Kaisa! Vihdoinkin! Mä olen aivan pyörällä päästäni täällä! Pirkko avasi oven ja rutisti siskoaan pitkään. En tiedä missä päätä pitelisin enää!
Rauhoitu nyt ensiksi tuhdin rauhallinen, kuin lauma laiskiaista, Tuula lipui eteiseen takki auki. Onko se kotona?
Ei! Vei aamulla lapset ja hävisi omille teilleen! Pirkko huitaisi avuttomasti kädellään. Ei se halua kuunnella mulle mitään. Se vaan rakastaa!
No, mitä mä nyt sulle sanon, Pirre? Olisit pitänyt tyttösestä huolta aiemmin turha kai sitä enää itkeskellä. Istu alas, ota kuppi ja kerro kaikki, niin mietitään sitten järkevämmin seuraavaa siirtoa.
Tuula lampsi suoraan keittiöön ja istui alas, tiiraillen, miten sisko laittaa teetä.
Kyllä sinä osaat keittää, mut aina pitää muistuttaahuuhtaise nyt ees se pannu kuumalla vedellä! Montako kertaa oon sulle tätä hoilannut.
Pirkko säikähti, otti pannun ja samalla poltti sormensa. Hän mutisi kirouksen, puristi korvaa ja Tuula hutaisi Pirkon pois keittiöstä.
Anna mä hoidan. Istut nyt vaan, muuten poltat kohta koko torpan ja itteski siinä.
Tuula laittoi teen ja työnsi pöydän ääreen.
No, anna tulla. Kuka se on, mistä on löydetty ja mitä Elina oikein kuvittelee?
Pirkko tarrautui tiukasti teemukiinsa. Ei oikeastaan tiennyt, miksi koko juttu painoi mieltä niin paljon. Se mies, jonka nuorin tytär toi kotiin, ei vaikuttanut millään lailla huonolta tapaukseltaei viinaan menevä, oikein kohtelias, oma autokorjaamokin Jyväskylässä. Siinä missä Pirkko oli tottunut pitämään nuorinta tytärtään mahdollisena murheenkryyninä kuten Tuulakin jaksoi muistuttaa tämä tapaus ei vain jotenkin tuntunut turvalliselta. Ja oliko se nyt normaalia, että autokorjaamon omistaja korjaa ilmaiseksi vieraiden autoja lumimyräkässä, kun nainen jää keskelle talvista Tikkurilan katua lasten kanssa? Niin ja vieläpä tulee viikonloppuna tarkistamaan, että kaikki sujuu. Siitä oli jo puoli vuotta ja mies ajeli edelleen paikalle. Ja Elina oli aivan sekaisin, unohtaen äidin ja lapset asiakseen. Naimisiin olisi kiirus kun kerran jo kerran tuli hutia.
Kaiken tämän Pirkko purki Tuulalle ja jäi odottamaan tuomiota. Hän luotti isosiskoonsa enemmän kuin omaan harkintaansa. Pirkko oli pienestä pitäen ollut Tuulan “pikkuinen perässäroikkuja”, joka kasvoi ison ikäeron takia enemmänkin toisen äidin huomassa, kun isä kuoli varhain ja äiti painoi kahta työtä.
Tuula, olet jo iso, autat siskoasi!
Eroa oli kahdeksan vuotta, ja äiti tiesi ettei toinen lapsi nyt helpolla tullut, mutta Tuulan ja miehen tuella uskaltautui pitämään vauvan. Pirkko oli heiveröinen lapsi, sairasti paljon, mutta isosisko pyöritti pikkusiskoa arjessa, laittoi tarhaan, opetti koko ekaluokan oppimäärän, ettei koulun aloitus menisi ihan penkin alle. Mikä osoittautui hyväksi, kun Pirkko sairasti taas koko syksyn ja makasi kotona.
Lääkärit vain huokaisivat: Antakaa aikaa, kyllä tuo vahvistuu.
Tuula mittaili lääkkeet, vahti ruokalistan ja pakotti litkimään maitoavaikka Pirkko itki ja kiukutteli, lopulta aina kaikki meni. Huolenpito tuotti tulosta; toisella luokalla pääsi jo kavereiden vauhtiin.
Lukion jälkeen äiti kysyi Tuulalta, joka oli juuri mennyt naimisiin: Mitäs tehdään, opiskeleeko Pirkko?
Pitää ehdottomasti, sääli olisi, jos noin kirkas pää menisi hukkaan.
Opintotuki oli pieni, mutta Tuula kävi joka kuukausi tuomassa ruokakasseja ja tarkistamassa, ettei kämppä ollut sikolätti.
Sitten äiti sairastui, kun Pirkko oli toisella vuosikurssilla.
Tuula! Mitä mä teen?
Sinä et tee muuta kuin kirjoitat tentit täysillä. Äidille et sano halaistua sanaa, mä hoidan.
