Istuin taas lastenlasten kanssa ilmaiseksi, ja sain kunnon palautelistan kasvatustyylistäni
No niin, äiti, taas annoit niille niistä kaupan pipareista! Mehän sovittiin, vain sitä gluteenitonta pikkuleipää siitä Aleksis Kiven kadun leipomosta! Maijan ääni säröili kuin oopperadiiva pahalla tuulella, vaikka tässä oli kyse vain kahden pikkupojan välipalasta, ei rikosoikeudesta. Täyttä sokeria ja margariinia! Taasko haluat, että pojille tulee ihottumaa ja että ne hyppelevät seinille ennen nukkumaanmenoa?
Raija Lehtonen huokaisi syvään ja pyyhki muruset kämmenelleen. Hän olisi halunnut perustella, että ne gluteenittomat pikkuleivät olivat hinnaltaan kuin puolikas moottorikelkka, eivätkä muksut suostuneet edes maistelemaan nimittelivät pahviksi mutta vanhat kunnon Turun piparit meni alas kilon verran, suutkin hehkuivat ilosta. Mutta Raija jätti välihuomautukset sanomatta. Viime aikoina hän oli kokenut, että paras tapa riitoja välttää oli vain pitää suu kiinni ja siirtyä henkisesti saunan lauteille.
Maija, ainokainen tyttärensä, seisoi keittiössä tiukassa jakkupuvussa, vilkaisi hermostuneesti rannekelloaan. Oli kiire töihin, mutta lyhyt luento kotikasvatuksesta näytti olevan tärkeämpi kuin sujuva Turun aamuruuhka.
Maija, ne olivat ihan nälissään ulkoilun jälkeen, Raija yritti varovasti, huuhdellen kahvikuppeja. Keitosta eivät tykkää, toinen ruoka jäi lautasellekin. Energiaa tarvitsee.
Energia, äiti, tulee hitaista hiilareista, ei piparista! Maija tuhahti, nappasi käsilaukkunsa. No, mun pitää mennä. Marko tulee kahdeksaksi. Katso, että pojat tekevät ne puheterapian harjoitukset. Ja ei mitään tablettia tarkistan selaimen historian.
Ovi paukahti ja ilmassa leijui sekä parfyymipilvi että passiivis-aggressiivinen jännite. Raija lysähti tuolille, selkä muistutti olemassaolostaan. 62 vuotta mittarissa. Pari vuotta sitten, Maijan ja Markon painostuksesta, hän jäi eläkkeelle vakituisesta työstä oli ollut tilitoimiston pääkirjanpitäjänä jotta voisi keskittyä lastenlapsiin, Alvariin ja Veikkaan.
Mitä sinä, äiti, enää töissä? Marko perusteli. Meillä on asuntolainaa ja urat nousussa. Turvaa pitää olla. Hoitaja tuntuu pelottavalta ja kalliilta. Sitä paitsi, kun sinä olet poikien kanssa, me voimme hengittää rauhassa eikä tarvitse istua busseissa aamuisin.
Kuulosti silloin järkevältä. Raija rakasti poikiaan, ja totta puhuen numerot ja tilit veivät jo makua elämästä. Hän unelmoi leppoisista puistoretkistä, satuilloista ja muovailuvahasta. No, arki oli vähän muuta.
Nykyään työpäivä alkoi kasilta. Ensin kahden kilometrin aamulenkki omaan kaksioon Satamakadulta lapsenlapsen lähiöön, että ehtisi poikien herätykseen. Maija ja Marko lähtivät aikaisin, tulivat myöhään. Kaikki arjen logistiikka harrastukset, lääkärikäynnit, jumppa, ruoka jäi Raijalle. Alvari oli vilkas viisivuotias, Veikka dramaattinen kolmevee, vahvalla minä itse -kriisillä.
Ilta meni kuten ennenkin: rakennettiin junarataa, yritettiin selittää Alvarille erot ässän ja sähkön välillä, kuten puheterapeutti käski. Sitten ruokaa brokkolilla ei ollut taaskaan sananvaltaa nakkiin nähden, jonka mummo keitti salaa poikien anovien katseiden vuoksi. Vielä kylpy, satu, nukutus. Kun Markon avaimet kolahti yöpöytään, Raija oli jo puolikuollut.
