Ravintola, johon Tapio kutsui minut toisille treffeille, huokui prameaa ylellisyyttä: pehmeä hämärä, äänettömästi pöytien välissä liukuvat tarjoilijat, kuin varjoja. Tapio itse sopi täydellisesti tähän ympäristöön arvokas puku, näyttävä rannekello ja hieman itseriittoinen hymy, joka kertoi, että hän on tottunut olemaan jokaisen tilan huomion keskipiste.
Tilaa mitä haluat, hän sanoi huolettomasti vilkaisematta edes ruokalistaa. Inhoan, kun nainen rajoittaa itseään.
Lause oli kuin otettu sadusta avokätisestä prinssistä, mutta sisälle hiipi silti pieni epävarmuus. Ehkä se johtui hänen arvioivasta katseestaan tai siitä, miten hän liiankin innokkaasti kertoi entisistä naisista, jotka kuulemma näkivät hänessä vain “lompakon”.
Valitsin savustetun ankan salaatin ja lasin valkoviiniä. Tapio puolestaan tilasi härkäpihvin, tartar-annoksen sekä kalliin punaviinin pullon. Hän jaaritteli bisneksestä, valitti ihmisten pinnallisuudesta ja pohdiskeli arvoja ja henkistä yhteyttä. Kuuntelin ja nyökkäilin, mutta olo oli outo kuin olisin tullut tenttiin, jossa saatetaan koska tahansa esittää hankala kysymys.
Yhden miehen teatteria
Kun tarjoilija toi laskun mustassa nahkaisessa kansiossa pöydälle, Tapio jatkoi puhettaan. Hän venytti kättään hitaasti ensin pikkutakin sisätaskuun, sitten toiseen, ja lopuksi taputti housujaan. Hänen ilmeensä muuttui itsevarmuus väistyi teennäisen hämmentyneen ilmeen tieltä.
Voi hitto Tapio sanoi katsoen minua suoraan silmiin. Taitaa lompakko jäädä joko toimistolle, tai toiseen autoon.
Hän levitti kädet avuttoman oloisesti, mutta pelkoa kasvoilta ei löytynyt. Hän ei pyytänyt tarjoilijaa odottamaan, eikä yrittänyt hoitaa asiaa mobiilipankilla. Hän vain tuijotti minua.
Onpa nolo tilanne, hän jatkoi nojaten rennosti tuoliinsa. Voisitko auttaa? Maksaisitko nyt, niin palautan sitten. Tai ensi kerralla tarjoan sinulle korkojen kanssa.
Siinä hetkessä oli selvää: kyseessä ei ollut sattuma tai unohtelu, vaan ennalta suunniteltu testi, josta hän juuri oli puhunutkin.
Olin lukenut tällaisista tapauksista keskustelupalstoilla ja seurannut niitä huonoissa tv-sarjoissa, mutta en uskonut, että joutuisin itse kokemaan tämän vieläpä aikuisen ja menestyvän oloisen miehen seurassa.
Tapion logiikka oli naivisti yksinkertainen: jos nainen maksaa mukisematta molempien ruoat, hän on “hyvä”, helppo ja valmis kantamaan vastuuta. Jos kieltäytyy, hän on rahanahne ja metsästää vain varakkuutta. Edessäni istui nyt siis bisnesmiehen sijaan epävarmuuksien riivaama manipuloija, joka halusi testata minua.
Hän oli varma, että voitto olisi hänen. Hänen maailmassaan mahdollinen suhde tällaisen “halutun sulhasen” kanssa saisi minut kaivamaan kortin laukusta sanattomasti.
Jäätävää järkevyyttä
Avasin laukkuni rauhallisesti ja hitaasti. Tapio selvästi rentoutui hän kuvitteli suunnitelmansa toimivan.
Tottakai, ei ongelmaa, sanoin lempeästi ja viittasin tarjoilijaa.
Voisitteko jakaa laskun, kiitos? sanoin selkeästi. Maksa minun osuuteni, ja herrasmies hoitakoon omat steakinsa, viininsä ja jälkiruokansa.
Hymy katosi Tapion kasvoilta.
Mitä tarkoitat? hän tiuskaisi nojautuen minuun päin. Eihän minulla ole lompakkoa.
Ymmärrän, nyökkäsin laittaessani puhelimen maksupäätteelle. Mutta olemme vasta tutustumassa. On aivan normaalia, että kukin maksaa omansa. Ja mies, joka itse kutsuu naisen hienoon ravintolaan ja tilaa kalleimmat annokset, ei ole minun vastuullani. Olet aikuinen uskon, että löydät ratkaisun.
Tarjoilija jähmettyi ja silmäili vuoroin minua ja häntä. Tapio alkoi punastua, ja hänen kiillotettu olomuotonsa laski kerros kerrokselta paljastaen töykeän miehen.
Oletko tosissasi? hän sihisi. Kyse on vain muutamasta eurosta? Sanoinhan, että maksan takaisin. Halusin vain testata sinua.
Ja testasitkin, sanoin noustessani pöydästä. Olen ihminen, joka ei anna itseään manipuloida.
Kävelin jo kohti ulko-ovea, mutta tunsin, että viimeinen piste puuttui. Tapio istui edelleen pöydän ääressä, naama punaisena ja lasku maksamatta, eikä lompakkoa näkyvissä.
Palasin vielä pöydän luokse, kaivoin kukkarosta pari kurttua seteliä ja kourallisen kolikkoja niitä, joita yleensä löytyy laukun pohjalta.
Jos lompakko on toisessa autossa, tuskin sinulla on rahaa taksiinkaan? sanoin. Tässä vähän rahaa metroon. Älä huoli, pääset varmasti kotiin. Ajattele tätä osana tutkimustasi naisen sielusta.
Muutama pöytä seurasi tilannetta hämmästyneenä. Tunti, että Tapio oli saanut kunnon opetuksen.
Astuin ulos ravintolasta.
Ilta tuli minulle maksamaan salaatti ja lasin viiniä pieni hinta siitä, että näki ihmisen ajoissa ja säästi vuosia elämästä. Toivon, että Tapio oppi jotain, vaikka tällaiset miehet harvoin muuttuvat.
Miten sinä olisit toiminut? Olisitko auttanut unohtelijaa vai pitänyt kiinni reilusta ja rehellisestä linjasta? Muista: rehellisyys ja itsekunnioitus ovat aina paras pohja ihmisille, jotka haluavat rakentaa aitoja ihmissuhteita.