Pirkko ehti hyvästellä äidin, joka kuoli rauhallisesti käsi nuorimmaisen kädessä. Hautajaisten jälkeen siskot jakoivat kaksion, ja Pirkkolle jäi oma yksiö Tuulan lähelle.
Hyvä niin, olet vieressä. Tuula taputteli uuden kämpän seiniä ja määräsi heti rempat paikalle.
Tuula pyöritti remppafirmaa, tehden hommat mallikkaasti. Bisnekset eivät tosin aina rullanneet, mutta hän valitti enemmän työntekijöiden kuin työn määrän puutteesta.
Kaikkea ei voi itse tehdä, mutta pitää luottaa porukkaan.
Sillä aikaa Pirkkon perhe kasvoi. Aviomies Matti ei aluksi saanut Tuulalta siunausta, mutta sinnikkäällä yrittämisellä vakuutti lopulta vanhemman kälyn. Matti rakasti lapsiaan, toi palkat kotiin ja vietti kaiken ajan perheen kanssa.
Ei se ole enää ukkomies vaan hoitotäti! Tuula naureskeli, kun Matti pyöritti tyttöjä viikonloppuisin leikkipuistossa.
Vaan onni oli lyhyt; kun tytöt olivat ala-asteella, Matti joutui onnettomuuteen ja menehtyi nopeasti. Pirkko jäi leskeksi kahden pikkutytön kanssa. Tuula riensi paikalle ja piti huolen, että tytöt ja äiti selviävät, vaikka Pirkko oli kuin varjo entisestä.
Tuula ravisteli siskoa et kai sinä aio hylätä noita tyttöjäkin? Eivätkä he jaksaneet äitiään, joka näki Matin aaveen joka huoneessa.
Vuosien jälkeen arki palautui uomiinsa, ja tytöt varttuivat. Nuoremmat siskoksetSini ja Elinamenivät kouluun lähes samaan aikaan. Sini oli hiljainen ja arkakin kuten äiti, Elina taas isäänsä tullut: räväkkä, rohkea ja päättäväinen.
Pidä silmä linsissä Elinan kanssa. Tulee vielä murheita muuten
Kun tytöt pääsivät yläasteelle, Sini kulki varovaisesti eteenpäin, Elina taas paahtoi läpi kokeet kuin vanha tekijä, auttoi samalla siskoaankin. Matti olisi ollut ylpeä.
Vaan silloin iski epäonni. Elina päätti rynnistää rakkauteen päätä pahkaa yläasteen jälkeen. Ei auttanut äidin tai tädin järkipuhesilloin meni menojaan. Olihan periaatteet, mutta tunteet voitti.
Rakastan sitä!
Sillä lailla yhden vuoden koulun jälkeen pitää heti mennä naimisiin Eikö vois nyt vähän miettiä, onko se mies edes valmis elämään, saati perheeseen? Vai onko jo vahinko sattunut?
Ei ollut, mutta Elina oli päättänyt.
Lopulta pariskunta meni naimisiin. Pirkko itki koko ajan, Tuula puri hammasta kulissien takana. Elina ei ollut raskaana, vaan oikeasti halusi vain perustaa perheen ja päästä eteenpäin opinnoissaan. Sini meni hitaammin mutta varmasti, omiin naimisiin viisikymppisenä.
Vuosien saatossa Elina ja hänen miehensä Markku perustivat perheen, kaksi poikaa. Elina aloitti opiskelun ja yhdisti duuninsa taloushallintoon appiukon firmassa. Markku taas pyöritti konevuokrausta ja laajensi bisnestään isän valvovan silmän alla.
Kaikki kulki hyvin, vaikka Tuula aina epäili, että Elina menisi vielä liiankin kovaa, ja muistutti Pirkkoa:
Ennen pitkää Elina tekee jotain harkitsematonta, ja joudut taas selvittelemään sotkuja.
Eikä paha tullut sieltä, mistä sitä odotti. Markulle ilmestyi toinen nainen, Jonna, joka marssi Elinan luo vatsa pystyssä ja kertoi, että Markku olisi pian kahden isä.
Elina ei saanut sanaa suustaan, vältteli kyynelien tuloa lasten edessä ja pelasi tilanteen matalalla profiililla.
Mamma, itketkö? kysyi vanhempi poika.
Ei täällä mikään hätänä, silmä sipaisi vaan, menehän leikkimään.
Markku ei ryhtynyt kieltämään, avioero tuli nopeasti. Elina jäi yksin kahden pojan ja työpaikan menettäneenä, kun appi ei enää kehdannut pitää häntä firmassa. Äidin apu ja tuki oli elintärkeää silloin.
Tuula ei voinut olla arvostelematta, että Elina tekisi kohta vielä lisää sotkuja, kun uusi mies, Lasse, ilmestyi kimppaan.