Marko, kookas ja aina hieman stressaantuneen oloinen, saapui keittiöön, nyökkäsi Raijalle ja suuntasi suoraan jääkaapille.
Maija ei tullut vielä? hän mutisi suupala poskessa.
Kokous meni pitkäksi, Raija sanoi, pakaten laukkuansa. Mun pitää jo juosta. Jos myöhästyn bussista, pitää ottaa taksi joka on nykyään ihan järjetön.
Joo, joo, ilman muuta, Marko mumisi kännykkäänsä tuijottaen. Kiitos, Raija. Muista sulkea ovi kunnolla, se lukko vähän reistaa.
Paluu kotiin tyhjällä bussilla, katsoen kaupungin valoja, oli Raijalle päivän hiljainen hetki. Kiitoskin kuulosti koneelliselta, ihan kuin hän olisi ollut astianpesukone, jonka pesuohjelman päättymisestä ei kukaan piittaa. Kukaan ei kysynyt, miltä tuntuu, jaksatko, pomppiko verenpaine sateiden myötä.
Viikonloppu kärjisti tilanteen. Normaalisti Raija vietti vapaapäivät kotona, nukkui ja teki omia hommia. Mutta perjantaina Maija soitti.
Äiti, vähän kuin tällainen juttu Maijan äänessä oli teennäistä iloisuutta pidetään perheneuvottelu sunnuntaina, tule lounaalle. Vakava asia.
Raijan vatsassa muljahti. Pahaenteinen sävy. Mikäköhän hätä tällä kertaa? Asuntolaina? Sairaus?
Sunnuntaina Raija saapui mummon kaalipiirakan kanssa Markon lempileivonnainen mutta tunnelma oli kuin työmatkalla kunnantalolla. Lapset häädettiin lastenhuoneeseen katsomaan Pikku Kakkosta (huom, normaalisti ruutuaika oli tiukasti rajattu). Aikuiset istuivat vakavana olohuoneen pöydän ääreen.
Marko avasi läppärin, Maija nosti muistivihon. Raijan piirakka näytti vähän surkealta elektroniikkalaitteiden keskellä.
Äiti, me ollaan Markon kanssa analysoitu viimeiset puoli vuotta, Maija vältteli katsekontaktia, ja tultu siihen tulokseen, että kasvatus kaipaa systematisointia. On useita seikkoja, jotka on rehellisesti sanottuna heikoilla.
Heikoilla? Raija toisti, kädet hikoilivat. Miten niin?
Meillä on ihan lista, Marko puuttui peliin, pyöräyttäen Excel-taulukon valkokankaalle. Ei mitään henkilökohtaista, ihan kehityspalautetta prosessin optimoimiseksi.
Raija siristi silmiään. Taulukko, sarakkeita, värikoodeja.
Katsos tästä, Maija osoitti muistiinpanoja, Ensiksi: Ruoka. Olet toistuvasti rikkonut lasten dieettiä (piparit, nakit, piirakat). Liikaa hiilareita. Vaadimme, että noudatat meidän jääkaapin oveen liimattua ruokalistaa. Ei poikkeuksia.
Mutta ne ei syö höyrytettyä kalkkunaa, Maija! Raija rohkeni, Lapset haluavat herkkua joskus.
Mieltymykset kehittyvät lapsuudessa, Marko luennoi, Toiseksi: Päivärytmi. Veikka meni vuoteeseen viime viikolla 21.30, kun pitäisi olla sängyssä 21.00. Puolen tunnin viive häiritsee melatoniinituotantoa. Tämä on vakava puute.
Raijan kurkkua kuristi. Hän muisti juuri sen illan Veikalla vatsa kipeänä, mummo lauloi unilaulua niin kauan että uni voitti.
Kolmanneksi: Opetus, jatkoi Maija, kiihtyen. Alvari vieläkin sekoittaa värit englanniksi. Oletko lainkaan käyttänyt niitä opetuskortteja, jotka ostin? Varhain alkaa varhain. Sinä annat vain leikkiä leikkiautoilla, vaikka pitäisi stimuloida kognitiivista kehitystä.
