittänyt teeskennellä kaipaavansa Annikkia.
Lopulta Annikin ja hänen isänsä välillä leijui käsittelemätön hiljaisuus, jonka läpi ei enää näkynyt sovintoa. Isän teot olivat repineet heidän välistään haavan, joka ei koskaan täysin parantuisi Annikki jäi yksin, kokemaan itsensä arvottomaksi ja käytetyksi.