Pitäisi nyt järki olla, kahden lapsen yksinhuoltaja, eikä osaa olla ilman miestä, Tuula puuskahti.
Kun Elina oli kyllästynyt saamaan osaksensa tädin neuvot sekä äitinsä huolestuneet katseet, hän marssi vanhaan tyttökotiinsa ja paukautti ovet:
Nyt riittää. Tämä on mun elämä, hoidan lapseni just niin kuin parhaaksi näen. Jos tekin keskitytte omiin lapsiinne, kaikki säästyvät monelta.
Niin siinä kävi, että välit Tuulaan menivät poikki kuukausiksi. Ja kun Pirkko sai pahimman sairaskohtauksensa, siskot huomasivat olevansa takaisin samassa sairaalan aulassa, kyynärpäät pöydällä.
Tuula yritti kuiskata anteeksipyyntöään.
Hyväksyn. Mutta nyt tärkeintä että äiti kuntoutuu.
Pirkko kuntoutui ja antoi Tuulalle synninpäästön, mutta kieltäytyi enää koskaan kyselemästä tyttäriensä yksityisistä asioista. Tuula yritti sopeutua. Ja kun Elina meni Lassensa kanssa uudelleen naimisiin, Tuula nousi ensimmäisenä jalkeille, taputti käsiään ja toivotti nuoriparille onnea.
Elämä asettui uomiinsa, ja juuri Elina hoiti Tuulaa, kun tälle tehtiin kaksi leikkausta vanhana. Lasse ajoi ja tuki, veti pyörätuolia, ruokki ja auttoi, kunnes täti ei enää pysynyt jaloillaan.
Sait miehen, ja ihan oikean Miehen, Elina. Pidä siitä kiinni! Tuula kehaisi viime kertaa silittäen siskontyttöä olkapäästä juuri ennen kuin nukkui pois.
Elina oli Tuulan vierellä viimeiseen asti, pitäen kädestä kiinni ja kuuntelemassa, kun täti kuiskasi viimeisinä sanoinaan:
KiitosPirkko jäi hetkeksi seisomaan sairaalan käytävään, jossa yöpaitainen vanhus vedettiin pehmeästi ohi, ja kevätaurinko pilkisti vanhaushoitolan pihan tuija-aidan välistä. Hän huomasi henkäisevänsä kevyemmin kuin aikoihin. Elämä oli virrannut heidän välistään, mutkitellut, lainehtinut välillä melkein raunioilla, mutta se oli sittenkin kuljettanut kaikki turvallisiin satamiin.
Oli Tuulan aika mennäse myönnettiin kyyneleidenkin keskelläja Pirkon ensiajatus oli, ettei hän enää jäänyt kenenkään varjoon. Hänellä oli tytöt, ja Sini kävi yhä kerran viikossa iltateellä, Elina soitti aamulla ja kertoi, milloin poikien kanssa tuli kiire kouluun, milloin Lasse oli unohtanut tankata, milloin elämä oli tavallisen sekavaa mutta hyvää.
Koko pitkä perhetaival, kipeät erkaantumiset ja suojasydäntalvien myrskyt, asettuivat kuin aiemmin hajanaiset valokuvat albumin sivuille. Tuulan ääni jäi Pirkon mieleen, ei holhoavana vaan nauravana ja lämpimänä kuin kevättuuli: nyt sinä tiedät, kyllä kaikki lopulta järjestyy.
Kotiin palattuaan Pirkko istui iltahämärässä vanhan pöydän ääressä, jossa he olivat vuosien varrella juoneet satoja kuppeja teetä. Hän näki ikkunasta, miten Elinan pojat potkivat naapuripihassa jalkapalloa, Lasse seisoi portilla huiskuttamassa. Elina itse heilutti kättään: ihan kuten hän lapsena juoksi pihaan iloisin askelin.
Pirkko hymyili. Kuului oven kolahdus, ja Sini tuli tuomaan omenapiirakkaa, kysyi varovasti: “Jaksatko sinä?”
Jaksetaan, Pirkko hymyili ja nosti piirakan pöydälle. Nyt elämä jatkuu. Ja kaikki, mikä oli vaikeaa ennen, tuntuu lopulta vain rakkaudelta.
Ikkunan taakse putosi ensimmäinen lämmin sade, ja Pirkko tunsi Tuulan käden turvana vieläkin. Heidän tarinansa ei loppuisi niin kauan kuin keittiön pöydän ympärillä riittää naurua ja uusi sukupolvi jatkaa juoksuaan kevätillassa.
Sillä juuri niin elämässä: välillä särkyi, välillä kokoontui, mutta aina löytyi tie kotiinja lämpimän teen ääreen, missä kaikki oli anteeksiannettua ja sydämet yhtä varten.