Maija, se on viisi! Raija parahti, Sen pitää leikkiä, laskea käpyjä puistossa, lukea lastenlehtiä…
Kävyt on menneen vuoden juttu, Maija huitaisi.
Ja viimeinen Marko päätti. Olemme kehitelleet aikataulun ja avaintulokset. Joka viikko tarkistus. Jos kehitystä ei näy, pitää palkata osaava opettaja. Se tarkoittaa lisäkuluja meille. Odotimme, että hoituu mummolta.
Raija tuijotti jäähtyvää piirakkaa ja hänelle tärkeitä kasvoja, jotka olivat nyt kuin ankeuttajien paneeli HR-osastolla. Sisäinen filmi pyöri: kuinka hän kiskoi pulkkaa puolimetrisessä loskassa, istui keittössä lapsen kuumeessa kun Maija oli koulutuksessa, pesi heidän lattioitaan vaikka kukaan ei pyytänyt, jätti takin ostamatta että voisi ostaa poikien legosetin.
Luuli ihan vilpittömästi, että tämä on rakkautta, että näin toimii perhe. Nyt kävi selväksi hän oli ilmainen ulkoistettu resurssi, jolla vaan eivät tunnu KPI:t täyttyvän.
Hiljaisuus venyi. Televisio lastenhuoneessa mumisi.
Eli siis lista vahvuuksia? Raija kysyi. Ääni oli yllättävän tasainen.
Ei nyt niin, äiti, Maija kurtisti kulmia, kyseessä on enemmän kehityssuunnat.
Selvä, Raija nousi hitaasti. Marko, voisitko laittaa sen excelin minulle sähköpostilla? Haluan perehtyä rauhassa.
Tottahan toki, Marko helpottui, ehkä kuvitteli anopin nyökkäävän pelille.
Nyt kuunnelkaa minua, Raija oikaisi ryhtinsä. Pääkirjanpitäjän vuosikymmenet näkyivät katseessa. Olette aivan oikeassa. Jos haluaa ammattilaisen, niin asiat pitää laittaa paperille.
Hän tuijotti ikkunasta pihalle, autoja siellä seisoi, elämä jatkui.
Haluatte yhden henkilön, joka on opettaja, ravitsemusterapeutti, kokki, siivooja, osaa englantia, Montessori-menetelmät ja on rautaisen johdonmukainen? Hienot vaatimukset. Mutta unohdatte yhden yksityiskohdan.
Minkä? Maija varmistui.
Työsopimus ja palkka, Raija lausui viileästi. Tänään lastenhoitaja Helsingissä maksaa noin 12 euroa tunnilta. Olen teillä kahdeksasta kahdeksaan, viisi päivää viikossa, 60 tuntia. Lasketaan: 12 euroa tunti, 720 euroa viikossa. Kuukaudessa lähes 2900 euroa. Ja siihen ei lasketa ylitöitä ja sitä että keitän teillekin sapuskaa.
Marko hörähti hermostuneesti:
Raija, mitä? Olet mummo, miksi rahasta puhut?
Mummo, Marko, on se joka leipoo piirakat sunnuntaisin, hemmottelee lapsenlapsia ja lukee satuja silloin kun haluaa. Jos vaaditte kriteereitä, mittareita ja palautelistoja silloin kyse on työstä. Ja työstä maksetaan palkkaa. Orjuus muuten lopetettiin Suomessa 1800-luvulla.
Maija pomppasi tuolilta:
Äiti! Kyllähän perheessä pitäisi auttaa toisiaan! Et kai nyt rahasta loukkaannu? Ajattelimme että autat kun rakastat poikia!
Rakastan enemmän kuin elämää, Raijan silmät kostuivat. Siksi kaksi vuotta raahasin rattaita, kuuntelin huomautuksia. Luulin, että autan. Mutta teidän listanne teki selväksi: palveluni eivät kelpaa. Siispä irtisanoutuisin.
Mitä? lapset huokaisivat yhteen ääneen.
Näin on. Huomisesta eteenpäin etsikää ammattilainen, joka täyttää listan. Ruokkii brokkolilla, opettaa kiinaa unissa ja laittaa nukkumaan sekuntikellolla. Minä palaan mummon rooliin. Tulen sunnuntaisin kylään. Piparien kera.
Raija otti laukkunsa, sääteli huivin.
