Ilman sielua
Kerttu Virtanen palasi kotiinsa.
Hän oli käynyt kampaajalla, vaikka ikää oli kertynyt jo 68 vuotta.
Hän hemmotteli itseään edelleen säännöllisillä käynneillä oman luottokampaajansa luona.
Kerttu laittoi hiukset ja kynnet kuntoon, ja nämä arjen pienet rituaalit kohottivat mielialaa ja antoivat voimaa elämään.
Kerttu, joku sukulainen kävi täällä kysymässä sinua.
Sanoin, että tulet vähän myöhemmin kotiin.
Hän lupasi poiketa uudestaan, kertoi puoliso Erkki.
Mikä sukulainen?
Minulla ei ole enää sukulaisia jäljellä.
Ehkä joku seitsemäs serkku…
varmaan tulee pyytämään jotain.
Olisit vain sanonut, että olen lähtenyt Lapin perukoille, vastasi Kerttu äkäisesti.
En ymmärrä miksi pitäisi valehdella.
Minusta hän näytti teidän suvulta, ihan kuin anoppi, rauha hänen muistolleen.
En usko että hän halusi pyytää mitään.
Elegantti nainen, hyvin pukeutunut, yritti Erkki rauhoitella vaimoaan.
Noin neljänkymmenen minuutin kuluttua sukulainen soitti ovikelloa.
Kerttu avasi oven itse.
Ja toden totta, nainen muistutti Kertun edesmenneellä äidillä, ja pukeutui tyylikkäästi: kallis villakangastakki, saappaat, käsineet ja pienet timanttikorvakorut.
No, Kerttu oli näissä asioissa asiantuntija.
Kerttu kutsui naisen valmiiksi katetun pöydän ääreen.
Tuttavuutta teemme kai, kun kerran sukua.
Olen Kerttu, pärjätään ilman mitään nimihörhellyksiä, kun näytät olevan ikäluokkani.
Tämä on mieheni Erkki.
Miten olet sukua minulle?
kysyi Kerttu.
Nainen vaikutti hiukan hermostuneelta, posket punehtuivat
Olen Sini…
Sini Valtteri.
Ikäeroa on tosiaan vähän.
Täytin 50 viime kesäkuussa.
Tuo päivämäärä ei kai sano sinulle mitään?
Kerttu muuttui tuhkan harmaaksi.
Selvästi muistit.
Kyllä, olen sinun tyttäresi.
Älä hermostu, en tarvitse sinulta mitään.
Halusin vain nähdä biologisen äitini.
Olin koko ikäni tietämätön.
En koskaan ymmärtänyt, miksi äiti ei rakastanut minua.
Muuten, hänestä on jo kahdeksan vuotta.
Miksi vain isä rakasti?
Isästä tuli vasta nyt kaksi kuukautta hän kertoi minulle sinusta vasta viimeisinä päivinä.
Pyysi, että annat anteeksi jos voit, Sini kertoi levottomana.
Et ymmärrä?
Sinulla on tytär?
kysyi hämmentynyt Erkki.
Niin näyttää olevan.
Selitän sinulle myöhemmin, vastasi Kerttu.
Sinä olet siis tytär!
Hienoa, saitko nähdä?
Jos luulet, että pyydän anteeksi tai katuisin, niin ei tapahdu.
Minulla ei ole tässä mitään syytä, sanoi Kerttu Sinille.
Toivottavasti isäsi ehti kertoa kaiken.
Jos ajattelet herättää minussa äidin tunteita, ei tapahdu ei tippaakaan!
Anteeksi.
Voinko tulla käymään vielä joskus?
Asun tässä lähistöllä, meillä on iso kaksikerroksinen talo, tulisit miehen kanssa meille joskus.
Toin kuvia pojastani ja tyttärentyttärestä ehkä katsot?
kysyi Sini ujosti.
En halua.
Älä tule.
Unohda minut.
Hyvästi, vastasi Kerttu jyrkästi.
Erkki tilasi Sinille taksin ja lähti saattamaan häntä.
Kun hän palasi, Kerttu oli jo siivonnut pöydän ja katseli rauhallisesti televisiota.
Kyllä sinulla on teräksinen luonne!
Sopisit komentamaan armeijaa.
Eikö sinulla ole lainkaan sielua?
Olen aina epäillyt kylmää luontoasi, mutta näin pitkälle sitä en arvaillut, sanoi mies.
Tutustuimme kun olin 28, eikö niin?
No, rakas Erkki, sielun minusta revittiin pois jo aiemmin.
Olin maalaistyttö, haaveilin koko ikäni kaupungista.
Siksi opiskelin parhaiten, ja pääsin ainoana koko luokasta yliopistoon.
Olin 17 kun tapasin Villen.
Rakastin häntä hullun lailla.