Piirakka syökää loppuun, se on hyvää. Hei sitten.
Täydellinen hiljaisuus. Kun ulko-ovi sulkeutui, Raija kuuli Maijan tukahdetun huudon: Mitä me nyt tehdään?!
Hän ei kävellyt kotiin hän leijui. Peloissaan, mutta keveänä, kuin olkapäiltä olisi tippunut kuorma-auto. Ensimmäinen ilta kahteen vuoteen, kun ei tarvinnut laittaa kenellekään iltapalaa. Raija keitti itselleen yrttiteetä, katsoi vanhan suomalaisen komedian ja laittoi puhelimen äänettömälle.
Seuraava viikko oli monen puhelun sinfoniaa. Maija soitti ensin marttyyrina, sitten anelijana. Marko koetti pelata tunteilla. Raija pysyi tiukkana.
Verenpainelääkitys, Maija. Lääkärin mukaan lepoa. En pysty, menen kampaajalle. Ja teatteriin ystävien kanssa. Kyllä te pärjäätte, olettehan suunnitelmallisia ihmisiä.
Ja hän käytti teatteriliput, osti uuden mekon. Nukkui tarpeeksi. Maailma kirkastui, kuin olisi harso revennyt kasvoilta.
Tietoja tuli vähän sieltä täältä. Lapset pitivät kotipäiviä vuorotellen, sitten palkattiin hoitaja.
Kuukauden päästä sunnuntaina Raija saapui kylään. Koti oli sekaisin: eteinen täynnä kenkiä, keittiössä tiskivuori. Pojat syöksyivät syliin.
Mummo! Mummo on tullut! Alvari kaulassa, Veikka polvessa roikkuen.
Keittiöstä ilmestyi vieras, tympeän näköinen nainen.
Alvari, Veikka! Irrottakaa! Häivy heti! kajahti komentona, Raija säpsähti.
Hei, olen mummo, Raija esittäytyi.
Sirkka-Maija Nieminen, lastenhoitaja, tokaisi nainen. Ei hemmottelua, täällä on päivärytmi. Nyt kehittäviä tehtäviä.
Pojat laahustivat perässä huoneeseensa kuin rangaistusvangeilla. Maija tuli makuuhuoneesta, väsyneenä, silmänaluset tummana.
Moi, äiti, hän mumisi Otatko kahvia? Sirkka-Maija, keittäisittekö kahvit?
Ei kuulu työnkuvaan, hoitaja sanoi Palkattiin lastenhoitajaksi, en siivoojaksi. Ottakaa siis itse. Ja muuten Maija, viime viikon ylitöistä puuttuu maksu. Olin myöhässä torstaina 20 minuuttia.
Maija puri hampaita, laittoi kahvin porisemaan.
Turha keskustella. Raija näki hermot kaikkien naamasta, Marko naputti läppäriä kuin olisi töissä, vaikka oli viikonloppu. Hoitaja oli kuin taistelukomppanian kapteeni.
Mukava nainen? Raija kuiskasi kun hoitaja poistui vessaan.
Henkilöstöfirmasta, Maija huokaisi. Huippu-henkilökuntaa, kolme kieltä ja suosittelija jostain miljonääriltä.
Ja hintaa?
Kahdeksansataa kuussa ja vielä ruuat, Marko mutisi, silmät kiinni ruudussa. Ja vaatii vain luomu- ja lähiruokaa.
Mutta ammattilainenhan se, Raija iski piikillä täydet listamukavuudet.
Maija laski päänsä ja puhkesi itkuun. Hiljaa, hartiat lysyssä, ripsiväri levisi.
Äiti, tämä on ihan kauheaa. Se komentaa poikia kuin kasarmilla. Veikka on alkanut pissoilla öisin. Alvari haluaa sun luo. Ei edes kehittäviä lastenohjelmia, kuulemma huonoksi silmille. Ja istuu itse kännykällä vaan. Mutta ei uskalla irtisanoa, kaksi jo meni kuukaudessa, tämä nyt edes ei juo kahvia kahvikupissa. Mutta rahaa menee, ollaan jo miinuksella tilillä.
Raija katsoi tytärtään, ja sydän, jonka hän oli yrittänyt jäädyttää tässä kuukauden, alkoi taas lämmetä. Mutta tiesi, ettei nyt saanut luovuttaa. Uusi tilanne johtaisi samaan kehään loputtomia vaatimuksia, palautetaulukoita ja arvostusta nolla.
Älä itke, Raija ojensi nenäliinan, Kokemus maksaa, mutta sillä on arvo.
Äiti, tuletko takaisin? Marko kääntyi, ilme ressukan. Oltiin ihan urpoja. Kuka tekee excel-taulukoita mummolle? Meninpä unohtamaan.
Maija nyökytti päätään, niistäen.
Kaikki unohtuu. Ei enää listoja. Saat syöttää pipareita, vaikka nauloja, kunhan nauravat. Lepuuta ne silloin kun siltä tuntuu. Maksetaan! Niin kuin hoitajalle! Enemmänkin!
Raija musersi kuppia käsissään. Taustalla Sirkka-Maija sätti Veikkaa palikoiden kaadosta.
Ei tarvitse maksaa, hän sanoi rauhallisesti. En ole työntekijä, olen mummo. Raha sotkee suhteet. Mutta en myöskään aio olla orjana.
Hän kaivoi laukustaan paperin, johon oli valmiiksi kirjannut ehtonsa.
Tässä omat listani: Olen lasten kanssa kolmena päivänä: tiistai, keskiviikko ja torstai. Yhdeksästä kuuteen. Sekuntiakaan enempää en jää. Illat ja viikonloput omia. Maanantaina ja perjantaina on muuta, lääkäriä, hammaslääkäriä, puutarhaa. Niinä päivinä etsitte muuta hoitajaa tai hoitakaa itse.
Tehty! Marko puuskahti.
Toiseksi: Ei ohjeita mummolle. Olen sinutkin, Maija, kasvattanut ei siitä ihan susi tullut. Jos mielestäni lapsi tarvitsee piparin, saa piparin. Tarvitsee Pikku Kakkosta, saa Pikku Kakkosta. Jos ei kelpaa, soittakaa Sirkka-Maijalle.
Tämähän sopii! Kiitos äiti! Maija hymyili kyyneleiden läpi.
Ja kolmanneksi: Kunnioitus. Jos kuulen sanan epäammattilainen tai mulkaistaan, kun en ole pessyt lattioita, lähden välittömästi. Hoidan lapsia, en toimi siivoojana. Kotityöt on teidän.
Totta kai, äiti. Kutsutaan siivooja paikalle. Ollaan opittu nyt.
No, nyt ollaan ihmisiksi, Raija virnisti. Menkääpäs irtisanomaan hoitaja, en kestä kuunnella tuota sähellystä enää.
Sirkka-Maija kaahasi ovesta ulos vaatien korvauksia, jotka Marko maksoi mukisematta. Oli hiljaista.
Mummo! Veikka lennähti syliin. Se täti lähti! Se oli paha!
Lähti, pikkuinen, eikä tule enää.
Leivotko meillä piirakkaa? Alvari kysyi, silmät toivon täynnä.
Leivotaan tiistaina. Nyt mummo lukee sadun, sitten lähtee kotiin. Mummolla on myös vapaailta.
Loppuillasta Marko itse tilasi hänelle Mukavuus plus -taksin. Maija pakkasi mukaan herkkuja, joita viime viikot hommasivat hoitajalle. Halattiin pitkään, kuin olisi satamaan lähtenyt.
Istuen takapenkillä Raija katseli kotikaupungin valoja. Hän tiesi, ettei kaikki olisi täydellistä. Arki tulisi taas, taukoilunsa, mutta nyt oli panssari rakennettu. Hän tiesi arvonsa ja tärkeintä, nyt tiesi myös perhe.
Joskus, että sinua arvostetaan, täytyy ensin mennä pois ja antaa muiden kokeilla vaihtoehtoja. Rakkaus on hieno asia, mutta terveet rajat tekevät siitä vielä vahvemman. Jättäkööt excel-taulukot toimistoon mummon kasvatusmetodit perustuvat kokemukseen, lämpöön ja pipareihin, eikä niitä Exceliin mahdu.
Jaksit loppuun? Laita kolmio paperille ja piirrä hymy, se riittää palautteeksi tälle mummolle.