Hän oli lähes 12 vuotta vanhempi, mutta se ei haitannut.
Köyhän lapsuuteni jälkeen kaupungin elämä oli kuin satua.
Opintotuki ei riittänyt mihinkään, nälkä oli aina.
Otin riemulla vastaan Villen kahvikutsut ja jäätelöt.
Hän ei luvannut mitään, mutta uskoin, että kun rakastamme näin, hän ottaa minut vaimokseen.
Eräänä iltana kun hän kutsui mökille, lähdin empimättä.
Kun kaikki oli ohi, luulin pitäneeni hänet kiinni itsessäni.
Mökkitapaamisista tuli arkipäivää.
Pian oli selvää, että olin raskaana.
Kerroin Villestä.
Hän iloitsi.
Kun olin 18, kysyin milloin mennään naimisiin.
Olisin voinut hakea jo maistraattiin.
Lupasinko minä joskus naida sinut?
vastasi Ville kysymyksellä.
En luvannut, enkä aio.
Olen jo naimisissa, jatkoi samaan rauhalliseen tyyliin.
Entä lapsi?
Entä minä?
Nuori olet ja terve.
Voisi patsaan tehdä.
Yliopistossa otat akateemisen loman.
Kun ei näy vielä mitään, opiskelet.
Sitten synnytyksen jälkeen tulet meille.
Meillä ei ole onnistunut lapsen saanti vaimoni on paljon vanhempi.
Kun synnytät, me otamme lapsen.
Miten tämä järjestetään, ei sinun asiasi.
Olen kaupunginvaltuustossa, vaimo sairaalan osastonjohtaja.
Älä lapsesta huolehdi, ja maksetaan sinullekin.
Silloin ei kukaan tiennyt surrogaattiäideistä mitään.
Olin varmaan ainoa sellainen.
Mitä olisin voinut tehdä?
Takaisin maalaiskylään, perheelle häpeäksi?
Synnytykseen asti asuin heidän talossaan.
Villen vaimo ei tullut kertaakaan huoneeseeni, ehkä mustasukkaisuutta.
Tyttären synnytin kotona, kätilö tuotiin paikalle, kunnialla.
En imettänyt, tyttö vietiin heti pois.
En koskaan nähnyt häntä enää.
Viikon päästä minut lähetettiin kohteliaasti pois, Ville antoi rahaa.
Palasin opiskelee.
Sen jälkeen töihin tehtaalle, sain huoneen perheasuntolasta.
Työskentelin ensin vain työnjohtajana, sitten vanhempana tarkastajana.
Ystäviä riitti, mutta kukaan ei pyytänyt naimisiin ennen kuin sinä ilmestyit.
Olin jo 28, en edes paljoa halunnut, mutta piti.
Loppu tiedät.
Hyvin on eletty yhdessä.
Kolme autoa vaihdettu, talo täynnä kaikkea, mökki siistinä.
Joka vuosi lomalla.
Tehdas selvisi 90-luvun myrskystä, koska traktorien laitteet tehdään vain yhdessä hallissa.
Mitä muissa halleissa tehdään, ei kukaan tiedä.
Tehdasta kiertää piikkilanka ja vartiointitornit.
Jäätiin eläkkeelle.
Kaikki meillä on.
Lapsia ei, eikä tarvittu.
Kun katsoo nykylapsia…
lopetti Kerttu tunnustuksensa.
Huonosti olemme eläneet yhdessä.
Rakastin sinua aina, yritin lämmittää sydäntäsi, mutta turhaan.
No, ei lapsia mutta et koskaan säälinyt yhtään kissaa, koiraa.
Siskoni pyysi apua veljentyttärelle, et edes viikoksi ottanut kylään.
Tänään tyttäresi tuli luoksesi miten kohtasit hänet?
Tytär!
Omat geenisi, ja sinä…
Jos olisimme nuorempia, olisin eronnut, mutta nyt on myöhäistä.
Kylmä täällä sinun vieressäsi, kylmä, vastasi Erkki vihaisesti.
Kerttu pelästyi, Erkki ei koskaan puhunut hänelle niin.
Yksi vierailu mullisti hänen rauhallisen elämänsä.
Erkki muutti mökille pysyvästi.
Hän asuu siellä, ja kolmen koiran hylätyt pennut ja lukemattomien kissojen kanssa.
Hän käy harvoin kotona.
Kerttu tietää, että Erkki käy Sinillä, tutustui siellä kaikkiin ja rakastaa oikeasti tyttärentyttären.
Aina ollut lempeä, lempeänä pysyy.
Saa asua miten haluaa, miettii Kerttu.
Tyttären, pojan ja tyttärentyttären tapaamiseen ei ole syntynyt halua koskaan.
Hän matkustaa yksin meren rannalle.
Rentoutuu, kerää voimia, ja kokee voivansa oikein hyvin.
